III.
(Näyttämö: sama kuin ensimäisessä näytöksessä. Edellisestä on kulunut toista viikkoa. Iltapäivä. Väliverhon auettua on näyttämö hetkisen tyhjänä; sitten ilmestyy):
Csikmákin emäntä: (varovasti perälle, vasemmalta; hän kurkistaa peloissaan pihalle ja sanoo sitten pidättyvällä äänellä vasemmalle.) Tulkaa vaan perässä, naapurit.
(Räätälimestari, Suutarimestari, Pundorin emäntä tulevat
varovasti vasemmalta, perältä.)
Räätälimestari: Tokko sentään astumme pi-pitemmälle. Näemmehän tästäkin ta-talon ja koko pi-pihän. Minä en ole la-lainkaan utelias.
Csikmákin emäntä: Mutta minä olen. Jos räätäliä pelottaa, niin kääntyköön ympäri. Minä ainakin käyn sisälle.
(Astuu pari askelta pihalle.)
Räätälimestari: (Pelosta vavisten.) Ei minua ensinkään pe-pe-peloita. Mutta sen sa-sanon, että ei ole hyvä näin si-siunaamattomana lähestyä mu-murhataloa… menee vielä si-sielunrauha ikia-a-ajoiksi.
Pundorin emäntä: Siunatkaa sitten itsenne, sillä siitä pääsette.
Suutarimestari: Talo on autio… ei näy ristinsielua.
Csikmákin emäntä: Siinä nyt näitte, kun ette vähemmällä uskoneet. Minähän sanoin, että tyttö on karannut tiehensä kultansa Ferenc Laczan kanssa, jonka neuvosta hän oli hevospaimenen myrkyttänyt, ja yhdessä he nyt par'aikaa muodostavat rosvojoukkoa. Ja missäpä itse krouvarikaan muualla olisi kuin heidän parissaan. Siksi on talo nyt autio.
Suutarimestari: Akkojen juoruja! Tyttö ei ole karannut, vaan otettiin hänet heti kiinni, pantiin rautoihin ja vietiin santarmien keskellä linnaan. Minun poikani näki omin silmin, kun häntä kuljetettiin kaupungin vankilaan.
Csikmákin emäntä: Sitä nyt ei usko kukaan! Teidän poikanne on nähnyt unta, siinä kaikki!
Räätälimestari: He-henkeäni a-ahdistaa! Hyvät na-naapurit, minusta tä-täällä haiskahtaa i-ihmis-ru-ruumiille!… Ettekö tekin tu-tunne?
(Haistelee.)
Csikmákin emäntä: Mitenkä täällä ruumiille haisisi, kun raato jo maanpovessa makaa. Kanttori oli haudalla veisaamassa ja esipappi piti peijaispuheen.
Räätälimestari: Ta-taivas varjelkoon! Kuka olisi uskonut se-sellaista niin ko-koreasta tytöstä!
Csikmákin emäntä: Koreat tytöt ne ovatkin niitä kaikkein pahimpia veitikoita ja myrkynsekoittajia.
Räätälimestari: Hy-hyvä isä! Mi-mitä lie po-poloiselle antanut suuhun?
Csikmákin emäntä: Ketunleivällä oli, rietas, höystänyt lampaanpaistin. Rykmentin välskäri oli löytänyt kuolleen sisälmyksistä ketunleipiä. Ne on pantu väkiviinaan. Lakiin ne viedään todisteiksi.
Pundorin emäntä: Älkää te, emäntä, höpiskö, kun ette kuitenkaan mitään tiedä. Mutta minä tiedän asian oikean laidan. Tyttö on jo saanut tuomionsa. Kuolemantuomion.
Räätälimestari: Herra a-armahda!
Pundorin emäntä: Ylihuomenna hänet mestataan. Tänäpänä saapuu mestaaja Szegedinistä; hänelle on saatu asunto Kowacsilta… Bakrassa ei tahdottu millään ehdolla antaa kortteeria. Ja se on niin totta kuin minä tässä seison!
Suutarimestari: Minkälaisella kuolemalla hänet lopetetaan?
Pundorin emäntä: Olisi kyllä ansainnut tulla roviolla poltetuksi, ja jos olisi vielä vanha laki, niin kyllä se tehtäisiinkin, mutta nyt vaan hakataan pää poikki. Tyttö on sentään vapaata sukua, krouvarin laillinen ottotytär, eikä mikään maaorjan lapsi.
Räätälimestari: Älkäähän nyt, hyvä e-emäntä. E-eihän vapaa sukuperä nyt enää meidän pä-päivinä mitään ma-maksa. Kun minä ta-takavuosina otin ylleni ho-hopeana-nappisen takkini, niin minua pi-pidettiin aivan vapaasyntyisenä, eikä Pe-Pestin sillalla ko-koskaan vaadittu minulta si-siltarahaa. Mutta jos ny-nyt otan ylleni tuon ho-hopeana-nappisen, niin…
Csikmákin emäntä: Älkää siinä ruikuttako hopeanapeistanne.
Suutarimestari: Niin, antakaa Pundorin emännän kertoa mitä tietää. Mikähän lienee syynä, että nuori tyttö meni tuollaisen murhan tekemään?
Pundorin emäntä: Ai, sepä vasta onkin asia! Sen yhteydessä on toinenkin murha. Hiljattain kävi täällä muudan rikas karjanostaja Mähristä lehmiä valitsemassa. Hänellä oli paljon rahoja mukana. Kaunis Rózsa ja hänen henttunsa, tuo karjapaimen Ferenc Lacza, näetten, yksissä neuvoin murhasivat sen karjanostajan ja heittivät ruumiin jokeen. Hevospaimen, Sándor Decsi nimittäin, joka myöskin oli mieltynyt tyttöön, sattui näkemään heidän tekonsa. Sentähden he ensin antoivat hänellekin osan rosvoamistaan rahoista, mutta myrkyttivät hänet sitten, tehdäkseen hänet vaarattomaksi.
Suutarimestari: Eikö Ferenc Laczaa olekaan otettu kiinni?
