KOLMASTOISTA LUKU.
Murhaajasta alkoi tuntua, ettei hänen uhrinsa ollutkaan niin vanttera kuin presbyteri; hän kumartui alas, niin että hänen korkean kypäränsä musta jouhitöyhtö pöyheänä taipui alaspäin, ja nosti murhatun päätä, vetäen kaapua syrjään.
Hämmästyksestä hieman huudahtaen antoi hän sen taas pudota: "Kohtalon oikkuja! Rahakauppias! Mitenkä hän on täällä? Miksi tuossa valhepuvussa? Missä lienee sitten pappi?"
Mutta ennenkuin tribuno ehti syvemmältä näitä kysymyksiä mietiskellä, kääntyi koko hänen huomionsa auki murretulta pääovelta päin kuuluvaan meluun. Se oli varsin hämmästyttävää laatua. —
Kun Leo oli Herkuleen torilla järjestänyt ratsumiehensä, käski hän heidän odottaa, kunnes hän palaisi. Hän oli hypähtänyt mustan oriinsa selästä ja jättänyt sen erään ratsastajan haltuun; hän tahtoi jalkaisin, huomiota herättämättä kapeitten katujen ja mutkateitten kautta tunkea papin huoneeseen.
Matkan puolivälissä oli hän pysähtynyt nähdessään tulipalon ja kuullessaan etäältä kapinallisten orjain metelin. Hän seisahtui, ja samassa kiiruhti häntä vastaan pakeneva vaimo, huntu silmillä; Leo astui hänen eteensä.
"Sinäkö, tribuno?" huusi pakeneva.
"Mitenkä? Zoëko? Tuomarin puoliso! Mitä on tekeillä?"
"Orjat! Talomme palaa! Pelasta! Auta!"
"Tuolla alhaalla torilla seisovat ratsumieheni! Palajan heti itse sinne. Sitten tulen auttamaan." —
Senjälkeen oli hän nopeasti kiiruhtanut papin tyhjää asuntoa kohti, rientänyt sen läpi, heiluttaen paljastettua miekkaa kädessään, ja kirkkoon tultuaan antanut kuoliniskun etsityn asemesta — liittolaiselleen.
Tuskin oli hän havainnut erehdyksensä, kun kuuli ratsumiestensä torvien ja rumpujen rämähtävän portilta päin ja puhaltavan rynnäkköön.
"He rupeavat tappelemaan kapinallisten kanssa", ajatteli tribuno ja aikoi mennä pääovesta ulos. "Konnamaiset orjat! Ja barbarit seisovat porttien edustalla!"
Vaan kynnyksellä hän äkkiä seisahtui, sillä aivan toisenlainen raikuna kuin raivoavain orjain hurja ulvonta tunki nyt hänen korviinsa. Se oli germanien sotahuuto ja voitonkiljunta, joka oli hänelle kyllin tuttu; hän huomasi sen kuuluvan aivan läheltä.
"Germaneitako kaupungissa? Uskomaton asia!"
Varovaisesti astuttuaan basilikan kynnykselle, näki hän suureltatorilta päin koko lauman, ainakin yli sata germanilaista tulvailevan kirkkoa kohti. Ja he tulivat jalkaisin: he eivät siis olleet noita jo kauvan nähtyjä ratsumiehiä.
"Tunkeudunko läpi? Mahdotonta! Takaisin! Papin asunnon kautta!"
Hän riensi basilikan käytävää pitkin ja lattiasta nostetun kivilevyn ohitse Johanneksen huoneeseen.
Sinnekin hän kapealta kadulta kuuli barbarien ääniä ja raikasta naurua ja huutoa. Hän näki parven germaneita lähestyvän basilikaa ja heidän etupäässään paksun roomalaisen, joka kantoi viinileilejä.
Niin nopeasti kuin hänen raskaat aseensa suinkin sallivat, juoksi hän takaisin kirkkoon ja hypähti, nähden sen ainoaksi pelastuksekseen, tuohon avonaiseen hautaan sekä tempasi marmorikannen kiinni. Samassa hän kuuli, miten molemmista ovista tunki sisään germanilaumoja.
Meluten ja voitostaan riemuiten tervehtivät he toisiansa Juvavumin vankeuteen teljetyn päällikön pään päällä.