II.
(Näyttämö: Hortobágyin ravintolan vierashuone. Perällä pullokaappi hyllyineen ja viinipulloineen, ja sen edessä tiski. Vasemmalla ovi, joka johtaa ulos ja siitä vasemmalle ikkuna. Oikealla, perällä pieni umpinainen kaappi, josta oikealle krouvarin huoneeseen johtava ovi. Seinillä joitakin kiiltokuvia. Oikealla ja vasemmalla pöytä tuoleineen. Edellisestä on kulunut puolisentoista tuntia. Ulkoa kuuluu tyttöjen ja poikien laulua (Laulu n:o 7), joka vähitellen loittonee ja sammuu pois.)
Krouvari: (Ilmestyy laulun aikana avonaiselle ovelle, laatikko kädessä, ja puhuu ulospäin.) Hyvästi, hyvästi vaan ja kiitoksia oikein paljon. Terveeksi, terveeksi!… Rózsa, tyttöseni, jätä vaan tynnyri siihen pihalle, kyllä Janos sen sitten vierittää vajaan, palattuaan karjamajalta. (Tulee sisälle.) Kas niin, olenpa oikein sydämestäni iloinen, kun asia näin hyvin päättyi. Pelkäsin jo menettäväni koko aarteen. Mutta eipäs, eipäs päässyt vekkuli livahtamaan karkuun… tässä se nyt on, tässä laatikossa. Nyt on minulla yhden mehiläisyhteiskunnan siemen lisää, ja se ei ole vähän, se. (Asettaa laatikon pöydälle oikealle.) Se tuottaa minulle ensi vuonna monen kertaisesti tarjoamani oluttynnyrin hinnan, ja seuraavana ja sitä seuraavina vuosina vieläkin enemmän. Jaa-a! (Hykertää käsiään.) Olenpa oikein tyytyväinen.
Rózsa: (Tulee vasemmalta, kantaen kannuja ja tuoppeja, jotka asettaa tiskille.)
Krouvari: Kas niin, tyttöseni, nyt meidän ei tarvitse enää olla ensinkään huolissamme, kaikki kävi niin onnellisesti kuin konsanaan käydä voi. Heti, kun olen saanut keon kuntoon, sijoitamme "kuningattaremme" siihen, ja niin on asia sitä myöten kunnossa.
Rózsa: (Itsekseen.) Minä en voi käsittää häntä… Lähteä sillä tavoin, hyvästiä sanomatta!…
Krouvari: Mitä sanoit, tyttöseni?
Rózsa: Sanoin vaan, etten voi ymmärtää, mikä Sándor Decsiin meni, kun hän niin äkkiä karkasi tiehensä.
Krouvari: Niin, tosiaankin, mikä poikaa vaivasi? Ei olisi tehnyt olut pahaa hänenkään kurkulleen. Kyllä minä pyysin häntä jäämään… Annapa minulle piippuni, tyttöseni.
Rózsa: (Noutaa nurkasta pitkävartisen piipun, antaa sen Krouvarille ja sytyttää sen.)
Krouvari: Mutta ehkä oli pojalla kiire… kenties oli mentävä työhön ja toimeen…
Rózsa: Jos hän olisi työhön mennyt, niin ei hän olisi suunnannut matkaansa karjamajalle päin. Mitä hevospaimen karjamajalla?
Krouvari: Niinpä kyllä… (Imee piippua.)… mitäpä hän siellä.
Rózsa: En käsitä… Näin kauniin kammankin antoi minulle…
Krouvari: Kas vaan, miekkosta… vai kamman antoi! Olisipa, olisipa voinut poika olla mukana iloa pitämässä ja tynnyriä tyhjentämässä. Mutta omapa hänen asiansa… Tuota, ettehän te vaan olleet kinasilla keskenänne?
Rózsa: Emmehän me erityisemmin… Sándorille ei vain ollut oikein mieleen, kun annoin karjapaimenelle ruusun hattuun, hän kun lähtee ainiaaksi pois näiltä seuduilta.
Krouvari: Vai niin… no, mitäpä hänestä… tottapa taasen talttuu, kun aika kuluu… (Haukottelee.) Hoho jajaa!… Ei, luulenpa, koira vieköön, että kömmin tästä jo vuoteeseen vetämään pienen unen. Ja onpa se hyvin tarpeen sinullekin, tyttöseni, koko yön kun olet valvonut. Unohda kaikki surut, sulje ovet ja kapua ylisille yöpuulle… voithan sitten taas avata, kun Janos palaa.
Rózsa: Ei minua ensinkään nukuta. Askartelen kernaammin täällä.
Krouvari: No, niinkuin tahdot, tyttöseni. (Ottaa laatikon kainaloonsa.) Minä, minä otan "kuningattareni" ja… (Haukottelee)… hohojaa! .. katoan kauniisti kamariini. Hyvää huomenta, tyttöseni.
(Menee oikealle.)
Rózsa: Hyvää huomenta. (Yksin; itsekseen.) Hän ei kuullut minua… vaan ratsasti karjamajalle… jonne Ferenc oli juuri lähtenyt!… Hän uhkasi lyödä pääkallon mäsäksi!… Hyvä Jumala! Aavistan jotakin. Kunpa nyt ei vaan tapahtuisi mitään! Hän oli niin synkkämielinen ja kummallinen. Ja minä kun luulin, että mustalaiseukon juoma oli jo lääkinnyt hänet. Voi, miksi minä annoinkaan tuon ruusun Ferencille ja saatoin tällaista aikaan! Jos nyt tapahtuu jotakin, on se minun syyni. Herra armahda! (Kävelee levottomana.) Kuinka minä olen levoton! Ottaisinko voikon tallista ja ratsastaisin karjamajalle? Ehkä voisin vielä estää onnettomuuden tapahtumasta. Niin, sen minä teenkin ja heti!… (Sieppaa naulasta huivin ja aikoo rientää ulos.)
