ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
— Näyttämö kuvaa talon pihaa. Oikealla näkyy talon asuinrivi, vasemmalla tuuheain koivujen varjossa aitta. Erään koivun juurella pöytä ja penkki sen kummallakin puolella. — Esiripun noustessa soivat valssin viimeiset sävelet. —
Ensimmäinen kohtaus.
TAAVI, ELLI, REETA, KAISA, VIULUNSOITTAJA ja joukko nuoria poikia ja tyttöjä. Tanssi vastikään tau'onnut. Useimmat tanssijoista istuvat ruohikkoon.
TAAVI. Voipihan tuota tanssiessa tulla lämmin! Kuuma olen kuin hehkuva uuni!
REETA. Siinä uunissa palaa monenlaatuista tulta, luulen ma.
TAAVI. Mitä sillä tarkoitat, Reeta?
REETA. Tarkoitan vaan, että monenlaiset liekit hehkuvat siinä.
KAISA. Sytytin on niin lähellä Taavia, jotta pelkään, että koko mies tuossa tuokiossa leimahtaa ilmi tuleen! Kaikeksi onneksi ei ole kaivo kaukana, jotta vettä on saatavissa, jos tulipalo sattuisi syttymään.
REETA. Mitä sanoikaan! Ajatelkaapas, jos Taavi yht'äkkiä muuttuisi palavaksi tulisoihduksi, sellaiseksi, jota kylän pikku pojat joulun aikana tuulessa heiluttavat! Se olisi kamalata! — Huu!
KAISA. Vanha äidinäitini kertoi eräänä päivänä, että sellaista ennen muinoin on tapahtunut useammin kuin yhden kerran.
REETA. Huu! Sinä hirveästi säikäytät meitä! Tule tänne Taavi ja istu tähän sivulleni. Seisoessas siellä Ellin sivulla olet alituisesti altis sille vaaralle, ettäs yhtäkkiä leimahdat tulta, liekkejä ja savua tupruavaksi tulisoihduksi. Tule vaan siivosti tänne!
TAAVI. Kuuletko Elli, mitä nuo pakisevat? He luulevat olevansa hyvinkin sukkelasuisia ja viisaita, nuo tyttöpahaset.
ELLI. Luulotelkoot vaan mielellänsä itsestänsä sellaista! Minä en huoli niin vähintäkään siitä, mitä puhunevat.
REETA. Elli ei ole vähemmässä vaarassa hänkään. Ovatpa hänen hameensa vieläkin tultaottavammat kuin Taavin miesvaateparselit.
KAISA. Elli onkin yhtä mittaa koko illan hännystellyt Taavia, lekotellen hänen tulisoihtupaisteessansa. Ha! ha! ha! Eipä voi olla sellaiselle hännittelemiselle nauramatta! Itsepintaisesti kuin varjo hän seuraa Taavia.
TAAVI. Nyt et puhunut totta, Kaisu. Rumalta kuuluu kun nuori tyttö valhettelee! — Huomaappas Kaisu, mitenkä asian oikein on laita. Elli ei ole hännystellyt minua, vaan minä häntä. Harmittaako tuo sinua? Ehkä olisit mieluimmin suonut, että olisin hännystellyt sinua, että olisin lekotellut sinun posliinisilmiesi kuunvalossa?
REETA. Häpee sanomasta sellaista Kaisan kauniista, taivaansinisistä silmistä! Sinähän vasta olet kohtelias kavaljeeri, niinkuin nuo Vaasassa sanovat.
KAISA. Liikaa olisi vaatia Taavilta, että hän tuntisi muiden tyttöjen silmien värin kuin Ellin. Tirkistellessään niihin on hän tullut sokeaksi.
TAAVI. Enpä toki. Niin hullusti ei minulle kuitenkaan vielä ole käynyt. Saatpa heti nähdä, että minulla ovat varsin hyvät silmät. (Lähestyy Kaisaa.) — Kas näin — olenpa oikeassa asemassa nyt. Tästä selvästi voin nähdä silmäterän … kehän sen ympärillä … valkuaisen… Niin totta kuin elän — onpa sinun silmiesi muoto ja väri aivan sama kuin on niillä sinertävän valkoisilla lasihelmillä, jotka äskettäin ostin Ristiinassa markkinalahjaksi sisarelleni!
