ENSIMMÄINEN LUKU.
Atalarikin kuolema tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta goottilaiselle puolueelle, joka oli juuri tänä samana päivänä saanut niin paljon toiveita.
Kaikki toimenpiteet, joihin kuningas oli ryhtynyt heidän hyväkseen, olivat taas mitättömät. Gooteilla ei taaskaan ollut edustajaa hallituksessa, jonka etunenässä oli kuningatar yksin.
Varhain seuraavan päivän aamuna Cassiodorus meni prefektin luo. Hän löysi tämän rauhallisessa, syvässä unessa.
"Voitko sinä nukkua levollisena kuin lapsi sellaisen iskun jälkeen?"
"Minä nukuin", sanoi Cethegus kohottautuen vasemman käden nojaan, "koska tunsin itseni taas turvalliseksi".
"Niin, sinä olet kyllä turvassa, mutta toisin on valtakunnan laita."
"Valtakunta oli tämän pojan vuoksi suuremmassa vaarassa kuin minä.
Mutta missä on kuningatar?"
"Poikansa avonaisen ruumisarkun ääressä hän on istunut sanattomana koko yön."
Cethegus hypähti vuoteeltaan.
"Se ei käy päinsä", sanoi hän. "Se ei ole oikein. Hän kuuluu valtakunnalle eikä tälle ruumiille. Vielä vähemmin senvuoksi, että minä olen kuullut kuiskailtavan myrkystä. Nuorella tyrannilla oli paljon vihollisia. Kuinka sen asian laita oikein on?"
"Se on hyvin epävarmaa. Kreikkalainen lääkäri Elpidios, joka tutki ruumiin, puhui tosin muutamista epäilyttävistä asianhaaroista. Mutta, jos myrkkyä oli käytetty, tuumi hän, täytyi sen olla jotakin hyvin salaista, hänelle aivan tuntematonta. Pikarissa, josta kuningas raukka joi viimeisen kerran, ei ollut pienintäkään epäilyttävää jälkeä. Niinpä luullaan aivan yleisesti, että mielenliikutus oli palauttanut entisen sydänvian, joka tappoi hänet. Olipa hyvä, että voidaan todistaa kaikki sinun askeleesi siitä alkaen, kun lähdit kokouksesta, sillä tuska tekee ihmiset epäluuloisiksi."
"Kuinka on Camillan laita?" kyseli prefekti edelleen.
"Hän ei ole vielä tointunut tainnoksistaan. Lääkärit pelkäävät pahinta. — Mutta minä tulin sinulta kysymään, mitä nyt on tehtävä? Kuningatar sanoi, että tutkimus sinua vastaan pitäisi lopettaa."
"Se ei käy päinsä", sanoi Cethegus. "Minä vaadin jutun jatkamista.
Rientäkäämme kuningattaren luo."
"Tahdotko sinä häiritä häntä poikansa ruumisarkun ääressä?"
"Tahdon kyllä. Sinun hienotunteisuutesi ei sitä sallisi. Hyvä, tule jäljestä sitten, kun minä olen jään puhkaissut."
Hän sanoi jäähyväiset Cassiodorukselle ja kutsui orjat pukemaan itseään.
Hiukan myöhemmin hän meni tummanharmaaseen surupukuun puettuna siihen holviin, jossa ruumis oli. Käskevästi hän viittasi tieltään vartijat ja Amalasuntan hovinaiset, jotka vartioivat ovella, ja astui ääneti sisään.
Se oli sama maanalainen, holvattu sali, jossa muinoin keisarien ruumiit valmistettiin roviota varten voiteilla ja polttoaineilla.
Tähän hiljaiseen saliin, joka oli laskettu tummanviheriäisellä serpentiinillä ja jota mustasta marmorista tehdyt doorilaiset pylväät kannattivat, ei koskaan päässyt auringonvalo. Nytkin valaisi seinälevyjen muodostamaa synkkää, bysanttilaista mosaiikkia vain neljä pikisoihtua, jotka loivat himmeätä valoaan nuoren kuninkaan kivisarkofagiin.
Siinä hän makasi tummanpunaisella purppuravaipalla kypärä, kilpi ja miekka pääpuolessa.