(Samassa ovi vasemmalla temmataan auki ja):
Kärripoika: (syöksyy hengästyneenä sisään.) Pian, pian… on tapahtunut…!
Rózsa: No, mitä on tapahtunut?
Kärripoika: On tapahtunut onnettomuus… Sándor Decsi…
Rózsa: (Kirkaisee.) Ah! (Peittää kasvonsa käsillään.)
Kärripoika: (Pelästyy.) Rózsa kulta!… (Itsekseen.) Voi, voi sentään minua poloista… miksi juuri hän sattui ensiksi eteeni? Miksi menettelin niin varomattomasti? (Rózsalle.) Anna anteeksi, kulta Rózsa, en olisi tuottanut sinulle tuskaa, jos olisin tietänyt, että…
Rózsa: (Tarttuu kiivaasti poikaa hartioista.) Nulikka, älä siinä lavertele, vaan kerro paikalla mitä on tapahtunut!
Kärripoika: Heti, heti, koska niin tahdot, Rózsaseni. Kerron sinulle kaikki juuresta jaksaen. Olin saattanut kaupungin herrat onnellisesti karjamajalle ja hyppäsin juuri rattaille, palatakseni takaisin kotiin — kaupungin herroille lupasi isäntäpaimen kiessit paluumatkaa varten, eivätkä he, Jumalan kiitos, poikkea enää tänne meille…
Rózsa: (Sieppaa luudan käteensä.)
Kärripoika: Niin, juuri kun olin hypännyt rattaille ja aioin kohottaa piiskaani, sivelläkseni sillä kimon takalistoa, havaitsin ratsastajan, joka lähestyi pustalla täyttä laukkaa. Sepä vasta oli vimmattua lentoa!… oli aivan kuin olisi ollut hulluna sekä hevonen että mies…
Rózsa: (Kohottaa luutaa.) Poika!…
Kärripoika: Äkkiä ratsu kyyristyi, kavahti pystyyn ja poikkesi toiselle suunnalle. Mies istui selässä, pää takakenossa, selkä kaaressa, pitäen ohjista molemmin käsin. Äkkiä hevonen teki käännöksen, hirnahti ja alkoi taas juosta karjamajaa kohti. Mies vaan istui selässä, kasvot taivasta kohti käännettyinä ja tiukasti ratsun kylkiä jaloillaan puristaen. Huusin isäntäpaimenen paikalle. Ja kun ratsastaja saapui luoksemme, niin voitko arvata kuka hän oli? Sándor Decsi.
Rózsa: (Kärsimättömästi.) Eteenpäin, nopeasti!
Karjapoika: Päinvastoin, hevonen ei mennyt enää tuumaakaan eteenpäin, vaan pysähtyi viereemme kuin kiinninaulittuna. — "Mies, kuinka on laitasi?" kysyi isäntäpaimen Sándorilta. Tämä ei näyttänyt kuulevan puhetta tai jos kuuli, niin ei voinut puhua. — "Mikä sinua vaivaa, Sándor?" toisti isäntäpaimen. Ei vastausta. Miehen suu oli tiukasti kiinni, pää taakse vääntyneenä, rinta huokui nopeasti ja ruumis oli taaksepäin kaaressa; silmät tuijottivat kamalasti selkiselällään päässä ja silmäterät olivat auenneet hirvittävän suuriksi.
Rózsa: (Kohottaa luutaa.)
Kärripoika: Kulta Rózsa, sinähän pyysit minua kertomaan kaikki. No niin, isäntäpaimen laski miehen nurmelle maata, rupesi häntä tutkimaan ja huomasi, että poloinen oli vaikeasti sairas… "todennäköisesti jonkun myrkyn vaikutuksesta", sanoi vanhus, "koska suusta valuu kuohu". Sitten kävi ukko noutamassa kipollisen maitoa, ja saatuaan sen suurella vaivalla kaadetuksi miehen suuhun, nosti hän poloisen kärryille, ja sitten läksimme yhdessä tuomaan häntä tänne.
Rózsa: Ja missä hän on?
Kärripoika: (Katsoo ikkunasta.) Tuossa isäntäpaimen par'aikaa tuo häntä…
Rózsa: (Rientää ovelle vastaan.)
Isäntäpaimen: (Ilmestyy ovelle, kantaen Sándoria, joka on tiedottomassa tilassa. Isäntäpaimen on kookas, tuuheaviiksinen ja -kulmainen, vaskenruskea-kasvoinen mies.)
Rózsa: Sándor! (Kumartuu Sándorin puoleen.) Poikani, oma rakas kultani, mikä sinun on? Oletko loukannut itsesi? Onko joku tehnyt sinulle pahaa?… Vastaa!… Elätkö sinä vielä? Elätkö? Jumalani! Hengittääkö hän?
Isäntäpaimen: Kyllä hän vielä hengittää, mutta työläästi se käy. Hän tarvitsee pikaista apua.
Krouvari: (Tulee unisena oikealta.) Olin kuulevinani huutoa… Mitä? Onko jotakin tapahtunut? Ketä siinä tuodaan?
Rózsa: Sándor Decsiä, hän on sairas, menehtymäisillään ja tarvitsee pikaista apua.
Isäntäpaimen: Hyvää päivää, veliseni… Niin, näin nyt ovat asiat.
Krouvari: Pyhä isä armahda! Mikä pojalle on tullut? Onko hän pudonnut hevosen selästä? Tuo tänne sisähuoneeseen, Paal, niin panemme hänet minun vuoteeseeni lepäämään. Rózsa, mene edellä kohentamaan pielusta.
