ENSIMMÄINEN KOHTAUS.
Tiainen. Loviisa.
Loviisa. Niin, hän se on. Olen vastikään nähnyt hänet, rakkaan Jaakkoni!
Tiainen. No, sehän on hauskaa!
Loviisa. Niin, Jaakko on nyt tullut takaisin. Ajatelkaahan! Minä tarjoilin kaikessa rauhassa ruokaa herrasväelleni, joka tänään syö setänsä seurassa, kun äkkiä kuului kadulta: pum, pum, pum! Rummut ja torvet! Minä ikkunaan! Katsoin ulos. Siellä väkeä mustanaan ottamassa vastaan rykmenttiä. Odotin hetkisen. Silloin ne tulivat nurkan takaa näkyviin. Pelkkiä nuoria miehiä, joukon edellä uljas lippu… Se oli minun Jaakkoni rykmentti! Ilossani minä pudotin lautasen kädestäni lattialle ja juoksin ulos…
Tiainen. Ja silloin Loviisa näki hänet?
Loviisa. Minä en tuntenut häntä, mutta hän tunsi minut heti ja lensi kaulaani. Oh, hän oli niin komea, niin sotaisen näköinen. Hiukan ruskettunut hän tosin on, mutta hän on minulle yhä uskollinen. Hän syleili minua, syleili niin rajusti ja tulisesti!
Tiainen. Vai niin, vai niin!
Loviisa. Niin, hän oli niin iloinen, niin iloinen!
Tiainen. Mutta vielä iloisemmaksi hän varmaankin tulee, kun Loviisa sanoo hänelle, että hänen rahansa, jotka hän uskoi lähtiessään huostaani — hänen kaksituhatta markkaansa — ovat eräässä liikeyrityksessä kaksinkertaistuneet, niin, vähän enemmänkin kuin kaksinkertaistuneet.
Loviisa. Voi, hyväinen aika, hänestä tulee loppujen lopuksi vielä miljonääri! Ja minä saan aina vain tehdä työtä sadan markan kuukausipalkasta… Meistä tulee perin eriarvoinen pari!
Tiainen. Loviisan palkka suurenee!
Loviisa. Ehkä rouva maksaisi minulle enemmän… mutta herralla on rahakirstun avain… Kuulkaa, ehkäpä te voisitte sanoa hänelle…?
Tiainen. Se ei ole helppoa. Minulla on itselläni pyydettävää häneltä.
Loviisa. Mitä?
Tiainen (nauraen). Sen Loviisa toivoakseni vielä saa tietää!
Loviisa. Sanokaa! Sillä täällä ei saa koskaan kuulla mitään! Ja äskettäinkin aterialla herra oli niin merkillinen. Hän vuoroin punastui ja kalpeni, pyysi juotavaa, vaikka hänen lasinsa oli täynnä… sanoi rouvaansa sedäksi ja setäänsä rouvaksi… Mitähän se merkitsee?
Tiainen. Minä aavistan, minä aavistan!
Loviisa (itsekseen). Hän aavistaa, tuo onnellinen.
Tiainen (itsekseen). Maatilan-osto vaivaa häntä.
Loviisa. He tulevat.