Hildebrand-vanhus oli sitonut tammiseppeleen hänen tummien kutriensa ympäri.
Jaloista piirteistä kuvastui totinen, kalpea kauneus.
Hänen jalkapuolellaan istui pitkän suruharson peittämänä korkeavartaloinen hallitsijatar, pää sarkofagiin nojaavan vasemman käden varassa. Oikea käsi riippui velttona sivulla. Kuningatar ei voinut enää edes itkeä.
Pikisoihtujen rätinä yksin häiritsi täällä vallitsevaa haudanhiljaisuutta.
Cethegus kulki äänettömänä eteenpäin. Paikan ja hetken synkkä runollisuus ei ollut vaikuttamatta häneenkään.
Mutta kulmakarvojaan rypistäen hän karkoitti mielestään tämän tunteen, koska se olisi voinut johtaa sääliinkin. Nyt tarvittiin selvää päätä, tuumi hän itsekseen, ja rauhallista mieltä.
Hän meni hiljaa lähemmäksi ja tarttui Amalasuntan rentoon käteen.
"Nouse, ruhtinatar", sanoi hän. "Sinä kuulut eläville etkä kuolleille."
Pelästyneenä kuningatar hypähti pystyyn.
"Sinäkö täällä, Cethegus?" sanoi hän. "Mitä sinä täältä haet?"
"Kuningatarta."
"Oi, sinä löydät vain itkevän äidin", sanoi hän nyyhkien.
"Sitä en usko. Valtakunta on vaarassa ja Amalasunta varmaan näyttää, että nainenkin voi uhrata oman tuskansa isänmaan vuoksi."
"Niin voi", sanoi kuningatar kohottautuen suoraksi. "Mutta katso häntä.
— Niin nuori, niin kaunis —! Kuinka taivas voi olla niin julma."
"Nyt tai ei koskaan", ajatteli Cethegus.
"Taivas on oikeutta harrastava ja ankara, mutta ei julma."
"Mitä sinä sanot? Mitä oli jalo poikani rikkonut? Uskallatko sinä häntä syyttää?"
"En minä! Mutta eräässä pyhän kirjan paikassa sanotaan: 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä.' Tässä lupauksessa on samalla uhkaus. Eilen hän vastusti äitiänsä ja häväisi häntä ylpeällä uhkamielisyydellään. Nyt makaa hän tuossa. Näen siinä Jumalan sormen."
Amalasunta peitti kasvonsa. Hän oli poikansa paarin ääressä antanut sydämestään anteeksi tämän omavaltaisen menettelyn. Mutta tämä käsityskanta, nämä sanat vaikuttivat häneen valtavasti ja hänen surunsa väistyi vallanhimon kiihoituksen tieltä.
"Kuningatar! Sinä olet tahtonut keskeyttää minua vastaan aletun tutkimuksen ja kutsua Vitigeksen takaisin. Viimeksimainittu tapahtukoon, mutta minä vaadin oikeutenani, että juttua jatketaan ja että minut juhlallisesti julistetaan syyttömäksi."
"En ole koskaan epäillyt uskollisuuttasi. Voi minua, jos minun joskus täytyisi se tehdä. Sano minulle: minä en tiedä mistään salaliitosta. Silloin on kaikki selvillä."
Hän näytti odottavan Cethegukselta tätä vakuutusta.
Mutta tämä oli hetken aikaa vaiti. Sitten hän sanoi levollisesti:
"Kuningatar, minä tiedän yhden salaliiton."
"Mitä sanot?" huusi hallitsijatar ja katsoi häneen uhkaavasti.
"Olen valinnut tämän hetken ja tämän paikan", jatkoi Cethegus silmäten ruumiiseen, "todistaakseni kerta kaikkiaan uskollisuuteni sinua kohtaan niin, että se lähtemättömästi juurtuu sydämeesi. Kuule minua ja päätä itse."
"Mitä sinulla on sanottavana?" virkkoi kuningatar varovaisesti ja päätti itsekseen, ettei antaisi pettää itseänsä eikä vaikuttaa itseensä.