Rózsa: (Menee oikealle.) Hyvä Jumala!…
Krouvari: Ja sinä, Janos, joudu heti lääkäriin. Sano, että on kiire. Mene, sanon minä!
Kärripoika: Kyllähän minä!…
(Poistuu kiireesti vasemmalle.)
Isäntäpaimen: (Kantaa Krouvarin avulla Sándorln oikealle.)
Krouvari: (Ääni oikealla.) Rózsa, nouda nopeasti kylmä kääre.
Rózsa: (Tulee oikealta, menee tiskin taakse, ottaa pyyheliinan, kääntää sen nopeasti kääreeksi ja kastaa vesikulhoon.) Minä aavistin, aavistin, että jotakin tapahtuisi…
Krouvari: (Ilmestyy ovelle oikealla.) Otsa on vallan tulikuuma. Etkö jo joudu, tyttöseni?
Rózsa: Heti paikalla. (Vie kääreen oikealle.)
(Hetkisen kuluttua tulevat oikealta Krouvari ja Isäntäpaimen.)
Isäntäpaimen: Tällaisessa tapauksessa on jokaisen koetettava auttaa minkä suinkin taitaa.
Krouvari: Selvä se, selvä se. Mutta mikä poikaan on oikein mennyt? Hänhän on vallan lopussa.
Isäntäpaimen: Taivas tietää, kurjassa kunnossa hänet pustalta tapasin, ei kyennyt suutaan avaamaan, värisi vaan koko varreltaan ja mulkoili julmasti silmillään.
Krouvari: Olisiko hän menettänyt järkensä?
Isäntäpaimen: Sitä en usko.
Krouvari: No, mitä sitten? Hevosen selästäkö pudonnut?
Isäntäpaimen: Ei liene sitäkään, koska hänet hevosen selästä tapasin. Pikemminkin luulisin hänen saaneen jotakin vahingollista ainetta sisäänsä. Kaikki oireet viittaavat siihen. Leuat ovat lujasti loukossa ja suupielissä näkyy vaahtoa. Annoinkin hänelle karjamajalla lämmintä maitoa, jota sattui olemaan käsillä; tiedän sen hyväksi vastalääkkeeksi kaikenlaisille myrkyille.
Krouvari: Mutta mistä, taivaan nimessä, olisi poika ehtinyt myrkkyä suuhunsa saada? Eihän siitä ole kuin kotvanen, kun hän täältä läksi ja, mikäli saatoin havaita, terveenä kuin pukki.
Isäntäpaimen: (Kohauttaa olkapäitään.) Mene ja tiedä! Sääliksi vaan käy nähdä pojan kärsimyksiä.
Rózsa: (Ilmestyy ovelle oikealla.) Armias taivas! Hän alkoi huitoa käsillään ja pureskella vuodevaatteita. Mitä me nyt teemme? Tuleekohan lääkäri pian?
Krouvari: Pojan panin hakuun… eipä hän kaukana asu, aivan naapurissa…
Isäntäpaimen: Onko maitoa saatavissa?
Krouvari: Pitäisi toki sitä olla.
Rózsa: (Ottaa kannun kaapista oikealla.) Täällä on maitoa kannussa.
Isäntäpaimen: Koetetaan saada sitä hänen suuhunsa. (Menevät oikealle.)
(Hetkisen kuluttua Krouvari ja Isäntäpaimen tulevat
oikealta takaisin.)
Isäntäpaimen: Poika rauhoittui. Maito tekee hänelle hyvää, sen huomasin jo karjamajallakin. Ja emmehän tiedä hänelle muutakaan antaa.
Krouvari: Aivan niin, veliseni. Hoidelkoon nyt tyttö potilasta siksi kunnes lääkäri saapuu… Istu, hyvä naapuri, paina puuta. Minä tuon sinulle olutta.
(Tuo kannulla olutta.)
Isäntäpaimen: Suuri kiitos, suuri kiitos. (Istuu oikealle pöydän ääreen.) Olen minä joutunut ennenkin näkemään tämän kaltaisen tapauksen. Siitä on nyt kolme ajast'aikaa sitten. Joku kiertävä mustalaisakka oli sekoittanut Zámin Istwanin kahvikuppiin jotakin väkevää myrkkyä, saadakseen hänet lemmessä taipuisammaksi morsiolleen. Poika sairastui henkihieveriin ja olisi ehkä kuollutkin, elleivät olisi häntä ajoissa saaneet tuoduksi parantajalle. Satuin juuri olemaan jalastani lääkärissä, kun poloinen sinne kannettiin.
Krouvari: (On istunut saman pöydän ääreen.) Olen aina sanonut, että niistä mustalaisista ei ole muuta kuin mieliharmia, varsinkin akoista. Ne juuttaat pistävät nokkansa kaikkialle ja saattavat pelkkää pahennusta aikaan. Kukapa tietää, ettei vaan tässäkin tapauksessa ole jonkun mustalaisakka-luntun saastaiset sormet pelissä mukana.
Isäntäpaimen: Niin, mene ja tiedä. Mutta kyllä se asia selviää, kun ensin lääkäri saa pojan siksi tajulleen, että pystyy puhumaan.
Kärripoika: (Syöksyy ovesta vasemmalla.) Tohtori oli kotona ja lupasi tulla heti!
Krouvari: (Nousee.) Hyvänen aika, ovatkohan kirjoitusvehkeetkään edes kunnossa!… Kaada vaan lisää olutta tuoppiin, veliseni… Poika, riennä heti antamaan hevoselle vettä, ettei luontokappaleen tarvitse janoisena auringonpaisteessa seista.
Kärripoika: Heti paikalla!
(Menee vasemmalle.)
Krouvari: (Menee perälle, kalvaa esille kynän ja mustetolpon ja asettaa ne pöydälle vasemmalla.) Ennättivätkö kaupungin herrat jo silmätä nautoja siellä karjamajalla?
