VÄLIVERHO.
(Tie metsässä. Yö. — Tiellä näyttämön oikealla sivulla makaa Kerttu riutuneena, puoleksi lumella peitettynä.)
Ensimäinen Kohtaus.
MAUNU, ANDRAEAS, JOHANNES, MUNKKEJA, RITAREITA ja
RUOTSIN SOTUREITA, vasemmalta.
MAUNU.
Pysähtykämme tähän, hyvät herrat.
Ja antakamme miesten levätä!
ENSIMÄINEN RITARI.
Se välttämätönt' on, kuin moni heistä
Jo nääntyä on väsymyksestä.
MAUNU (Sotureille).
Siis virittäkää, miehet, nuotiot!
(Muutamat soturit lähtevät tähän toimeen.)
TOINEN RITARI.
Paljonko yhtä mittaa matkanneet
Nyt olemme?
JOHANNES.
Noin kolme penikulmaa.
ENSIMÄINEN MUNKKI.
En löydä yhtään rauhaa mielessäni!
Voi, missä lienee rakas pispa?
ANDRAEAS.
Suokoon
Jumala, ett'ei Lallin vorojoukko
Ois häntä tavannut!
JOHANNES.
Jos sattuisi
Jotakin vahinkoa tapahtumaan
Hänelle —- sitä Jumal' estäköhön! —
Ken muu ois siihen syypää kuin hän itse?
Miks' erosi hän liittolaisistansa
Niin varomattomasti ikäänkuin
Hän vaarain etsintöön ois mennyt!
MAUNU.
Se kyll' ol' ihmeellistä!
ANDRAEAS.
Rukoukset
Hätääntyneelle hyödyksi jos ovat,
Niin toivo mull' on hyvä, rukoillut
Kun olen hartahasti yöt ja päivät.
ENSIMÄINEN MUNKKI.
Ken meidän joukossamme löytyisi,
Jok' ei ois pispan hyväks rukoillut?
Jos rukoukset voivat varjella,
Niin häll' on varjelusta!
ANDRAEAS.
Kuitenkin
Ain' yhä rukoilkamme, rakkaat veljet!
(Soturit ovat virittäneet nuotio-valkeat. Munkit ja ritarit
asettautuvat yhden ympäri, joukko sotureita toisen, kolmas
nuotio loistaa oikealta.)
TOINEN MUNKKI (Kävellen levottomasti edestakaisin).
Sankt Olavi! mun suojelia-pyhäin!
Kuink' olen rauhaton ja levoton.
Minusta tuntuu niinkuin astuisin
Ma hiilten päällä!
ENSIMÄINEN MUNKKI
Samoin minusta!
Me emme viivy tässä kauemmin
Kuin hetken!
TOINEN MUNKKI.
Hetkikin on hetki liiaks'!
Se voipi tuhoks' tulla pispalle.
(Huomaa Kertun.)
Mik' on tuo tuossa kummitus?
(Katsoo Kerttuun.)
Ah, nainen,
Viluhun kuollut nainen!
(Nostaa Kertun istumaan.)
Ihmeen ihanat
Nuo kasvot ovat kuolemassakin!
(Andraeas ja ensimäinen munkki lähestyvät.)
ANDRAEAS.
Voi, Lallin hurskas vaimo!
TOINEN MUNKKI.
Lallin vaimo —
Ja hurskas?
ANDRAEAS.
Etkö ole kerrottavan
Sa kuullut, kuinka paljon vainoa
Tää vaimo park' on saanut kärsiä
Mies-pyöveliltään tähden uskonsa?
Nyt liekin ollut häntä paossa,
Kun kuolo raukan tiellä saavutti!
TOINEN MUNKKI.
Sen muistan kuulleeni, mut tuskissani
Ma kaikki unhotin pait tuskani.
ENSIMÄINEN MUNKKI.
Kentiesi hän ei vielä ole kuollut.