"Olisin huono roomalainen, kuningatar, ja sinun pitäisi halveksia minua, jollen minä ennen kaikkea rakastaisi omaa kansaani. Tätä ylpeätä kansaa, jota sinäkin, muukalainen, rakastat. Minä tiesin, — ja sinäkin tiedät, että viha teitä vääräuskoisia ja barbaareita kohtaan kyti roomalaisten sydämissä. Isäsi viimeisinä vuosinaan osoittama ankaruus kiihoitti sitä. Minä aavistin, että salaliitto oli olemassa. Minä etsin sitä ja minä keksin sen."
"Etkä sinä ole mitään ilmoittanut", sanoi kuningatar nousten vihoissaan pystyyn.
"En ole mitään ilmoittanut. Tähän päivään saakka. Nuo sokeat tahtoivat kutsua kreikkalaiset avukseen ja antautua goottien kukistuttua keisarin alamaisiksi."
"Häpeämättömät", huusi Amalasunta kiivaasti.
"Hullut! He olivat jo menneet niin pitkälle, että oli olemassa vain yksi keino, jolla heidät sai pidätetyiksi. Asetuin heidän etunenäänsä, rupesin salaliiton johtajaksi."
"Cethegus!"
"Niin voitin aikaa ja sain nuo jalot, mutta sokaistuneet miehet palautetuiksi turmion tieltä. Rauhallisesti sain sitten heidän silmänsä avatuiksi näkemään, että jos heidän suunnitelmansa onnistuisi, he saisivat lempeän hallituksen vaihdetuksi tyrannimaiseen. He käsittivät sen, he seurasivat minun neuvoani eikä nyt yksikään bysanttilainen astu jalkaansa tälle mantereelle, ennenkuin minä heidät kutsun, minä tai — sinä."
"Minäkö? Oletko hullu?"
"Ihmisen ei pidä mitään vannoa, sanoo mielikirjailijasi Sofokles. Salli minun varoittaa itseäsi, kuningatar. Sinä et näe uhkaavaa vaaraa. Eräs toinen salaliitto, paljon vaarallisempi kuin roomalaisten haaveilema, uhkaa lähimmässä tulevaisuudessa sinua, vapauttasi, amalien hallitusoikeutta — goottien salaliitto."
Amalasunta kalpeni.
"Eilen näit pelästyen, ettei sinun kätesi enää ohjaa tätä valtakuntaa. Yhtä vähän tämä jalo vainajakaan, joka oli vain vihollisten välikappale. Sinä tiedät, kuningatar, että useat kansastasi ovat verenhimoisia raakalaisia, ryöstönhaluisia ja raakoja. He tahtoisivat ottaa pakkoveroa tästä maasta, jossa Vergilius ja Tullius ovat eläneet. Sinä tiedät, että ylpeä aateli vihaa kuningassuvun ylivaltaa ja haluaisi taas päästä sen kanssa yhdenarvoiseksi. Sinä tiedät, että raa'at gootit eivät pidä naista erittäin sopivana hallitsijaksi."
"Minä tiedän sen", sanoi hän ylpeänä ja vihoissaan.
"Mutta sinä et vielä tiedä, että kaikki goottien eri puolueet ovat yhtyneet. Ne ovat yhtyneet sinua ja sinun roomalaisystäväliistä hallitustasi vastaan. Ne aikovat syöstä sinut valtaistuimelta tai pakottaa menettelemään heidän tahtonsa mukaan. Cassiodoruksen ja minun täytyy poistua luotasi. Senaattimme hävitetään, oikeutemme riistetään ja kuninkaan-arvo muuttuu vain varjoksi. Keisaria vastaan aletaan sota ja meitä roomalaisia kohtaan ruvetaan harjoittamaan väkivaltaa, kiristystä ja ryöstöä."
"Sinä loihdit esille turhia hirmukuvia."
"Oliko eilinenkin tapaus vain turha hirmukuva? Jollei taivaan käsi olisi ryhtynyt asiaan, eikö sinulta itseltäsikin — kuten minulta — olisi riistetty valta? Olitko sinä enää hallitsijatar valtakunnassasi, kodissasi? Eivätkö he jo ole niin mahtavia, että pakanallinen Hildebrand, talonpoikaismainen Vitiges ja synkkä Teja uhmailivat sinun tahtoasi harhaan johdetun poikasi nimessä? Eivätkö he ole kutsuneet takaisin noita kolmea kapinallista herttuaa? Ja tottelematon tyttäresi ja —"
"Se on totta. Se on liiankin totta", huokasi kuningatar.
