IV.
(Näyttämö: sama kuin edellisessä näytöksessä. Edellisestä on kulunut parisen viikkoa. Talon edusta y.m. paikat ovat koristetut köynnöksillä ja kukilla. Kirkas iltapäivä.)
Kärripoika: (Seisoo tuolilla ja kiinnittää köynnöstä puun oksaan.)
Rózsa: (Istuu oikealla, tuolilla, puettuna juhla-asuun.)
Kärripoika: Onko näin hyvä, Rózsaseni? Sopiiko tämä tähän?
Rózsa: Kyllä se niin hyvä on.
Kärripoika: (Hyppää alas tuolilta.) Kas niin, nyt se on sitten valmis; (Katselee ympärillensä.) Jaa-a! Korealta täällä nyt näyttääkin… vaikka sen itse sanonkin. Oikein juhlalliselta… Mutta niinhän pitääkin, sillä juhlahan nyt onkin… (Katsoo Rózsaan)… ja lisäksi suuri juhla, niin suuri, ettei sen suurempaa juhlaa voi olla!…
Rózsa: Mitäpä tämä sen suurempi… tavallinen nimipäivä vaan.
Kärripoika: Niin, niin, mutta riippuu se vähän siitä, kenen nimipäivä…
Rózsa: Nimipäivä kuin nimipäivä… mitäpä siinä sen ihmeellisempää.
Kärripoika: Niin, mutta kun se on sinun nimipäiväsi, niin…
Rózsa: Jos olet valmis, niin katso, että tuolit ja pöydät ovat paikoillaan vierashuoneessa.
Kärripoika: Heti paikalla, Rózsaseni.
Rózsa: Ja katso myöskin, että sinulla on ylläsi toiset liivit ja puhdas paita, kun vieraat tulevat.
Kärripoika: Tietysti, tietysti, Rózsaseni, kuinkas muuten! Puen itseni parhaisiin pyhävaatteisiin… sillä onhan tänään pyhäpäivä… minun suurin pyhäpäiväni.
(Menee taloon.)
Rózsa: (Yksin.) Vaan ei minun. Ei tunnu juhla juhlalle, eikä ilo ilolle maistu, kun poissa on hän, joka sydäntä lämmittäisi ja mielen keveäksi saisi. Kaksi viikkoa on kohta kulunut siitä kuin hän läksi. Missä mahtaneekaan arolla kuleksia ja pakoteillä harhailla, poika rukka. Tokko edes ajatustakaan on koko aikana Rózsa paralle suonut! Sitä en usko. Ja kuitenkin minun sydämeni ja ajatukseni ovat alati olleet hänen luonansa.
LAULU N:o 12.
(Laulun jälkeen tulee isäntäpaimen perältä, vasemmalta.)
Isäntäpaimen: Hyvää iltapäivää, tyttöseni.
Rózsa: Hyvää päivää, Paal setä.
Isäntäpaimen: Kylläpä täällä on koreata ja suurellista!… Oikein köynnöksiä ja seppeleitä! Onko talossa juhlat… vai mistä kaikki tämä vehreys?
Rózsa: Eihän täällä mitä juhlia… tavalliset nimipäivät vain.
Isäntäpaimen: Nimipäivät! Kenenkä sitten?… Ei suinkaan vaan sinun, tyttöseni, kun noin koreaksikin olet itsesi laittanut?
Rózsa: Kyllähän Paal setä oikein arvasi.
Isäntäpaimen: Todellakin! No, ei tässä sitten muuta kuin onnea vaan, tyttöseni, oikein kouran täydeltä.
(Puristaa Rózsan kättä.)
Rózsa: Kiitos, setä.
Isäntäpaimen: (Katsoo Rózsaa.) Mutta sinä et näytä ollenkaan iloiselta tänään, tyttöseni… ei kareile hymy suupielissäsi, eivätkä säteile silmäsi, niinkuin tavallisesti! Oletko ehkä sairas, vai?
Rózsa: Enhän minä sairas… muuten vaan olen hiukan väsynyt… mutta kyllä se menee ohitse.
Isäntäpaimen: Toivokaamme niin, tyttöseni.
Rózsa: Rohkenenko pyytää Paal setää myöskin viipymään hetkisen keskuudessamme. Tänne tulee joukko kylän nuoria, ehkä hiukan pyörähdelläänkin.
Isäntäpaimen: Kernaasti, tyttöseni, kernaasti. Minä kiitän kunniasta.
Rózsa: Heidän pitäisi aivan kohta saapua.
Isäntäpaimen: Vai niin… Tuota, on kai isäntä kotosalla!
