VIIDES KOHTAUS.
HANNU. RIITTA.
HANNU (erikseen kallion suojassa). Kas vaan! Onko kummempaa vielä nähty! Luulenpa melkein heidän tahtovan lempiviä leikitellä. No… Riitta on vielä lapsi… Se on siis pelkkää lapsen leikkiä vaan. Mutta minua harmittaa kuitenkin, että hän leikittelee juuri tuon tuhman Yrjön kanssa eikä minun kerallani. (Tulee esille.) Hyv'iltaa, Riittaseni! Sinäkö täällä näin myöhään käyskentelet?
RIITTA. Niin näethän sen kysymättäkin.
HANNU. Sepä sattui hyvin! Minulla, näetkös, on jotain hyvin tärkeää ja salaista asiaa sinulle kerrottavaa.
RIITTA. Jätä se kertomatta; sillä tiedäthän sinä, että minulla on tarkka kuulo, mutta kerkeä kielikin.
HANNU. Leikki pois! Minä puhun nyt totisia asioita.
RIITTA. Vai totisia asioita! Se on toista se. Mutta minä vakuutan, että olen jo monta kertaa koettanut pitää kieltäni kurissa, vaan se on minulle aivan mahdotonta. Ota siis vaari, mitä minulle sanot!
HANNU. No, sinä olet tuommoinen soma tyttö hupakko, tiedänhän minä sen! Vaan kuule nyt vihdoinkin, mitä sinulle ilmaisen … minä näin viime yönä niin kummallista unta.
RIITTA. Todellakin!
HANNU. Niin, oikein ihanata unta! Sinä näetkös olit olevinasi minun morsiameni. Mitä siihen sanot, Riittaseni?
RIITTA. Minusta sinä teit hyvin tuhmasti tuollaista uneksiessasi. Mutta älä Hannu parka ole siitä milläsikään. Tuo uni ei merkitse mitään.
HANNU. Päin vastoin! Se merkitsee hyvin paljon. Ja aatteles toki, että minä olen jo kaksi, jopa kolmekin vuotta alituisesti nähnyt samaa unta joka päivä, joka hetki, aamusta iltaan saakka.
RIITTA. Kuinka! Sinä uneksit siis päivälläkin?
HANNU. Sekä yöllä että päivällä. Tarkasta minua, niin huomaat kuinka kärsineeltä ja riutuneelta minä näytän. Sen on uneksimiseni vaikuttanut. Minä en saa enään yön lepoa enkä päivän rauhaa ja ruumiini riutuu riutumistansa, niinkuin näet. Sieluni on rikki rusennettu, sydämmeni verille raastettu, ruokahaluni hävinnyt eikä viulunikaan enää ilahuta minua; sen kieletkin ovat katkeilleet sulasta ikävästä ja mieliharmista. Ja kun joskus koetin soitella ja pääsin juuri hyvään alkuun, sumeni taas silmissäni ja niin jouduin uudestaan unelmien valtaan. Minä näin taivaallisia näkyjä, joissa sinä alati minulle ilmestyit … ja niin unhotin minä sekä viulun että säveleet ja koko maailman.
RIITTA (teeskennellyllä osanotolla). Voi sinua Hannu parka!
HANNU. Näin surkea on minun laitani.
RIITTA. Mutta eikö sinulle näyssäsi ilmesty ketään minun kerallani? Etkö ole nähnyt esimerkiksi Yrjön käyskentelevän rinnallani.
HANNU. Hyi sinua, Riitta! Julkenetko vielä pilkata minua?
RIITTA. Tiedätkös, Hannu, kun vähänkin vilkasen sinuun, saan heti naurutaudin, ja jos itse näkisit itsesi, täytyisi sinunkin nauraa.
HANNU. Näytänkö minä mielestäsi sitte niin hullunkuriselta?
RIITTA. Niin, sinä näytät niin juhlalliselta ja hartaalta, kuin Antti lukkari lukusijoilla.
HANNU. Älähän toki tee pilkkaa minusta! Tämä on vakava asia ja se painaa kovin sydäntäni.
RIITTA. Mikä niin?
HANNU. Niin, minun täytyy ilmaista se sinulle.
*Laulu N:o 8.*
HANNU.
Hei, sulhasiksi! Naimatta miksi oisin kolmikymmenissä? Vain mulle salaa toivehet palaa tämän kylän tyttöin sydämissä. Heistä herttaisimman, kaikkein kaunehimman vasten sydäntäni kohta painallan. Sitten kultakihlat, sormukset ja viljat kullalleni rakkahalle lahjoitan.
RIITTA.
Naimisiinko aiot kiiruhtaa?
HANNU.
Kyllä, kunhan kultaseni vastaa: »jaa.»
RIITTA.
Vasta sana tuo sull' onnes antaa, sitten kihlasi saat hälle kantaa.
HANNU.
Siis heipä vaan,
päästä kuulumaan!
Kai sulta saan:
»Jaa!»
RIITTA.
Mutta saat: ei, eikös, eikös, ei, eihän, eihän, ei eipä, eipä, ei, ei!
HANNU.
Voi, kuinka mustat voit huolet, tuskat rintahani mulle tuottaa? Ei miestä toista oo Hannun moista, hänehen sä yksin voisit luottaa. Mull' on pellot aumat, niityt, karjalaumat — taloni kai tunnet viljaaittoineen. Tuhansia mulla —
RIITTA.
Rikkautt' on sulla!
HANNU.
Mull' on lypsylehmät, uuhet vuonineen.
RIITTA.
Oi mi onni, oi mi rikkaus!
HANNU.
Eikö rinnassas siis elvy rakkaus?
RIITTA.
Oi sä Hannu parka, angervoisen! Mulle onni soi jo sulhon toisen. Kun pojan sen saan omaksen, niin tottahan soittamahan saapunet, tanssit, polskat ja valssit häissämme iloks' illan! Ralla lalla la j. n. e.