IX KOHTAUS.
Retunen. Kaisa.
Retunen (Seisoo hämillään lattialla). Tarkotin vaan —
Kaisa (Matkien). Tarkotit vaan — kyllä sinun tarkotuksesi tässä tiettään, senkin hirtehinen. On sitä aikoihin tässä elettykin kun aviosäädyssä olevat miehet alkavat näin vaan julkeasti kristillistä aviojärjestystä rikkoa.
Retunen. Itsehän tuota pakotit — ja tuo tyttö —
Kaisa. — Tuo tyttö — sinä se olit, juuri sinä! (Ulkoa kuuluu kolinaa.) Mitä eikö tuolla ole taasen yksi karhu tulossa? Mars lakanan alle!
Retunen (Vetäen lakanaa päälleen). Mieluummin menisin tillikkaan.
Kaisa. Tillikkaan —! linnaan panetan sinut mokoman avionrikkojan ja samoin tuommoset kuhertelevat mamsellit kuin tuokin, jotka eivät tiedä jumalanpelvosta tuon taivaallista.
Retunen. Kaisa, Kaisa; kuka sitä nyt viitsisi kultansa linnaan lähettää?
Kaisa. Sinut saisi lähettää vaikka Siperiaan.
Retunen. Kenties lähetät sinne tuon äskeisen mamselinkin.
Kaisa (Luo äkäisen katseen Retuseen. Ovelta kuuluu koputusta). Astukaa sisään.
Retunen. Niin mamseli, tulkaa sisään vaan, huomenna tästä lähdetään yhdessä Siperiaan.
X Kohtaus.
Retunen. Kaisa. Naukkunen.
Naukkunen (Astuu sisään, kädessään pieni käsikori, minkä laskee ovipieleen). Hyvää päivää! Herra Retunen lienee kotosalla.
Kaisa (Itkien). Hän on — hän on — uu-uu —
Naukkunen (Huomaa Retusen). Kuollut! Retunen kuollut — mies parhaissa voimissaan! Milloin se on tapahtunut?
Kaisa. Tä-tä-nään, uu-uu — —
Naukkunen. Tänään! Sepä nyt oli ikävää, ja etten minäkään ennemmin sattunut tänne tulemaan. Minulla on tuolla korissani pullo parhainta Ruotsin konjakkia pormestaria varten ja olenpa varma että se olisi palauttanut hänet henkiin, jos olisi sitä ollut ajoissa tarjota.
Retunen (Kuullessaan konjakista mainittavan, on kohottanut päätään ja silmäillyt koriin käsin.)
Kaisa. Viinan puutteeseen tuo taisi ukko-riepu kuollakin-uu-uu — —
Naukkunen (Istuu selin Remuseen). Sepä oli tosiaan harmillista etten ennemmin sattunut tänne. Pekka parka!
(Katsoo yli olkansa Retusta, joka sillävälin on noussut puoleksi
ylös, jääden siihen asentoon, Naukkusen katsoessa häntä).
Naukkunen (Peittäen hymyään). Sairastiko hän kauvankin?
(Kääntyy taasen katsomaan Retusta, joka on juuri nousemaisillaan seisoalleen.)
Kaisa. Eihän tuo kauvan sairastanut mutta — uu-uu — —
Naukkunen. Sitä ikävämpää. Taisi miesriepu kärsiä kovia tuskia?
Kaisa. Koviahan nuo olivat, uu-uu — —
Retunen (On noussut ylös, hiipinyt korin luokse, ottanut sieltä pullon ja kaataa sen sisältöä juuri suuhunsa).
Kaisa. Mutta päässythän nyt on ukko-kulta vaivoistaan. (Silmää taakseen ja huomaa Retusen.). Mitä, joko taasen aijot päihisi juoda? (Juoksee Retusta kohden.)
Naukkunen (Samoin juosten Retusta kohden). Ja pormestarin konjakinko veitikka tuumit latkia?
(Esirippu alas.)