Rózsa: Kyllä hän kotona on… Kas, siinä hän tuleekin.
Krouvari: (Tulee talosta.) Rózsa, nyt voit jo asettaa kakun pöydälle; vieraiden pitäisi tuossa paikassa olla täällä… Kas vaan, siinähän on Paalkin. Terveeksi vaan.
Isäntäpaimen: Terve, terve!
(Kättelevät.)
Rózsa: (Menee sisälle.)
Krouvari: Saavuitpa juuri kohdalleen, veliseni. Täällä nuoret hieman juhlivat tänään.
Isäntäpaimen: Niin kuulin.
Krouvari: Istu, veikkonen, paina puuta.
Isäntäpaimen: Kiitos, kiitos.
(Istuvat pöydän ääreen.)
Krouvari: Totta puhuakseni, tahdoin tässä järjestää tytölle hiukan mielenviihdykettä ja huvia, kovin kun on, poloinen, ollut viimeisten ikävien tapausten jälkeen alakuloinen ja suruissaan. Ja nyt sattui juuri sopiva tilaisuus.
Isäntäpaimen: Niin, minustakin tuntui kuin olisi tyttö ollut hiukan allapäin, vaikka ei itse ollut sitä myöntävinään, väsymystä vain syytteli. Vaikka, eipä ihmekään, jos olisi hiukan uupunutkin, sillä onhan hänellä, miekkosella, ollut kylliksi huolta ja puuhaa viime aikoina: ensin yksi potilas ja sitten toinen, ja lisäksi monet talousaskareet.
Krouvari: Niin, kyllä hän nyt on saanut sairashoitoa opetella. Mutta omapa hänen asiansa. Miksi ryhtyä lemmenvehkeisiin jokaisen kanssa, joka eteen sattuu! Sellaista siitä sitten tulee. Enpä silti tahdo noita poikia moittia, kelpo miehiä ovat kumpikin, niin hevos- kuin karjapaimenkin, mutta turhan tuittupäisiä ja juonikkaita.
Isäntäpaimen: Sinäpä sen sanoit, veliseni.
Krouvari: Ja niin vietävän riidanhaluisia.
Isäntäpaimen: Sepä se! En ymmärrä minäkään näitä nykyajan nuoria. Osattiin sitä ennenvanhaankin rakastella ja naisten kanssa kuherrella, no, ehkäpä joskus oikkuillakin, mutta sen verran sentään mieltä oli, ettei hengen päälle toki käyty, niinkuin nämä nykyiset pojat ja tyttöset. Ennen lemmittiin rauhassa ja rakkaudessa, mutta nyt se käy vain riidassa ja tappelussa… Niin, tuota, mitenkä on, onko pojasta, tarkoitan hevospaimenesta tuon rytäkän jälkeen mitään kuulunut?
Krouvari: Ei kerrassaan mitään, hävinnyt on teille tietämättömille mies.
Isäntäpaimen: Taisi aueta pojan silmät teolleen, eikä uskalla nyt näyttäytyä ihmisten ilmoilla. Että juttu ei tullut viranomaisten korviin, on hyvä asia, mutta parasta kuitenkin, että mies pysyttelee syrjässä, kunnes asia ehtii hieman arpeutua.
Krouvari: Ja olkoon onnellinen, ettei mylläkkä päättynyt pahemmin kuin päättyi.
Isäntäpaimen: Niin, tuota, oikeastaan läksinkin tänne juuri ottamaan selkoa potilaan tilasta. Lieneekö miekkonen jo siksi toipunut, että pystyy jaloillaan olemaan?
Krouvari: Kyllä hän jo jalkeilla on ja voimansakin ovat jo miltei palanneet, mutta kääreessä on vielä poloisella pää; ei parane niin pian haava, isku kun oli perin ankara ja lyijynuppinen keppi jättää pahan jäljen. Mutta, niinkuin sanottu, melko virkku jo on. Enpä, totta tosiaan, olisi luullut silloin, kun hänet tiedottomassa tilassa, verta vuotavana, erään paikalle sattuneen matkamiehen kanssa tuolta pustalta tänne talooni kannoin, enpä, sanon, olisi luullut hänestä näin pian kalua tulevan. Mutta onpa hän aika tukeva pojaksi ja lujaluontoinen lisäksi. Niin että, kyllä hän kohta voi jälleen ryhtyä tehtäviään hoitamaan.
Isäntäpaimen: Sepä hyvä asia, sillä…
(Samassa ovi avautuu ja Ferenc ilmestyy portaille.)
Krouvari: Siinä hän onkin.