Mä tiedän että usein tapahtunut
On sillä tavoin, että viluhun
Ja kylmään nääntyneitä ihmisiä,
Joist' ihan hengen viimeinenkin säen
On luultu sammuneeksi, kuitenkin
Sopivan hoidon kautta tointumaan
On saatu.
ANDRAEAS.
Tunnetko tuon hoidon laadun?
ENSIMÄINEN MUNKKI.
Lumella hierokamme käsiä
Ja otsaa…
(Hierovat Kertun käsiä ja otsaa. Johannes rientää heille avuksi.)
ANDRAEAS.
Usein keino mutkatoin
On paras … niinpä nytkin… Valtimonsa
Jo tykkii… Katsokaa — hän hengittää!
JOHANNES.
Nyt avaa silmänsäkin!
TOINEN MUNKKI.
Jumalalle
Siit' olkoon kiitos! — hän on pelastettu.
KERTTU.
Miss', olen?
ANDRAEAS.
Seurass' ystävien…
KERTTU.
Pispa…
ANDRAEAS.
Kuin? Pispa? Mitä hänestä? Oi puhu!
TOISEN MUNKKI.
Mut olkoon puhees lohdutuksen puhe!
KERTTU.
Mä läksin äsken häntä varoittamaan,
Mut, vaivuin maahan väsymyksestä;
En voinut enää käydä kauemmas…
ANDRAEAS.
Voi! … varoittamaan! — Mistä?
KERTTU.
Vahingosta,
Mi uhkas häntä — Lallin vainosta.
TOINEN MUNKKI.
Sun miehes?
KERTTU.
Hänen — Jumal' armahtakoon!
Mut oletteko pispaa nähneet?
ANDRAEAS.
Emme,
Vaan häntä etsimässä olemme
Paraikaa.
KERTTU.
Miksi tässä viivytte!
(Nousee kiivaasti seisomaan.)
Voi rientäkätte! Lyhyt hetkikin
Nyt kalliimp' on kuin vuosi muuten!
TOINEN MUNKKI.
Kerro
Tok' ensin meille, miltä taholta
On meidän pispaa etsiminen?
KERTTU (Viittaa oikealle).
Tuolta!
Vaan ei. Ei sieltä! — Hänen tavanneet
Te olisitte, jospa sinnepäin
Hän oisi tullut.
(Viittaa vasemmalle.)
Tältä taholta!
Hän johonkuhun kylään seisahtui
Jonk' ohits'. sitä tietämättä, kuljin.
TOINEN MUNKKI.
Tään kertomasi kohta ilmoitan.
Sen jälkeen — viipymättä matkahan!
(Ensimäinen ja toinen munkki menevät nuotio-valkean tykö,
jossa vilkas keskustelu syntyy ritarien ja munkkien välillä.
Andraeas aikoo myös mennä, mutta Kerttu tarttua hänen
kaapuunsa ja pidättää häntä. Johannes katselee heitä vähän
matkan päässä.)
KERTTU.
Minulla sananen on sanottava!
Kun pispa viimein kävi Lallisissa
Ja puhe silloin sattui Ilmarista,
Niin sanoi hän, ett' teidän hoidossanne
On poika tätä nykyä. Siis pyydän
Nyt ensin saada kuulla, mitenkä
Tuo rakas lemmittyni jaksaa?
ANDRAEAS.
Häntä
Ei mikään haitta vaivaa.
KERTTU.
Siunatut
Ne sananne! Hän elää siis ja tervenn'
On! Tämä tieto parhaimmista paras!
Mut herra prior, pispan tahto on —
En omasta mun tahdostani puhu! —
Ett' tuodaan lapsi jälleen kotia.
Sen kautta ehkä voidaan saada Lalli
Tunnustamahan Kristin uskoa.
ANDRAEAS.
Kuin? Kotia? Se ompi mahdotointa!
(Itsekseen.)
Krist' auttakoon! En tahtoisi tuon raukan
Sydäntä raskauttaa uudella
Surulla katkeralla!
KERTTU.
Mitenkä
Se voisi olla mahdotointa, pispa
Kun on sen mahdolliseks' sanonut?