Pundorin emäntä: Otettaisiin, jos saataisiin. Santarmit ovat liikkeellä pustalla häntä etsimässä. Häntä on jo julkisesti peräänkuulutettu. Hänen ulkomuotonsa on kaikkien tiettäväksi ilmoitettu. Itsekin olen sen lukenut. Sata taalaria luvataan palkinnoksi sille, joka hänet saa kiinni ja tuo elävänä lain kouriin.
Räätälimestari: Minä ta-taasen olen ku-kuullut, että paimen, he-hevospaimen nimittäin, tuli ensin hu-hulluksi, my-myrkyn voima näet me-meni ko-kovasti pä-päähän. Mutta että hän si-sitten ku-kuitenkin antoi henkensä Bu-Budassa ja pääsi py-pyhäin pa-pariin. Minun vaimoni ku-kuuli sen itseltä te-tekokukkien laittajalta, joka oli va-vainajan arkulle ku-kukkiakin valmistanut.
Sándor: (Astuu ulos krouvista.)
Suutarimestari: Pyhä neitsyt Maria! Hevospaimen… ja ilmielävänä edessämme!
Pundorin emäntä ja Csikmákin emäntä: (Huudahtavat kauhusta, tekevät ristinmerkin ja peittävät kasvonsa käsillään.) Ah!
Räätälimestari: Herra armahda meitä!
Csikmákin emäntä: Henki, henki!
Pundorin emäntä: Murhatun haamu! Armoa, armoa!… Manatkaa, räätäli, manatkaa!
Räätälimestari: (Lankeaa polvilleen.) Py-Pyhän isän ni-nimessä, joka on ta-taivaassa, minä ma-manaan sinua, he-henki pa-palaamaan takaisin ta-taivaalliseen rauhaasi py-pyhäin pa-pariin. (Tekee ristinmerkin.)
Sándor: Mitä peliä tämä on? Keitä te olette?
Räätälimestari: Olemme vain kö-köyhiä, va-vaivaisia ihmisiä, jotka a-armossa vaellamme ja a-aherramme täällä ma-matoisen maan kamaralla ja ko-koemme pa-parhaamme mukaan e-elää ankarassa He-Herran pe-pelvossa ja nu-nuhteessa.
Sándor: Hullulastako olette karanneita, tai mikä teitä riivaa? Mies hoi!
Räätälimestari: Mene ra-rauhaan, ra-rauhaan!…
Sándor: Nouse ylös, mies, ja heti! Minä en siedä tuollaista hulluttelua!
Räätälimestari: A-armoa, a-armoa!
Sándor: (Nostaa hänet hartioista ylös.) Ylös, sanon minä, ja paikalla!… Mitä te tahdotte? Keitä te olette? Jos kuulutte tämän talon vieraisiin, niin istukaa ja odottakaa! Mutta jos olette hullulasta kotoisin, niin laputtakaa kiireesti takaisin asuinsijoillenne, muuten ei teitä hyvä odota. (Huutaa krouviin.) Rózsa hoi, tulehan tänne!
Räätälimestari: Mi-mitä tämä ti-tietää? Hän pu-puristi minua vi-vimmatusti ha-hartioista. Niin ei tee he-henki. Olisimmekohan e-erehtyneet?
Suutarimestari: Siltä hieman näyttää!
Pundorin emäntä: Ettäkö hän ei siis olisikaan kuollut… vaan eläisi edelleenkin?
Csikmákin emäntä: Sitä minä en usko!
Räätälimestari: (Sándorille.) Ettäkö sinä et siis o-olekaan ku-kuollut?
Rózsa: (Tulee talosta.) Mistä on kysymys?
Räätälimestari, Suutarimestari ja emännät: (Pelästyen.) Herra hyvästi siunaa! Pyhä Maaria! Ty-tyttö!
Sándor: Kuollut! Minäkö? Näettehän, että seison edessänne ilmielävänä, omissa housuissani.
Räätälimestari: Ettäkö sinä siis tu-tuota et ole e-ensinkään ollutkaan ku-kuollut?
Sándor: En, enkä ole aikonut vallan pian kuollakaan, hölmöt!
Räätälimestari: Sitten o-olemme ehkä ta-taitaneet hi-hieman e-erehtyä!
Sándor: Onko joku sitten kertonut minun kuolleen? Vai?
Räätälimestari: Niin vä-väitetään.
Sándor: Kuka sellaista väittää?
Räätälimestari: Niin, ku-kuka sellaista vä-väittää?
Sándor: Sanokaa heti, kuka sellaista on väittänyt.
Suutarimestari: En minä ainakaan.
Pundorin emäntä: En minäkään!
Csikmákin emäntä: Minä en ole koskaan sellaista edes ajatellutkaan.
Sándor: No, kuka sitten?
Pundorin emäntä: En tiedä… mutta ellen väärin muista, niin tämä räätälimestari tässä…
Suutarimestari: Niin, räätälihän se olikin…
Csikmákin emäntä: Aivan oikein, hänhän se olikin! Hän kertoi, että sinä olit joutunut pyhäin pariin ja että hän oli tuonut kukkiakin haudallesi.
Räätälimestari: Mi-mitä te-te-te, hyvät ihmiset, mi-minua syytätte. Enhän mi-rninä ole mi-mitään sanonut! Pä-päinvastoin, itse olette so-soittaneet suutanne mi-minkä olette ennättäneet. Csikmákin emäntä se ensin ke-ke-kertoi, että tämä ty-tyttö on sy-syöttänyt sinulle ve-ve-velhomyrkkyä…
Csikmákin emäntä: Se on hävytön vale! Minä en ole puhunut myrkystä halaistua sanaakaan! Mutta Pundorin emäntä on laulanut laulamasta päästyäänkin, että sinut on myrkyllä tapettu ja että Rózsa neidiltä hakataan pää poikki.
Pundorin emäntä: Että sinä kehtaatkin tuolla tavalla panetella kunniallisia ihmisiä! Ettet vähän häpeä!
Csikmákin emäntä: Niin, ja suutarimestari kertoi, että sinun sisälmyksistäsi on löydetty ketunleipiä!
Suutarimestari: Pidä nyt jo suusi pienemmällä, akka, taikka…
Sándor: Viheliäisiä juorukelloja ja suunpieksijöitä olette jokainen! Ja ellette heti paikalla tuki suutanne ja korjaa luitanne täältä, niin takaanpa, ettei teille kunnian kukko laula! Mars matkaan!