KAISA. (kohoaa puoleksi seisaallensa ja lyö kädellänsä Taavia käsivarteen). — Tässä saat sinertävän valkoisista lasihelmistäs, hylkiö!
TAAVI (astuen verkkaan taaksepäin). — Älä minua lyö! Enhän minä tyttöraiskaseni, mitään pahaa tarkoittanut. Enpä suinkaan — aivan päinvastoin! Nuo lasiset helmet, jotka ostin sisarelleni, olivat kaikkein kauniimmat lasihelmet mitä milloinkaan olen nähnyt — se on sinun huomattava. (Astuu Reetan luo.) — Entäs sinun silmäsi, Reeta? Saanko lekotella niidenkin loisteessa ja mikä väri niillä? — Teräsharmaatko — vai miten? Vaiko tummansiniset, vai ehkä viheriän sinertävät? Mikä väri silmissä muuten on sinusta kauniin? Siitä ehkä voisin katsomattakin saada selvän silmiesi muodosta. Et vastaa. Niin katso nyt ainakin minuun, kiltti Reetani!
ELLI (nauraen). — Varo Reetan silmiä, Taavi! Ennestään tuttu asia on, että on vaarallista katsoa niihin! Ne kimaltelevat kirkkaammin kuin puukkosi terä!
TAAVI. Teräsharmaat siis! — Minä olen aivan hurmaantunut siihen väriin! Luo silmäsi minuun, Reeta! Ehkä rupean hännystelemään sinua tuhatta hullummin kuin Elliä, jahka olen saanut vilkaista niihin. Mitäpä tämä merkitsee, tyttöseni? Miksikä katsot alas maahan?
REETA (päättäväisesti). — Etkö usko, että uskallan katsoa sinuun silmiäni räpäyttämättä?
TAAVI. Kuinkapa sellaista uskaltaisin epäillä! — Kautta kunniani! — (vetää puukkonsa tupesta ja katselee sen terää). — Elli oli oikeassa. Silmiesi väri on täsmälleen sama kuin tämän oivallisen puukkoni terän! — Oi, nyt olen hukassa, olen lumottu! Reeta on kaunein teistä kaikista — tietäkää se tytöt! En aavistanutkaan, että hän yhtenä ainoana hetkenä näin olisi voinut minut hurmata! — Äsken lupasin tanssia purppurin sinun kanssas, Elli — mutta nyt en enää tahdo sitä. Saat tanssia kenen kanssa hyvänsä. Minä tanssin Reetan kanssa.
ELLI (nauraen). — Kernaasti minun puolestani! En tahdo olla esteenä onnellenne.
REETA. Onnellenne! Yksin sinä pidät tanssimista Kuusniemen Taavin kanssa onnena. Niin — pidä vaan mokoma nulikka omana saaliinasi äläkä häntä toisille tyrkytä! Tanssinko tässä kaikkien nuhjuksien kanssa. Ee—ei! Mieluimmin olen tanssimatta kuin lähden sellaiselle vetelykselle tanssikumppaliksi!
TAAVI. Myrskyksi yltyy tuuli! Taukoa takomasta, Reeta! Sydämeni särjet, muserrat sen aivan! No — eihän tässä itku auttane. Täytyy kai lunastaa ensimmäinen lupaukseni ja tanssia sinun kanssas, Elli. — Soitappas nyt purppuria, Liisan-Janne!
VIULUNSOITTAJA. Tuossa tuokiossa, Taavi. Ensin kuitenkin viritän viuluni. (Hänen viuluansa virittäessänsä asettuvat tanssijat parittain näyttämölavalle. Sitte viulunsoittaja soittaa purppuria ja tanssi alkaa.)
