I:NEN KOHTAUS.
Retunen. Kaisa.
Retunen (Istuu näyttämön etuosassa paikaten vanhaa kenkärajaa. Itsekseen). Kyllä tämä elämä ei ole puolen palaneen puupennin arvoinen, ei tottamaariansa olekaan. Toista tuntia jo istun tässä tuhlaten järkeä ja pikilankaa moiseen rajaan ja jano on että kurkkuani karvastelee. (Ääneen.) Kaisa! — Kuulepas Kaisa!
Kaisa (Ompelee näyttämön perällä). Mikä taasen hätänä?
Retunen. Niin, arvelen vaan tässä että kyllä minun täytyy lähteä viemään tätä sinun kenkääsi suutarin luokse korjauksille.
Kaisa. Mitä, vieläkö se kenkä nyt on korjaamatta ja puolen päivää jo olet sen kanssa tuhertanut?
Retunen. Korjaamatta on, ja siksipä minun täytyy lähteäkin tästä sen kanssa korjauksille.
Kaisa. Sinä et mene minnekään, pysyt kauniisti kotona. Suutarille mukamas menisit — juuri kun ei tuota tietäisi että taasen kapakkaan tekee mielesi.
Retunen. No, en hitto vieköön minä rupea tässä kenkäraja kourassa päiväkausia nuokkumaan, kuin suntio sunnuntaisin kirkossa. (Viskaa kengän lattialle.) Tuosta saat, sanoi pappi kun pirua iski ja nyt lähden kaupungille.
Kaisa. Kapakkaan, tarkotit kai sanoa.
Retunen. Niin, vaikkapa sitten kapakkaankin. Ja sinä Kaisu, kullannuppuni, annat kaiketi minulle muutaman kymmenpennisen, että saan ryypyn kohmelooni. (Koputtaa ohimoitaan sormellaan.) Täällä on niin riivatusti kupariseppiä.
Kaisa. Kuulepas Pekka.
Retunen. Kuullaan, kuullaan, mikä asiana?
Kaisa. Tiedätkö Pekka mitä sinä oikeastaan pyydät?
Retunen. Josko tiedän — vaan parin vaivaisen ryypyn hintaa.
Kaisa. Niin kyllä, vaan parin ryypyn hintaa, mutta tiedätkö mihin tuo ryyppyin hinnan vaatiminen vihdoin johtaa?
Retunen. Mihin johtaa — se johtaa Kaisu-kulta päät'suoraa kapakkaan ja sieltä vähänpäästä katuojaa myöten raastuvan kellariin.
Kaisa (Kärsimättömänä). Tuota en tarkoittanut. Se johtaa lopuksi pohjattomiin velkoihin. Olemme jo velassa — annapas kun muistelen — kauppias Mittaselle 50 markkaa, suutari Pikiselle 13 markkaa, ompeliatar Neulaselle 7 markkaa, ravintoloitsija Naukkuselle —
Retunen (Keskeyttäen). Eilen sain häneltä vielä pullon olutta laskun päälle.
Kaisa. Vai sait! Ja kehtaat senkin ruoja vielä tunnustaakin.
Retunen. Katuvaiselle annetaan anteeksi.
Kaisa. Anteeksi —! mene pyytämään anteeksi.
Retunen. Kunhan annat ensinnä rahat.
Kaisa. Selkääsi annan. Tiedätkö mitä, ellen väärin muista on meidän lupauksemme mukaan juuri tänään maksettava nuo velkamme ja mistäpä nyt otamme rahat kun velkojat tulevat?
Retunen. Jaa-a, tuota en Kaisa-kulta tosiaankaan tiedä.
Kaisa. Tietysti et, mutta sen sinä tiedät liiankin hyvin, mistä olutta lainaksi saadaan. Mokomakin ravintoloitsija — tulkoonpa perimään täältä saataviaan, niin käsken viedä sinut muassaan velan maksuksi.
Retunen. Tarkoitatko että hän veisi minut sulhaspojaksi tyttärelleen?
Kaisa. Pidätkö suusi! — Mutta tosiaan, voitko keksiä keinoa miten tänään selviydymme velkojista?
Retunen. Minä voin keksiä mitä tahansa ja tuo nyt ei kummaa suurempi keksintö olisikaan, mutta sille varalle minä vaadin pakkosovinnon.
Kaisa. Aina niitä tavallisia juoniasi, mutta olkoon menneeksi. Mitkä ovat vaatimuksesi?
Retunen. Viiden olvipullon hinta ja loppu päivää vapaaksi.
Kaisa. Suostutaan. Minkälainen on tuumasi?
Retunen. Maltahan hetkinen kun mietin. (Kävelee lattialla edestakaisin tuumien.)
Kaisa (Ilvehtien). Siinä se oli Pekka se sinun järkevyytesi, turhaan vaivaat päätäsi.
Retunen (Reippaasti). Annahan olla, Kaisa. Jo, jo leimahti nerokas tuuma päähäni. Muistatko miten Virtasen muija sai viime talvena kaikki velat anteeksi, kun hänen ukkonsa kuoli?
Kaisa. Miksi en tuota muistaisi, mutta — mutta sinähän et ole vielä kuollut ja ties sen milloin kuoletkaan.
Retunen. Minä voin kuolla vaikka heti, jos niin tarvitaan. Katsopas! (Ottaa lakanan, heittäytyy lattialle pitkäkseen ja vetää lakanan päälleen.) Luuletko ettei minua uskottaisi kuolleeksi?
Kaisa. Hah, hah, hah, nyt ymmärrän. Tarkotat että sinä tekeytyisit kuolleeksi, kun velkojat saapuvat tänne.
Retunen. Juuri niin, kullanmuruseni, mutta onko sopimus vapaapäivästä ja olvipulloin hinnasta varma?
Kaisa. Kyllähän se saa olla sillään, mutta muuten tämä keino —
Retunen. No, no, ei mitään saarnoja, minä vastaan seurauksista.
Kaisa. Olkoon sitten niin, mutta (katsoo ikkunasta ulos) tuollahan näyttää olevankin jo kauppias Mittanen tulossa, arvatenkin meiltä laskuansa perimään. Lienee parhain, että pysytkin siellä lakanan alla yhtä kyytiä ja tekeydyt kuolleeksi, minä korjaan hieman ulkoasuasi. (Noutaa pöytälaatikosta liitujauhoja, joita kaataa Retusen kasvoille.)
Retunen (Nousee istualleen, puhallellen). Phyi saakeli, enhän minä sentään mikään taikinakaukalo ole?
Kaisa. Hiljaa, eteisestä kuuluu jo kolinaa. Laskeudu pitkäksesi. Kas noin! (Ovelta kuuluu koputusta. Kaisa rientää etuosalle näyttämöä ja istuu selin oveen).