RISTON SYNTYMÄPÄIVÄT.
— Oletko tyytyväinen lahjoihisi, Rikulainen? kysyi isä Ristolta, joka seisoi paitasillaan syntymän päiväpöytänsä ääressä.
Isällä oli jokaiselle lapselle omat lempinimensä. Liisamaija,
Nupukainen, Nikulainen ja Pikkarainen.
— Kaikki on hurjan kivoja tavaroita, mutta ei tuo hajusaippua. Liisa saa ostaa sen minulta takaisin, kun se antoi niin pöhnän tavaran. Isä, onko tärkeä tapahtuma, kun ihminen täyttää yhdeksän vuotta?
— Epäilemättä se on tärkeä tapaus.
— Kuinka monta vierasta mä saan kutsua, isukka?
— Kahdeksan on sopiva määrä. Pyydä nyt oikein kilttejä poikia.
— Jos minun täytyy pyytää sellaisia, jotka eivät ole saaneet kotimuikkaria tai viivoja koulusta, niin meillä on mälvää koko ilta, eikä niitä juuri olekaan, paitsi likkoja. Kun opettaja täytti 60 vuotta, niin sille annettiin hurjasti lahjoja, laulettiin ja laitettiin runoja. Minä pyysin, että äiti laittaisi minulle runon. Lue, isukka.
Ja isä luki:
Äidin oma Risto lapsi suureks mieheks kasvaa. Kun mä olen harmaahapsi, annat mulle rasvaa!
— Onks se kaunis runo? kysyi Risto levottomana.
— Kyllähän se on tavallaan; äidin runouteen on lyönyt leimansa kalliinajan rasvanpuute, nauroi isä.
— Minun täytyy pyytää Osmokin ja Osmon anarkisti. Eikö mekin oteta
Kreiville anarkisti, niin saatas enemmän rahaa siitä huoneesta?
— Kyllä meidän talossa on tarpeeksi anarkisteja, etenkin miestenhuoneessa, sanoi isä.
— Risto tarkoittaa bulagistia, selitti Janne, sillä on niin huono pää, ettei se muista nimiä. Eilen se sanoi, että jos äiti kuolee, niin hän pyytää Jumalaa tekemään äidin eläväksi niinkuin Pyglio sai Galituksen elämään; se tarkoitti Pygmalionia ja Galateaa, niistä kerrotaan "Pääskysessä". Annetaan Riston hiusten kasvaa, niin se tulee yhtä viisaaksi kuin Simson.
— Vahvaksihan Simson tuli eikä viisaaksi, oikaisi isä. — Nyt erehdyit itse, Nupukainen. Siitä muistan, että täytyy leikata poikien hiukset, koska tänne tulee vieraita tänään.
— Mutta "nipsikoneli" on niin tylsä, että se tukistaa.
— Saa teilläkin olla joku harmi hiuksista, ajatelkaa minua etkun laitetaan kaksi lettiä joka päivä, sanoi Toini.
Kun perhe oli päivällisaterialla, soi ovikello ja vieraat alkoivat saapua.
— Marin pitäs laittaa aikaisemmin ruokaa, kun meille tulee vieraita. Enhän minä voi olla niin epäkohtelias, että syön, kun tulee vieraita, tuskitteli Risto.
— Mittee näijen luona tarvihtoo alituiseen käyvä vieraita? sanoi Mari.
— Marin nimi pitäisi olla "Mittee" eikä Mari.
— Äiti, isä lupasi, että minä saan pyytää muutamia järin hyviä ystäviä lisää jos se on välttämätöntä, ja se oli välttämätöntä.
— Minä kutsuin vain paraimmat ystäväni ja sitten Jahven, täytyyhän serkkuja kutsua, ja Villen joka ei ole ystävä, mutta se tahtoi tulla ja Heinon, jolla on pian syntymäpäivät. Melkein kaikki ovat tuoneet suklaata, mutta minä panin ne pois, kun nämä pian söis ne kaikki.
Kaiken tämän kertoi Risto osoitellen poikia sormellaan. Näitä oli kuusitoista naskalia jokseenkin yhden ikäisiä.
Äiti koetti järjestää leikkejä ja kaikki kävi onnellisesti jonkun aikaa. Pojat olivat kohteliaita ja kilttejä ja Toinikin uskalsi olla joukossa.
Sitten saapui mummo ja toi muassaan tulppaanin Ristolle, joka kumarsi kohteliaasti ja syleili hellästi.
— Kiitos, rakas mummo, minä olen hyvin kiitollinen ja mummo on niin ystävällinen, puhui Risto juhlakieleliä.
— Sinä olet mummon hyvästi kasvatettu ja kiltti poika, mene nyt leikkimään.
— Tuo Risto on oikein ihmeellinen lapsi, kun se rakastaa niin kovasti kukkia ja on kohtelias ja herttainen, lisäsi hän Riston mentyä pois.
— Ristolla on monta hyvää puolta, sanoi äiti varovaisesti.