Ferenc: Kas, hyvää päivää! Mitä karjamajalle kuuluu?
Isäntäpaimen: Päivää, poikaseni. Eipä kuulu kummempia. Kuinka on itsesi laita?
Ferenc: Ei minua enää paljon mikään… terve alan jo olla kuin kala, kunhan vain tästä kääreestä pääsen.
Isäntäpaimen: Sepä hyvä asia.
Ferenc: Eihän mies kauaa sairastele. Mutta jo on minulla ollut kelpo huoltajakin, kerrassaan taitava ja kärsivällinen. Parempaa sairaanhoitajaa ei varmaankaan tapaa koko Alamaasta.
Isäntäpaimen: Onpa hyvä seikka, poikaseni, että olet tullut entisellesi, sillä Mährin kreivi odottaa nautojansa, joista hän on jo maksun suorittanut. Sinun on siis ensi tilassa jouduttava jälleen matkaan. Mutta sen sanon sinulle vanhana miehenä, että olkoon tämä viimeinen kerta, kun ryhdyt tuollaisiin koirankujeisiin.
Ferenc: Koirankujeisiin? Ei se ollut koirankujetta, kaukana siitä. Vakavasta asiasta siinä oli kysymys ja vakavasti ja rehellisesti siinä annettiin.
Isäntäpaimen: Vakavasta! Penikkatautisia olette kaikki, niin hevospaimen ja sinä kuin tyttökin, ja penikan töitä teette, en paremmin sano.
Ferenc: No, no, ei kiistellä siitä asiasta; se on arka paikka, eikä se siedä sivullisia.
Isäntäpaimen: Minä en ole tässä asiassa sivullinen. Minä olen sinun isäntäpaimenesi ja siinä ominaisuudessa on oikeuteni ja velvollisuuteni valvoa sinun oloasi ja elämääsi, ja katsoa, ettet teoillasi talolleni vahinkoa ja häpeää tuota. Ole onnellinen, ettei temppusi saanut karvaampaa loppua, ettet joutunut santarmien kouriin, silloin olisikin asiasta syntynyt toinen töminä, ole varma siitä. Kiitos isännän tässä ja tytön, välttyi toki se paha.
Ferenc: (Krouvarille.) Niin, en tiedä millä koskaan voisin palkita hyvän työnne.
Krouvari: Sillä, että sovitte pois riitanne ja rettelönne hevospaimenen kanssa ja niin pian kuin suinkin mahdollista.
Ferenc: Olen puolestani koska tahansa valmis sovintoon, jos vaan hänen mielensä on siihen taipuvainen. Mutta sitähän minun on vaikea tietää, kun ei ole mies paikkakunnalla, että saisi kysyä.
Isäntäpaimen: Kaipa hän näyttäytyy, kunhan ensi pelästys on haihtunut; ei uskalla tulla piilostaan, kun ei tiedä tekonsa seurauksia. Niin, sovittava tämä asia on ensin ja sitten on sinun, poikani, valmistauduttava matkaan. Nolosti päättyi ensi yrityksesi Polgárin lautalla, ehkä toinen onnistuu sitä paremmin.
Ferenc: Heti kun olen Sándorin kanssa kättä paiskannut, yritän uudestaan matkalle, enkä luule enää toisten epäonnistuvani.
Isäntäpaimen: Oikein, poika. Ja mitä sairaskuluihisi tulee, niin minä vastaan niistä nyt. Mutta, niinkuin sanoin, olkoon tihutyösi myöskin viimeinen, muista se.
Ferenc: Kiitän teitä sydämestäni.
Isäntäpaimen: Käytä itsesi kunnolla vieraan herran palveluksessa, ettet entiselle isännällesi häpeää tuota. Pois kaikki poikamaiset kujeet ja konnankoukut ja sijaan vakavat tavat ja miehen mieli.
Ferenc: Parastani tahdon koettaa.
Krouvari: Ei tässä muita sairaskuluja kuin lääkäri ja rohdot, mutta koska tämän kaiken pahan alku ja aihe on ollut Rózsa, niin otan minä kulut kontolleni. Eikä niistä sen enempää.
Kärripoika: (Tulee talosta juhlatamineissa.)
Krouvari: Ellen erehdy, niin olen kuulevinani laulua. Poika, käy kurkistamassa, joko vieraat tulevat.
Kärripoika: Kyllä, isäntä.
(Menee perälle oikealle.)
Krouvari: Kas niin, unohtakaamme nyt kaikki ikävät asiat ja ottakaamme iloinen muoto yllemme… tehkäämme se tytön tähden, joka on saanut niin monta kovaa kokea.
