TOINEN NÄYTÖS.
Vierasten-tupa Antero Suurpään talossa. Tuvassa on kolme ovea.
Eräässä kartiineilla peitetyssä seinän komerossa vuode.
Ensimäinen kohtaus.
Antero Suurpää, Sven Suurpää ja Ebba.
ANTERO S. (Katsoen ulos akkunasta.) Ilma taas on tyyntynyt ja taivas pilkoittelee selvänä… Sade on la'annut eikä pitkänen enää käy… (Ebballe.) Nyt, rakas lapseni, tohdit jo pelkäämättä mennä levolle. Ukkosen jyrinä ei kau'emmin häiritse untas… Minä näen, että olet kovin väsynyt.
EBBA. (Antaa suuta isällensä.) Hyvää yötä, rakas isäni! — (Antaa kättä Sven'ille.) Rauhallista unta, armas heimolaiseni! —
(Hän menee vasemmasta sivuovesta.)
Toinen kohtaus.
Antero Suurpää ja Sven Suurpää.
ANTEBO S. Sinä olet tänäpänä kahdenkesken puhutellut Ebbaa?
SVEN. Olen…
ANTBEO S. Oliko hän yhtä pysyväinen entisissä päätöksissänsä kuin tähänkin asti?
SVEN. Sanomattakin sen arvannette…
ANTEBO S. Hyvä vieraani ja heimolaiseni! Sinä tiedät rakkahimpia elämäni toiveita olevan niin pian kuin mahdollista saada nähdä sinun ja tyttäreni kohtalot yhdistettyinä. Mutta tätä nykyä on mahdotoin panna tuota asiaa toimeen. Meidän täytyy kärsivällisesti odottaa… No, no! — ei tule tämä odotus pitkäksi, kun ei tästä vuodesta enää ole muuta kuin viisi kuukautta jälellä!
SVEN. Mutta sillä aikaa voipi hän saapua tänne.
ANTERO S. Se olisi ikävä ja harmittavainen tapaus. Mutta minä toivon, taikka paremmin, olen ihan varma siitä, että hän aikoja sitte on unhottanut sekä rakkautensa että Ebballe antamat lupauksensa, vaikk'en saa tuota tyttö-hupsua sitä uskomaan! — Kuinka sen asian laita olleekin: tytärtäni en ikänä eläissäni anna Juuttilaisille vaimoksi! Kun tuo junkkeri-veitikka tuli Ebballe tutuksi, olivat Tanskalaiset ja Ruotsalaiset — ainakin nimeksi — veljeksiä ja Hannu kuningas oli meidänkin laillinen kuninkaamme. Mutta sittemmin olen noita nimiveljiämme oppinut paremmin tuntemaan!
SVEN. Tässä asiassa on toinenkin ikävä kohta, josta ette ole puhuneet. — Minä en ikänä voi saavuttaa Ebban rakkautta. — Kuinka tämä seikka minua katkerasti huolettaa! Niinkuin Jakob tahtoisin seitsemän vuotta palvella saadakseni Ebban vaimokseni ja tämä koetuksen aika ei tulisi minulle pitkäksi eikä katkeraksi, jos olisin varma siitä, että hän sen päättyessä rakastaisi minua!
ANTEBO S. Ole vaan huoleti sen asian suhteen! Ebba pitää sinua korkeassa arvossa ja jota nainen pitää korkeassa arvossa, sitä oppii hän pian rakastamaan. Helposti olet tyttö-raiskan sydämen kokonaan valloittava, kun hän vaan kerta pääsee noista kirotuista houreistansa!
SVEN. Jumala suokoon niin tapahtuvan, mutta kovin epäilen sellaisen voiton niin helposti voitetuksi, kuin ehkä luulette!
ANTEBO S. Olenhan minä sinua vanhempi ja tunnen siis naisten sydämet paremmin kuin sinä! Vaan nyt jätän sinut, sillä jo on — luulen ma — sydänyö. Sinun on lepoa tarvis, kun huomenna lähdet matkaan. Kaikki taivaan pyhät sinua suojelkoot, rakas poikani.
{Hän menee oikeasta sivuovesta.)
Kolmas kohtaus.
Sven Suurpää (yksin.)
