II
Kuunnelkaa, ja sanokaa minulle, mistä tulee tuo sekava, epämääräinen, outo ääni, joka kuuluu joka taholta.
Painakaa kätenne maata vastaan, ja sanokaa minulle, miksi se vavahti.
Jokin, jota emme tunne, liikkuu maailmassa: siellä tehdään Jumalan työtä.
Eikö jokainen ole odottamassa? Onko ainoatakaan sydäntä, joka ei sykähtele?
Ihmisen poika, nouse kukkuloille ja ilmoita, mitä näet.
Näen taivaanrannalla lyijynkarvaisen pilven ja sen ympärillä punaisen hohteen, kuin tulipalon kajasteen.
Ihmisen poika, mitä näet vielä?
Näen meren nostavan aaltojaan ja vuorten liikuttavan huippujaan.
Näen virtojen muuttavan kulkunsa suuntaa, kukkulain huojuvan ja sortuvan ja täyttävän laaksot.
Kaikki järkkyy, kaikki liikkuu, kaikki muuttuu uuteen muotoon.
Ihmisen poika, mitä näet vielä?
Näen tomupilviä kaukana, ja ne liikkuvat joka taholle ja törmäävät vastakkain ja yhtyvät ja sekoittuvat. Ne kulkevat kaupunkien yli, ja kun ne ovat kulkeneet ohi, niin ei näy enää muuta kuin tasanko.
Näen kansojen nousevan kapinaan ja kuningasten kalpenevan kruunujensa alla. Sota on heidän keskuudessaan, sota viimeiseen vereen saakka.
Näen valtaistuimen, kaksi valtaistuinta murskana, ja kansat sirottelevat niiden sirpaleita pitkin maata.
Näen erään kansan taistelevan niinkuin ylienkeli Mikael taisteli Saatanaa vastaan. Sen iskut ovat hirvittäviä, mutta se on alastonna, ja sen vihollista suojaavat paksut varukset.
Oi Jumala! Se kaatuu; se on saanut kuoliniskun. Ei, se on vain haavoitettu; Maria, Neitsyt-Äiti, kietoo sen vaippaansa, hymyilee sille ja vie sen vähäksi aikaa pois taistelun alueelta.
Näen toisen kansan kamppailevan hellittämättä ja ammentavan yhä uusia voimia tästä taistelusta. Tällä kansalla on Kristuksen merkki sydämensä päällä.
Näen kolmannen kansan, jonka kuusi kuningasta on polkenut jalkansa alle, ja joka kerta kun se liikahtaa, kuusi väkipuukkoa uppoo sen kurkkuun.
Näen suuren rakennuksen päällä, hyvin korkealla ilmassa ristin, jota tuskin voin eroittaa, koska se on mustan harson peittämä.
Ihmisen poika, mitä näet vielä?
Näen Idän joutuvan sisäiseen sekasortoon. Se näkee muinaisten palatsiensa luhistuvan, vanhain temppelien sortuvan soraksi, ja se kohottaa katseensa kuin etsiäkseen toisia mahteja ja toista Jumalaa.
Näen Lännen puolella ylväskatseisen, kirkasotsaisen naisen; hän kyntää lujin käsin kepeästi vakoa, ja kaikkialta, missä aurankärki kulkee, näen nousevan ihmis-sukupolvia, jotka huutavat häntä avuksensa rukouksissaan ja siunaavat häntä lauluissansa. Näen Pohjoisessa ihmisiä, joilla on enää jäljellä vain vähäisen lämpöä, joka on keskittyneenä heidän päähänsä ja joka sitä huumaa; mutta Kristus koskettaa heitä ristillänsä, ja sydän alkaa sykkiä.
Näen Etelässä ihmisheimoja vaipuneina en tiedä minkä kirouksen alaisiksi: jokin raskas ies heitä painaa; he käyvät kumarassa; mutta Kristus koskettaa heitä ristillänsä, ja he ojentavat jälleen vartalonsa.
Ihmisen poika, mitä näet vielä?
Hän ei vastaa; huutakaamme uudelleen:
Ihmisen poika, mitä näet?
Näen Saatanan pakenevan ja Kristuksen enkeliensä ympäröimänä tulevan hallitsemaan.