Ah, herra prior! Naista poloista
Nyt kuulkaa! Älkää olko kovempi
Kuin kivi! Suokaa mulle lapseni!
ANDRAEAS.
Se tok' on mahdotointa!
KERTTU.
Peruuttakaa
Tää kova lauseenne! Se musertaa
Mun mieleni!
(Vavahtaa.)
Miks' silmäilette mua
Noin surkutellen?
(Vaalentuen.)
Armollinen taivas!
Mun lapseni…
ANDRAEAS.
Tää puhe katkaiskamme!
KERTTU.
Ei! Ei! Tää tietämättömyys mun tappaa!
Se ompi kuoloakin katkerampi!…
ANDRAEAS.
Siis vaadit?
KERTTU.
Vaadin…
(Itsekseen.)
Hyvä Jumala!
ANDRAEAS.
Niin, armas tyttäreni, karkaise
Nyt mieles, kertomaan kun minua
Sa vaadit tapauksen surullisen! —
Kuin tänä vuonna meri sulana
On ollut aina näihin päiviin asti.
Niin lähetimme Ilmarisi Ruotsiin,
Siell' luostarissamme ett' oivallisen
Hän saisi kasvatuksen. Mutta tiellä —
Niin sääsi kova onni — syntyi myrsky
Ja laiva joutui haaksi-rikkoon. Ilmar
Ja kaikki laiva-miehet hukkuivat.
Vast' äsken saimme siitä sanoman.
KERTTU.
Siis kuollut! — Hukkunut!
(Kätkee kasvonsa käsiinsä.)
ANDRAEAS.
Äl' lapseni
Sä vaivu suruun! kanna kärsiväisest'
Tää kova kohtalosi! Sävyisästi
Nöyristä mieles alle taivaan tahdon!
Senlainen elämämme juoksu on:
Kun toinen murhe jättää, toinen ottaa:
Ei ole tämä mailma ilon laakso
Vaan surun, kurjuuden. — Tää elomm'
On kokemuksen aika vaan: sen jälkeen
Vast' alkaa elämä! Mut autuaaks'
Me syystä voimme häntä sanoa
Ken nuorna pääsee täältä: monta, monta
Hän pääsee tuskaa, vaivaa, kovuutta!
Nyt llmaris' on enkelien kanssa
Ja nauttii siellä taivaan iloa!
Sun rientos myöskin olkoon sinne tulla,
Siell' Ilmarisi taas saat kohdata!
(Hän menee nuotion tykö.)
KERTTU.
O. Herra Kristus! kuinka raskaan taakan
Sa luulet heikon naisen voivan kantaa!
(Lankee polvillensa.)
JOHANNES (Itsekseen).
Haa! Mikä paha henki hallitsee
Mun sydäntäni siitä hetkestä
Kuin naisen tuon mä ensikerran näin?
Jos hälle sanon, että lapsensa
Viel' elää, että minun tahdostani
Hän ompi kätketty — niin sillä tavoin
Ma pauloihini saan tuon kyyhkyisen.
(Mietittyänsä.)
Et Johannes! Se oisi pirullista!
Sun pitää voittaa tämä synnin himo,
Jon pahahenki, koetukseks' sulle,
Lähetti!
MAUNU (Nousten seisoalle).
Heti pispan avuksi!
(Munkit, Ritarit ja soturit nousevat seisomaan. Samassa kuuluu suru-ääninen laulu vasemmalta, ensin niin etäällä ettei sen sanoja voi selittää, mutta laulajain lähemmäksi ehdittyä kuuluvat seuraavat sanat, joita kaikki kuuntelevat säikähtyneinä:)
Surun pilvet peittäköön
Taivaan kaiken, heittäköön
Aurinko loistonsa, kuu valonsa!
Lalli pispan murhasi,
(Kerttu hypähtää seisomaan.)
Hirtehinen surmasi,
Siit' olkoon surma hänen palkkansa!
O! pispa Henrik pyhä!
O, kansan isä hyvä!
Suojele meitä yhä!
