III.
Kesä riensi rientämistänsä eteenpäin ja syksy alkoi jo lähestyä. Ruispellot vaalenivat ja leikkuu aika oli käsissä. Raikkailta kuului talkooväen kiihoitushuudot Heikkilän pellolta ja heleältä kajahteli nauru, koska joku oli ehtinyt kiertää saareen toisensa. Tämän jälkeen alkoi varstan kolke kuulua riihestä, ja mitä ei syksyn ajalla arveltu ennätettävän puida, pantiin suuriin aumoihin talven ajaksi. Näin korjattiin vähitellen syksyn varrella koko vuositulo. Jopa lähestyi "kissaviikko," jota niin moni palkollinen sydämmen hartaudella ikävöitsee. Tämä on palvelusväen makian leivän aika, jonka he tavallisesti viettävät joutilaisuudessa ja huveissa, ja jolloin loputkin rahat, mitkä vielä ovat sattuneet jäämään vuoden palkasta yli, menetetään.
Muuttopäivänä seisoi Mikkokin Heikkilän tuvan permannolla kirves olalla, pääsinkaakku kainalossa ja vuoden palkka lakkarissa. Näillä hän nyt läksi alottamaan omaa elämätänsä. Raskaalta tuntui Mikosta jättää talo, jossa häntä aina oli kohdeltu ystävällisesti ja jossa hän pienestä pojasta saakka oli palvellut itsensä mieheksi. Ottaessaan jäähyväiset emännältä vierivät kyyneleet alas hänen poskiltansa. Isäntä seisoi tuvan portailla ja katseli kuinka nelivuotias varsa iloisesti tepasteli pihassa. Mikko astui ulos tuvasta.
— Hyvästi nyt isäntä. Kiitoksia kaikesta, sanoi hän, tarttuen isännän käteen.
— Hyvästi, hyvästi! Onnea yrityksellesi, ja jos joskus hätä sinua kovin ahdistaa, niin tiedät että olen valmis auttamaan.
Mikko oli jo ennättänyt pihan portille, kun varsa huomattuaan hänet hirnahti ja alkoi juosta Mikon perässä, sillä hän oli aina kohdellut hevoisia lempeästi ja ruokkinut niitä kunnollisesti.
Isäntä kutsui Mikon takasin. — Koska sinä nyt tulet omaksesi, tarvitset sinä kaiketi hevoisenkin. Tuon varsan voit jo ensi kesänä valjastaa atran eteen, ja koska olet palvellut minua uskollisesti, myön sen sinulle puolesta siitä hinnasta, minkä muilta ottaisin.
Mikko maksoi rahat ja lähti nyt, talutellen varsaansa, astumaan Lepäslahteen päin. Täällä otettiin häntä vastaan hiljaisella ja teeskentelemättömällä ilolla. Katri seisoi jo pihassa häntä odottamassa. Tervehdittyänsä ensin sulhaistansa, alkoi hän silitellä varsaa ja luoden Mikkoon silmäyksen, joka puhui paljon ja jonka te, jotka rakastatte, kyllä ymmärrätte, talutti hän varsan talliin ja viskasi sen eteen runsaasti heiniä.
— Vai jo sinä nyt edes pääsit viikoksikin lepäämään, virkkoi Kaisa muori Mikolle, joka sillä aikaa oli käynyt pirttiin ja tervehtinyt tulevaisia heimolaisiansa.
— Lepäämäänkö? Huomisaamuna aijon jo lähteä Ristikorpeen. Onhan minulla yöt ja pyhäpäivät levätä.
Katri, joka oli tullut sisään viimeisiä sanoja lausuttaissa, puristi hänen kättänsä.
— Tee niin poikaseni, lausui Kasper. Meikäläisillä ei ole koskaan vara pitää joutopäiviä.
Illemmalla alkoi Mikko varustaa itseänsä valmiiksi lähtemään aamulla varahin. Katri täytti hänelle tuohisen kontin eväällä. Itse rupesi hän varustamaan mukaansa ansoja teeriä ja jäneksiä varten. Kun nämät toimet olivat tehty ja illallinen syöty, kävivät kaikki levolle.