Isäntäpaimen: Kyllähän ne niitä jo osin tarkastivat. Lupasivat odottaa, kunnes minä palaan ja sitten vasta tehdä lopullisen päätöksen. Panin kokkipojan keittämään vieraille soppaa ja vankkaa kahvia, jotta heidän on hyvä olla odottaessaan. Hauskoja herroja tuntuivat muuten olevan, varsinkin se pieni kuvamaalari, joka hosui ja hääräsi kuin villitty, piirsipä kirjaansa meidän suuren lantatunkionkin. Meidän herra taas oli pöhnässä niinkuin aina, kun hän käy karjaansa katsomassa. Täällä krouvissa kai taas täytti päänsä?
Krouvari: Täällä istuivat ja ryyppäsivät yön umpeen.
Isäntäpaimen: Ehkä ei ollut herroille oikein mieleen äkillinen lähiöni, mutta minä sanoin heille, että onhan ihmishenki sentään kalliimpi kuin muutamat mullikat, ja läksin matkaan.
Krouvari: Se oli oikein, veliseni.
Isäntäpaimen: Ja mikäpä heidän on siellä ollessa ja odottaessa. Niinkuin sanoin, ruokaa on ja juomaa yllin kyllin.
Lääkäri: (Tulee käsilaukkuineen vasemmalta.) Päivää!
Krouvari ja Isäntäpaimen: Hyvää päivää, herra tohtori.
Lääkäri: Onko sairaita talossa?
Krouvari: On, valitettavasti, herra tohtori.
Lääkäri: Kuka täällä potee?
Krouvari: Ei kukaan meidän väestä. Se on hevospaimen Sándor Decsi.
Lääkäri: Mikä häntä vaivaa?
Krouvari: Emme tiedä, herra tohtori. Mutta kovin huono hänen tilansa on.
Lääkäri: Vai niin. Missä potilas on?
Krouvari: Täällä sisähuoneessa, jos saan pyytää.
Lääkäri: Hyvä. (Menee oikealle ovelle, jonka avaa.) Ei, jääkää te tänne, koska siellä näkyy olevan hoitaja.
(Poistuu oikealle.)
Krouvari: Kunpa tyttö nyt vaan osaisi olla kyllin avulias ja huomaavainen.
Isäntäpaimen: Minä taidan tässä olla liikaa; mutta en tahtoisi lähteä, ennenkuin olen saanut kuulla kuinka pojan laita oikein on.
Kärripoika: (Tulee kolisten vasemmalta.)
Krouvari: Pst! Hiljaa, poika! Tohtori on talossa.
Isäntäpaimen: Olisipa oikein hyvä, jos poika siitä virkoaisi, ja eiköpähän toivukin, kun näin pian kerkesi lääkärin apua saamaan. Sitäpaitsi on hän roteva ruumiiltaan ja lisäksi lujaluontoinen, kyllä sellainen mies koviakin kolauksia jaksaa kestää… Sanoit, että paimen kävi tänään täällä. Etkö silloin huomannut hänessä mitään erityistä?
Krouvari: En muuta kuin että hänen lähtönsä täältä tapahtui tavallista äkimmin, ei edes hyvästiä sanonut poika lähtiessään… Rózsallekaan, vaikka muuten kyllä oli hänelle ystävällinen… korean hiuskammankin toi hänelle lahjaksi.
Isäntäpaimen: Vai niin, kyllä asiassa sitten on jotakin salaperäistä, koska hän niin läksi.
Lääkäri: (Tulee oikealta.)
Rózsa: (Seuraa häntä.) (Ovi jää puoleksi auki.)
Lääkäri: Hm! Valtimo lyö väliin nopeasti, väliin miltei seisahtuu; silmäterät ovat väljenneet ja vartalo jäykistynyt. Tämä mies on saanut myrkkyä.
Krouvari ja Isäntäpaimen: (Katsovat merkitsevästi toisiinsa.)
Rózsa: Laupias Jumala!
Lääkäri: Huomaan, että potilaalle on annettu maitoa, se on hyvä, se… samoin kylmä kääre otsalla. Kuitenkin minä kirjoitan… onko kynä ja mustetta?
Krouvari: Täällä, jos herra tohtori suvaitsee…
Lääkäri: Jaha. (Istuu pöydän ääreen vasemmalla, ottaa paperia taskustaan ja kirjoittaa reseptin.) Minä kirjoitan hieman lääkkeitä…
Rózsa: (Itsekseen.) Aavistukseni on siis oikea. Kirottu olkoon se, joka tuon neuvon antoi, kirottu sekin, joka sen vastaan otti!
Lääkäri: Kas tässä. Lähettäkää noutamaan apteekista näitä lääkkeitä. Antakaa potilaalle niitä heti ja asettakaa sitten sinappilaastaria hänen vatsalleen.
Krouvari: (Ottaa reseptin, antaa sen ja rahaa Kärripojalle, joka lähtee kiireesti ulos vasemmalle.)
Lääkäri: Eikö ole tietoa, mistä poika on myrkkyä saanut?
Krouvari: Sitä emme tiedä.
Rózsa: (Itsekseen.) Minäpä tiedän. Entä jos se olisi hänen surmansa?
Isäntäpaimen: Ja mitä herra tohtori arvelee potilaan tilasta? Kuinka hänen tulee käymään?
Lääkäri: En osaa vielä varmasti sanoa, riippuu siitä, minkä käänteen tauti saa.
Rózsa: (Itsekseen.) Jos ilmoittaisin tohtorille mitä myrkkyä hän on saanut, niin ehkä pelastus olisi vielä mahdollinen.