Suutarimestari ja emännät: Kyllähän me, kyllähän me!…
Pundorin emäntä: Happamattomat ryökäleet! Kehtaavatkin parjata minua!
Csikmákin emäntä: (Yhtaikaa edellisen kanssa.) Kyllä minä tämän vielä muistan.! Odottakaapas vaan!
Räätälimestari: A-anteeksi nyt, e-että e-erehdyimme hi-hieman vä-väärin!
(Menevät perälle, räätäli takaperin ja ahkeraan kumarrellen.)
Sándor: Kirotut suupaltit! Selkäänsä tarvitsisivat jokainen, niin eivätköhän pysyisi siivommalla!
Rózsa: Älä välitä heistä, Sándor. He ovat nyt kerta kaikkiaan pitäjän suurimmat juorukellot, eikä heille kukaan mitään mahda, ei edes herra kyläntuomarikaan!
Sándor: Piiskasta selkään, niin eiköhän auta! (Istuu.)
Rózsa: (Ottaa ruusun pensaasta ja antaa Sándorille.) Sándor, ota tämä. Äläkä enää ajattele pahoja ihmisiä ja ikäviä asioita.
Sándor: Joko taas tuota ruusupensasta revit!
Rózsa: Tahdon antaa sinulle ruusun. Kenties sen tuoksu saa mielesi rauhoittumaan. Ota.
Sándor: Ruususi on okainen, se pistää minua. Se vie ajatukseni asiaan, joka on ikävätäkin ikävämpi. Ei, pane pois…
Rózsa: Voi, Sándor, ethän jälleen ala tuota entistä nuottia, ethän? Lupaa se minulle. Onhan kaikki jo unohdettu? Eikö niin?
Sándor: Kaikki muu olkoon unohdettu, mutta se yksi… ei koskaan!
Rózsa: Miksi sinä nyt taas…? Olethan jo aivan terve ja hyvällä mielellä olet ollut koko päivän, et ainoatakaan pahaa sanaa sanonut!
Sándor: Ruumiilta terve, mutta sielussa kamala polte.
Rózsa: Sándor kulta, älä anna pahoille tunteille valtaa sydämessäsi. Mitä hyödyttää sitäpaitsi murehtia asioista, jotka ovat olleet ja menneet.
Sándor: Ei se ole mennyttä. Sinä tiedät, että antaessasi tuon ruusun karjapaimenelle, iskit sydämeeni ikuisesti vertavuotavan haavan.
Rózsa: Poika parka! Noin taas murrat mieltäsi yhden ruusun tähden, aivan viattomalla sydämellä annetun… niin, vannon sen sinulle, aivan viattomalla. Olenko minä mieli mustana, vaikka sinä Csanádin markkinoilla tanssit toisten tyttöjen kanssa ja hakkailit kiemailevia nuorikkoja?… Ja sitäpaitsi, onhan tuo poika poloinen jo lähtenyt matkaansa, matkustanut muille maille.
Sándor: Vaikka valtameren takaa palaa se mies, jonka sinun silmäsi ovat saaneet hullaantumaan. Hän sai jotakin, josta hänen täytyy sinua muistella, jotakin, josta sinä vedät häntä puoleesi, vaikka hän olisi tähtien tuolla puolen.
Rózsa: Sándor, oma kultani, tiedäthän, että sinua vaan rakastan ja etten sinusta luopuisi, vaikka suuruisesti ko'on kultaa hinnaksesi saisin. Voi, kuinka sinä saatoit olla niin armoton, että tuomarin edessä kielsit käyneesi luonani ja minua rakastavasi?
Sándor: Noiden ilettävien santarmien vallassako minun sitten olisi pitänyt nähdä sinut, ehkäpä raudoissa ja kaakinpuussakin? Ei, ei, ennemmin kymmenkertainen kuolema mustalaisakan myrkystä kuin se.
Rózsa: Rakas poika, minä olin rikkonut ja ansaitsin rangaistuksen… mutta en kuitenkaan sitä, se oli liian julma. (Kiinnittää ruusun Sándorin rintaan.) Kas noin, ja nyt, annathan suuta tytöllesi?
Sándor: (Katsoo kauan häntä silmun ja suutelee.) Voi, Rózsa, Rózsa, miksi ammuit silmistäsi nuolen sydämeeni ja minut hulluksi teit?
Rózsa: Enkö minä sitten ole ollut mieletön sinun perääsi? Olen. Vieläpä niin mieletön, että olin sinulta hengen ottaa. Mutta olemmehan taas järkeviä, eikö totta? Emme pohdi enää menneitä, emmekä joutavia jaarittele, vaan olemme reippaita ja iloisia kuin varsat vainiolla. Muistatko vielä laulua "Hei, oli, ei ole, hei, oli, on"?
Sándor: Josko muistan…?
Rózsa: Koetetaanpa sujuuko se vielä samalla nuotilla kuin ennen.
LAULU N:o 9.
(Kertauksen aikana ottavat kumpikin csárdas-tanssin askeleita.)
Rózsa: (Laulun jälkeen.) Kas niin, ja nyt olemme jälleen hyvällä päällä, poikani, eikö totta?
Sándor: Hyvällä, hyvällä päällä… "Aivan kuin tuntisi tuhon tulevan", sanoo sananlaskukin.
Kärripoika: (Rientää läähättäen perältä.) Oletteko nähneet laukin juoksevan tästä ohitse?
Rózsa: Minkä laukin?
Kärripoika: Karjapaimenen, Ferenc Laczan riehaantuneen laukin. Se oli saanut liekansa irti, lähtenyt karkuteille ja alkanut ihan kierona kiitää tänne Hortobágyihin päin.
Sándor: Ferencin laukki?!
Rózsa: Minä en ymmärrä!… Mitä ihmettä tämä merkitsee?
Kärripoika: Sitä, hyvä Rózsa, että tapasin pustalla Mátan karjamajan renkipojan, joka ratsasti luokseni, huutaen: "Hei, Janos, oletko nähnyt karkulaista?" — "Mitä karkulaista?" kysäsin minä. "No, sitä karjapaimenen laukkia; se pääsi irralleen ja läksi hirnuen, häntä sojolla kiitämään tänne Hortobágyihin päin!" — "Missä oli sitten isäntä, kun koni karkuun pääsi?" kysyin minä.