Aamulla varahin, kuin kukko lauloi ensimmäistä kertaa, nousi Mikko vuoteeltaan ja heitti olallensa kontin. Sitten kääri hän kokoon lammasnahkaisen turkin, jonka myöskin sitoi olallensa. Toiseen käteensä otti hän kirveen, toiseen lapion, jonka varressa riippui sangastansa pieni pata ja valmistetut ansat. Näin varustettuna alkoi hän astua Risti-korpeen päin.
Matka Risti-korpeen oli kolme pitkää virstaa. Sinne johti ainoastaan kaitainen, koleinen, polku, jota myöten Lepäslahden vähäinen karja kulki laitumelle. Mikko oli päättänyt viettää, kumminkin alussa, yötkin korvessa, sillä kulkeminen edestakaisin näin pitkää matkaa olisi hänen mielestänsä riistänyt suuren osan lyhyttä, syksyistä päivää. Maa oli jo roudassa ja yöllä oli siihen satanut ensimmäinen lumikin.
Aurinko oli jo korennon korkeudella, kun Mikko ennätti määräpaikallensa. Kirkasna nousi se ylös, ikäänkuin tahtoen antaa Mikolle kehoitusta ja rohkeutta yrityksessänsä. Paikka, johon Mikko oli saapunut, oli hänen aikeellensa erittäin sopiva. Tässä oli suurenlainen metsälampi, jonka toisella rannalla oli kallio, toisella, vastakkaisella, kosteata noromaata. Kalliolta jatkui maa sileänä, viemisenä, rantaan saakka. Ulompana kalliosta alkoi ikivanha honkametsä, — Tuosta lammista saattaa minulla olla hyvä turva hallaakin vastaan, sanoi hän itseksensä, ja tälle paikalle päätti hän siis rakentaa pienoisen kotinsa.
Nyt ryhtyi hän rivakkaasti työhön. Heitettyään pois kontin ja turkit olaitansa alkoi hän ensiksi kaivaa vieruun pientä holvia, juuri niin tilavaa, että sopisi siellä makaamaan suojattuna tuulilta. Tämän kun oli saanut tehneeksi, katkoi hän useoita kimppuja hienoja koivunvarpuja, jotka kantoi holviin ja sai täten itsellensä niin pehmoisen makuu sijan, kuin hän tällaisissa oloissa voi pyytääkin.
Tämän tehtyä rupesi hän suurukselle ja läksi sitten virittämään ansojansa. Teeriparvia kahahteli metsässä lähellä lammin rantaa, ja tuoreessa lumessa saattoi hän noronpuolella seurata metsäkanojen ja muiden otusten jälkiä.
Kun nyt nämät puuhat, korvessa toimeentuloa varten, olivat lakanneet, astui hän kirves olalla vakavilla askeleilla hongikkoon. Korpi alkoi kajahdella kirveen iskuista. Tikat ja palokärjet lentelivät kirkuen sinne tänne, ikäänkuin pannaksensa vastalauseen tällaista menettelöä kohtaan heidän alueellansa. Ensimmäinen hirsi kaatui kovalla narinalla; samoin toinen ja kolmaskin. Hirret karsi hän järjestänsä, heitti oksat ja latvat metsään, kaatoi näiden sekaan myöskin juurimetsän, sillä hän arveli, että, jos kevät tulee aikainen, saattavat ne jo palaa tou'on teon aikana, joten hän helpolla vaivalla sai itsellensä kasken. Päivällisen aikana meni hän kaivamaansa holviin atrioitsemaan ja palasi jälleen tämän tehtyä työhönsä. Kun ilta jo alkoi pimitä särki hän tuulenkaatamasta, kuivasta, hongasta puita, jotka kantoi holvin suulle. Näistä teki hän aika nuotion, söi sitten illallisensa ja nukkui, turkit peitteenä, sikeään uneen.
Ensimmäinen työ aamulla herättyänsä oli ansojen tarkastaminen. Suureksi iloksensa eivät nämät olleetkaan tyhjinä. Tuossa makasi jänes sääret suorana, tuossa teeri siivet levällä. Nämät kantoi hän holviinsa ja rupesi varustamaan keittoa siltä varalta, että sitä olisi koko päiväksi. Tosin ei hänellä ollut muuta ryytiä panna sekaan kuin mukaan otettu suola, mutta ruokansa oli kumminkin lämmintä, sekä tuoresta, ja nälkä teki sen erinomattain maukkaaksi. Sitten jatkoi hän taas varsinaista työtänsä.
