XIII.
EDELLISET. LOIS.
LOIS. — Täss'on teidän kenkänne, herra pormestari.
MATHIS. — Se hyvä… hyvä. Kuule, Lois; vie pois saappaat; sinun pitää ottaa kannukset irti ja panna ne riippumaan valjaiden kanssa tallin seinälle.
LOIS. — Kyllä, herra pormestari. (Hän menee; Annette, joka on vetänyt nutun taskusta lootan, lähesty isäänsä).
ANNETTE. — Mitä siinä on?
MATHIS (pannen kengät jalkaansa). — Aukaisehan laatikko. (Annette aukaisee laatikon ja ottaa siitä Elsassilaisen päähineen kulta- ja hopeakoristuksilla).
ANNETTE. — Oh! Herran päivä, onko se mahdollista?
MATHIS. — Niin… kas sitä… mitä sinä ajattelet siitä?
ANNETTE. — Oh!… onko se minulle?
MATHIS. — No, kelle sitte? Ei suinkaan se ole Lois'ta varten, ajattelen minä! (Kaikki lähestyvät katsomaan. Annette panee päähineen päähänsä ja katsoo peiliin).
HEINRICH. — Tuo se on kauniinta, mitä nähdä voi, neiti Annette.
WALTER. — Ja se sopii sinulle, niinkuin olisi teetetty.
ANNETTE. — Oh! Herranen aika, mitähän Christian ajatellee nähdessään minua?
MATHIS. — Hän ajattelee ainoastaan, että sinä olet kauniin tyttö koko maakunnassa. (Annette tulee häntä syleilemään).
MATHIS. — Se on mun häälahjani, Annette; hääpäivänäsi pane tämä päähine päähäsi, ja sinun tulee se säilyttää aina. Sittemmin, viidentoista tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua, muistele, että se oli isäsi antama.
ANNETTE (liikutettuna). — Muistan kyllä, isäni.
MATHIS. — Kaikki, mitä minä toivon, on, että sinä tulisit onnelliseksi
Christianin kanssa. Ja nyt, tuokaa mulle vähän ruokaa ja putelli
viiniä. (Catherine menee kyökkiin. — Walterille ja Heinrichille). —
Juottehan te lasin viiniä kanssani?
HEINRICH. — Mielellämme, herra pormestari.
WALTER (nauraen). — Kyllä, sinun tähtesi koettelemme vielä jaksaa. (Catherine tuo kinkun kyökistä, häntä seuraa Lois, joka kantaa lasia ja pulloa).
CATHERINE (nauraen). — Ja minulle, Mathis, et ole tuonut mitäkään! Semmoiset ne ovat, nuo miehet… Siihen aikaan, kuin hän minua tahtoi vaimokseen, tuli hän aina kädet täynnänsä nauhoja; mutta nyt….
MATHIS (iloisella äänellä). — Olehan nyt, Catherine, ole nyt vaiti. Minä tahdoin tehdä sinulle odottamattoman ilon, ja nyt minun täytyy edeltäpäin kertoa, että saali, hattu ja muut kapineet ovat suuressa arkussani, joka jäi rattailleni.
CATHERINE. — Ah! jos minun kapineeni ovat rattailla, niin on kaikki hyvin, en sano enää sanaakaan. (Hän istuutuu ja kehrää, Lois panee pöydälle liinan, asettaa talrikin, putellin ja lasin. Mathis istuikse pöytään ja alkaa syödä hyvällä ruokahalulla. Walter ja Heinrich juovat. Lois menee).
MATHIS. — Kylmä saattaa hyvän ruokahalun. — Terveydeksenne!
WALTER. — Maljasi, Mathis.
HEINRICH. — Maljanne, herra pormestari.
MATHIS. — Eikö Christian ole tullut tänä iltana?!
ANNETTE. — On, isäni, vaan häntä käytiin hakemassa; hän tulee takaisin.
MATHIS. — Vai niin.
CATHERINE. — Hän tuli myöhään, syystä, että hänellä oli ollut toimitus
Hövald'in takana, jossa salakauppiaita oli odottamassa.
MATHIS (syöden). — Se on kuitenkin lemmon työtä olla toimituksissa tämmöisellä ilmalla. Joen varrella näin olevan viiden jalan syvyydeltä lunta.
WALTER. — Niin me olemme juuri puhuneet siitä; kerroimme kortteerimestarille, ettei sitte Puolalaisen talven ole nähty moista. (Mathis, joka on kohottanut lasinsa, asettaa sen takaisin pöydälle juomatta).
MATHIS. — Vai olette siitä puhuneet?
HEINRICH. — Sinä vuonna, te luultavasti muistatte, herra Mathis, koko laakso sillan alla oli täynnänsä lunta. Puolalaisen hevonen, sillan alla, sai tuskin päänsä ylös lumesta, ja Kelz tuli apua hakemaan metsänvartian huoneesta.
MATHIS (huolimattomasti). — He! se on hyvin mahdollista…Mutta nuo, ne ovat vanhoja juttuja; nm ovat kuin akkain lorut, niitä ei ajattele kukaan enää.
WALTER. — Se on kuitenkin hyvin kummallista, ettei koskaan ole saatu selvää murhan tekijöistä.
MATHIS. — Ne olivat ilkiöitä. Ei siitä saa koskaan mitään tietoa! (Hän juo. Sillä hetkellä kuuluu kellon helinä kadulta, sitten seisattuu hevonen ravintolan eteen. Kaikki kääntyvät ovelle päin. Perä-ovi aukenee. Puolalainen juutalainen näkyy kynnyksellä. Hän on puettu ruohonpäiseen, turkiksilla reunustettuun kauhtanaan ja hänellä on näädännahkainen hattu päässä. Pitkät saappaanvarret ylettyvät polviin asti. Hän katselee saliin synkällä katsannolla. Syvä äänettömyys).