SVEN. Kuinka olin onnellinen ennen poikana ollessani! Tuskin olin vuoteelle heittäytynyt, kun jo kohta Uniukko valmumettään silmäripsilleni riputteli. —- Nyt on toisin; yöt ovat päivää rauhattomammiksi muuttuneet! Naisen silmäys, vaikkapa on se kuva taivaan suloisuudesta, vie levon miehen rinnasta ja karkoittaa unen hänen silmistänsä. {Istuu vuoteelle. Sotatorvein ulina ja rumpujen jyrinä kuuluu ensin etäällä, sitte lähempänä. Tähän pauhinaan yhdistyy sittemmin hätä-kellon ääni. Sven hypähtää seisaalle.) Tuo tuollainen soitto ei ole minulle outo, mutta mitä merkinnee se tällä kertaa? Onhan meillä rauha Venäläisten kanssa… Haa!… Jo arvaan, mitenkä asian on laita! —
{Antero Suurpää tulee kiireesti ja säikähtyneenä.)
Neljäs kohtaus.
Antero Suurpää ja Sven Suurpää.
ANTERO S. Ken häiritsee yörauhaamme näin kauhistavalla tavalla?
SVEN. Ma luulen — Tanskalaiset!
ANTERO S. Pyhä Maria! Suojele nyt onnetonta kaupunkiamme!
SVEN. Mä lähden tiedustelemaan!
ANTEEO S. Vaan älä viivy kau'an!
SVEN. En. Tarpeelliset tiedot saatuani riennän taas kohta tänne teitä suojelemaan.
[Menee peräovesta.)
ANTEBO. S. Tanskalaiset! Voi kuinka petyin rauhan toiveissani!
{Barbro ja Ebba tulevat pelästyneinä.)
Viides kohtaus.
Antero Suurpää, Barbro ja Ebba.
EBBA. Oi rakas isäni! Sano — miksi tämä hirmuittava meteli?
BARBRO. Taivaan Jumala! Viimeinen tuomio on varmaan läsnä! Sitä se tiesi, että vesi joessa tänäpänä oli aivan veripunainen — tuhat ihmistä voipi sen todistaa — ja "viisas Martha" näki eilen taivahalla kaksi paljastettua miekkaa, jotka taistella meukoivat keskenänsä! Paitse näitä on moni yöllä tuomiokirkon ohitse käydessänsä kuullut sieltä hirvittäviä ääniä, syviä niinkuin kuolleiden huokaukset! Kauhistavaa! Ken kuolevainen on mahdollinen astumaan sinun istuimes eteen, oi Herra!
ANTERO S. Vaikeroitseminen on hädässä huono kumppali!
BARBRO. Hukka perii, hukka perii meidät, veli Antero! Nyt ennustukset toteutuvat!
EBBA. Kerro, isäni — mistä syystä yö-sydämellä tämä hälinä?
ANTBEO S. En varmaan itsekään tiedä syytä siihen, mutta arvelukseni mukaan ovat Tanskalaiset kavalasti ryntäytyneet kaupunkiamme ryöstämään!
EBBA. Haa! — Tanskalaiset!
ANTERO S. Niin, Ebba — nämät julmat verivihollisemme!
EBBA. Verivihollisemme! —
(Sven tuke peräovesta.)
Kuudes kohtaus.
Edelliset ja Sven Suurpää, myöhemmin Josua ja vielä myöhemmin Tanskalaisia sotureita.
SVEN. Kirous ja perikato! Kaikki helvetin voimat ovat päästetyt irti! Tuo julma ja säälimätön Borgholman linnan herra Otto Rud ja hänen alapäällikkönsä Rolf Jute ovat väkinensä hyökänneet kaupunkiin!
EBBA. Rolf Jute! Pyhä Jumala!
(Hän vaipuu eräälle tuolille.)
SVEN. En kauemmaksi ehtinyt kuin ystävämme Turusen taloon asti, niin jo yksi vihollisparvi tuli minua vastaan. Surkeasti hävittäen kulki se eteenpäin! Muutamat heistä rääkkäsivät pilatusta kunniastansa punastuvia vaimoja, toiset laahasivat tukasta Turusen kuollutta ruumista perässänsä!
EBBA. Voi!
ANTERO S. (Tuskalla.) Ystäväni Turusenko?
SVEN. Näille rosvoille kostettuani riensin tänne.
(Menee akkunan tykö.)
ANTERO S. Voi armas ystäväni Turunen!