Viikko loppui ja lauantai ilta oli käsissä. Mikko kätki nyt muut tavaransa holviin ja läksi konttinensa astumaan Lepäslahteen päin.
— No, terve tultuasi. Kuinka työ luistaa? kysyi Kasper, kun Mikko oli päässyt pirttiin.
— Aina hiljaa. Saunahirret olen jo kaatanut, mutta pelkään että, jos lunta alkaa tulla runsaammalta, ne peittyvät lumeen.
— Minä lähden nousevalla viikolla kanssasi, sanoi Nehemias. Tehdään sauna ensisti. Olenpa jo ennenkin ollut salvumiehenä.
— Minä lähden myöskin, lausui Katri. Ehkä saattaisi teille minustakin olla jotakin apua, jos ei muussa niin ruoanlaitoksessa.
Maanantai-aamuna valjastettiin hevonen ja kaikki kolme istuivat rekeen. Lunta oli jo satanut niin runsaalta että puupohja reki luisti koleisella polullakin. Paikalle päästyä tarkastettiin ensin ansat. Katri rupesi valmistamaan atriata sillä välin, kun miehet ajoivat hirsiä kasaan sille paikalle, mihin sauna piti rakennettaman. Kun ruumiin tarpeet olivat tyydytetyt, otti Katri kopan, jossa oli tuotu heiniä hevoista varten, kaatoi heinät lumelle, heitti kopan selkäänsä ja ottaen lapion käteensä, läksi astumaan metsään päin.
— Mihinkä nyt aijot mennä? kysyi Mikko.
— Sammaleesen, vastasi Katri. Kun lunta tulee vahvemmalta, mistä silloin luulette saavanne sammalia rakennuksiin?
Tosiaankin. Tuopa ei johtunut minun mieleeni, sanoi Mikko.
Kun ilta oli käsissä, oli miehillä jo melkoinen hirsikasa koossa ja Katrilla suuri läjä sammalia. Katri lähetettiin hevoisen kanssa kotia, sillä välipuhella että hän taas neljän päivän perästä toisi hevoisen miesten käytettäväksi korpeen. Nehemias ja Mikko jäivät sinne. Nyt alettiin rakentaa saunaa; yksi hirsikerta kohosi toisensa perään ja kun Katri määrättynä päivänä tuli hevoisen kanssa, oli rakennus jo ehtinyt milt'ei hänen päänsä tasalle. Viikko tämän jälkeen oli se kattoa ja permantoa vailla.
Sillä välin kun Nehemias kuljetti kattotarpeita lähimmäisestä sahasta, ryski Mikko taaskin hirsimetsässä tulevia rakennuksia varten. Kun lautoja oli koolla niin paljon kuin varottiin tarvittavan, rupesi Nehemias taaskin ajamaan hirsiä kasaan, sillä välin, kuin Mikko kaatoi niitä. Joulua vietettiin Lepäslahdella, mutta pyhien perästä muutettiin taas korpeen, niissä sauna nyt soi heille monta vertaa mukavamman asumuksen kuin holvi tätä ennen.
Väsymättä puuhasivat miehet korvessa ja ennenkuin päiviä oli maassa, olevat he myöskin ennättäneet rakentaa laajan pirtin ja sen perälle kaksi kammaria. Myös hevoistalli ja navetta karsinan kanssa lampaita varten olivat valmiina, molemmatkin yhdessä jaksossa metsän puolella pirttiä.
Mikon sydän sykki sanomattomasta riemusta, kun hän nyt näki oman kotinsa, josta niin kauvan oli uneksinut, toteutuneena. Nytpä päätti hän myöskin että Katri, joka oli tuleva kodin sulostajaksi ja kolistajaksi, ei myöskään saisi kauvan viivytellä sinne tulemistansa. Senpä vuoksi kiiruhtikin hän Lepäslahteen ja pyysi että Katri nyt lähtisi pappilaan kuulutuskirjan tekoon.