VIULUNSOITTAJA (tauottuansa soittamasta). — Minusta tuntuu ilma viileältä ja kylmältä täällä ulkona. Jos tahdotte jatkaa tanssia, niin tulkaa sisään tupaan. (Menee tupaan ja nuoriso parittain hänen jäljissänsä. Ainoastaan Taavi ja Elli jäävät pihalle.)
Toinen kohtaus.
TAAVI ja ELLI.
TAAVI. Elli kultaseni! Olen niin onnellinen ollessani sinun seurassas, tanssiessani sinun kanssas!
ELLI. Et olekkaan tänä iltana tanssinut kenenkään muun tytön kanssa kuin minun.
TAAVI. En ole. Yksin sinun kanssas, Elli! Mitäpä noista toisista huolisin! Kun sivutusten, käsitysten sinun kanssas pyörin tanssissa, tuntuupi minusta niinkuin ei täällä ketään toisia olisikaan kuin me kaksi vaan, sinä ja minä! En näe enkä kuule toisia; silmäni näkevät yksin sinun.
ELLI. Äläpäs liikoja laskettele, Taavi! Etteivät silmäsi ole sokeat toisten tyttöjen suloudelle, sen osoitit äsken varsin selvästi. Huomasinpa, ettäs katsoit hyvinkin syvälle Kaisan ja Reetan silmiin.
TAAVI. Pilallani vaan — ymmärtänet sen. Ovathan nuo niin suulaita, että on vaikea pitää puoltaan.
ELLI. Kylläpä tosiaankin ovat. Harvat sanasodassa vetävät vertoja Kaisalle ja Reetalle — eivätkä he hevin anna perään! — Reeta on muuten, luulen ma, ihastunut sinuun. Usein olen nähnyt, kuinka hän salaa katselee sinua hehkuvin silmin.
TAAVI. Niinkö luulet. Minä puolestani en ole mitään sellaista huomannut.
Minun silmäni ahmivat vaan sinun kuvaasi, Elli! — Mutta…
ELLI. Mikä nyt?
TAAVI. Kummastelen tässä itsekseni, miksikä ollessani niin onnellinen kuin nyt olen, kuitenkin sen ohessa mielessäni liikkuu levottomuuden ja kaipuun tunteita.
ELLI. Mistä syystä olet levoton?
TAAVI. Sitä en itsekään oikein tiedä. Tuntuu vaan siltä, ikäänkuin tahdottaisiin riistää sinua pois minulta.
ELLI. Kukapa minun tahtoisi riistää sinulta?
TAAVI. Sitä en voi sanoa, kun en itsekään sitä tiedä. Taikka oikeammin — kylläpä tiedän, että monet sitä tahtoisivat, mutta mitenkä se voisi onnistua heille, sitä en ymmärrä. Kuitenkin tuntuu siltä, että onnistuvat.
ELLI. Ole sinä mieltäsi vaivaamatta tuollaisilla mitättömillä tuumilla!
Tiedäthän kyllä, että olen sinulle uskollinen!
TAAVI. Lupaa se valallasi, lupaa vielä kerran, ettäs olet minulle uskollinen, ikuisesti uskollinen!
ELLI. Sen lupaan valallani — samoin kuin monta kertaa ennenkin olen luvannut. (Soittoa ja tanssivien askelten töminää kuuluu tuvasta.)
TAAVI. Kiitos Elliseni! Niin se on ja niin sen pitää olla, ett'ei mikään maailmassa, eivät taivaat eikä perkeleet voi sinua riistää minulta! — Tuvassa soitetaan tanssiksi — kiiruhtakaamme sinne. (Menevät tupaan. Hetken kuluttua tulevat Pääkkölän-Pertti, Källön Pekka sekä 1:nen ja 2:nen talonpoika tuvasta. Pertillä ja Pekalla on kädessä muutamia kortteja, 1:sellä talonpojalla puusta tehty malja ja korttipakka, 2:lla talonpojalla suurehko viinapullo)
Kolmas kohtaus.