Lääkäri: En vielä tiedä…
Rózsa: Mutta minä tiedän mikä häntä vaivaa. Hänelle on todella annettu juoda jotakin. Eräs häijy tyttö on antanut. Minä tiedän, kuka se olikin. Jotta mies paremmin häneen rakastuisi, sekoitti muudan mustalaisakka erästä lääkettä viiniin, jota tyttö sitten tarjosi pojalle. Siitä se kipu.
Isäntäpaimen: Hyvänen aika!…
Krouvari: Enkö minä sitä sanonut!
Rózsa: Minä tiedän, kuka sen työn teki, tiedänpä senkin, mitä ainetta se oli.
Lääkäri: Tyttö! Älä puhu pahaa. Se on raskas syytös. Se täytyy myöskin näyttää toteen.
Rózsa: Täällä on todistus. (Menee kaapille oikealla, ottaa sieltä juurenpuolikkaan ja ojentaa sen lääkärille.) Kas tässä, herra tohtori.
Krouvari: Mitä minä näen!
Lääkäri: Ai, ai; tämä on Atropa mandragooraa, kuolettavaa kasvimyrkkyä.
Krouvari: Herra armahtakoon!… Rózsa, ethän sinä vaan' itse ole…?
Rózsa: (Nostaa molemmat kädet kasvoilleen.) Minä en tietänyt, että se oli myrkkyä.
Lääkäri: Mitä sillä tarkoitat?
Rózsa: Hän oli niin armoton minua kohtaan ja mustalaisakka uskotteli minulle, että hän tulee myöntyväisemmäksi, kun annan hänelle viiniä, johon on liuotettu velhojuurta.
Lääkäri: Kuka teidän käskee seurustella mustalaisakkojen parissa, kuka käskee, sanon minä! Nyt olet tehnyt poikasi koreasti myöntyväiseksi.
Rózsa: Kuoleeko hän?
Lääkäri: Olisi kyllä omiansa sinulle, että hän kuolisi.
Rózsa: (Heittäytyy lääkärin jalkoihin.) Kuoleeko hän?
Lääkäri: Kas niin, tyttö, nouse ylös ja ole järkevä. Niinkuin sanoin, en voi vielä sanoa mitään varmaa. Mutta toivokaamme parasta. Kuitenkin on minun virkani puolesta tehtävä asiasta ilmoitus kyläntuomarille. On tapahtunut rikos, josta laki määrää ankaran rangaistuksen, ja velvollisuuteni on ilmoittaa se oikeusviranomaisille.
Krouvari: Tyttö parka, mitä sinä olet tehnyt!
Rózsa: Tässä kaulani, sen saavat katkaista, muuta he eivät voi tehdä. Olen rikkonut, siitä rangaistakoon, niinkuin laki ja oikeus on.
Lääkäri: Minä lähden nyt ja, kuten sanoin, teen velvollisuuteni.
Rózsa: Tehkää niin, herra tohtori.
Lääkäri: Sairaalle annatte ne lääkkeet, jotka olen määrännyt, ja jos sattuisi käänne pahempaan päin, niin lähettäkää heti noutamaan minua. Joka tapauksessa poikkean tänne huomenna edelläpuolenpäivän.
Krouvari: Ja mitä olemme velkaa herra tohtorille?
Lääkäri: Siitä puhumme sitten myöhemmin. Hyvästi.
(Ottaa laukkunsa ja menee vasemmalle.)
Krouvari, Isäntäpaimen, Rózsa: Hyvästi, herra tohtori.
Krouvari: Voi, sinua, poloinen tyttö parka, mihin sinä olet ryhtynyt! Myrkynsekoittajaksi! Nyt sinut otetaan kiinni, pannaan rautoihin, häväistään kaakinpuussa ja viedään santarmien välissä linnaan. Niin sinun nyt käy, miekkonen. Tämä piti minulle vielä tapahtua, ennenkuin pääni hautaan kallistui!
Rózsa: Voi, isä rakas, voitteko koskaan antaa minulle anteeksi tekoani. Vannon, etten tehnyt sitä pahassa mielessä.
Krouvari: Mitäpä minusta, vaikka sen anteeksi antaisinkin, mutta laki ei sitä tee; lain koura on kylmä ja armoton.
Isäntäpaimen: Surkuttelen sinua, tyttö parka, surkuttelen sydämestäni… Koska sinä hänelle myrkkyä annoit?
Rózsa: Tänä aamuna, kun hän kävi luonani. Marfa, mustalaisakka, oli juuri vähää ennen sekoittanut juoman ja kehoittanut minun antamaan sitä Sándorille heti kun hänet tapaisin.
Krouvari: Ja sinä, onneton, menet tekemään mitä tuollaiset akkaluntut käskevät!
Rózsa: Minä en tietänyt, että se oli myrkyllistä. Marfa vakuutti, että siinä ei ole mitään vaaraa.
Krouvari: Koira vieköön! Tästä lähin ei ainoankaan mustalaisen jalan pidä minun kartanolleni astuman, se on nyt sanalla sanottu!… Kas niin, tyttöseni, mene nyt hoitamaan sairasta.
Rózsa: (Menee oikealle.)
Krouvari: Tämä oli ankara kolaus minulle, veliseni. (Istuu.)
Isäntäpaimen: Ymmärrän sen hyvin, ystäväni. Mutta älkäämme silti heittäytykö toivottomiksi. Ehkä asia ei olekaan niin synkkä kuin miltä se näin ensi alussa näyttää. Selvässä lapsellisuudessaan ja tietämättömyydessään ryhtyi tyttö parka moiseen temppuun; parhaassa tarkoituksessa, pahaa aavistamatta, niinkuin itse sanoi, antoi hän juoman pojalle, ja siinä näkee oikeus epäilemättä suuresti lieventävän asianhaaran. Ja riippuuhan sitäpaitsi paljon pojasta. Jos hän paranee, enkä epäile, ettei niin tapahtuisi, niin selviää tämä juttu epäilemättä vielä hyvinkin. Sándor on kunnon poika, joka ymmärtää ja tahtoo, siitä olen varma, järjestää asian parhain päin.
