XIV.
EDELLISET, PUOLALAINEN, SITTEN CHRISTIAN.
PUOLALAINEN (astuen huoneesen). — Rauha olkoon teidän kanssanne!
CATHERINE (nousten istuiltaan). — Mitä teille pitää, Herra?
PUOLALAINEN. — Lunta on syvältä, tie hankala… käykää panemaan mun hevoseni talliin… Tunnin perästä minä lähden… (Hän aukaisee kauhtanansa, päästää vyönsä ja heittää sen pöydälle. Mathis nousee molemmilla käsillään nojaten tuolinsa sivukaiteita vastaan; Puolalainen katsoo häneen. Mathis horjuu, ojentaa kätensä ja kaatuu, päästäen kauhean huudon. Melu).
CATHERINE (hyökäten siihen). — Mathis!… Mathis!…
ANNETTE (samoin). — Isäni! (Walter ja Heinrich nostavat Matkisin,
Christian näkyy perä-ovessa).
CHRISTIAN (kynnyksellä). — Mitä tämä on?
HEINRICH (päästäen Mathis'ilta kaulahuivin kiireesti). — Tohtoria, juoskaa hakemaan tohtoria.