PÄÄKKÖLÄN-PERTTI, KÄLLÖN PEKKA, 1:NEN ja 2:NEN TALONPOIKA.
PERTTI (istuu penkille pöydän luo). — Istu vastapäätä minua, Pekka!
Täällä saamme juoda rauhassa ja kenenkään häiritsemättä jatkaa peliämme.
1:NEN TALONPOIKA. Tässä on korttipakka. (Asettaa sen ynnä maljan pöydälle.)
2:NEN TALONPOIKA. Ja tässä on tätimme, Viina-Mäkelän vanha Kaisa!
1:NEN TALONPOIKA. Arvoisa akka!
2:NEN TALONPOIKA. Suuresti kunnioitettava!
PEKKA (istuu penkille vastapäätä Perttiä). Lyö kortti pöytään, Pertti!
Sinun on vuoros.
PERTTI. Ristiä pojat, sanoi Riskeliini!
1:NEN TALONPOIKA. Älä ota ylös Pekka! Tapa valtilla!
PEKKA. Tietysti tapan. Eihän tässä ruveta armoille antautumaan! Hertta on valttia ja valtilla valta on! Hei vaan!
PERTTI. Se vei sinulta kuninkaan. Kylläpä pian olet pääsemättömissä! —
Ryyppy väliin — eihän pelistä muuten ole mihinkään! (Hän juo.) —
Kulahtipa kurkusta kuin kuiluhun vaan! — (Antaa maljan Pekalle, joka
juotuaan antaa sen 1:lle talonpojalle.)
2:NEN TALONPOIKA. Nyt on pata pokeri! Lyö pataa pöytään, Pekka, jos sinulla on!
PEKKA. Mitä mä padasta! Ruudussa ruutia! Katsoppas vaan tätäkin maata,
Pertti!
PERTTI. Ruutupamppu. Mitäs mä siitä! Älä luule, että niin vähästä ällistyn. Niinkuin hihasta vaan.
PEKKA. Millä sen tapoit?
1:NEN TALONPOIKA. Ruuturouvalla Pertti sen tappoi.
PERTTI. Luuletko, että yrittäisin tehdä vääryyttä? Naukku taas! (Hän juo.) — Ristiä taaskin pöytään! Jokohan nyt puhiset pulassa? Hää?
PEKKA. Mammasi porsas pussissa puhisi! Tikki taas kuin tikattu.
PERTTI. Eihän sinulla enää ollut valttia! Petkutat lurjus!
PEKKA. Huutia mies! Valttia kuin valettu!
2:NEN TALONPOIKA. Valttikympillä Pekka tikin teki. Kyllä sen näin.
PERTTI. Mistä hän kympin sai? Kymppi oli jo mennyt.
PEKKA. Milloinka se olisi mennyt? Nythän aivan hulluttelet!
PERTTI. Totta puhun… Entäs tuo… Pudotathan kortteja pöydän alle!
Turkanen tuli tässä! Vääryyttä, selvää vääryyttä teet!
PEKKA. Enhän niitä pudottanut … vahingossa ne putosivat. — (Lyö kaikki korttinsa pöytään). — Tuollaisen riitelijän kanssa en viitsi lyödä korttia! Pelatkoon kahden kesken oman itsensä kanssa!
PERTTI. Kas konnaa! Kun tiesi häviävänsä, niin sekoitti kortit!
PEKKA. En olisi hävinnyt.
PERTTI. Turakaksi olisit kun olisitkin tullut — sen vannon.
PEKKA. Vanno vaan vannomistasi. Sinun valasi ei paljon paina!
PERTTI. Painaa se vaikka penkin alle semmoisen miehen kuin sinä olet!
(Soitto taukoaa kuulumasta.)
1:NEN TALONPOIKA. Älkää riidelkö pojat! — Juokaa!
2:NEN TALONPOIKA. Purppuri on loppunut. Väkeä kohta saapuu pihalle. Sopikaa pois!
PEKKA. Kyllä minä suostun sopimaan.