Krouvari: Kiitos, vanha ystäväni, kauniista sanoistasi. Toivokaamme, toivokaamme ainakin parasta. Eihän Jumala voi olla niin armoton meille poloisille, hän ei voi, minä uskon sen.
Rózsa: (Tulee nopeasti ovelle oikealla.) Isä, isä, hän on jo paljon parempi. Hän aukaisi jo silmänsä ja puhuikin.
Isäntäpaimen: Uskon, että poika vähitellen toipuu entisellensä, kun saa lääkkeitä ja hoitoa.
Rózsa: Niinkö arvelette, Paal setä?
Isäntäpaimen: Aivan varmasti.
Sándor: (Ääni oikealta.) Vettä, vettä!
Rózsa: Nyt hän tahtoo jo juoda.
(Rientää oikealle.)
Isäntäpaimen: Häntä janottaa ja se on hyvän merkki, se. Niin että minäkin voin siis tässä taas ryhtyä ajattelemaan kotimatkaa. Kas niin, ystäväni, olen varma siitä, että poika on muutaman päivän kuluttua jälleen jalkeilla ja että kaikki muuttuu taas hyväksi, kunhan tämä alkurähäkkä tästä ensin on selvinnyt, ja siinä vakaassa uskossa minä sanon sinulle nyt jäähyväiset. (Ojentaa kätensä.)
Krouvari: Hyvästi, veliseni, ja vielä kerran kiitos vaivoistasi ja lohduttavista sanoistasi.
Isäntäpaimen: Ei mitään kiittämistä. Ja jos minua tämän asian takia vielä tarvitaan, niin tiedät missä olen tavattavissa. Voipa hyvin, ystäväni. Ja tervehdi poikaa puolestani… ja tyttöä myöskin.
Krouvari: Sen teen. Kärripojan pitäisi tuossa paikassa palata apteekista, panen hänet heti perääsi…
(Saattaa Isäntäpaimenta ovelle vasemmalla.)
Isäntäpaimen: Hyvästi, hyvästi.
(Poistuu vasemmalle.)
Krouvari: (Yksin.) Kuka olisi osannut aavistaa, että tämä päivä näin surullisesti päättyisi ja että minun talossani tulisi tällaista tapahtumaan. Nyt tulevat santarmit tänne ja vangitsevat tyttöparan, taloni joutuu huonoon huutoon koko pitäjän silmissä ja… Tämä vielä puuttui!
Kärripoika: (Tulee nopeasti vasemmalta, kädessään pullo ja paketti.) Tässä ovat lääkkeet. Sanoivat apteekissa, että on annettava heti. Tässä on rahaa takaisin.
Krouvari: (Ottaa lääkkeet.) Isäntäpaimen odottaa sinua hevosen luona. Kun olet kyydinnyt hänet perille, niin palaa viipymättä takaisin. Muista se.
Kärripoika: Kyllä, isäntä.
(Menee vasemmalle.)
Krouvari: (Menee oikealle ovelle.) Rózsa, tässä ovat lääkkeet. Anna niitä hänelle heti.
Rózsa: (Ottaa lääkkeet ja poistuu oikealle.) Kyllä, isä.
Kärripoika: (Tulee nopeasti vasemmalta.) Kyläntuomari ja santarmi tulevat tänne.
(Poistuu.)
Krouvari: Siinä he jo ovat. Nyt se alkaa. Herra olkoon meille armollinen!
(Kyläntuomari ja Santarmi tulevat vasemmalta. Santarmilla on
salkku kainalossa.)
Kyläntuomari: Päivää taloon.
Krouvari: Hyvää päivää, herra kyläntuomari.
Kyläntuomari: Täällä on tapahtunut rikos. Palatessani virkamatkalta tuli lääkäri vastaani kujalla ja kertoi asiasta.
Krouvari: Niin, se on sellainen ikävä juttu, herra kyläntuomari. Mutta kaikki on noitten kirottujen mustalaisakkojen syy, jotka tunkeutuvat kaikkialle ja panevat nuorten tyttöjen päät pyörälle. Pois heidät pitäisi ajaa koko pitäjästä, eikä kuunna kullan valkeana enää tänne päästettämän tuhotöitään tekemään. Niin pitäisi tehdä.
Kyläntuomari: Virkani puolesta on minun pidettävä heti alustava kuulustelu asiassa. Missä on syyllinen?
Krouvari: Tuolla huoneessa, hän hoitaa siellä sairasta… joka on jo paranemaan päin.
Kyläntuomari: Hyvä.
(Menee vasemmalla olevan pöydän taakse istumaan, ottaa santarmilta salkun, josta kaivaa esille mustepullon, kynän ja paperia.)
Santarmi: (Asettuu seisomaan hänen oikealle puolelleen.)
Kyläntuomari: Kutsukaa tyttö tänne.
Krouvari: (Menee oikealle ovelle ja avaa sen.) Rózsa, tulehan hiukan tänne.
Rózsa: (Tulee oikealta.) Voi, isä, hän otti niin mielellään lääkettä. Hän on nyt aivan rauhallinen ja tuskatkin ovat kokonaan kadonneet.
(Huomaa vieraat.) Oh!
Krouvari: Herra kyläntuomarilla en sinulle asiaa, tyttöseni.
Kyläntuomari: Astu tänne lähemmäksi, tyttö.
Rózsa: (Astuu lähemmäksi pöytää.)