SVEN. Haa! petoja! He polttavat kaupungin! Monesta kohden riehuu jo tuli taivahalle! Niinkuin jättiläinen seisoo toki vielä tuomiokirkko liekkein keskellä eheänä.
(Melske on lähestynyt. Kolaus porttia vastaan kuuluu ulkoa.)
ANTERO S. Jo ovat täällä! — He ryntäävät porttia vastaan!
(Hän pukeutuu aseisin. Josua tulee peräovesta.)
JOSUA. Ei kestä portti kauan heidän ankaraa rynnäkköänsä! — Paetkaa kiireesti!
(Samassa kuuluu räjähdys, jolla portti aukenee, ja sen jälkeen kiivaat huudot: "Hurraa! Hurraa!")
SVEN. Nyt on liian myöhäistä paeta! —
(Hän asettautuu miekka nostettuna peräovelle, josta joukko Tanskalaisia sotureita kohta ryntää sisään.)
SVEN. (Taistellen.) Takaisin rosvot! Vieläkö janootte enemmän verta, pyövelit! —
(Antero Suurpää ja Josua rientävät myös taistelemaan. Tanskalaiset pakenevat. Sven ja Josua ajavat heitä takaa, mutta palajavat hetken kuluttua takaisin.)
BARBRO. Jumala armahtakoon! Mitenkä on Ebban laita?
EBBA. (Nousten kiivaasti seisaalle.) Olkaa huoletta minun puolestani, rakas tätini! Se oli vaan äkkinäinen pyörtymys, joka jo on mennyt ohitse!
SVEN. Nyt on meillä hetkinen loma-aikaa. Sitä täytyy meidän tyystin käyttää! — (Antero Suurpäälle.) Kunnioitettava heimolaiseni! Teidän ja naisten pitää mitä kiireemmin paeta! Takaportista käy vielä tie pelastukseen!
JOSUA. (Sulkee peräoven ja tönkitsee sitä.)
EBBA. Rolf Jute siis johtaa heitä? Etkö äsken niin sanonut?
SVEN. Hän sekä Otto Rud. — Mutta kiiruhtakaa! Viholliset pian palajavat miehissä!
EBBA. (Itsekseen.) Haa! Käärmettä olen kyyhkyisenä tuudittanut, rosvoa sankarina sydämessäni säilyttänyt!
ASTEKO S. Minä en jätä hädän ja tuskan aikana syntymäkaupunkiani. Omatuntoni, koko raatikunta ja kaikki ihmiset soimaisivat minua siitä! Voi poloista Turkua! Kenessä löytäisit vihdoinkin suojaa, jos vanhimmat ja arvollisimmat asukkaistasi pötkisivät pakoon? — Mutta naisten täytyy kohta lähteä!
EBBA. (Hyväillen isäänsä.) Rakas isäni! En minä jätä sinua, en luovu sinusta! — Eroitettuna sinusta kuihtuisin niinkuin kukka, jonka myrsky repii siitä turpeesta, minkä helmassa se oli kasvanut. Ma tahdon kuolla — jos niin tarvis olisi — sinun kerallas, mutta kaukana sinusta en voi elää! — Vaadi minulta mitä muuta tahansa, mutta älä vaadi minua lähtemään, rakas isäni!
ANTERO S. Armas lapseni!…
EBBA. Älä luule, että minä pelkään! En minä pelkää Tanskalaisia, jos he ihmisistä ovat muuttuneet pedoiksi! — Niinkuin muinoin Judith, tahdon nyt minäkin riisua naisluontoni, tahdon viskata pois kaiken sen vienouden ja hempeyden, joka tekee naiset heikoiksi! Anna minulle miekka, hyvä isä! Minä taistelen sinun rinnallas ja jospa olisikin tuo Holofernes minun sydämelleni ollut rakkaampi muita ihmisiä maailmassa, niin tahdon kostaa hänelle taikka höyrytköön hänen kalpansa minun verestäni! — Ainoastaan kuolleen ruumiini ylitse on Tuoni astuva sinun luokses!
ANTERO S. Rauhoita jo mieles, lapsi kultani!…
EBBA. Rauhoita mieles, sanot sinä, armas isäni! — Rauhoittukoon luonto, koska ukkonen jyskyttää taivaan ja maan pieliä! — Rauhoittukoon meri, koska raivoava myrsky liikuttaa sen sisimpiä sisuksia ja kauheasti pieksää sen tuskasta läähättävää rintaa! Rauhoittakoon yön pimeydessä autiohon korpeen eksynyt lapsi mielensä, rauhoit…
(Puhkea ttkemään.)