— Joko nyt jo? kysyi Katri, katsoen veitikkamaisesti Mikon silmiin, mutta meni kumminkin pukemaan päällensä juhlavaatteet ja istui Mikon rinnalle varsan rekeen.
Kolme viikkoa tämän perästä vihittiin nuori parikunta kirkossa. Häitä ei pidetty sen suurempia, kuin että juotiin kahvea Lepäslahdessa, mutta jokaisen sydän oli kumminkin täynnä riemua ja tulevaisuuden toiveita.
Seuraavana päivänä oli päätetty lähteä Ristikorpeen. Tällöin tapahtui myöskin jako tavaroista. Nehemias oli jo aamulla täyttänyt suuren häkin heinillä, Kaisa meni nyt navettaan ja talutti sieltä pihalle mullikan, jonka sitoi heinälläkin perään. Sitten toi hän myöskin lampaan, vuohen ja porsaan, jotka sidottuina jaloistansa nostettiin häkkiin. Tämän perästä meni hän tupaan ja toi sieltä kopassa kanan ja kukkopojan "että edes tietäisitte koska ylösnousun aika on," niinkuin hän sanoi. Kasper kantoi muutaman kapan ohria, kauroja ja perunoita siemeniksi keväällä. Nyt meni hän rannalla olevaan talaasen ja otti sieltä rysän ja verkon. "Minä tiedän että Risti-lampi on kalainen ja että sinä nyt et jouda valmistaan pyydyksiä; tässä on hiukka aluksi, että etten ihan kalattomaksi jää," sanoi hän. Kuormaan pantiin vielä Katrin vaatteet ja rukki, ja nyt läksi Nehemias edeltäpäin sen kanssa Risti-korpeen. Mikko ja Katri ajoivat varsalla perästä. Viljavat vedet valuivat Katrin poskilta ottaen jäähyväiset vanhemmiltansa ja lapsuuden kodilta. Nyt hän taas hymyili miehellensä istuen hänen rinnallansa.
— Millähän palkinnenkaan vaivasi, sanoi Mikko Nehemialle kun olivat tulleet Risti-korpeen ja Nehemias jo oli valmis palaamaan takasin Lepäslahdelle.
— Mitä joutavia, vastaisi Nehemias. Palkitse silloin kun voit. Etpähän sinä sisareni kanssa muutakaan rikkautta saanut.
— Sainhan hänet itsensä ja siinä on mielestäni rikkautta kyllä, sanoi
Mikko, tarttuen Katrin käteen.
Seuraavana päivänä ajoi Mikko Heikkilään, jossa torpan kontrahti tehtiin ja vierasten miesten läsnäollessa vahvistettiin. Sen mukaan saisi Mikko pitää viisi vuotta torppaa ilman verotta. Sitten maksaisi hän vuosittain kontrahdissa määrätyn veron ja torpan saisi hän pitää hallussansa niin kauan, kuin hän ja hänen vaimonsa eläisivät.
Kotia tultua kävi hän taas kiivaasti käsiksi työhön. Heikkilän emäntä oli pistänyt lähteissään hänen kouraansa mytyn pellavia. Katrin rukki hyrisi samalla aikaa kuin Mikko puhdetöiksi teki auran ja ladan sekä karhin. Näiden valmistuttua alkoi hän tehdä katiskata. Päivillä oli hän taas ulkotöissä. Lumi oli jo melkoisesti sulanut noroltakin, jossa Mikko nyt, repien ylös pajupensaat ja kannot, raivasi itsellensä niittyä, jonka sitten aitasi, aluksi vihiaidalla. Risti-lammin rannat olivat jo viikon aikaa olleet sulana ja haue'n kutu oli lähellä. Ontelosta hongasta koversi hän purren, jolla vei ulos verkkonsa, rysänsä ja katiskansa. Täältä otteli hän haukia ja kesemmällä myös lahnoja ja ahveniakin juuri kuin aitastansa.
Kylvön aika tuli. Mikko sytytti kaskensa palamaan, kynti ohran ja kauran siemenen maahan. Osan kaskea jätti hän perunamaaksi ja yhden osan syksyllä kylvettäväksi rukiilla. Nyt rupesi hän myöskin rakentamaan eloaittaa ja riihtä, jotka syksypuolella tulivatkin valmiiksi.