TOINEN KOHTAUS.
Jöns Barrus (ensin yksin).
Jöns Barrus (katsoen porvarin jälkeen).
— Tuoko olisi kuullut, vaikka vihollinen tykillä olisi ampunut hänen korvansa edustalla! Olipa hänessäkin vartiaa näin tärkeään paikkaan! He … he.. (Lyö kädellänsä otsaansa). — Mutta nytpä muistan! Enkö jättänyt kammarini avainta suulle; — ja kammarissa on raha-arkkuni! Nyt varkaat varmaan vievät minun rahani, kaikki, kaikki minun rahani! Voi minua kovan onnen lasta! Vaan mitä on tehdä? Näin tärkeä vartioimispaikka ja velvollisuus, joka vaatii … ja toisella puolella rahani, jotka kiljuen huutavat minua apuhun! — Ah! minä olen onnettomuuden oma!
Ääni (alhalta, vallin sisäpuolelta).
Käykää kotia… Kyllä minä tulen vartioitsemaan teidän sijaanne.
Jöns Barrus.
Kuka sinä siellä olet? (tähtää kiväärillänsä ääntä kohden). — Minä tiedän että portti on auki, mutta siitä ei pidä pahanhengenkään pääsemän sisään eikä ulos saamatta luotia päähänsä! Joko vastaat taikka kohta pamahtaa!
Ääni.
Antakaa minulle ensin suun vuoroa vastaamaan. — "Kuuliaisuus kuninkaalle". —
Jöns Barrus.
Kuulenhan ettäs olet ystävä, mutta mitä muuten olet? Selitä tarkkaan!
Minä tahdon selvän tiedon kaikista, jotka lähestyvät tätä porttia!
Ääni.
Nuori talonpojan renki Uudelta kirkolta olen. Eilen tulin tänne Wiipuriin vihollista pakoon. Tänään antoi eräs herra minulle kiväärin ja käski minun mennä vallille vartioitsemaan.
Jöns Barrus.
Tule tänne poika, että saan sinua likemmin tarkastella! —
(Anna, miehen puvussa, kivääri olalla ja hattu painettuna syvään otsalle, tulee vallille).
Jöns Barrus (katsoo Annaan).
Kooltasi olet pikkarainen, mutta kyllä pikkuisessakin pennikkaa on, jos vaan on hyvästä aineesta. He? —
Anna.
On kyllä; sen tiedän itsestäni! —
Jöns Barrus.
Reippaasti vastaat poika! Olkoon menneeksi — minä luotan sinuun. Mutta kuin olet nuori ja tottumaton, niin velvollisuuteni korkeata kruunua ja omaa itseäni vastaan vaatii, että vähäsen opetan sinua. — Kuuleppas poika! Jos esimerkiksi tuolla ulkona lahdella tulisi joku vene, niin pitää sinun huutaa "hollah" elikkä "verdah"! Taikka huuda, jos tahdot, "hollah" ja "verdah" yhteen aikaan. Huudappas nyt poika, että kuulen miltä äänes kaikaa! —
Anna (huutaa).
Hollah! Verdah!
Jöns Barrus (nauraen).
He!… he!… he!… Voisipa miehellä olla vähän raikkaampi ääni, mutta sinä oletkin poikanulikka ja äänes tietysti on sen jälkeen! Vaan ell'eivät veneessä kulkiat tiedä oikein vastata… Mitä pitää heidän vastaaman, muistatko nyt sen?
Anna.
Heidän tulee vastata: "kuuliaisuus kuninkaalle", sillä ne ovat tunnussanat tänä yönä.
Jöns Barrus.
Niin … niin… Mutta ell'eivät sitä tee, niin lasket kiväärisi noin ja näin… (tähtää kiväärillänsä). — Piff! paff! puff! — He … he… Ymmärrätkö minua? —
Anna.
Olen joskus papin saarnaakin ymmärtänyt! —
Jöns Barrus.
Sinä olet oikein heittiö vastaamaan, poika! Vaan jos ei ampuminen auta, niin hyökkää portille ja pistä painetilla, niinkuin kiukkuinen puskiainen (hän osoittaa kiväärillänsä mitenkä painetilla käydään käsiksi) ja huuda niin ankarasti, että kajaa ympäri koko kaupungin: "rientäkää avuksi!" Jokos ymmärsit, poika?
Anna.
Puolesta sanasta viisas ymmärtää, hullu ei kahdesta paranne! —
Jöns Barrus.
Sinussa on hyvä miehen alku, poika! — Älä myöskään pelkää aaveita eikä tonttuja eikä noitia. Niemelän isäntä näki niitä viime illalla vartioitessansa tuolla toisella puolen kaupunkia. Ne olivat matkalla Hiitolaan; siis tuskin vielä tänä yönä ehtivät sieltä takaisin. Mutta jos tulevatkin, niin tee ristinmerkki rinnalles ja rukoile Jumalaa. Niin sanoi Niemelän isäntä tehneensä ja pelasti sielunsa ja henkensä konnain kynsistä. — Nyt menen. Jää hyvästi!
Anna.
Hyvästi! (Jöns Barrus menee, mutta tulee kohta takaisin).
Jöns Barrus.
Vielä yksi asia! Sinä poika kuin olet juossut joutilaana kaiken päivän olet ehkä sattunut kuulemaan, jos on jotain sotasanomaa saapunut kaupunkiin? Meidän miehillä on ollut kuuma päivä. Lienevätkö saaneet voiton? —
Anna.
Ei ole mitään sotasanomaa saapunut, mutta syy siihen on hyvin luonnollinen. Ei kenkään vielä olisi ehtinyt tappelu-tantereelta tänne. Tuskin on puolitoista tuntia kulunut siitä, kuin laskin pääni vuorta vastaan ja kuuntelin. Silloin kuulin yhä vielä tykkien jyskinää.
Jöns Barrus.
Jumala suokoon kaikki parhaaksi! Siellä ovat nuo meidän nuorukaisetkin kuoleman nielussa! Tuo Bartholduskin, jota pidin niin rakkaana kuin olisi hän ollut oma poikani, on siellä.
Anna.
Bartholdus! —
Jöns Barrus.
Mitä poika? Tunnetko hänen?
Anna.
En tunne … mutta se nimi…
Jöns Barrus.
Kenties on hän saarnannut teidän pitäjän kirkossa?
Anna.
Kenties onkin … se on aivan luultavaa…
Jöns Barrus.
Hänestä olisi tullut hyvä pappi, siitä olen täydellisesti vakuutettu… Mutta Herran päivät! Tässä seison ja opetan sinulle sotatemppuja, unhottaen että varkaat kenties varastavat kaikki rahani. Oh! kuinka paljas ajatuskin siitä kovasti säikäyttää minua! (Hän rientää pois).