Kyläntuomari: Ja vastaa suoraan ja peittelemättä kaikkiin kysymyksiini. Ensiksi: nimesi, ikäsi ja kotipaikkasi?
Krouvari: Hän on Rózsa, minun ottotyttäreni.
Kyläntuomari: Hyvä. (Kirjoittaa.) Ikäsi?
Krouvari: Seitsemäntoista vuotta sen pitäisi olla.
Kyläntuomari: (Kirjoittaa.) Ja kotipaikkasi?
Krouvari: Emme sen parempaa kotipaikkaa tiedä kuin tämä Hortobágyin kylä. Pienenä palleroisena hänet kerran kuistiltani korjasin.
Kyläntuomari: Hyvä. (Kirjoittaa.) Tunnustatko sinä, tyttö, että olet antanut myrkkyä hevospaimen Sándor Decsille?
Rózsa: Kyllä.
Kyläntuomari: Ja milloinka se tapahtui? Ja missä?
Rózsa: Tänä aamuna, tässä meidän pihalla.
Kyläntuomari: Ja koska poika sairastui?
Rózsa: Noin tunti sen jälkeen. Mátan karjamajan isäntäpaimen tapasi hänet pustalla huonona sairaana ja toi tänne.
Kyläntuomari: Mátan karjamajan isäntäpaimen?
Krouvari: Niin, Paal Balmaz.
Kyläntuomari: (Kirjoittaa.) Hänet manataan todistajaksi oikeuteen… Ja mistä sinä tuota myrkkyä sait?… niin, tuota ensin, mitä myrkkyä se oli?
Rózsa: Peukalopoikaa.
Kyläntuomari: Peukalopoikaa! Mitä se sellainen on?
Rózsa: Kasvin juurta.
Kyläntuomari: Ja kuka sitä sinulle antoi?
Rózsa: Marfa, mustalaisakka.
Kyläntuomari: (Kirjoittaa.) Vai kasvin juurta! Minkä kasvin juurta se oli?
Rózsa: En minä tiedä. Lääkäri sanoi kyllä sen nimenkin, mutta en muista sitä enää.
Kyläntuomari: Ja sellaista sinä syötät lähimäisellesi!
Rózsa: En minä sitä hänelle syöttänyt, vaan juotin viinissä, jonka mustalaisakka oli ensin sekoittanut.
Kyläntuomari: Mustalaisakka joutuu teostaan ankaraan edesvastuuseen. (Kirjoittaa.) Niin! Sinä olet tehnyt raskaan rikoksen, tyttö, josta on mitä vakavimmat seuraukset. Mitä sinulla on sanottavana puolustukseksesi?
Rózsa: Ei muuta kuin, että rakastin niin paljon Sándoria, ja tahdoin, että hänkin rakastaisi minua.
Kyläntuomari: Ja senkö tähden annoit hänelle myrkkyä?
Rózsa: Minä en tietänyt, että se oli myrkkyä.
Kyläntuomari: No, kuinka sitten?
Rózsa: Mustalaisakka sanoi sen olevan vaaratonta ainetta, joka viiniin liuotettuna tekee miehen mielen taipuisammaksi.
Kyläntuomari: Hm! (Kirjoittaa.) Selville on nyt siis käynyt, että sinä, antamalla hevospaimen Sándor Decsille kuolettavaa myrkkyä, olet, joskin ehkä tietämättäsi, saattanut hänen henkensä ja elämänsä alttiiksi. Tämän nojalla ja viitaten vastaaviin lain pykäliin, minä kiellän sinua, tyttö, astumasta tämän talon seinien ulkopuolelle, kunnes asiassa toisin määrätään.
Rózsa: Hyvä on. Minä tottelen lakia.
Kyläntuomari: Mitä poikaan tulee, niin hänet otan kuulusteltavakseni heti, kun hän on sen verran toipunut, että kykenee jaloillaan olemaan. Muut asianomaiset, paitsi mustalaisvaimo Marfa, joka heti tavattaessa vangitaan, tulevat manatuiksi oikeuden eteen todistajina kuulusteltaviksi… myöskin te, isäntä… päivänä, joka vast'edes tarkemmin määrätään. (Nousee.)
(Samassa ovi oikealla — joka on ollut puoleksi avoinna — avautuu ja Sándor ilmestyy kalpeana, horjuvana, takittomana kynnykselle.)
Rózsa: Sándor!…
Krouvari: (Yhtaikaa.) Poika!
Sándor: Minä olen jo jaloillani, herra kyläntuomari, ja vaadin, että minua kuulustellaan heti.
Rózsa: Sándor, sinä olet vielä sairas, sinä et saa rasittaa itseäsi, kuume kiihtyy.
Krouvari: (Yhtaikaa.) Poika, poika, ole varovainen!
Rózsa: Palaa takaisin vuoteeseen… tee se minun tähteni, Sándor.
Sándor: (Tulee esille.) Sinun tähtesi… sinun tähtesi… minä tahdon, että minua kuulustellaan heti.
Kyläntuomari: Kuulusteluasi en puolestani välttämättä vaadi tapahtuvaksi tällä hetkellä, olethan vielä sairas ja huonossa kunnossa…
Sándor: Mutta minä vaadin, minulla on oikeus se tehdä, sillä minun henkeni tässä on kysymyksessä.
Rózsa: Sándor, Sándor! Kuule minua, Jumalan tähden!
Sándor: Herra tuomari, minä pyydän, istukaa jälleen paikallenne ja alkakaa kuulustelu.
Kyläntuomari: No, jos niin haluat, niin voinhan sen tehdäkin.
(Istuu ja ottaa kirjoitusneuvot esille.)
Rózsa: Minä rukoilen sinua, Sándor!…
Kyläntuomari: Vastaa siis ensin minulle: mikä on nimesi?