Kärripoika: (Tulee perältä.) Siellä tulevat kylän tytöt ja pojat juhlakulussa pitkin kujaa. Heleijaa!
(Juoksee perälle oikealle.)
Krouvari, Isäntäpaimen ja Ferenc: (Asettuvat oikealle etualalle.)
(Kulkue saapuu' perältä laulaen, tytöt ja pojat parittain, kaikilla kukkia kädessä. Etumaisena kulkee Eräs. poika, kantaen seppelettä ja hänen vieressään astelee Kärripoika.)
LAULU N:o 13.
Rózsa: (On heti vieraiden tultua ilmestynyt portaille.)
(Kulkue tekee kierroksen ja asettuu kaareen vasemmalle.)
Eräs poika: (Astuu esille.) Eljen neiti Rózsa, Hortobágyin sulotar ja koko Alamaan kaunein kukka!
Kärripoika: Eljen Rózsa!
Tytöt ja pojat: Eljen! Eljen! Eljen!
(Antavat Rózsalle kukkia.)
Rózsa: (Portailla.) Kiitos, kiitos! Pyydän teitä hyväntahtoisesti astumaan tänne katon alle nauttimaan hieman virvokkeita.
Pojat ja tytöt: Me kiitämme!
Rózsa: Tehkää niin hyvin.
Pojat: (Kohottavat Rózsan olkapäillensä, kiertävät ympäri pihaa ja kantavat hänet sisälle, kalkkien laulaessa Laulua n:o 13.)
(Isäntäpaimen, Krouvari, Ferenc astuvat sisälle heti kantajien
jälessä. Näyttämö on hetkisen tyhjänä.)
Sándor: (Tulee varovasti perältä, katselee ympärillensä, huomaa köynnökset ja hämmästyy, kuuntelee talosta kuuluvaa hälinää ja Istahtaa sitten vasemmalle.)
LAULU N:o 14.
Rózsa: (Ilmestyy talon ovelle, puhuen sisällepäin.) Ei, ei, kyllä minä noudan… (Tulee pihalle ja aikoo ottaa tuolin, jolloin huomaa Sándorin.) Oh… Sinä… Sándor!
Sándor: Niin… minä! Taisin tulla sopimattomaan aikaan… vai mitä?
Rózsa: Et suinkaan.
Sándor: Miksi sitten pelästyit noin?
Rózsa: En minä pelästynyt… hämmästyin vain, kun…
Sándor: Kun minä niin odottamatta tulin iloasi häiritsemään… eikö niin?
Rózsa: Ei ensinkään… Et sinä lainkaan häiritse… päinvastoin…
Sándor: Vai niin… et suinkaan tahdo sillä uskotella, että tällainen maankiertäjä olisi tervetullut vieras kihlapitoihisi?
Rózsa: Kihlapitoihini?…
Sándor: Tai lienevätkö jo järkiään häät! Kuka sen tietää.
Rózsa: Tarkoitatko, että minä olisin…?
Sándor: Mitäpä nuo koreat hetaleet, seppeleet ja köynnökset muutakaan tietäisivät.
Rózsa: Ei, Sándor, sinä erehdyt…
Sándor: Oh, älä pelkää, en minä aio sinun ilojuhlaasi tärvellä… en minä aio hyökätä keskelle kemujasi ja vääntää niskoja nurin onnelliselta mielitietyltäsi. Kyllä hän minun puolestani saa rauhassa onnessaan rypeä ja hempukkaansa lempiä niin paljon kuin häntä haluttaa.
Rózsa: Sándor… kuinka sinä voit puhua noin?…
Sándor: Mitäpä tällainen kulkurihylky muutakaan osaisi… kun ei ole ollut niin hyvässä opissa kuin eräs toinen, joka hyvin tunnetaan.
Rózsa: Voi, Sándor, et ole entisestä lainkaan muuttunut!…
Sándor: Muuttunut! Säät muuttuvat, mutta ei miehen mieli. Eivät turkitkaan muutu, vaikka ne nurin kääntää: "Turkit turkkeina pysyvät!"
Rózsa: Minä vannon sinulle, ettei ole kysymys mistään kihlajaisista, vielä vähemmin häistä. Vietämme vain nimipäivää, siinä kaikki.
Sándor: Naisen valat! Ha ha haa!
Rózsa: Tänään on Rózsan päivä. Ellet usko, niin katso kalenterista.
Sándor: Ei se taivaassa seiso ja se on pustanpojan kalenteri.
Rózsa: Todistakoot sitten toiset sanani, koska…
(Ottaa pari askelta taloa kohti.)
