VIII
Alussa työ ei ollut välttämätöntä ihmiselle hänen elääksensä: maa tuotti hänelle itsestään kaikki, mitä hän tarvitsi.
Mutta ihminen teki pahaa; ja samoin kuin hän oli noussut kapinaan
Jumalaa vastaan, samoin maa nousi kapinaan häntä vastaan.
Hänen kävi niinkuin käy lapsen, joka niskoittelee isäänsä vastaan; isä riistää häneltä rakkautensa ja jättää hänet oman onnensa nojaan; ja talon palvelijat kieltäytyvät palvelemasta häntä, ja hän kulkee etsien sieltä täältä niukan elantonsa ja syöden leipää, jonka hän on ansainnut otsansa hiessä.
Siitä pitäen siis Jumala on tuominnut kaikki ihmiset työhön, ja kaikilla on työnsä, joko ruumiillinen tai henkinen; ja ne, jotka sanovat: "Minä en tee työtä", ovat kaikkein onnettomimmat.
Sillä niinkuin madot kalvavat kuollutta ruumista, niin paheet kalvavat heitä, ja jolleivät sitä tee paheet, niin sen tekee ikävä.
Ja kun Jumala tahtoi, että ihminen tekisi työtä, niin hän kätki työhön aarteen, sillä hän on isä, ja isän rakkaus ei kuole.
Ja ken käyttää hyvin tätä aarretta eikä tuhlaa sitä mielettömästi, sille tulee levon aika, ja silloin hän on niinkuin ihmiset olivat alussa.
Ja Jumala antoi heille vielä tämän käskyn: "Auttakaa toisianne, sillä joukossanne on vahvempia ja heikompia, raihnaisia ja terveitä; ja kuitenkin kaikkien pitää elää."
Ja jos te niin teette, niin kaikki voivat elää, sillä minä olen palkitseva säälin, jota te olette osoittaneet veljillenne, ja olen tekevä teidän hikenne hedelmälliseksi.
Ja minkä Jumala on luvannut, se on aina toteutunut, eikä koskaan ole nähty sen, joka auttaa veljiänsä, olevan leivän puutteessa.
Mutta olipa muinoin eräs häijy ja Taivaan kiroama mies. Ja se mies oli voimakas, ja hän vihasi työtä, niin että hän sanoi itsekseen: "Mitä minun pitää tehdä? Jos en tee työtä, niin kuolen, ja työ on minulle sietämätöntä."
Silloin hiipi helvetillinen ajatus hänen sydämeensä. Hän lähti yön aikana ja otti kiinni muutamia veljistänsä heidän nukkuessaan ja pani heidät raskaisiin kahleisiin.
"Sillä", sanoi hän, "minä pakoitan heidät raipoilla ja ruoskalla tekemään työtä minua varten, ja minä syön heidän työnsä hedelmän".
Ja hän teki niinkuin oli ajatellut, ja toiset, sen nähdessään, tekivät samoin, eikä ollut enää veljiä, oli herroja ja orjia.
Se oli murheen päivä yli koko maan.
Kauan aikaa sen jälkeen oli toinen mies, vielä häijympi kuin ensimmäinen ja vielä enemmän Taivaan kiroama. Nähdessään, että ihmisten lukumäärä kaikkialla oli kasvanut monin kerroin, ja että heidän paljoutensa oli lukematon, hän sanoi itsekseen:
"Voisin ehkä kyllä panna kahleisiin muutamia heistä ja pakoittaa heidät tekemään työtä minua varten; mutta täytyisi ruokkia heidät, ja se vähentäisi voittoani. Keksikäämme parempi keino! Tehkööt he työtä ilmaiseksi! He kuolevat, se on kyllä totta, mutta kun heidän lukumääränsä on suuri, saan kootuksi rikkauksia, ennenkuin heidän joukkonsa on paljoakaan pienentynyt, ja heitä jää aina kylliksi jäljelle."
Mutta koko tämä ihmispaljous eli siitä, mitä se sai palkkioksi työstään.
Puhuttuaan siis niin, hän kääntyi erikoisesti muutamain puoleen ja sanoi heille: "Te teette työtä kuusi tuntia, ja teille annetaan raha työstänne. Tehkää työtä kaksitoista tuntia, ja te ansaitsette kaksi rahaa, ja te elätte paljoa paremmin, te itse, vaimonne ja lapsenne."
Ja he uskoivat häntä.
Hän sanoi heille sitten: "Te teette työtä vain puolet vuoden päivistä: tehkää työtä kaikki vuoden päivät, ja teidän voittonne on tuleva kaksinkertaiseksi."
Ja he uskoivat häntä vielä.
Mutta seurauksena siitä oli, että kun työn paljous oli kasvanut puolta suuremmaksi, vaikka työn tarve ei ollut suurempi, puolet niistä, jotka ennen elivät työstänsä, eivät enää löytäneet ketään, joka olisi käyttänyt heitä.
Silloin tuo häijy mies, jota he olivat uskoneet, sanoi heille: "Minä annan teille työtä kaikille sillä ehdolla, että teette työtä saman ajan, ja että minä maksan teille vain puolet siitä, mitä teille maksoin; sillä tahdon kyllä tehdä teille palveluksen, mutta en tahdo joutua taloudelliseen häviöön."
Ja kun heillä oli nälkä, heillä itsellään, heidän vaimoillaan ja lapsillaan, suostuivat he tuon häijyn miehen ehdotukseen ja siunasivat häntä: "sillä", sanoivat he, "hän antaa meille meidän henkemme".
Ja pettäen heitä yhä edelleen samalla tavoin, tuo häijy mies lisäsi yhä enemmän heidän työtänsä ja vähensi yhä enemmän heidän palkkaansa.
Ja he kuolivat välttämättömän tarpeellisen puutteesta, ja toisia kiiruhti astumaan heidän sijaansa, sillä köyhyys oli tullut niin kovaksi tuossa maassa, että kokonaiset perheet möivät itsensä leipäpalasesta.
Ja se häijy mies, joka oli valehdellut veljillensä, kokosi enemmän rikkauksia kuin se häijy mies, joka oli pannut heidät kahleisiin.
Tämän jälkimäisen nimi on Tyranni; toisella ei ole nimeä muuta kuin helvetissä.