PERTTI. Niin mitäshän siitä sitte muuta kuin ryypättiin! (Juovat.)
PEKKA (syrjään). Tunnenpa että viina on mennyt päähän. Pitää lähteä täältä pois ennenkuin ihmiset näkevät. (Menee perältä.)
PERTTI (katsellen Pekan jälkeen). — Pekka hoi! Älä lähde! Lyödäänpäs nyt viimeistä voittoa Voipalan Ellistä. Jos voitat, niin luovutan hänet vapaaehtoisesti sinulle!
1:NEN TALONPOIKA. Älä luule, että Pekka nyt enää palaa tänne. Hän läksi nyt toisille markkinoille. Se on tapansa viinoja kun liiaksi on tullut maistaneeksi.
PERTTI. Menköön mihin tahansa! Eihän se tätä poikaa huoleta. (Elli ja muutamat toiset naiset tulevat tuvasta.)
Neljäs kohtaus.
Entiset ja tulleet. Myöhemmin PALVELUSTYTTÖ.
PERTTI (Ellille). Minä en kärsi, ettäs enää tänä iltana tanssit tuon Kuusniemen maito-Taavin kanssa. Miksikä hänen kanssansa tanssit? Onko hänessä miestä? Tanssittakoon sellainen nulikka, jos mielii, kylän paitaressuja!
ELLI. Älä sinä pidä huolta toisista. Parasta lienee sinulle, Pertti, ettäs edelleen tanssitat viinapulloja ja kortteja. Tanssiessas tuvan lattialla kompastuisit.
PERTTI. Minäkö! Kuulkaapas millainen myrkkykieli tuo Elli on! Kyllä kaikki miehet tässä pitäjässä lattialla matoina makaavat ennenkuin tämä poika kompastuu!
ELLI. Uskokoon sen ken tahtoo.
PERTTI. Kaikki päivää selvemmän totuuden uskovat. Mutta kuule, Elli nukkeseni!
ELLI. Olkoon susi sinun nukkenasi!
PERTTI. Älä minua keskeytä, kaunis sinisilmäseni! Minun tekee mieleni itse tanssia seuraava tanssi sinun kanssas. Niin pian kuin soittavat, astumme me kaks nättiä permannolle.
1:NEN TALONPOIKA. Te kaks nättiä. Ha! ha! ha! Hyvin se sopii, että te kaks nättiä…
ELLI. Minun ei tee mieleni tanssia sinun kanssas!
PERTTI. Eikö tekisi? Merkillisesti nuo tytöt teeskentelevät! Vannonpa pyhästi, ett'et kenenkään toisen kanssa niin mielelläs tanssi kuin minun kanssani! Annappas minulle nyt oikein lämmin muisku merkiksi, että olet oma pikku killini… Noin, kultaseni… (Ottaa Elliä vyötäisiltä ja pyrkii häntä suutelemaan.)
ELLI (työntää Pertin tyköään). — Pois luotani, hirviö!
1:NEN TALONPOIKA. Tuossapa nyt näet, ett'ei ole niinkään helppo suukkoja saada! Onpa niissä muutamissa tytöissä pippuria!
PERTTI. Suutelenpa häntä sittekin, kun sen kerran olen pannut päähäni! (Yrittää tarttua Elliin, mutta Elli juoksee tupaan. Pertti seuraa häntä ovelle saakka. Toiset tytöt menevät myös tupaan ääneen nauraen)
1:NEN TALONPOIKA. Suutelotta jäit kun jäitkin!
2:NEN TALONPOIKA. Sinun sijassas menisin tupaan hänen perässään ja suutelisin häntä siellä kaikkein nähden.
PERTTI. Sitä en tee… Sellaisesta Elli ehkä suuttuisi, enkä tahdo todenteolla suututtaa Voipalan tytärtä. Asianlaita on näetten… Mutta mitäpäs se tähän kuuluu.
1:NEN TALONPOIKA. Kyllä tiedän, mitä tarkoitat. Puolesta sanasta viisas ymmärtää, hullu ei kahdestakaan. Pyrit vävyksi Voipalaan.