Sándor: (Nopeasti.) Ja mitä sanoi poika?
Kärripoika: Sanoi, että paimen nukkui vielä, kovin väsynyt kun oli kiivaasta ajosta.
Sándor: Mistä ajosta?
Kärripoika: Se oli tapahtunut Polgárin ylimenopaikalla, kertoi poika. Siellä olivat hullaantuneet lehmät, jotka Mährin herra oli ostanut ja joita karjapaimen oli saattamassa uudelle isännälleen. Tuntiessaan lautan liikkuvan, olivat elukat äkkiä riehaantuneet, hypänneet veteen, uineet rannalle ja lähteneet häntä torvella ja sarvet päin tannerta painelemaan kuin kiiliäistä pakoon pötkien kohti entistä kotikontua. Tuskin oli paimen pysynyt laukillaan kintereillä.
Sándor: (Itsekseen.) Hän on siis kotona!
Kärripoika: Pahat kielet kyllä kuiskivat, että paimen olisi tehnyt joitakin velhonvehkeitä, sanoi poika; sanovat, että hän muka poltti piipussaan "orvonturvetta", jota naudat kammovat, jotta olisi saanut hälinän aikaan ja karkoitetuksi elukat takaisin kotiinsa, vieraaseen maahan kun ei mukamas halunnut lähteä, mutta sellaisia juttuja ei usko kukaan ihminen. Lautturi on vaan ollut tapansa mukaan humalassa ja sekoittanut turpeen katkun viininhöyryyn, sanoi poika, ja huolimattomuudessaan itse aiheuttanut häiriön… (Osoittaa vasemmalle.) Kas, tuollahan laukki onkin! Ptruu, hepo, ptruu! Ptruu! Ottakaa kiinni, ottakaa kiinni! Ptruu!
(Juoksee nopeasti vasemmalle.)
Sándor: Enkö sitä aavistanut. (Ottaa kukan rinnastaan ja lyö sen piiskallaan mäsäksi.) Kuolema ja kadotus!
Rózsa: Mitä pahaa tuo kukka on sinulle tehnyt?
Sándor: Ei isku tarkoittanut sitä. Taivaan kirous toisen kukan ryöstäjälle!
(Samassa kajahtaa kaukainen ukkosen jyrähdys.)
Rózsa: Sándor!…
Sándor: (Istuu vasemmalle etualalle.)
(Alkaa kuulua lähestyvää laulua.)
LAULU N:o 10.
(Samuel Pelikán, Mikael Kádár, 2 Hevoskauppiasta tulevat perältä oikealta.)
Samuel Pelikán: (Pyöreä mies, suuret viikset, nyöritakki yllä, saappaat jaloissa, pystyreunainen hattu päässä ja piiska kädessä. Laulun jälkeen.) Viiniä pöytään, tyttö! Paljon viiniä', hyvää viiniä!
Rózsa: Heti paikalla! (Menee taloon.)
Pelikán: Istukaa, hyvät herrat ja olkaa aivan kuin kotonanne. Samuel Pelikán on nyt isäntä.
Hevoskauppiaat: (Asettuvat pöydän ääreen.)
Pelikán: (Tarjoo sikaareja.) Sikaareja, olkaa hyvä.
Mikael Kádár: (Laiha, käyränenäinen mies, päässä leveälierinen sulkahattu, yllä kirjavat liivit ja lyhyt takki, kädessä ratsupiiska.) No niin! Mitä veli arvelee? Tuleeko kaupat? Vakuutan teille, ja nämä toiset voivat todistaa sanani, että parempia hevosia ei ylimalkaan ole olemassakaan. Ja mitä taas hintaan tulee, niin voipa suoraan sanoa, että se ei ole hinta eikä mikään sellaisista hevosista.
2:nen Hevoskauppias: Eivät ole elukat hinnalla pilatut, se on totta, se.
1:nen Hevoskauppias: Eivät, eivät ole!
Kádár: Siinä sen kuulitte.
Pelikán: Niin, tuota, ja se hinta oli niin paljon kuin…?
Kádár: Ainoastaan 225 florinia kappaleelta.
Pelikán: 225 florinia?
Kádár: Niin, 225, ei enempää eikä vähempää. Mutta jos otatte kaikki neljä ja kaupat heti päätetään, niin olkoon menneeksi 200 florinia kappale, ja sillä hyvä!
Pelikán: Siis yhteensä…?
Kádár: 800 florinia, veli hyvä.
Pelikán: 800 florinia on paljon rahaa, hyvät ystävät.
1:nen Hevoskauppias: Onhan se!
2:nen Hevoskauppias: Sellaiselle, jolla ei enempää ole.
Kádár: Mutta mitä se veljen rahoissa…
Pelikán: No, no, no, no!
Kádár: Niin, että tässä käsi.
Pelikán: Hm!… Noh, sama se, olkoon menneeksi, 800 florinia.
(Tarttuu Kádárin käteen.)
Kádár: Kiinni on.
Pelikán: Peruuttamattomasti!
Rózsa: (Tulee talosta, tuoden pullon ja pikarit.) Kas tässä, hyvät herrat!
Pelikán: Ja nyt tämän asian päälle ryypätään. Kaada laseihin, tyttö. Me juomme nyt minun hyvien hevosieni maljan. Kas niin. Tehkää hyvin, hyvät herrat; lasi pohjaan. Eläköön!
(Tyhjentävät lasit.)
Pelikán: (Rózsalle.) Ptruu, tyttö, äläpäs mene pois. Kas niin, tule tänne nyt ja istu tuohon polvelle… tule nyt, niin kuiskaan jotakin korvaasi.
(Tarttuu Rózsan käteen.)
Rózsa: Kynnet pois taikka…
Pelikán: So, so! Enhän minä sinua toki puraisematta niele! Kas niin, mitä siinä nyt joutavia leksottelet, istu tänne vaan ja ollaan ystäviä.
Rózsa: Ei olla ennenkään konikauppiaiden sylissä istuttu.
Pelikán: Konikauppiaiden! Ha ha haa! Kuulitteko, hän sanoi minua konikauppiaaksi?