Sándor: Niin, mene vaan sinne rakkaittesi pariin… älä anna onnenhetkiesi mennä hukkaan, se olisi suuri vahinko!
Rózsa: Sándor, sinun täytyy uskoa, kun sanon sinulle, etten vähääkään välitä hänestä, jota sinä tarkoitat ja jonka tähden mieltäsi murrat… niin, minä en välitä hänestä, niinkuin sinä luulet! Olen tosin auttanut häntä sairauden aikana, mutta en katso sillä kenellekään mitään vääryyttä tehneeni… päinvastoin… kehoitithan sinä itse minua huolehtimaan hänestä.
Sándor: Kiitän sinua kuuliaisuudestasi.
Rózsa: Ja luuletko sinä, että vaikka ympärilläni onkin tänään ollut iloa, sydämeni silti on iloinnut? Luuletko, että minä ylimalkaan olen viettänyt ainoatakaan surutonta hetkeä sen jälkeen kuin sinä täältä läksit. Ei, Sándor, synkkä on sydämeni ollut ja lohduton mieleni; uskoin, että sinä todellakin läksit iäksi luotani, niinkuin uhkasit, enkä ole voinut kylliksi soimata itseäni siitä, että itse olen ollut siihen syypää, kun ajattelemattomuudessani annoin silloin tuon ruusun Ferencille… — Mutta nyt, kun sinä taas olet palannut, täyttää sanomaton riemu rintani, enkä minä toivo mitään sen hartaammin kuin että sinäkin loisit yltäsi tuon synkän muotosi, liittäisit ilosi minun ilooni ja tulisit kanssamme juhlimaan tuonne sisälle.
Sándor: Kuokkavieraan kunnialle ei hevospaimen ole tähän saakka ollut perso, eikä ole sitä nytkään, tarjottakoon sitä sitten kuinka hunajaisilla huulilla ja korealla kielellä tahansa.
Rózsa: Silloin kuin minä sinut juhlaani kutsun, olet sinä yhtä arvokas ja tervetullut vieras kuin muutkin… vieläpä arvokkaampikin. Isä pitää sinusta kaikesta huolimatta paljon, ja Ferenc, niin, hän on nyt toipunut miltei entisellensä ja on epäilemättä ilomielin suostuva kanssasi sovintoon.
Krouvari: (Ilmestyy talon portaille.) Rózsa, minne ihmeeseen sinä jäit? Sinua odotetaan täällä!
Rózsa: Isä, tahdotteko olla hyvä ja tulla hetkiseksi tänne.
Krouvari: (Tulee lähemmäksi.) Mistä on kysymys, tyttöseni?
Sándor: (Nousee.) Minusta. Päivää, isäntä.
Krouvari: Mitä? Oletko sinä jo palannut karkumatkaltasi?
Sándor: Karussa en ole ollut, enkä lakia paossa. En ole mikään rosvo, enkä varas, että tarvitsisi minun santarmien hatuntöyhtöjä pakoilla.
Krouvari: Mutta pahan teon olet tehnyt, sen sanon, lähimmäisesi henkeä olet uhannut, ja se on ankara rikos, se. Kuitenkin voit olla iloinen, ettei ilkityösi sen pahemmin päättynyt ja ettei oikeus ole päässyt sanomaan sanaansa asiassa, silloin olisi leikille tullut toinen loppu, se on varma, se. Tyttöpoloinen on täällä saanut paikkailla sinun pahoja töitäsi ja kiitos hänen ponnistustensa, on mies jo siksi toipunut, että pysyy jaloillansa. Mutta ruma, ruma oli tekosi, en muuta sano.
Sándor: Rehellinen hevospaimen vastaa aina tekonsa.
Krouvari: En sinua kuitenkaan pahemmin tuomitse, sillä tiedän sinut kuitenkin hyväksi mieheksi, jos kohta kiivasluontoiseksi ja tiukaksi, varsinkin mitä lemmenasioihin tulee. Niin, että ole vastakin tervetullut kattoni alle. Mutta yhden ehdon sinulle panen: sinun on ensin käytävä sovintoon toverisi kanssa.
Rózsa: Niin, tee se, Sándor.
Krouvari: Poika on parhaillaan tuolla sisällä. Tulkoon tänne ulos ja rakennettakoon sitten sula sovinto jälleen välillenne. Kas niin, nyt käyn noutamassa hänet tänne ja sitten voitte järjestää valinne kahden kesken. Kun se on tapahtunut, niin olkoon asia sitten unohdettu ja ole tervetullut vaatimattomaan juhlaamme… Tule, Rózsa!
Rózsa: Sándor… minun tähteni!