ANTERO S. Voi tyttäreni!
EBBA. Älä luule, että minä olen heikko! — Rintani on vahvempi kuin haarniskaan puetun ritarin ja mieltäni eivät voi kaiken maailman kuolot hämmästyttää! — Anna minulle vaan ase, niin saat havaita, että suonet tässä kädessäni ovat sitkeämmät kuin kypärin soljet ja kestävämmät kuin kalvava kaiho!
BABBRO. Tyttö! Tyttö! onko tässä aikaa haaveksia? Malta jo mieles ja ymmärrä, että miehille meistä on vaan estettä, vaivaa ja hankaluutta, Tule kinaamatta kauniisti kanssani! — Vaan mihinkä meidät lähetät, hyvä veljeni?
EBBA. Älä vaadi minua lähtemään, armas isäni!
ANTERO S. Minun täytyy vaatia … sinun täytyy lähteä! — Abbedissa Brigittan luostarissa on minun lankoni. Hänen luonansa löydätte turvaa ja suojaa. — (Josualle.) Mene valjastamaan hevonen rattaisin. Vanha Martti lähteköön ajomieheksi. Sinun apuas ehkä vastakin tarvitsen.
(Josua menee.)
EBBA. Onko se siis vakaa päätökses, viimeinen sanas, että minun pitää lähtemän?
ANTERO S. On.
EBBA. {Menee äkisti Sven'in tykö.) Olet sanonut minua rakastavasi, olet vakuuttanut, ettäs mielelläsi minun hyväkseni vertasikin vuodattaisit?
SVEN. Sen olen sanonut ja sanon nyt uudestaan, että joka hetki olen valmis kuolemaan sinun edestäs!
EBBA. Minun täytyy panna sinun rakkautes koetukselle. Sinun pitää vannoman minulle eräs pyhä vala!
SVEN. Ehdottomasti sen vannon!
EBBA. Vanno siis, ettäs kuolemahas asti puolustat isääni, ettäs ennemmin annat hakata itses kappaleiksi, kuin jätät hänen vihollisten valtaan!
SVEN. Pyhän Jumalan kautta vannon, että olisin tämän pyytämättäsikin tehnyt!
EBBA. Kiitos, Sven! — Vaadi nyt minulta jotakin vastineeksi, jos haluat…
SVEN. Anna minulle kätes, Ebba! {Sulkee Ebban käden käsiinsä.) Suo minun katsella ihaniin silmiisi, katsella niin tarkoin, että niiden loiste välkkyy silmihin vielä haudan toisella puolella! Oi kuinka sun silmäykses lämmittävät sydäntäni! Joka saisi kuolemaansa asti ihailla niiden kirkkautta! Armas Ebba! Jos en sinua enää kohtaa täällä maailmassa, niin sanon sinulle nyt, että olen sinua sanomattomasti rakastanut, rakastanut enemmän kuin Jumalaani! — Antamani lupauksen vastineeksi vaadin, ettäs silloin tällöin ystävyydellä muistelet minua, jos onneni niin suopi, että matkailen Manan tietä, ennenkuin taas kohtaan sinut!
EBBA. [Nojautuu Sven'in rintaa vastaan.) Armas, jalo heimolaiseni — kuinka voisin sinua milloinkaan unhoittaa?
{Melske taas lähestyy.)
ANTERO S. Viholliset lähestyvät. — Erotkaa, rakkaat lapseni!
EBBA. {Suutelee Sven'iä äkisti.) Jää hyvästi, armas Sven! {Sitte hän lankee isänsä kaulaan.) En sinua millään ehdolla tahtoisi jättää!
ANTERO S. {Kantaa Ebban ulos oikeasta sivuovesta.)
BARBRO. (Sven'ille.) Ole varovainen! — Minä jätän sinut pyhän Katarinan suojaan!
{Menevät.)
ANTERO S. {Tulee Sven'in kanssa.) Meidänkin olisi kenties ollut paras karttaa vihollisten ensi raivoa.