— Hän voi olla iloinen, mutta en ole koskaan nähnyt häntä liian vallattomana. Eilen hän kävi meillä, vastasi hyvin kohteliaasti, kiitti kaikesta ja soitteli pianoa kuin pieni enkeli. Kunhan se lapsi ei vain kuolisi nuorena, hän on liian runollinen ja hento tähän maailmaan.
— Hm, sanoi äiti ja tarjosi kahvia.
He olivat puhelleet jonkun aikaa kahvin ääressä, kun Mari tuli ruokasaliin kumaraisena ja vavisten harmista.
— Tulukeepa kahtomaan mitä poijat tekköö. Herrasväen lapset pittää tuommoista siivoo. Jos eivät herkiä, niin minä lähden pois tänä iltana. Suavat nähä, kuka tässä talossa kestää. Yhennii isä on suornamies, mutta eipäs oo kotona suarnannut.
Äiti riensi käytävään, mutta pysähtyi vesisuihkun seisauttamana. Janne oli kääntänyt kylpyhuoneen suihkuhanan niin, eitä vesi ruiskusi ovesta käytävään asti. Pojat, juoksivat nyt edestakaisin käytävässä, niin että pää kastui, kun he sivuuttivat vesisuihkun. Likaiset saappaat jättivät kauheita jälkiä märällä lattialle. Pojat nauroivat ja huusivat, Risto istui sateenvarjo suojanaan kylpyhuoneen ovella ja ohjasi vettä eri suunnille, samaa hyötyä teki Paavo pitämällä pöytäallakkaa keskellä suihkusädettä, Osmo veti huutavaa Toinia suihkuun ja Esko piti tulppaania niin, että vesi osui siihen ja multa roiskui lattialle.
Kun äiti saapui sulki Janne vesitulvan.
— Nyt olette olleet hirveän vallattomia, sekä omat pojat että vieraat ja sietäisitte aika rangaistuksen, huudahti mummo, joka tuli äidin kintereillä — semmoista on, kun ei ole lastenhoitajaa. Kuka narrasi Ristonkin mukaan?
Seurasi lattian peseminen, poikain kuivaaminen ja muutenkin järjestyksen palauttaminen. Mari pakeni keittiöön eikä ottanut osaa koko hommaan. Äiti pani asian korvan taakse ottaakseen sen illalla vieraiden lähdettyä uudelleen käsiteltäväksi.
— Nyt saatte leikkiä istumaleikkejä ja sitten juoda teetä, mummo ja äiti tulevat mukaan, järjesti äiti varovaisesti ohjelmaa.
Myöhemmin tuli isä kotiin ja pojat jätettiin teetä juomaan.
— Kukahan heistä keksi tuon kauhean vesileikin? tuumi mummo. — En luule, että omat lapset sellaista tekisivät. Janne istuu aina kirjojensa ääressä, ja Risto on siivo ja tottelevainen poika. Toini raukka itki kauhuissaan rajujen poikien käsissä. Kummaa, että toisten lapset ovat niin paljon vallattomampia kuin omat.
— Tjaa, mumisi isä.
— Mitä, enkö ole oikeassa? Nyt kuuluu olevan hiljaista miestenhuoneessa.
— On ikävää, että palvelijoilla ei ole mummon mielipidettä lapsista, sanoi äiti huolestuneena, sillä keittiöstä kuului tasaista murinaa Savon murteella.
— Noin vuarallisia lapsia en oo nähnynnä missään, olivat selvimmät sanat, jotka voi erottaa, kun keittiön ovi avautui.
— Minä menen katsomaan miestenhuoneeseen mitä pojuset tekevät, sanoi isä.
Huoneeseen tultuaan hän oli ensin kompastua isoon myttyyn, jossa oli saappaita ja takkeja. Ympäri lattiaa hyppi neljä paria poikia. Pienet pojat olivat hevosia ja heidän selässään ratsastivat isommat pojat. Jahve istui pienen Osmon selässä ja Ristolla oli suurin koko joukosta hartioillaan. Hevoset läähättivät puolinäännyksissä ja ratsastajat hosuivat. Toiset parit painivat tulipunaisina lattialla. Ei kuulunut pienintäkään ääntä, paitsi puhkimista ja ähkimistä.
— Kuka tämän leikin keksi? kysyi isä.
— Risto keksi ratsastamisen ja Janne pani toiset painimaan.
Isän mieleen muistuivat mummon äskeiset sanat.
— Nyt saatte istua puolituntia paikoillanne, olettehan vallan hiessä sekä hevoset, että painijat. Sitten on aika lähteä kotiin, ja ulkona on pakkanen.
— Eikö Vihreät Kotkat saa jäädä muitten jälkeen, meillä olisi tärkeä kokous? Rakas isukka voivathan he jäädä meille yöksi, pyysi Risto.
— Eihän meillä ole makuusijoja niin monelle.
— Nehän voivat nukkua ison palmun oksilla, kun ne on lintuja, kiusotteli Janne.