(Reki, jota, kaksi mustalla vaatteella peitettyä härkää vetää ehtii näyttämölle. Reessä on ruumiinarkku. Kaarlo on ohjissa. Rekeä seuraa kansaa, vähemmän miehiä kuin naisia. Nyyri, joka jylhästi katselee ympärillensä, käy vangittuna kansan keskellä. Härät seisahtuvat.)
Toinen Kohtaus.
EDELLISET ja TULLEET.
ANDRAEAS.
Oi näky surullinen, katkera!
Tuo musta arkku — kaiken turvamme,
Toivomme kaiken, kaiken ilomme
Se sulkee hirveässä helmassansa!
Ei löydy hornan syvyydessäkään
Niin pimeätä pimeyttä, että
Se tämän näyn hirmuisuutehen
Ois verrattava! — Taivaan Jumala!
Kuink' kuolemalle toki annoitkaan
Tuonlaisen vallan! Vielä nielköhön
Nyt julma kuolo kitahansa minunkin!
En enää kauemmin ma tahdo elää,
Kun sammui elämäni valkeus
Ja pimeytyi johto-tähteni!
ENSIMÄINEN MUNKKI.
Oi Kristin opin asiaa tässä maassa!
Nyt pylväs, joka sitä kannatti
On särkynyt!
TOINEN MUNKKI.
Ja uskon kallis siemen.
Ei vielä juurtunut, on surkastuva!
KOLMAS MUNKKI.
Suo armon Herra, että menestys,
Kuin pyhää vainajata seurasi.
Jää meille perinnöksi!
JOHANNES.
Valitus
Nyt kaikukohon aina Roomaan asti
Ja pyhä isä itse itkeköhön,
Valittakohon vaikeasti tällä
Vahingon surkealla päivällä!
KERTTU (Sanomattomalla tuskalla).
Oi!
(Vaipuu pispan ruumiinarkun viereen ja syleilee arkkua.)
MAUNU.
Mailman mahti-vallat, kuninkaat
Ja ruhtinaat muut murhe-vaatteisin
Ja huoli-pukuun pukeutukoot,
Kun kirkon jaloin sankar surmatt' on!
NYYRI.
Tää kaikk' on minun työni, kristityt!
Ha! ha! ha! Hiisi teidät toisetkin
Nyt vieköhön vaan! Ha! ha! ha!
ANDRAEAS.
Ken ompi
Tuo vaimo, joka suruamme pilkkaa
Ja ivaa kauhealla naurullansa?
KAARLO. Hän on Kitkan vaimo. Oi kaikki hyvät ihmiset mailmassa! kuinka hän rääkkäsi pitkällä puukolla pispan pyhää ruumista, sen ohessa kauheasti kiroten ja hirvittäviä loihtu-sanoja lukien!
ENSIMÄINEN MUNKKI.
Niin julmat eivät ole pedotkaan,
Kun ohtokaan ei rääkkää ruumiita!
TOINEN MUNKKI.
Oi kauhistavaa tää on kuullakkin!
KAARLO. Mut kauhistavampi oli sitä nähdä! Itse perkeleenkin veri olisi hyytynyt hirmusta,
ENSIMÄINEN MUNKKI.
Haa! kyllä ilkityönsä rankaisemme!
JOHANNES.
Hän poltettakoon!
NYYRI (Katsoo vihalla ja ylen-katseella ympärillensä).
KANSA.
Poltto-lavalle!
(Joukko miehiä ja naisia kiiruhtaa kantamaan puita
kolmannen nuotio-valkean tykö.)
ENSIMÄINEN RITARI.
Mua kummastuttaa, että kuletetaan
Härillä pispan pyhää ruumista!
KAARLO. Se oli hänen oma tahtonsa, vainaja oli jo edeltäpäin siitä antanut minulle määräyksensä. Näin hän sanoi:
"Kun kerta luovun täältä maailmasta
Ja lähden Manan teille, älköön vaan
Mua, Kaarlo, haudattako paikkahan
Lähellä kuolin-vuottan' olevaan.