Hevoskauppiaat: Ha ha haa!
1:nen Hevoskauppias: Nokkonen polttaa!
Pelikán: Mainiota! Konikauppias! No, antakaamme hänelle anteeksi, hän on vielä nuori ja kokematon… vaikka helkkunan korea yhtä kaikki… ja niin hemmetin soreat silmät! Kelpaisi tuollaista epeliä katsella vaikkapa pitemmänkin ajan… Perhana vieköön, kuules, tyttö, tule sinä minun mukanani, heitä helkkariin koko tämä krouvipahanen ja lähde sinä meille!
Rózsa: Ei ole pienen rahan tarve!
Pelikán: Pienen rahan! Saakeli soikoon, tyttö on leikkisä!… Tule pois, et tarvitse kauppoja katua, suureen, komeaan taloon pääset.
Rózsa: Parempi emäntänä pienessä kuin piikana suuressa.
Pelikán: No, jumaliste, voin minä sinut emännäksikin ottaa, jos niikseen tulee. On niitä hullumpiakin emäntiä nähty… vai mitä, hyvät herrat?
Hevoskauppiaat: Kyllä vaan! Epäilemättä!
Rózsa: Hahahaa!… Ettäkö… hahahaa!… ettäkö minä lähtisin teille…?
Pelikán: Emännäksi, juuri niin! Minä olen Samuel Pelikán ja leskimies. Ja minulla on pulska kartano, vaikka sen itse sanonkin, koska sinä et näy sitä tietävän, ja kyllä minä aina eukkoni jaksan elättää ja hyvänä pitää.
Rózsa: Ha ha haa!
Pelikán: Katsos tuota juupelusta! Ei ole millänsäkään, nauraa vaan, miekkonen, ja lyö kaikki leikiksi, vaikka minä tässä ihan tosissani haastelen. Mutta omapa vahinkonsa.
Rózsa: (Menee vasemmalle Sándorin luo.) Kuulitko, Sándor? Minä olen saanut kosijan.
Sándor: Vai niin.
Rózsa: Ja tiedätkö, kuka hän on? Tämä herra tässä, Samuel Pelikán, leskimies, joka omistaa pulskan kartanon ja jaksaa kyllä eukkoaan hyvänä pitää?
Sándor: Onnittelen!
Pelikán: (Toisille.) Kuka on tuo mies?
2:nen Hevoskauppias: Etkö tunne hevospaimenta, Sándor Decsiä?
Pelikán: En tunne, mutta olen kyllä kuullut puhuttavan.
2:nen Hevoskauppias: Kuuluu olevan tytön mielitietty ja tyttö tämän.
Pelikán: Vai niin… vai on tytöllä henttu! Öhöm! Se muuttaa asian, se. Jos olisin sen tietänyt, niin… Öhöm!… Suuri ja muhkea mies näkyy olevan! (Nousee ja menee Sándorin luo, tarjoten sikaaria.) Sikaari… Ne ovat hyviä Sikaareja. Maksavat 15 kreuzeria kappale.
Sándor: En polta.
Pelikán: No, viiniä sitten…?
Sándor: En juo viiniä.
Pelikán: Mies, eikä polta, eikä juo viiniä! Lempoko sinua riivaa, poika?
Rózsa: Hän on juuri sairastanut.
Sándor: Eipä niin!
Pelikán: No, kuinkas sitten?
Sándor: Pätkässä olen ollut niin että on riittänyt, siinä kaikki.
Pelikán: Entä sitten! Kerranko mies pätkässä. Istu tänne seuraamme, poika, kallista pikaria ja ole iloinen… Terve! Terve, hyvät herrat! Se ryyppää kenellä on. (Juo) Lisää viiniä!
Rózsa: (Menee taloon.)
Sándor: (Vetäytyy perälle.)
Kádár: No niin, herra Pelikán, asia on nyt siis sitä myöten selvä. Te maksatte minulle 800 florinia käteisellä ja hevoset ovat teidän.
Pelikán: Aivan oikein, teidänhän täytyy saada rahanne. (Vetää taskustaan suuren lompakon.) Ja te saatte ne. Minä maksan heti, niinkuin tapani on. Kas tässä on vekseli. Te asetatte sen ja minä hyväksyn. Eikö niin?
Kádár: Aivan niin.
Pelikán: Kuljetan aina mukanani vekseleitä varovaisuuden vuoksi; niitä ei kukaan viitsi minulta rosvota, sillä varas joutuisi pahaan pulaan. Minun vekselini ovat puhdasta rahaa. Niillä minä maksan… Me tarvitsemme mustetta.
Rózsa: (On tuonut viiniä.) Hyvä. (Menee taloon.)
(Lähestyvä ukkonen jyrähtää.)
1:nen Hevoskauppias: Ohoh, taitaa tulla paha sää.
2:nen Hevoskauppias: Ukonpilvet siellä nousevat. Vettä kai pian heittävät.
Pelikán: Jos heittävät, niin heittäkööt! Silloin teemme, niinkuin meidän talossa aina tehdään silloin kuin sataa… niin, tietävätkö herrat, kuinka meillä silloin tehdään?
1:nen Hevoskauppias: Emme tiedä.
2:nen Hevoskauppias: Olisipa hauska kuulla.
Kádár: Sanokaa se, herra Pelikán.
Pelikán: Annetaan sataa, yksinkertaisesti, hehehee! Mitäpä siinä muutakaan tekisi! He he hee!
Hevoskauppiaat: Mitäpä! Hehehee!
Sándor: (Itsekseen.) Mikä viisaus!
Rózsa: (Tulee talosta.) Tässä on mustetta ja kynä. (Asettaa pöydälle.)
Pelikán: Jaha, jaha! No, nyt me siis kirjoitamme. Minä täytän tämän… (Kirjoittaa.) Kahdeksansataa kaksitoista florinia ja 18 kreutzeria. Kas niin.
Sándor: (joka on tullut lähemmäksi.) Minkätähden kirjoitettiin tuohon paperiin 812 florinia ja 18 kreutzeria, vaikka hevosten hinta oli, ellen väärin kuullut, tasan 800 florinia?