— Pannaan peittoja yläkonttorin lattialle ja nukutaan siellä, siellä on niin kuuma, ettei tarvitse mitään peitoksi, ehdotti Risto silmät innostuksesta kiiltävinä.
— Ei sellaisesta yönvietosta tule mitään. Kyllä kaikki saavat nyt pian lähteä koteihinsa.
Isä istui itse vahtimassa poikia, jotka katselivat Riston postimerkkivihkoa. Pieni välikohtaus sattui, kun isän oli mentävä puhelimeen. Kun hän palasi, istui Lorenzo oven päällä ja oli juuri kiipeämäisillään uunille onnistumatta aikeissaan, sillä uunin reuna oli aivan sileä. Lorenzo vedettiin alas ja pojat jatkoivat "postarien" tarkastusta.
Vihdoin olivat vieraat poissa, lapset saaneet illallista ja menneet vuoteisiinsa.
— Nyt on haga mennä goisaamaan, kun on väsynyt, haukotteli Janne.
— Mitä goisaaminen on? kysyi äiti, joka tuli iltarukousta lukemaan.
— Se on nukkumista.
Ennenkuin rukous alkoi, valmistui äiti kasvatusopilliseen luentoon.
Mutta Risto otti johdon käsiinsä.
— Äiti, minulla on ollut niin huisin kiva syntymäpäivä ja pojat varmaan tahtovat tulla meille usein. Eikö ne olekin haagoja sällejä? Kiitos rakas äiti ja isukkaakin pitää kiittää, kun se käski kutsua näin monta poikaa. Voiko tällaisesta asiasta kiittää Jumalaa?
— Mutta Risto ja Janne, oletteko te mielestänne olleet kilttejä tänä iltana?
— Pojat ovat olleet kauheita, kauheita, kuului Toinin sängystä.
— Toinin ei tarvitse puhua mitään, se oli itsekin kuokkavieras, sanoi
Risto.
— Ajatelkaas, minkälaista siivoa te toitte lattialle, äiti sai hävetä ja Mari ei jaksa olla meillä kauan enää.
— Ei Mari lähde pois, harvoin tapahtuu mitään hauskaa, sanoi Janne.
— Marista ei tarvitse välittää, kun se "pelekee" kaikkia asioita eikä se korjaa pois mitään, lisäsi Risto.
— Naiset ne kuitenkin saavat siivota ja tehdä kuivat työt, kertoi
Toini omasta kokemuksestaan.
— Moltais itse pyyhitty kaikki perästäpäin ja täytyyhän vieraita huvittaa jollakin tavalla. Pojat eivät pidä mälvistä tyttöleikeistä, — Riston ääni oli vähän epävarma, sillä hän oli hyvin herkkä huomaamaan, milloin äiti oli pahoillaan.
— Jos minä saisin laittaa roviota tai polttaa jotakin, niin se olis kivaa, mutta kun kaikki ovat vihaisia haisuista ja sekaantuvat minun asioihini. Isoäiti kertoi, että isä pienenä teki kemiallisia kokeita, niin että koko talo haisi ja sen siskot suuttuivat, mutta sen isä ei kieltänyt. Sisällä on niin vaikea leikkiä, kun kaikesta tulee vahinkoa, ja äiti tulee pahoilleen, sanoi Janne, kiipesi sängystään ja hieroi itseään äitiä vastaan.
— Nyt on niin myöhäistä, että täytyy jättää tämä asia. Toivon ettette toista kertaa ole niin hurjia, ja muistatte ettei vedellä saa leikkiä sillä tavalla. Nyt rukoillaan.
Kun äiti oli peittänyt lapset, sammuttanut tulen ja poistunut huoneesta, kuului vielä jonkun aikaa ääntä lasten sängyistä.
— Rakas Jumala, anna anteeksi, kun moltiin tuhmia ja kiitos, että kuitenkin oli jukin kivaa, kiitos tavaroista ja laita että äiti tulee iloiseksi ja varjele sotamiehiä ja merimiehiä, jotka ovat vaarassa, supisi Risto.
— Ja laita, että minunkin syntymäpäiväni tulee yhtä kivaksi, vaikka me ei saada leikkiä vesisuihkulla, jatkoi Janne. — Nyt minä tahdon nukkua.
— Rakas Jumala, anna että pojat tulevat kilteiksi, ettei äidillä olisi harmia heistä ja anna anteeksi, kun he aina ovat tuhmia ja särkevät minun tavaroitani ja tänäpäivänä tallasivat kouluvihkoa, joka oli pöydällä eikä lattialla, rukoili Toini suloisella äänellä.
— Toini on tekopyhä, se se juuri on, huusi Janne ja Risto heitti tyynynsä Toinin niskaan.
— Nyt ei saa kuulua enää mitään, kuului isän ankara ääni viereisestä huoneesta. — Nukkukaa heti paikalla.
— Jumala siunatkoon kaikkia, paitsi Maria, sanoi Janne, — taikka siunatkoon sitäkin, lisäsi hän iltahartauden vallassa.