TOINEN KOHTAUS.
AKSEL, KAARLO ja KUSTAA (matkapuvussa. Kaarlolla pitkä musta parta, olkihattu, alaspäin käännetty paidan kaulus, punainen mekko ja kasvilaukku selässä. Aksel metsästyspuvussa. Kustaalla vaaleat kesävaatteet ja matkalaukku).
*Laulu N:o 2.*
AKSEL, KAARLO ja KUSTAA.
Mi riemu on huippuja tunturien
Kera käyskellä pilvien kiitävien!
Yli laaksojen katsehet kauaksi kantaa
Ja aatoskin etsivi taivahan rantaa
Ja laulumme kaikuu
Ja toiveita raikuu
tuoll' äärillä ilmojen.
KAARLO.
On käyntini rohkea ja suruton, ja uljas on retkeni ja peloton. Kuin usva pois tieltäni estehet haihtuu ja surut ja huolet ne ilohon vaihtuu.
AKSEL.
Ei uuvuta uni, ei, ain' edespäin, ja ain' edespäin vaellamme me näin.
KÖÖRI.
Mi riemu on huippuja tunturien j. n. e.
AKSEL. Mitä näenkään! (Katselee ympärilleen). Tämä paikka … onko tämä unta … vai olenko tosiaan ollut täällä ennen? Tuo mylly … tuo vuoren rotko — tuo polku tuolla … nuo pensaat tuossa kosken rannalla. Kaiken tämän olen nähnyt jo joskus ennen.
KUSTAA. Kummallista kyllä, mutta siltä tuntuu minustakin.
AKSEL. Niin … nytpä tajuan asian laidan. Olemme molemmat katselleet tätä maisemaa neljän seinän sisällä. Muistatkos? Viime talvena Kaarlon luona … hänen atelierissään.
KUSTAA. Ah todellakin! Sehän oli sama taulu, jonka kuningas osti! Tämä paikka on siis epäilemättä Velhovuori.
KAARLO. Aivan niin! Ja nyt juuri, Juhannusyön tullen, on soveliain aika tarkastella tätä eriskummallista paikkaa.
KUSTAA. Mutta ettehän täällä vaan joudu lumoihin.
KAARLO. Mitä vielä! Mutta jos muuten tahdot tietää tulevaisen elämäsi vaiheista, niin ei siinä tarvitse muuta kuin puoliyön aikana mennä vuorelle ja nukahtaa sinne. Ja jos sinulla on uskoa, sinapin siemenkään niin näet unissasi ihanan immen. Hän lähestyy sinua hellin, viattomin silmäyksin ja juuri tämän impyen on kohtalo sinulle ikiystäväksesi määrännyt.
KUSTAA. Kuinka! ihanan immenkö?
KAARLO. Niin, tai voisihan sinulle ilmestyä leskikin, kuka sen niin tarkoin tietää. Kuten sanoin, sinä näet, sinä näet hänet, jonka sallimuksen salaiset vallat ovat sinulle aviosiipaksi määränneet. Tiedäthän muuten, että kaikki avioliitot säädetään taivaassa.
AKSEL. Taivaassa! No se on sentään jokin lohdutus, etenkin minulle, joka varmaankin täällä maan päällä elän ja kuolen vanhanapoikana.
KAARLO. Me pysähdymme siis tänne?
KUSTAA. Tottakai! Minä ainakin äänestän tänne jäämistä.
KAARLO. Vaiti veliseni. Tiedäthän että vapaasukuisilla on äänestäessä etuoikeus ja että aatelismiehen sana aina tukkii aatelittoman, suun. (Akselille). Mitä siis armollinen parooni asiasta arvelee?
AKSEL. En mitään.
KAARLO. Kas niin … joko taas on niin pitkälle päästy? Siinä sinä seisot jälleen ajatuksissasi. Jätähän jo tuo Kaarinasi.
AKSEL. Salli jo tyttöparan olla rauhassa, hän on jo aikoja sitten joutunut unohduksiin.
KUSTAA. Kaarina! Ja aina vaan Kaarina! Tämä on varmaankin kahdestoista kerta, kun Kaarlo mainitsee hänen nimeänsä. No, sanokaa toki, kuka tuo merkillinen Kaarina sitten on!
AKSEL. Sen saat heti kuulla. Hän näetkös oli pieni, köyhä tyttö, täältä Taalain maasta kotoisin, vaan jo lapsuudessaan joutui hän Tukholmaan, jossa minun vanha tätini otti hänet luoksensa kasvattaen häntä omana lapsenansa. Ensin leikimme yhdessä, mutta vähitellen muuttui leikki todeksi. Hän kasvoi, sukeusi soreaksi neidoksi, oikein lumoavaksi kaunottareksi.
KAARLO. Se on tietty se … ja hänen ihanat silmänsä hurmasivat sinut kokonaan — sehän luonnollista onkin — ja niin päätit sinä korottaa tuon keijukaisen omaksi paroonittareksesi, sukusi suureksi harmiksi. Mutta toisinpa oli kohtalo määrännyt. Eräänä aamuna oli tuo pikku velho kadonnut aivan kuulumattomiin. Kielikellot vakuuttivat hänen joutuneen ryssän reppuun. Mutta veli Aksel, ällös olko milläsikään. Kun minä kerran rupean oikein tyystin etsimään, niin ehkäpä löydän täältä Taalainmaalta sinulle toisen pienen Kaarinaisen ja vieläpä oikein vanhaa, oivaa lajia. Minä en tarkoita tuommoista, joka antautuu ryssäin tai turkkilaisten ryöstettäväksi, — en suinkaan, vaan
«Mi loistaa tähden lailla
Ain impein joukossa.«
AKSEL. Älä huoli vaivata itseäsi. Minä sain jo kyllin yhdestäkin
Kaarinasta.
KAARLO (katsoo vuorelle). Katsos tuonne! (Riitta kulkee vuorella).
Tuolta tuleekin kaunis tyttönen. Pidä varas, ehkä hän on
«Tuo tähti ihanainen
Joukossa impien.«
(Poistuvat koettaen piiloittua.)