Pelikán: Se on, näes, poikaseni, sillä tavalla, että minä olen velkapää suorittamaan summan käteisellä rahalla. Nyt kirjoittaa herra Kádár nimensä vekselin takapuolelle ja vie sen heti huomenna pankkiin. Siellä maksetaan hänelle siitä 800 florinia, kun ensin vedetään pois korko, 12 florinia 18 kreutzeria. Vasta kolmen kuukauden perästä minä suoritan summan pankkiin ja viljelen rahoja sen ajan.
Sándor: Mutta jollette maksa silloin pankkiin?
Pelikán: Silloin ottaa herra Kádár minulta rahat lain voimalla.
Sándor: Nyt ymmärrän… sellainen siis on vekseli.
Pelikán: Sellainen se on pitkä paperi. Etkö koskaan ennen ole nähnyt vekseliä?
Sándor: Mitäpä hevospaimen vekselillä!
Pelikán: Aivan niin, aivan niin, mitäpä hän… Herra Kádár, olkaa hyvä. (Antaa vekselin Kádárille.)
Kádár: (Ottaa vekselin.) Jaha, jaha!
Pelikán: (Sándorille.) Niin, nuori mies, sellainen paperi se on vekseli. Täällä lompakossani on niitä useampiakin. Kas tässä esimerkiksi yksi sellainen… vaikkakin aivan pieni, ainoastaan 10 florinia. Voit tarkastaa sitä lähemmin, niin opit tuntemaan tällaisiakin papereita. Ei oppi ojaan kaada, sanotaan.
Sándor: (Ottaa vekselin ja tarkastaa sitä.)
Pelikán: Hyvät herrat, nyt me juomme minun maljani! Hei, hei!
(Juovat.)
Sándor: (Lukee vekselistä.) "Ferenc Lacza"… (Pelikánille.) Herra, missä te olette tutustunut Ferenc Laczaan?
Pelikán: Jaa minäkö? Kuukausi sitten hän tuli luokseni myymään vekseliä minulle, kertoen välttämättä tarvitsevansa rahaa, lunastaaksensa kultasepältä jotkut korvarenkaat, jotka olivat olleet kullattavina.
Sándor: Hopeiset korvarenkaat?
Pelikán: Niin, niin kai, hopeiset ne kai olivat olleet. Kymmenen florinia oli määrä maksaa kultauksesta. Annoin miehelle rahat, jotka hänen on määrä Demetriuksen päivänä maksaa takaisin, toisin sanoen, lunastaa silloin minulta tämä vekseli… Mutta, hyvä mies, miksi tuijotat minua niin oudosti? Miellyttääkö sinua tuo paperi? Pidä se, minä annan sen sinulle.
Sándor: Mutta, hyvä Herra…?
Pelikán: Tietysti on 10 florinia sinulle suuri summa… enkä minä liioin ole sellainen pölkkypää, että heittelisin kymmeniä florineja noin vaan maailman tuulille. Mutta sinä miellytät minua, poikaseni, ja kun tuo paperi kerran kiinnittää huomiotasi, niin lahjoitan sen sinulle ilman muuta… Ota vaan. Minkä minä kerran annan, sen minä annan, ja sillä hyvä.
Sándor: Olisiko tässä jotakin petoskauppaa?
Pelikán: Ei siinä mitään petosta ole. Kyllä paperi selvä on.
Sándor: Kiitoksia, herra, kiitoksia. (Panee paperin taskuunsa.)
Pelikán: Ja nyt, ystävät ja veljet, pikarit pystyyn. Terveydeksenne. (Juo.) Nyt minä maksan juomavelkani. Hoi!
Rózsa: Kaksi pulloa… tekee 6 florinia.
Pelikán: Kas tässä 8, ja nyt olemme kuitit, eikö totta?
Rózsa: Kyllä, kiitoksia. Olkaa hyvä, 2 florinia takaisin.
Pelikán: Ei mitään takaisin; kuusi florinia viinistä, 2 palveluksesta.
Rózsa: Viinistä otetaan tässä talossa maksu, mutta palvelus annetaan ilmaiseksi. Tässä rahanne, hyvä herra.
(Asettaa rahat pöydälle.)
Pelikán: Mutta kun minä nyt tahdon antaa sinulle hyvästä sydämestä…
Rózsa: Annan arvoa hyvälle sydämellenne, mutta rahaa en ota.
Pelikán: Kas sitä vaan! No, niinkuin tahdot. Oma vahinkosi. (Ottaa rahat ja panee taskuunsa.) Ja nyt me lähdemme katsomaan minun hevosiani, minun hyviä hevosiani… niin hyviä, ettei sellaisia toisia ylimalkaan ole olemassakaan!… Eikö se ollut niin, veli Kádár?
Kádár: Aivan niin, aivan niin, herra Pelikán.
Pelikán: No niin, hyvästi vaan, tyttö, ja hyvästi, paimen. Jos liikut meidän puolella, niin käy talossa.
Sándor: Kiitän, herra… samoin paperista.
Pelikán: Ei mitään kiittämistä, pidä hyvänäsi vaan minkä sait. Olen iloinen, kun pääsin tuosta pikku paperista. Voit karhuta rahat aikanaan asianomaiselta. Terveeksi!
Hevoskauppiaat: Hyvästi!
Rózsa ja Sándor: Hyvästi!
(Kádár, Hevoskauppiaat ja Pelikán poistuvat perälle, laulaen laulua n:o 10.)
Kärripoika: (Tulee vasemmalta.) No, nyt on karjapaimenen laukki kiinni. Kytkin sen katoksen alle. Tottapahan käy mies omansa korjaamassa.
(Menee taloon.)
Rózsa: Mitä aiot tehdä tuolla paperilla, Sándor?
Sándor: Sittenpähän nähdään, kun niiksi tulee… Sellainen nainen siis olet!
Rózsa: Millainen nainen?
Sándor: Huulilla hunaja, sydämessä valhe ja kavaluus.
(Ukkonen jyrähtää aivan yläpuolella.)
Rózsa: Kuule minua, Sándor…
Sándor: Mene, kurja valehtelija! (Salama välkähtää.) Etkö näe, että taivaan tulikin jo sinua etsii! Mene, mene!
Rózsa: Herra armahda!
(Menee nopeasti taloon.)