PERTTI. Entäs jos pyrkisin? Koskeeko se sinuun?
1:NEN TALONPOIKA. Eipä koske. Eihän tällaisestä mökkiläisestä ole sinulle kilpakosijaksi. Rahallista miestä Voipalassa kysytään.
PERTTI. Etkö usko, että tällä pojalla on kolikoita kyllin?
1:NEN TALONPOIKA. On sinulla — sen tiedän.
PERTTI. Ei ole markoista puute! Ennen hauki janohon kuolee, kuin tämä poika köyhyyteen! Juokaa! Minä maksan. (Hän juo itse ja tarjoaa toisille.)
1:NEN TALONPOIKA. Emmekö nyt pelaa viimeistä voittoa?
2:NEN TALONPOIKA. Taikka pamppua — pamppu on hauskempaa.
PERTTI. Pamppua — olkoon menneeksi! Anna kortteja, Kalle! Viisi kullekin.
(1:nen talonpoika antaa kortteja, jonka jälkeen kaikki kolme istuvat pelaamaan.)
PERTTI (lyöden korttia pöytään). — Ristillä riita aljetaan!
(Palvelustyttö tulee perältä.)
PALVELUSTYTTÖ. Onko meidän Elli täällä?
PERTTI. Mitä sinä Ellillä?
PALVELUSTYTTÖ. Minulla on hänelle tärkeä asia.
PERTTI. Mikä asia?
PALVELUSTYTTÖ. Sitä en sano sinulle. Vastaa vaan kysymykseeni.
2:NEN TALONPOIKA. Minulla ei ole vastaavaa maata. (Palvelustytölle.) — Etsi Elliä tuvasta.
(Palvelustyttö menee tupaan, vaan tulee kotvasen kuluttua Ellin seuraamana takaisin, jolloin molemmat kortinlyöjäin huomaamatta kiireesti rientävät pois perältä.)
PERTTI. Siinä on kolmen pohja. Minä teen tikin. — Taas ristiä ja vastoinkäymistä!
2:NEN TALONPOIKA. Hiis vieköön, en jaksa tuolle…
1:NEN TALONPOIKA. Lyö pamppu!
2:NEN TALONPOIKA. Lyö itse!
1:NEN TALONPOIKA. Sen teenkin. Pata pamppu ja ruutua pöytään!
PERTTI. Hei vaan! Tuossa on ruutupamppu ja tuossa hertta herrastelee!
Näettekö pojat, ett'ei ole tulemista minun kanssani pelaamaan!
1:NEN TALONPOIKA. Kylläpä sinä olet tiivi korttimies, Pertti!
PERTTI. Sen mahtanet tietääkin, että minä aina kaikki voitan! — Mutta mistä pelasimme?
1:NEN TALONPOIKA. Siitä ei ollut mitään puhetta.
(Taavi tulee tuvasta.)
Viides kohtaus.
PERTTI, TAAVI ja molemmat TALONPOJAT. Myöhemmin ARO.
1:NEN TALONPOIKA. Tuleppas sinä Taavi koettamaan onneasi Pertin kanssa! Hän kehuu kaikki voittavansa.
TAAVI. En lyö koskaan korttia.
PERTTI. Mitäpä tuollainen nuhjus osaisi korttia lyödä — yhtä vähän kuin muutakaan! (Juo maljasta.) Uskaltaisiko edes ottaa ryyppyäkään?
1:NEN TALONPOIKA. Olenpa joskus nähnyt Taavin ottavan ryypyn … toisinaan kaksikin.
PERTTI. Valhetteletpa! Silloin kuin Taavi ryyppää, hän sen tekee salassa, jotta sinä et ole voinut sitä nähdä. Hän pelkää…
1:NEN TALONPOIKA. Mitä hän pelkää?
PERTTI. Äitinsä ruoskaa… Koivun juustoa hän pelkää!