SVEN. Mutta se onpi myöhäistä! Tuosta ovesta emme taida mennä ulos; sillä naisten pakoretki tulisi sen kautta ilmi-annetuksi ja tuolta ryntävät jo, niinkuin kuulette, viholliset. Vaan seisokaa tuossa komerossa minun takanani! Minä olen nuori, olen vahva, enkä luulisi itseäni huonoksi kilveksi teille.
{Tanskalaiset soturit murtavat oven ja työntävät huoneesen. Muutamat heistä, joilla on viinapullo kädessä, asettuvat erään pöydän ympäri, toiset uhkaavat Sven'iä keihäillänsä.)
1:NEN SOTURI. No Suomalais-ryökäleet! Joko nyt saamme olla vieraina tässä huoneessa?
2:NEN SOTURI. {Ryyppien.) Teillä on oivallista Espanjan viinaa, raatimies Suurpää. — Hei, kuinka suuri se pää sitte onkaan? Vaan ei se kuulukkaan tähän asiaani — Me kävimme jo kellarissanne. Teidän maljanne!
3:MAS SOTURI. Tänne kaikki talon kalleudet, kullat ja hopeat, kirottu raatimies!
1:NEN SOTURI. Taikka ratsumies — sillä Tuonelaan saat ratsastaa, ell'et kelvollisilla lunnailla lunasta meiltä henkeäsi!
2:NEN SOTURI. Ha, ha, ha! Teidän maljanne, ratsumies Suurpää!
4:JÄS SOTURI. Sinun pistän kuoliaaksi, ell'et kanna tänne tavaroitasi.
(Aikoo pistää raatimiestä keihäällänsä, mutta Sven väistää iskun miekallansa. Toiset soturit rikkovat huonekaluja. Rolf Jute tulee. Soturit väistyvät syrjään.)
Seitsemäs kohtaus.
Edelliset ja Rolf Jute.
ROLF JUTE. (Sotureille.) Aseet maahan! Ei vähintäkään väkivaltaa eikä julmuutta siellä, kussa minä kuljen! (Antero Suurpäälle.) Jumalan kiitos, että ehdin tänne hyvään aikaan teitä pelastamaan! — Mutta tuskin enää tunnettekaan minua, niin kauan kun olen ollut täältä poissa?
SVEN. Haa! Sinä oletkin Rolf Jute, mun veriviholliseni! — Vedä miekkas!
ROLF JUTE. En tiedä sun kanssas koskaan riidassa olleeni!
SVEN. Puolusta itseäs! Vai kykenetkö ensinkään rehelliseen taisteluun, kunnoton Juuttilainen? Miehuus ja kunto karttavat teidän urotöitänne! Kavalasti hiipiä unissaan lepääväin, aseettomain porvarein päälle — se on teidän kehno sotatapanne, te tanskalaiset pedot!
ROLF JUTE. Älä soimaa minussa kansalaisiani! Sa vaadit minun katkaisemaan kielen kurkustasi
SVEN. Katso vaan omia leukaluitas! Toisten kielet voit jättää rauhaan! (He taistelevat — Sven kaatuu.) Viimeinen kirous Tanskalaisille! Ebba…
(Kuolee.)
ROLF JUTE, Pyhä Dannebrog. En olisi tuon nuorukaisen verta tahtonut vuodattaa! — Eikö hän ollut teidän heimolaisenne?
ANTERO S. Teidän kysymykseenne, herra ritari, voin ainoastaan tällä tavoin vastata!
(Törmää vedetyllä miekalla Rolf Jutea vastaan.)
ROLF JUTE. Onko helvetti minua vastaan liitossa, että minun täytyy teidänkin kanssanne taistella.
(Lyö äkisti miekan Antero Suurpään kädestä.)
ANTERO S. Vanhuksen käsi pettää, tylsä on ijällisen miekka! — (Polvistuu Sven'in ruumiin eteen.) Oi minun sydämeni ilo, minun vanhuuteni turva, minun tuskani lohduttaja!
ROLF JUTE. Minä yhdistyn teidän katkeraan murheesenne, herra raatimies! Pyhimmällä valalla vakuutan, että ihan vastoin mieltäni ja ainoastaan vaatimuksesta taistelin nuoren heimolaisenne kanssa sekä että iskuni vaan sattumalta oli kuolettavainen! — Mutta kova levottomuus painaa mieltäni! Sanokaa, missä on tyttärenne, missä on Ebba? Vastatkaa Kaikkivaltiaan nimessä tähän kysymykseeni!