Sándor: (Kävelee kiihkeästi edestakaisin ja istuu vasemmalle.)
LAULU N:o 11.
Ferenc: (Tulee perältä laulun loputtua.)
Sándor: Vai olet jo palannut matkaltasi, toveri!
Ferenc: Pian sitä taas jatkankin, jos haluttaa… Karannutta laukkiani täältä etsin.
Sándor: Sitäkö vain? Etkö muutakin?
Ferenc: Sitä ja muutakin, jos tahdon.
Sándor: Laukkisi on tallella… Kuinka lienee ruusun laita?
Ferenc: Tallella on!
Sándor: Ja Mähriin siis yrität uudestaan?
Ferenc: Yritän, ellen tule toiselle päälle.
Sándor: Tällä kertaa kai viet sinne vaimonkin mukanasi?
Ferenc: Mistäpä sen nyt ottaisin?
Sándor: Ota oma äitisi.
Ferenc: Ei hän heittäisi kaupusteluansa, vaikka saisi koko Mährin.
Sándor: Joko siis olet sanonut äidillesi jäähyväiset?
Ferenc: Jo olen.
Sándor: Joko olet isäntäsi kanssa kaikki välit suorittanut?
Ferenc: Olenpa niinkin.
Sándor: Etkö ole kenellekään enää velkaa?
Ferenc: En ole velkaa papillekaan. Mitä sinun siihen tulee?
Sándor: Kuules, kumppani, ei mikään ole niin rumaa kuin valehteleminen. Lampurit valehdelkoot. Lampurien esi-isäkin kulki valheenkengillä. Patriarkka Jakob petti omaa appeansa kirjavilla vasikoilla, valehteli siis hänelle, petti oman isänsä Esaun kintailla, valehteli siis hänellekin. Eipä siis ihmekään, jos kaikki hänen jälkeläisensä, jotka vaan lampaita paimentavat, harjoittavat valhetta. Se sopii lampurille.
Ferenc: Kas vaan, sinustapa olisi tullut hyvä saarnamies. Osaat saarnata kuin paavin legaatti Ujwarosissa helluntaina.
Sándor: Ei olisi sinulle hätää tehnyt, vaikka minusta olisikin tullut saarnamies. Mutta paljon pahempi seikka olisi sinulle, jos minusta olisi tullut kelpo viskaalikin. Sanoit äsken, ettet ole kenellekään velkaa.
Ferenc: Niin sanoin. Ja sanon sen vielä.
Sándor: Onko se täyttä totta?
Ferenc: Täyttä totta.
Sándor: (Vetää taskustaan vekselin ja astuu Ferencin eteen.) Entä mikä tämä on?… Näetkö tämän pitkän paperin?… Tunnetko sen?
Ferenc: (Hätkähtää; ärähtäen.) Kuinka tuo paperi on sinun haltuusi tullut?
Sándor: Aivan rehellisellä tavalla… Ole vaan rauhassa, veikko, älä siinä hosu ja hyppele. En minä rupea tarkemmin tutkimaan, enkä lähemmin selittämään. Sen vaan sanon, että paperi on nyt minun omaisuuttani. Ja kun tämän vekselin maksuaika tulee, niin suoritan minä nuo kymmenen florinia, etkä sinä!
Ferenc: Ja minkätähden sinä menisit maksamaan minun puolestani?
Sándor: Sentähden, että se on minun velkani!
Rózsa: (Tulee talosta. Pelästyy.) Hyvä Jumala! Ferenc!
Sándor: Rózsa, minä pyydän, ole hyvä ja pane tämä vekseli talteen. Kun tilanomistaja Pelikán ensi kerran poikkeaa tänne kosiomatkalle, niin anna se hänelle ja sano, että me molemmat, karjapaimen Ferenc Lacza ja hevospaimen Sándor Decsi sen hänelle lähetämme. Sano hänelle puolestamme suuret kiitokset. Toinen meistä on aikanansa maksava. Kumpi maksaa, se saadaan nähdä.
(Ukkonen jyrähtää.)
Rózsa: (Ottaa vekselin ja panee vyötaskuunsa.) Mutta, hyvät ystävät, ettekö tule sisälle? Puhkeaa rajusää ja kastutte pahanpäiväisesti.
Sándor: Meillä on täällä asioita suoritettavana. Mutta mene sinä vaan katon alle.
Rózsa: (Itsekseen.) Kummallisia nuo miehet!
Sándor: Kas niin, mene nyt.
Rózsa: Hyvä Jumala sentään!
(Menee taloon.)
Sándor: Eikö tämä Hortobágyin pusta ole sentään suuri pusta? Vai mitä veli arvelee?
Ferenc: On se todellakin suuri pusta.
Sándor: Luulen, ettei se pusta, jolla Mooses antoi juutalaisten kierrellä 40 vuotta, taitanut olla tätä suurempi.
Ferenc: Sinä kait sen parhaiten tiedät… sinähän niitä raamatun kertomuksia tutkit.
Sándor: Mutta vaikka tämä Hortobágyin pusta onkin niin suuri, niin ei se sentään ole niin avara, että me molemmat siihen hyvin mahtuisimme.
Ferenc: Sen sanon minäkin.
Sándor: No, laajennetaan sitä sitten hieman!
(Lyö piiskalla pöytään.)
Ferenc: (Samoin.) Laajennetaan vaan!
(Katsovat toisiaan tuimasti silmiin. Ukkonen jyrisee
ja salamat leimahtelevat.)
Sándor: Laukkisi on tuolla katoksen alla, minun tallissa. Pustalla tavataan.
Ferenc: Pustalla!
(Ferenc menee vasemmalle etualalle, Sándor vasemmalle taka-alalle.)
(Mies ja Vaimo tulevat hetkisen kuluttua perältä oikealta.)
Mies: Kovin jyrähtelee ja leimuaa… Tänne voimme hetkeksi poiketa suojaan.
(Leimahtaa.)
Vaimo: Pyhä neitsyt Maaria!
Mies: Tule, tule, niin pyrimme katon alle.
Rózsa: (Tulee talosta.) Voi, hyvät ystävät, ettehän toki tänne voi jäädä… Missä he ovat? Keitä te olette?