TAAVI. Älä minua loukkaa, taikka…
PERTTI. Suutut kai? Avaappas suusi poikaseni, jotta saan nähdä, ovatko maitohampaasi lähteneet?
2:NEN TALONPOIKA. Näytäppäs Taavi, ettäs uskallat rehellisen naukun ottaa! — (Kaataa pullosta maljaan, jonka tarjoaa Taaville.) — Kas tässä!
TAAVI. Jos tahdon, niin juon keneltäkään siihen lupaa pyytämättä.
2:NEN TALONPOIKA. Niin näytäppäs siis Pertin kiusaksi, ettäs olet mies!
TAAVI (ottaa maljan ja juo).
PERTTI. Kas vaan! Oletteko nähneet moista siemausta, miehet? Sammakkokin enemmän kerrallaan nielaisee suuhunsa!
2:NEN TALONPOIKA. Juo pohjaan, Taavi, että Pertti näkee…
TAAVI. Senkin jaksan tehdä, jos tahdon. (Juo pitkään.)
PERTTI. Saakeli vieköön! Onhan hänessä kuitenkin enemmän miestä kuin luulinkaan! Ehkä jo pystyt korttiakin lyömään?
TAAVI. En tahdo.
PERTTI. Et tahdo? Mitä sinä lopuksi tahdot? Tahdotko että käännän sinut ylösalasin, pää ruohikkoon? Niin sinua pitelisin kuin vantusta vaan!
1:NEN TALONPOIKA. Kyllä se on hukassa, joka joutuu Pertin kynsiin!
2:NEN TALONPOIKA. Sellaiset sillä on käsivarret kuin rautaiset pihdit!
TAAVI. Rautaiset pihdit! Joutavaa! Molemmat pihdit pajun raippoina vääntelisin!
PERTTI. Oohoh mies! Piimäsuu olet sellaista tekemään!
1:NEN TALONPOIKA. Koettakaa — väkikapulassa voimat nähdään. (Tuo väkikapulan, jonka antaa Pertille.)
PERTTI. Pieni siemaus ensin. (Juo maljasta, jonka sitte antaa
Taaville.) — Juoppas poika, että jänteresi vahvistuvat! (Istuu Taavin
juodessa ruohikkoon.) — Tässä olen… Tulkoon nyt vaikka kaksi
Kuusniemen Taavia!
TAAVI. Suullas voit suurennella, mutta lopussa kiitos seisoo. (Hän istuu ruohikkoon ja tarttuu molemmin käsin väkikapulaan.)
PERTTI. Pitäkää vaaria miehet, että väkikapula on keskellä.
2:NEN TALONPOIKA. Kyllä pidämme… Kas noin — vetäkää nyt!
(Taavin hetken vedettyä syöksyy Pertti hänen ohitsensa päistikkaa nurmikolle.)
1:NEN TALONPOIKA. Kovin nolostipa sinun kävi, Pertti!
2:NEN TALONPOIKA. Kas Taavia vaan! Veti kuin karhun poika!
PERTTI. Toinen kerta! Toinen kerta! Jalkani luiskahtaissa sai Taavi perhana väkikapulan omalle puolellensa.
TAAVI. Valhettelet! Pikemmin se oli sinun puolellas!
2:NEN TALONPOIKA. Oivallista! Niinkuin joutsen jänteet ovat poikain käsivarret!
(Taavi vetää taas Pertin syliinsä.)
TAAVI (nousee seisaalle). Tuossahan nyt näitte! Älkää toisten tulko meikäläisen kanssa kiistelemään!
PERTTI (nousee seisaalle). Taavi pahus petkutti!
1:NEN TALONPOIKA. Eipä hän petkuttanut. Rehellisesti kävi kaikki, kylläpä sen näin. — Mutta sinä olet juonut enemmän viinaa kuin Taavi… Otappas nyt aimo kulaus, Taavi, ja vetäkää sormikoukkua, niin saamme nähdä, kumpiko sitte voittaa.