ANTERO S. Himootko hänenkin vertansa?
ROLF JUTE. Miksi puhutte verestä — niinkuin olisin verta janoova tiikeri? Ja minkätähden kohtelette minua niinkuin vihollista? Muistan toki ennen teidän ystävyyttänne ja suosiotanne nauttineeni!
ANTERO S. {Hypähtää seisaalle.) Minkätähden sinua kohtelen vihollisena? — Katso tuota lattialla verissänsä lepäävää. Sinun kalpas kaatamaa nuorukaista! Hän oli minulle omaa lastani rakkaampi! — {Vie Rolf Juten akkunan tykö, jonka hän avaa.) Ja katso tästä raunioissansa suitsuvaa syntymäkaupunkiani! — Haa! Te ette säästä Herran pyhää temppeliäkään! Katsoppas — liekkien loistaessa voit nähdä kuinka nuot pedot kirkon ovesta laahaavat ulos alttarin juuressa murhattua pappia! Kuolleidenkin rauha on häiritty! haudatkin ryöstetään! Näetkö, kuinka vaskiset ruumiinarkut välkkyvät noiden rosvojen olkapäillä? — Kas! — tuolla, pyhän Laurentius'en kuorin ovesta, tulee yksi kansalaisistas pispan hiippa päässä ja toinen heiluttaa pispan sauvaa kädessänsä! {Kääntyy pois.) Haa! En voi tuota kauhistavaa kauheutta kauemmin katsella! — Mutta katselkaa te, herra ritari, ja ihmetelkää sitte vielä, että teitä kohtelen vihollisena!
ROLF JUTE. Oi armas, kallis Dania! Minä surkuttelen sinua, ajatellessani, minkä ikuisen poistamattoman häpiäpilkun sotilaasi tänä yönä ovat painaneet sinun kunnias kirkkaasen kilpehen! — Otto Rud! Otto Rud! Minä kutsun sinua vanhurskaan Jumalan tuomio-istuimen eteen tekemään tiliä taivaan ja maailman sääntöjä loukkaavista töistäs!
{Josua tulee oi keasta sivuovesta.)
Kahdeksas kohtaus.
Edelliset ja Josua.
JOSUA. Olkaa rauhoitettu, hyvä isäntäni! Sisarenne ja tyttärenne ovat nyt eheinä matkalla ja ennenkuin tunti on kulunut loppuunsa, sulkee pyhän Brigittan luostari heidät väkevästi suojaavaan helmaansa!
ROLF JUTE. Ah! — Ebba Naantalin luostarissa.
ANTERO S. {Kiivaasti Josualle.) Onneton, mitä sinä olet kertomallasi ilmoittanut! Vai'etkoon sun äänes ijankaikkisesti, sinä hylkiö!
(Otto Rud tulee; muutamia sotureita hänen seurassansa.)
Yhdeksäs kohtaus.
Edelliset ja Tulleet.
ROLF JUTE. {Itsekseen.) Hänet paha henki varmaan lähetti tänne tänä hetkenä!
OTTO RUD. Valmista itses kuolemaan, raatimies Suurpää! Minä olen päättänyt hävittää maan päältä koko sinun kirotun sukus! — Haa! Tätä puolivilliä kansaa täytyy tuntuvasti, ankarasti rangaista! Verikynällä tahdon sen muistohon piirtää ne velvollisuudet, joita sen tulee noudattaa Hannu kuningasta ja meitä Tanskalaisia kohtaan — {Törkeällä pilkalla.) Veli Suurpää! Etkö tahdo rukoilla isämeitäs, ennenkuin menet manalaan?
ANTERO S. Jnmalan sana sinun läsnäollessas olisi pilkkaa taivasta kohtaan!
OTTO RUD. Ha! ha! ha! Kyllä kuulen, mitä rotua olet!
{Viittaa sotureille, jotka karkaavat Antero Suurpäätä vastaan, mutta Rolf Jute kiiruhtaa väliin ja estää heitä.)
ROLF JUTE. Takaisin miehet! Niin kauan kuin minä olen hengissä, ei hiuskarvaakaan katkaista tämän viattoman vanhuksen päästä!
OTTO RUD. Rolf Jute! — Kuka sinut on päästänyt irti vankeudesta?
ROLF JUTE. Tämän käteni mahti ja voima!