(Krouvari ja Rózsa menevät taloon.)
Sándor: (Kävelee hetkisen edestakaisin ja pysähtyy vasemmalle.)
Ferenc: (Tulee talosta.) Rózsa kertoi minulle, että sinä olet palannut jälleen tänne Hortobágyihin.
Sándor: Tässä olen, niinkuin näet.
Ferenc: (Hetkisen kuluttua.) Toveri, emme ole olleet oikein sovussa viime aikoina.
Sándor: Siltäkö on tuntunut? Kenen on syy?
Ferenc: En tiedä sinulle mitään pahaa tehneeni.
Sándor: Etkö ryöstänyt ruusuani, kurja?
Ferenc: En ole sinulta mitään ryöstänyt. Minkä sain, sen sain Rózsalta vapaaehtoisesti, pyytämättä.
Sándor: Vai niin! Entä renkaat sitten, etkö antanut niitä kullata sinä, häh?
Ferenc: Sen tein, mutta en näe siinä mitään pahaa.
Sándor: Todellakin! Sinä et näe mitään pahaa siinä, että halvennat toverisi antaman lahjan ja teet hänestä itsestään narrin, niinkö?
Ferenc. Minä en tietänyt renkaita sinun antamiksesi lahjoiksi.
Sándor: Mikä pyhä tietämättömyys!
Ferenc: Kautta kunniani, sitä en tietänyt. Vasta nyt sain sen kuulla sinulta itseltäsi.
Sándor: Niinkö vain?
Ferenc: Vannon sen. Koska asianlaita on siten, niin tuomitsen tekoni täydellisesti ja olen valmis pyytämään sinulta anteeksi sopimattoman menettelyni.
Sándor: Kuinka jalomielistä! Et kai sentään ole närkästynyt ja käärmeissäsi, vaikka oletkin viattomana karitsana saanut tuntea hieman kuoleman esimakua… onhan sinulla ollut niin lempeä ja suloinen armeliaisuudensisar lellittelijänäsi?
Ferenc: En ole lainkaan katkeroitunut, eikä ole minulla siihen syytäkään. Hyväksyin ehdotuksesi, suostuin ratkaisevaan otteluun kanssasi ja jouduin siinä alakynteen. Osani on siis alistua ja tyytyä kohtalooni. Muuta en voi vaatia, Eikä minua ensinkään arvelluta ojentaa kättäni miehelle, joka on voittonsa rehellisessä ottelussa kunniallisesti ansainnut.
(Isäntäpaimen ja Rózsa tulevat talosta.)
Rózsa: No, kuinka pitkällä täällä jo ollaan? Vieraat odottavat malttamattomina tanssin alkamista, ja se tapahtuu mukavimmin tässä pihamaalla.
Ferenc: Niinkuin sanoin, olen valmis ojentamaan tässä käteni sovinnon ja toveruuden ja jos niin tahdot, ystävyyden merkiksi.
Rózsa: Sándor, älä murra enää mieltäsi, vaan anna sovinnon saada sijaa sydämessäsi. Tee se minun tähteni… meidän kaikkien tähden.
Isäntäpaimen: Vanhana, kokeneena miehenä kehoitan minäkin sinua tulemaan järkiisi, heittämään hornan tuuttiin kaikkinaisen juonittelun ja kuin mies tekemään sen, mikä kuitenkin on tehtävä… sillä eihän tällaista voi, eikä saa enää jatkua kyläkunnan rauhan ja kunnian nimessä. Siis: käsi käteen, pojat.
Sándor: Entä minun rauhani ja kunniani? Se on kai teille kaikille yhdentekevää! Mitäpä yhden hevospaimen miekkosen sielunrauhasta, eikö niin?
Ferenc: Jos minä puolestani olen jollakin tavalla sinun sielunrauhasi esteenä, niin voin sinulle kerta kaikkiaan sanoa, että olen tehnyt täyden tilin itseni kanssa ja tullut siihen lopputulokseen, että ystävyys on ainoa side, joka Rózsan ja minun välillä tästä lähin voi ja saa tulla kysymykseen.
Isäntäpaimen: Sitäpaitsi matkustaa Ferenc nyt uuteen pestipaikkaan Mähriin ja hänen typerät lemmenhulluttelunsa täällä joutuvat kokonaan unhojen joukkoon… Kas niin.
Sándor: (Hetkisen kuluttua.) Tässä käteni, toveri. Suo anteeksi, että olen sinua hieman kovin pidellyt.
Ferenc: Samoin olisin minä tehnyt sinulle, jos olisin voittajaksi päässyt.
