KAHDEKSAS KOHTAUS.
Oskar. Maria. Loviisa. Gideon.
Gideon (reippaasti sisään).
»Ah, missä, miss' on paremp' olla
kuin kotinurkissa?
Ei vierahalla permannolla…»
Hahahahaa! Hyvää päivää, rakkaani, hyvää päivää! Kuinka voit, veljenpoikani, ja kuinka voitte kaikki, pikku Maria? Tiedättehän, että minä pidän sukulaisista…
Maria. Sukulaisenne eivät jätä sitä palkitsematta…
Oskar. Oh, minä uskon sen, minä uskon sen!
Gideon. Hm, setä, jonka saa periä.
Maria (nauraa). Se ei ole teidän vikanne.
Gideon. Olkaa levollisia… Se vika pienenee päivä päivältä, ja pian täytyy minua rakastaa vain minun itseni vuoksi.
Maria. En toivo mitään parempaa. Täysi luottamus ja täysi avomielisyys sillä ehdolla, että te tahdotte antaa meille esimerkin…
Gideon (hymyillen). Mitä asia koskee? Sillä minä en tiedä sitä.
Maria. Erään arvoituksen ratkaisemista. Loviisa, saat poistua.
Loviisa. Kyllä, rouva. (Yrittää avata vasempaa ovea.)
Maria. Mitä nyt?
Loviisa. Joku on pannut oven lukkoon… Kukahan se lienee ollut? (Poistuu.)