OTTO RUD. Haa! En kauemmin voi kärsiä sun uppiniskaisuuttas! Kuollos myös sinäkin! — (Sotureille, jotka viipyvät paikassansa.) Mitä mietitte, kehnot heittiöt? Ettekö mun käskyäni tajunneet?
ROLF JUTE. Armoa tälle kunnianarvoiselle, vanhalle miehelle! Olkaa varoillanne, herra päällikkö, ett'ei hänen verensä kalvavana myrkkynä laskeu teidän omaantuntoonne!
OTTO RUD. Antaisinko hänelle armoa? Eikö hän ole samaa mielenlaatua kuin hänen velivainajansa, tuo Tanskalaisia vihaava pispa Lauri Mikaelin poika? Eikö hän ole lausunut halveksivia lauseita Hannu kuninkaasta? En anna armoa! Tuollaiset myrkylliset puut hakkaan pois toisia pahentamasta!
ROLF JUTE. (Itsekseen.) Raatimiehen suuret tavarat viehättävät häntä! Minun pitää hänen voitonhimollensa keksiä vielä viehättävämpiä esineitä. — Haa!… Nyt… (Sotureille.) Paikallenne! Ensimäinen teistä, joka astuu askeleenkin eteenpäin, on kohta kuoleman oma!
OTTO RUD. (Raivossaan.) Onneton, kuinka sinä rohkenet!
ROLF JUTE. (Lähestyy äkisti Otto Rudea.) Herra päällikkö! Suokaa minulle sananen kahdenkesken, ennenkuin kuolin-tuomionne on pantu toimeen! (Vetää häntä kädestä syrjään.) Te muistatte, että kerran olen teidän henkenne pelastanut. Silloin lupasitte sopivan tilaisuuden tultua palkita hyvän työni. Tehkää se nyt! Säästäkää raatimies Suurpään henki!
OTTO RUD. Tämä tilaisuus ei ole sopiva! Pyydä toisten jotakin toista!
ROLF JUTE. Vaan huomatkaa, herra päällikköni! — Minä en pyydä hänen henkeänsä hinnatta, en maksotta! Minä suoritan siitä lunnaat suuremmat, kuin milloinkaan olette voinut toivoa taikka edes aavistaakaan!
OTTO RUD. Mistä sinä ne ottaisit?
ROLF JUTE. Minä osoitan teille paikan, missä löytyy määräämättömiä aarteita, paikan, jossa ovat kalliimmat kalleudet, kiiltävämmät kullat ja hohtavammat hopeat kuin itse Turun tuomiokirkossa!
OTTO RUD. Mikä se paikka olisi?
ROLF JUTE. Pyhän Brigittan luostari Naantalissa!
OTTO RUD. Brigittan luostari! (Käy edestakaisin.) Sitä asiaa täytyy miettiä… Kun vaan löytäisin jonkun miehen, joka ottaisi sen ryöstääksensä! — Juuri äsken ai'oin valloittaa mustaveljien luostarin. Käskin siis miesteni ryntäämään muureja vastaan. Ilomielin ne sen tekivätkin. Mut kuuleppas, mitä tapahtui! Eräs suureen marmorikiveen veistetty Kristus-kuva putosi — tietysti munkkien toimesta — alas maahan ja löi neljä meidän soturia paikalla kuolijaksi. Toiset pöllöt luulivat tässä huomanneensa Jumalan rankaisevan käden ja nyt kammoo jok'ainoa mies koko armeijassa luostareita enemmän kuin itse perkelettä!
ROLF JUTE. Olkaa huoletta! Tähän toimeen sopiva mies on jo löydetty!
OTTO RUD. Sano, kuka?
ROLF JUTE. Minä!
OTTO RUD. Sinä?!
ROLF JUTE. Niin… Minä olen se mies, joka otan ryöstääkseni Brigittan luostarin, se mies, joka säälimättä riisun vaikka itse alttarin juuressa luostarin abbedissalta hänen juhlapuknnsakin!
OTTO RUD. Sinä olet viekas kavaltaja! — Sinä ai'ot taas minua pettää!
ROLF JUTE. Pyhän Yrjön nimen kautta ja kautta kunniani vannon, että tehdyn lupaukseni täydellisesti suoritan!
OTTO RUD. (Osoittaa kädellänsä Antero Suurpäähän.) — Sinä olet tuon miehen kurjan hengen pelastanut!