Sándor: Unohtakaamme siis kaikki vihat ja kaunat ja olkaamme ystäviä jälleen.
Ferenc: Tehkäämme niin.
Rózsa: (Astuu heidän väliinsä ja tarttuu heitä käsiin.) Sándor!… Ferenc!
Isäntäpaimen: Oikein, pojat, kelpo miehiä olette kumpikin, vaikka tosin aika tuittupäisiä, milloin olette liian syvälle tyttölapsen silmiin katsoneet. Mutta kenelläpä ei menisi pää pyörään silloin kuin tuollainen veitikka pääsee sitä pyörittämään… juuri niin. Ja jotta asialle nyt lopullisesti ja kerta kaikkiaan saataisiin luja lukko ja pitävä perä, niin… niin… ei kai tässä ole muu neuvoksi, kuin astua arastelematta vielä vanhoilla päivillään puhemiehen kunniakkaihin housuihin ja ottaa sanan päästä kiinni. Mitä siinä siis huokailette, reistailette ja rapistelette, lapset. Menkää yhteen, kun kerran toisianne rakastatte, ja sillä hyvä. Eivät asiat kuitenkaan pitkittäen parane, päinvastoin pahenevat vaan. Herra ties, kuinka monta myrkkypikaria vielä toisillenne juotatte ja kuinka monta päätä puhkotte, ellette aikanaan tee sitä, minkä lopulta kuitenkin tulette tekemään. Sándor on rehti poika ja paljon on hänessä hyvää ainesta, kunhan siitä vaan ensin talttumaan ennättää. Ja että hän eukkonsa pystyy elättämään ja hyvänä pitämään, siitä ei ole epäilystäkään. Ja mitä taas tyttöön tulee, niin rohkenenpa kysyä, mistä otollisemman emännän näiltä mailta löysi? Korea on kuin kukkanen pustalla ja kotiaskareissa kokenut kuin kuka konsanaan, ja, paras viimeiseksi, povessaan kantaa hän kultaista sydäntä. Niin, että mitä siinä sen enempää tuumailemista; kapiot kuntoon vaan ja sillä hyvä. (Krouvarille, joka tulee talosta.) Kas, siinähän tulee isäukkokin kuin käskettynä. Astupa tänne likemmäksi, veliseni, niin sanot sinäkin välttämättömän sanasi asiassa.
Krouvari: Sen olen jo sanonut, ja mielestäni kyllin selvällä tavalla. Asiassa täytyy syntyä sopu, se on välttämätöntä, muuten ei tästä päästä oikean elämisen alkuun ensinkään.
Isäntäpaimen: Sopu on jo saavutettu, veli hyvä, pojat ovat jo paiskanneet kämmentä toisilleen ja se asia on jo sitä myöten järjestyksessä. Mutta sen oikean elämisen alun laita ei ole vielä yhtä selvä, ja se seikka on tässä vielä selvitettävä.
Krouvari: Mitä tarkoitat?
Isäntäpaimen: Sitä, että me olemme täällä harkinneet ja ajatelleet, että kun tässä kerran on taipaleelle lähdetty, niin astellaan se loppuun asti, silloin on päästy sinne, minne kerran kuitenkin tullaan. Lyhyesti ja kerta kaikkiaan: tässä on kysymys kihlauksesta.
Krouvari: Kihlauksesta? Kenenkä?
Isäntäpaimen: Tyttäresi Rózsan ja hevospaimen Sándor Decsin. Miksi siirtää asiaa pitemmälle, mutkistuu vaan yhä entisestään, ja nythän on sitäpaitsi erinomainen tilaisuus tehdä tämä tepsivä temppu. Nuoret kyllä ovat suostuvaisia tuumaan; ellei sitä ennestään tietäisi, niin näkisi sen heidän katseistaan… (Osoittaa Ferencia.) tämä kolmas on jo joutunut kokonaan pois laskuista… niin, että ellei sinulla ole mitään sitä vastaan…
Krouvari: Vai niin, vai niin! Niinkö pitkälle täällä jo on keritty! No, mitäpä minullakaan hyvää asiaa vastaan, jos kerran itse ovat suostuvaisia. Johan sitä täällä sitäpaitsi kaivataankin nuorempaa kättä kääntelijäksi, vanhuus kun jo alkaa liiaksi rasittaa ja ikä jäseniä jäykistää, eikä tytöstäkään ole yksin kaikkeen… Niin, että kernaasti minun puolestani.
Isäntäpaimen: No niin, asia on nyt sitäkin myöten valmis, eikö niin?
Sándor: Lieneekö tällaisesta jukuripäisestä pustajätkästä kelvollista kumppania tyttölapselle?