Mies: Tulimme tänne rajusäätä pakoon. Leimuaa kovin. Kohta alkaa tippua.
Rózsa: (Levottomana.) Armias taivas! Missä he ovat?… Missä?… Olen niin levoton!… Sydämeni on aivan pakahtua. (Ukkonen jyrähtää.) Ah!… Sándor, oletko siellä?… Ettekö nähneet minne he läksivät?
Mies: Niin, kutka?
Rózsa: Ne miehet, jotka olivat täällä pihalla.
Mies: Emme ole täällä ketään nähneet.
Rózsa: Hyvä Jumala! Jotakin varmasti tapahtuu… jotakin kauheata! Tunnen sen, olen siitä aivan varma.
(Krouvari ja Kärripoika tulevat talosta.)
Krouvari: Tule pois, Rózsa, sisälle huoneeseen. Mitä sinä täällä rajuilmassa…? Tapahtuu vielä onnettomuus. Tule!
Rózsa: Niin, onnettomuus tapahtuu, enkä minä voi sitä estää! Herra armahtakoon!
Krouvari: Mitä tarkoitat?
Rózsa: He tekevät pahaa toisilleen… tappavat toisensa!
Krouvari: Hyvänen aika! Ketkä?
Rózsa: Sándor ja Ferenc!
Krouvari: Pyhä isä! Mitä tyttö sanoo?
(Kuuluu pitkä, vihlova vihellys ja kavioiden kopsetta.)
Kärripoika: (Juoksee portille.)
Rózsa: Nyt, nyt!… Kuulitteko?
Kärripoika: (Perällä.) Tuolla ratsastavat molemmat paimenet pustalla!
Rózsa: (Juoksee perälle) Sándor! Ferenc!
Krouvari: Laupias taivas!
(Menee perälle.)
Mies ja Vaimo: (Samoin.)
Kärripoika: He hoputtavat hevosiaan… kääntyvät päin… kannustavat kiivaasti…
Rózsa: Sándor!…
(Aikoo juosta vasemmalle.)
Krouvari: Rózsa! Sinä et mene sinne! Kuuletko?
(Tarttuu häntä käsivarteen.)
Rózsa: Minun täytyy päästä… estämään heitä…
Krouvari: Et paikaltasi liiku… sopikoot itse asiansa… kuuletko…?
Rózsa: … estämään… he tappavat toisensa!…
(Ukkosen jyrähdys.)
Krouvari: Auttakaa minua, hyvät ihmiset!… Olen vanha mies…
Mies: (Tarttuu Rózsan toiseen käsivarteen.) Tyttö, ole siivolla ja tottele isääsi!
Kärripoika: Nyt he ovat jo aivan lähellä toisiansa… hevoset nousevat takajaloilleen… miehet kohottavat lyijynuppiset keppinsä….
Rózsa: Minun täytyy…
(Salama.)
Kärripoika: Nyt iskivät!…
(Ukkonen.)
Rózsa: (Kirkaisten.) Ah!
Kärripoika: Hevospaimen horjahti… tarttuu päähänsä… kumartuu eteenpäin…
Rózsa: Pian, pian…!
Krouvari: Rózsa! Rózsa!
Mies: Pysy vaan koreasti paikallasi, tyttö! Siellä ei nyt sinua tarvita.
Kärripoika: Hän oikaisi jälleen itsensä… repäisi hatun päästänsä… kannustaa jälleen ratsuansa… ajaa päin… kohottaa jykevän keppinsä…
(Ukkonen.)
Rózsa: Sándor!…
Kärripoika: Nyt putosi karjapaimen satulasta pitkälleen maahan…
Rózsa: Oh, oh!
Krouvari: Herra taivaassa, armahda meitä! (Tekee ristinmerkin.)
Vaimo: (Yht'alkaa edellisen kanssa ja myös ristinmerkin tehden.) Pyhä neitsyt, ole meille armollinen!
(Mahtavaa ukkosen jyrinää.)
Kärripoika: Hevospaimen laskeutuu ratsultaan… ottaa karjapaimenen hatun… nousee jälleen satulaan ja… kääntyy tännepäin…
Krouvari: Vai tänne vielä tulee… miehentappaja!
Vaimo: Voi, voi, sentään… mikä miesten mielet noin on villinnyt?
Kärripoika: Nyt hän kiitää suoraa päätä tänne!
Mies: Santarmit kimppuun tuollaisille tappelupukareille!
(Kuuluu lähestyvää kavlonkopsetta.)
Kärripoika: Siinä hän on!
Sándor: (Tulee perältä, kädessään Ferencin hattu. Kalvaa hatunvuorista esille ruusun.) Tässä se on! (Iskee kepillä ruusun rikki.) Rózsa, nyt voit viedä hänet sisälle ja hoitaa häntä, hän on avun tarpeessa. Nyt hän jää sinulle!
Krouvari: Poika, poika, mitä sinä olet tehnyt?
Sándor: Sen minkä minun täytyi tehdä, ei enempää, eikä vähempää! Ja nyt, kun se on täytetty, ei minua enää tarvita täällä; nyt voin kadota! Rózsa, älä unohda paperia. Katsokaa, viimeisen kerran näette nyt tämän pojan. Tämän jälkeen ei hänestä tavata enää jälkeäkään näillä mailla. Hyvästi!
Rózsa: (Suurimman hädän vallassa.) Ei, ei, Sándor! Sinä et saa mennä… kuuletko, sinä et saa! Minä rakastan sinua, rakastan kuitenkin, kaikesta huolimatta. Niin, rakastan ainoastaan sinua, enkä ketään muuta. Minä en voi elää ilman sinua. Ainoastaan sinun morsiamenasi tahdon olla ja sinun kanssasi vihille käydä.
Krouvari: Rózsa, Rózsa, sinä et tiedä mitä sanot!
Mies: Tyttö, tyttö!
Sándor: Pusta on nyt tämän pojan morsian ja pustan kanssa hän menee vihillekin. Jääkää hyvästi!
(Poistuu nopeasti perälle vasemmalle.)
Rózsa: (Juoksee perälle.) Sándor! Sinä et saa… et saa!… (Vaipuu maahan.) Oh… oh… oh!…
(Ukkonen jyrähtelee mahtavana.)
Väliverho.