Ei saa mun ruumiin' rauhaa mullassa,
Jok' ompi verelläni lioitettu.
Mut härkäpari löytää hautani;
Miss' seisahtuu se kerran kolmannen —
Siin' on mun kalmistoni. Rakentakaa
Herralle huone siihen. Lukekaa
Minulle siinä sielu-messuja." —
Nyt seisahtuivat härät toisen kerran. Siis ei voi pyhä paikka olla kaukana. — Mutta oi minua onnetonta, että olen kaiken tämän nähnyt, ett'en ennen pispani ja herrani kuolemaa päässyt Manalahan!
(Kätkee kasvonsa käsiinsä.)
ENSIMÄINEN KANSASTA. Ken on tuo pyhimyksen ruumiin arkun viereen polvistunut nainen? Ell'en paljon pety niin tunnen hänen. Murha-miehen Lallin vaimo!
MUUTAMAT KANSASTA.
Lallin vaimoko?
ENSIMÄINEN KANSASTA. Hän tietysti on yllyttänyt miestänsä tähän ilkityöhön, vaikka hän nyt teeskentelee itsensä hurskaaksi sillä tavoin pettääksensä meitä.
TOINEN KANSASTA.
Lallin vaimo tehköön Kitkan vaimolle seuraa!
YKSI NAINEN. Hän oli tähän asti muita naisia muka parempi. Nyt ylpeytensä jo viepi hänen turmioon!
(Kansa tungeikse uhaten Kertun luo.)
KERTTU (Nousee seisoalle).
Mit' ompi tämä? Mitä merkitsevät
Nuo vihan osoitukset? Sanokaa!
ENSIMÄINEN KANSASTA.
Kyllä me sinun merkitsemme, sinä kavala naiskettu!
TOINEN KANSASTA.
Poltto-lavalla ehkä opit vehkeidemme merkityksen ymmärtämään!
KOLMAS KANSASTA.
Katsokaa, hyvät ystävät, kuinka hän teeskentelee itsensä viattomaksi!
— Köysiä tänne!
KERTTU.
Ei väki-valtaa, miehet! Tämä paikka
Lähellä pispan ruumista on pyhä:
Älkätte kuolleen unta häiritkö! —
En ole osallinen rikoksessa.
Min teki vimmassansa mieheni.
Mut kuolohon jos mua vaaditte
Sentähden että olen Lallin vaimo.
Niin väkivallatt' teille antaudun
Ja vapaa-ehtoisesti.
ANDRAEAS (Lähestyen).
Mistä syystä
Tää väen tunko arkun ympärillä?
ENSIMÄINEN KANSASIA.
Sovinnoksi pispan hengen vaadimme Lallin vaimoa poltto-lavalle.
ANDRAEAS.
Tok' ette! Hän on harras kristitty
Ja miehens' ilkityöhön viatoin!
TOINEN KANSASTA.
Mut hän on Lallin vaimo!
ANDRAEAS.
Se vastoin kaikkea ois kohtuutta
Ja vastoin säätämiä Jumalan
Ja ihmisten, jos vaimo kärsiä
Sais miehen tekemistä rikoksista!
KOLMAS KANSASTA
Tuo oli minun mielestäni kohtuudella ja viisaasti puhuttu.
KANSA.
Kitkan vaimo poltto-lavalle!
NYYRI (Itsekseen).
En pienimmällä valituksellani
Mä lisää noiden kristi-koirien
Iloa, Koston työn' on täytetty —
Siis tyytyväisnä luoksi lasteni!
(Poltto-lava on saatu valmiiksi. Muutamat miehet tarttuvat
Nyyriin ja vievät hänen näyttämön yli. Yksi munkki kävelee
edellä Kristuskuva kädessä. Liekki poltto-lavalta valaisee
näyttämön.)
JOHANNES.
Haa! kuinka liekki riehuu! Niinkuin käärmeet
Sen soitot kiemuroivat ilmassa
Ja valaisevat niinkuin revon-tulet
Yön pimeyttä! — Kallis, pyhä neitsyt!