Isäntäpaimen: Niin, mitä arvelee tyttölapsi itse asiasta?
Rózsa; (Heittäytyy Sándorin rinnoille.) Oi, Sándor!
Isäntäpaimen: Kas niin, ja muuta ei tässä enää tarvita. Ja minä pyydän nyt siis toivottaa onnea liitollenne ja parhainta menestystä kaikille edesottamuksillenne. (Kättelee heitä; Sándorille.) Ole hyvä tytölle, hän on kelpo lapsi, ja ansaitsee sen.
Krouvari: Siunaukseni teille, lapset.
Ferenc: Minä toivon myöskin sydämestäni teille kaikkea hyvää, mitä maailma tarjota voi. Eläkää onnellisina.
Krouvari: Ja nyt me jatkamme ilonpitoa, mutta kaksinkertaisella riemulla. Sillä onpa meillä siihen nyt syytä.
Rózsa: Niin, Sándor, sinä et olekaan vielä toivottanut minulle nimipäiväonnea. Vai etkö vieläkään usko, että tänään on nimipäiväni?
Sándor: Uskon, uskon, oma rakas Rózsani. Ja niinpä siis korjaan laiminlyöntini ja kukkuroin sinut niin paljolla onnella kuin vaan suostut vastaanottamaan.
(Suutelee Rózsaa.)
Krouvari: Nyt ilo käymään. Vieraat odottavatkin kärsimättöminä tanssin alkamista.
Rózsa: Ja sen me alammekin heti.
(Aikoo mennä taloon.)
Sándor: Kuulehan, Rózsa, vielä yksi asia.
Rózsa: No?
Sándor: Minähän annoin sinulle tilanomistaja Pelikánin vekselin…
Rózsa: Niin annoit ja täällä minulla se vielä on hyvässä tallessa. (Osoittaa vyötaskua.)
Sándor: Tahdotko olla hyvä ja antaa sen minulle takaisin. Aion lähteä ensi tilassa hyvittämään sen herra Pelikánille.
Krouvari: Mikä vekseli se on?
Rózsa: (Ottaa vekselin taskustaan.) Onpahan vain tällainen pitkänpuoleinen paperi, jonka…
Ferenc: Rózsa, minä pyydän, anna paperi minulle; minä olen käyttäytynyt huonosti ja olen myöskin velvollinen tyhmyyteni maksamaan.
Rózsa: Ei, en minä anna tätä kummallekaan teistä. Mikä kerran on minulle annettu, se on myöskin minun ja minulla on oikeus tehdä sillä mitä itse tahdon. Ja kun tämä paperi on nyt menettänyt kaiken arvonsa ja merkityksensä, niin teen sille sen ainoan, mikä vielä tekemättä on, minä revin sen palasiksi. (Repii paperin.) Kas näin. Nyt me olemme onnellisesti päässeet siitä painajaisesta ja nyt voimme alkaa tanssin sitä keveämmällä ja iloisemmalla mielellä. (Juoksee talon ovelle, jonka aukaisee.) Hyvät ystävät, nyt tanssi käymään. Olkaa hyvä!
(Pojat ja tytöt tulevat talosta.)
Ferenc: Ennenkuin alamme tässä pyörähdellä, sallitte kai minun ilmoittaa teille erään uutisen, suuren uutisen?
Pojat ja tytöt: No? No?
Ferenc: Tämä päivä on nyt muodostunut kaksinkertaiseksi juhlapäiväksi suloiselle sankarittarellemme tässä. Hän on nimittäin tänään, nimipäivänänsä, ottanut tärkeimmän askeleen elämänsä kauniilla alkutaipaleella: hän on mennyt kihloihin hevospaimen Sándor Decsin kanssa.
Eräs poika: Eljen kihlautuneet!
Tytöt ja pojat: Eljen! Eljen! Eljen!
Kärripoika: (Itsekseen.) Siinä se nyt oli. Toinen anasti hänet. Ohhoh! Tämä on surullisin päivä elämässäni! (Huokaa syvään.)
Krouvari: Ja nyt lähden noutamaan suurimman tynnyrin kellarista ja sitten me kaikki juomme maljan kihlautuneiden onneksi ja menestykseksi. Eikö niin, ystävät?
Tytöt ja pojat: Eljen!
(Laulavat laulun n:o 13.)
Krouvari: (Lähtee noutamaan tynnyriä vajasta.)
Rózsa: (Laulun jälkeen.) Ja nyt tanssimme reippaan csárdaksen.
(Ottaa Sándorin parikseen.)
Tanssi N:o 15. Väliverho.