Sándor: Sándor Decsi on kunniallinen nimeni, neljäkolmatta vuotta on pojalla ikää ja Ohatin kylässä olen ensi kerran silmäni avannut.
Kyläntuomari: (Kirjoittaa.) Sano minulle nyt, milloin kävit viimeksi täällä krouvissa tyttöä tervehtimässä?
Sándor: Sen sanon heti, kun muistini saan. Niin, viimeksi kävin täällä krouvissa viime vuonna, Demetriuksen päivänä, kun lampureita pestattiin.
Rózsa: Sándor!…
Sándor: Sándor olen, siksi olen lapsena ristitty.
Kyläntuomari: Etkö käynyt täällä tänä aamuna ja juonut tytön tarjoamaa viiniä?
Sándor: En, niinkuin sanoin, sitten viime Demetriuksen en ole hänen viiniänsä maistanut.
Rózsa: Sándor! Sinä valehtelet!… Ja minunko tähteni?
Kyläntuomari: Älä koeta turhaan viedä oikeutta harhaan. Tyttö on jo kertonut koko asian.
Sándor: Silloin on tyttö valehdellut.
Kyläntuomari: Mistä syystä hän ottaisi niskoilleen rikoksen, josta seuraa ankara rangaistus?
Sándor: Mistäkö syystä! Se on sellainen tyttö, että kun se tulee sille päälle, niin se ei kuule eikä näe, vaan puhuu vallan omiaan. Siitä tyttö on vain pahoillaan minuun, että silmämme eivät oikein iske yhteen. Sentähden hän nyt tässä syyttelee itseään, jotta minä häntä säälien tunnustaisin kenen toisen neitosen luona olen käynyt sieluani turmelemassa ja sydäntäni lääkitsemässä, joka tyttö sitten antoi minun juoda tuota huumaavaa juomaa. Mutta sen sanon, jos tahdon… mutta ellen tahdo, niin voin olla sanomattakin… se häntä harmittaa, etten ole ollut hänen luonansa, etten ole kulkenut edes tännepäinkään.
Rózsa: Sándor! Se ei ole totta! Tässä pääni, hakattakoon se poikki. Mutta älä sano, ettet ole luonani käynyt, sillä se on kuolematakin katkerampaa kuulla.
Kyläntuomari: Lemmenriitanne saatte ratkaista keskenänne. Oikeus tahtoo selvyyden vain myrkytysrikoksesta, suorat vastaukset kaikkiin kysymyksiin.
Rózsa: (Kasvot leimuavina.) Vastaa… anna suora vastaus!
Sándor: No, kun niin tiukasti vaaditaan, niin olkoon menneeksi. Voinhan tuon sanoa. Pustalla tapasin kuljeksivan mustalaisjoukon. Ihmeen kaunis, hehkuvasilmäinen tyttö seisoi teltan edustalla, puhutteli minua ja kutsui sisällekin. Siellä paistettiin par'aikaa porsasta. Jäin sinne hetkeksi hauskaa pitämään. Join heidän viiniään. Tunsin heti, että siinä oli jonkinlainen katkera ja outo maku. Mutta mustalaistytön suukot olivat niin suloiset, että muu kaikki unohtui.
Rózsa: Valhe! Valhe! Valhe! Tuon jutun olet omasta päästäsi keksinyt.
Kyläntuomari: Pyydän huomauttaa, että oikeus ei siedä kujeilua.
Sándor: Kunnioitettava herra tuomari, minä en kujeile. Elävän Jumalan kautta vannon, että kaikki mitä olen puhunut, on totta.
(Kohottaa kätensä.)
Rózsa: Ei, ei! Älä vanno! Älä saata sieluasi kadotukseen!
Kyläntuomari: Hitto vieköön! Taidattepa olla päästänne sekaisin kumpikin. (Sándorille.) Minä merkitsen pöytäkirjaan tunnustuksesi mustalaistytöstä, jota siis tullaan syyttämään myrkytysrikoksesta. (Santarmille) Sinun toimeksesi jääköön tytön etsiminen ja kiinnipaneminen. (Rózsalle.) Esiintulleiden seikkojen nojalla oikeus peruuttaa sinun kotiarestisi, tyttö. Olet vapaa. Tutkinto on loppunut. Kun teitä tarvitaan, niin annetaan tieto. (Nousee ja kerää tavaransa.) Hyvästi.
Krouvari ja Sándor: Hyvästi, herra kyläntuomari.
Kyläntuomari: (Santarmille.) Tule!
(Menevät vasemmalle.)
Krouvari: (Saattaa lähtijöitä ovelle; tulee sitten Sándorin luo ja tarttuu hänen käteensä.) Sinä kunnon poika! Anna kun syleilen sinua. (Syleilee.)
Rózsa: Sándor, mitä teitkään itsellesi! Annoit sielusi kadotukseen. Väärin vannoit, väärän jutun keksit, vapauttaaksesi minut. Kielsit minua milloinkaan rakastaneesi vain sen tähden, että minä pääsisin saamasta raippoja ja joutumasta kaakinpuuhun. Kuinka saatoit sen tehdä?
Sándor: Se on minun asiani. Sen vain sanon, että tästä päivästä lähtien halveksin ja vihaan toista meistä kahdesta… Älä itke, Rózsa. Et sinä ole se toinen… Minä en enää voi katsoa sinua silmiin, sillä näen niissä itseni… En ole enää edes halveksimisen arvoinen…
(Menee horjuvin askelin oikealle.)
Rózsa: (Taluttaa häntä.) Voi, Sándor, Sándor!…
Krouvari: (Yksin; katsoo heidän jälkeensä.) Jaa-a! Sen olen aina sanonut, että hulluja ovat rakastavaiset tosiaankin, kun heiltä kerran järki menee!
Väliverho.