"Sinä kai vaadit todistuksia? Pelkään, että saat niitä liiankin pian. Huomaat kai jo nytkin, ettet voi turvautua gootteihin, jos tahdot estää nuo hirmutyöt. Heitä vastaan voimme vain me suojella sinua, me, joihin sinä epäilemättä kuulutkin hengeltäsi ja sivistykseltäsi, me roomalaiset. Jos siis nuo raakalaiset rähisten ahdistavat valtaistuintasi, salli silloin minun lähettää turvaksesi miehiä, jotka kerran tekivät salaliiton sinua vastaan, roomalaisia isänmaanystäviä. He suojelevat sinua ja samalla itseäänkin."
"Cethegus", sanoi ahdistettu kuningatar, "sinä hallitset ihmisiä helposti. Mutta kuka, sano se, kuka takaa minulle isänmaanystävien ja sinun uskollisuutesi?"
"Tämä luettelo, kuningatar, ja tämä. Edellinen sisältää tarkan selonteon roomalaisista salaliittolaisista — sinä näet, että siinä on useita satoja nimiä. Jälkimmäinen on luettelo goottilaisen salaliiton jäsenistä, jotka tosin olen vain arvannut, mutta minä arvaan hyvin.
"Nämä luettelot luovuttamalla annan molemmat puolueet, annan itsenikin täydellisesti sinun käsiisi. Sinä voit millä hetkellä tahansa ilmoittaa minut omalle puolueelleni petturiksi, joka on ennen kaikkea hakenut sinun suosiotasi, sinä voit paljastaa minut goottien vihalle — minulla ei ole enää ainoatakaan puoluelaista, jos sinä niin tahdot. Olen kokonaan riippuvainen sinun suosiostasi."
Kuningatar oli hehkuvin silmin lukenut molemmat luettelot.
"Cethegus", huudahti hän, "minä muistan aina sinun uskollisuutesi ja tämän hetken."
Hän ojensi tälle liikutettuna kätensä.
Cethegus kumarsi hiukan päätään.
"Vielä yksi seikka, kuningatar. Isänmaanystävät, vastaisuudessa sinun ystäväsi niin kuin nyt minun, tietävät, että turmion miekka, barbaarien vihan miekka heiluu heidän päittensä päällä. Pelästyneet tarvitsevat kehoitusta ja lohdutusta. Salli minun vakuuttaa heille sinun suojeluksesi. Piirrä nimesi tämän luettelon alkuun ja salli minun siten viedä heille näkyväinen merkki armostasi."
Amalasunta otti kultaisen kirjoituspuikon ja vahataulun, jonka hän ojensi hänelle.
Silmänräpäyksen hän mietti epäröiden, mutta sitten hän kirjoitti nopeasti nimensä ja antoi Cethegukselle takaisin taulun ja kirjoituspuikon.
"Tässä on! Pysykööt he yhtä uskollisina minulle kuin sinä."
Silloin Cassiodorus astui sisään ja sanoi: "Kuningatar, ylhäiset gootit odottavat sinua. He pyytävät päästä puheillesi."
"Minä tulen! He saavat tietää tahtoni", sanoi hän kiivaasti. "Sinä, Cassiodorus, saat olla päätökseni ensimmäinen todistaja, päätökseni, joka on kypsynyt minussa tänä vakavana hetkenä ja jonka pian koko valtakuntani saa tietää. Rooman prefekti on tästä lähtien ylin palvelijoistani samoin kuin hän on uskollisin. Hänellä on kunniapaikka luottamuksessani ja valtaistuimeni ääressä."
Hämmästyneenä Cassiodorus talutti hallitsijattaren pimeitä portaita ylös.
Cethegus seurasi hitaasti. Hän nosti vahataulun ylös ja sanoi itsekseen:
"Nyt olet sinä vallassani, Teoderikin tytär. Sinun nimesi tässä luettelossa erottaa sinut ikuisesti kansastasi." — — —