Sun poikas kunniaksi suitsee se
Ja sovinnoksi Henrik marttyrin.
NYYRI (Jylhästi poltto-lavalta).
Mun viimeiset jää-hyväis-sanan' olkoot:
Kirous kova teille kristityt!
Ha! ha!
KERTTU (Kääntyy inhoituksissansa pois).
Voi hirmuttava menetys!
Tuo onko sulle mieleen pispa Henrik?
En ymmärtänyt niin sun opetustas,
Kuin sanoit rakkauden olevan
Pää-osan koko Kristin opissa
Ja laupiuden lähimmäistä kohtaan.
MUNKKIEN KÖÖRI.
Pater coeli maxime,
Omnium creator,
Fili clementissime,
Hominum servator,
Atqve sancte spiritus,
Salus moestis omnibus,
Nostrum miserere!
JOHANNES.
Viel' elää Lalli, murhan tekiä
Ja kerskaa uro-työstään ylpeillen!
MAUNU.
Niin pitkän ajan hänen kerskua
Ma suon kuin auringon on noususta
Sen laskuun.
(Laskee kaksi sormeansa ruumiin-arkun kannelle.)
Pyhän kolme yhteisen
Jumalan nimessä ja pyhän Yrjön,
Mun suojelia-pyhän' nimessä
Teen tämän valan: Pispan kuoleman
Ma kostan, surmaan Lallin, murhaajan!
Niin totta kuin ma ritar Maunu olen!
KERTTU (Itsekseen).
Ah! Yksi velvollisuus minulla
Viel' ompi täytettävänä.
(Hän menee kiiruusti vasemmalle.)
JOHANNES (Katsoen salaa Kertun jälkeen. Itsekseen).
Hän läksi!
KAIKKI RITARIT (Laskein kaksi sormeansa ruumiin arkun kannelle).
Nimessä Jumalan kolm' — yhteisen
Sen saman valan teemme jokainen!
(Munkkien seuraavaa laulua laulaessa marssivat Maunu, Johannes
ja Ritarit pois vasemmalle ja koko Ruotsin armeija seuraa heitä.)
Jam mortuus Henricus,
Crudeliter truncatus,
Inter sanctos positus,
A Deo amatus.
Sancte pater Henrice,
Ter qvater beate
Deo nos commenda!
(Härät lähtevin liikkeelle. Andraeas, Kaarlo (ohjissa)
Munkit ja Kansa seuraa heitä, Munkit laulaen:)
Lalli, homo impius,
Episcopum necavit,
Corpus suum penitus
Diabolo mandavit,
Virum perditissimum,
Animumqve pessimum —
Flamma semper edat!
(Laulun loppuessa tulee Kitka metsästä munkin-kaapu yllä.
Nuotio-valkeat ovat sammuneet, poltto-lava on sammumaisillaan.)
Kolmas Kohtaus.
KITKA (yksin).
Hyvästi Nyyriseni! Sinua
En voinut auttaa … ihan yksin olen.
Olipa katkera sun kuolemasi
Mut lujuus, jolla kestit kaikki tuskat
Sun sankarien arvoon kohotti.
Sa kuolit Kitkan vaimona! Oi, oli
Kirous kristityille viimeinen
Sun lausees! — Kiitos siitä Nyyriseni!
(Heittää päältänsä munkin kaapun, jonka suojaan on
kätkenyt hopeisen maljansa ja lapion.)
Mä vihdoin löysin loihtu-maljani.
Ett'ei se enää vihollisten valtaan
Tulisi, kaivan sen maan povehen
Ja annan Manuun eukon omaksi.
Niin kansan vapauden talletan
Ja synnyinmaani onnen, kohtalot
Jos mitkä tulkoot! Armas Nyyrini!
Sun tuhkas peitteheksi levitän.
Sen vaipan alt' ei kukaan sitä riistä.
Kun voimallisna mämningäisenä
Sä vartioitset sitä lakkaamatta.