TAAVI. Kulausko? (Kaataa pullosta maljaan ja juo. Kääntää juotuansa maljan ylösalasin.) — Olkaa todistajani miehet, että maljan rehellisesti tyhjensin. (Laulaa):
Ei saa moittia juomaripoikaa, mies se on arvollensa. :,:
Kyllä hän laittaa, kun aika joutuu, kodin kullallensa. :,:
Kivilinnan rakennan minä kovalle kalliolle! :,:
Sitte minä lähden kultani kanssa papin pakinoille! :,:
1:NEN TALONPOIKA. Karttuupi Taavista miestä, koska laulaa! Olette jo levänneet tarpeeksi — vetäkää nyt sormikoukkua.
PERTTI. Tänne sormesi, niin survaisen sen ensi nytkäyksellä kahtia!
TAAVI. Sopiihan koettaa!
(Vetävät sormikoukkua.)
PERTTI (nytkäisee yhtäkkiä sormensa pois ja heiluttaa kättänsä edestakaisin tuon tuostakin puhaltaen sormeensa). Senkin saakeli! Sillä oli joku rautakalu kourassa!
TAAVI (ojentaa kättänsä). — Tutkikaa jos oli!
1:NEN TALONPOIKA. Vetikö sormesi kokonaan sijoiltansa?
2:NEN TALONPOIKA. Kyllä hän sinulta vielä Ellinkin vetää, tuo Taavi! Varmaan joudut lemmen leikissäkin tappiolle samoin kuin voimien mittelyssäkin!
PERTTI. Luuletteko, että Elli huolisi tuollaisesta piimäsuusta?
TAAVI. Piimäsuu ollos itse! (Juo kulauksen viinaa.)
2:NEN TALONPOIKA. Huhutaanpa yhtä ja toista Taavista ja Ellistä. Usein käy Elli Kuusniemessä. Eihän niitä kukaan niin tarkoin tunne heidän välisiä asioitansa. Saat olla varoillasi!
PERTTI. Ettepä toki voine uskoa, että morsiameni vaihtaisi minua tuollaiseen otukseen?
TAAVI. Valhettelit taas! Elli ei ole morsiamesi!
PERTTI. Kuulkaapas mitä hän sanoo! Voipalan Elli ei muka olisi morsiameni! On kuin onkin tuo sorea sorsa kihlattu morsiameni, oma kainalokanani! Kai se sinua sapettaa, että niin kaunis tyttö joutui minulle? Kateudesta olet puhjeta, että Elli ja minä toistamme hyväilemme niinkuin olisimme naimisissa aivan. Kaksi yötäkin olen hänen luhdissaan kisaillut ja aionpa sinne mennä tänäkin iltana.
TAAVI. Sinä olet kelvoton konna, kunnoton parjaaja! (Uhkaa Perttiä nyrkillänsä.) — Ellet heti paikalla peruuta sanojasi, niin takoon pääsi tasaiseksi kuin pöytä!
(Aro tulee tuvasta.)
ARO. Mistä täällä riidellään?
1:NEN TALONPOIKA. Älä puutu, Aro, tähän asiaan! Eihän se sinuun koske.
PERTTI (vetää puukkonsa tupestaan). Käy käsiksi vaan! Annanpa sinulle korttelin kylmää terästä!
TAAVI (vetää myös puukkonsa tupesta). — Kylläpä sinun teräksesi näytän, konna!
(Molemmat iskevät puukoillaan yhtaikaa. Taavin puukko sattuu Pertin rintaan.)
PERTTI (kaatuu). Senkin p—le!
1:NEN TALONPOIKA. Nytpä kävi nolosti!
2:NEN TALONPOIKA. Veri pulppuaa rinnasta! Auttakaa miehet.
(Aro ja molemmat talonpojat kantavat Pertin tupaan, josta Aro kohta palajaa.)
TAAVI. Minua kamalasti janottaa! (Juo pitkään viinapullon suusta.)
ARO. Sinä et saa juoda enempää viinaa, Taavi! Tule kotia.
(Aro taluttaa horjuvaa Taavia näyttämöltä pois.)