KAHDEKSASTOISTA LUKU.
Seuraavana aamuna ennen kukon laulua hunnutettu nainen ratsasti goottien leiristä.
Ruskeavaippainen sotilas käveli hänen vieressään taluttaen hevosta ja katsahtaen tuon tuostakin hunnutettuihin kasvoihin.
Nuolen kantaman päässä heidän jäljessään ratsasti palvelija mytty takanaan. Satulasta riippui iso nuija.
Kauan he kulkivat ääneti.
Vihdoin he saapuivat eräälle metsäylänteelle. Heidän takanaan oli laaja tasanko, jolla sijaitsi goottien leiri ja Ravennan kaupunki, ja heidän edessään tie, joka yhtyi Via aemiliaan luoteessa.
Täällä vaimo pysähdytti hevosensa.
"Aurinko nousee juuri. Olen sitä ennen luvannut päästää sinut vapaaksi.
Voi hyvin, Vitigekseni."
"Älä riennä noin luotani", sanoi Vitiges pudistaen hänen kättään.
"Sanassaan täytyy pysyä, ystäväni, vaikka sydän halkeaisi.
"Ei ole muuta keinoa."
"Sinä lähdet helpommalla mielellä kuin minä jään."
Rautgundis hymyili surullisesti.
"Minä jätän elämäni tämän metsäylänteen taa. Sinulla on elämä edessäsi."
"Millainen elämä!"
"Kuninkaan elämä kansansa hyväksi valasi mukaan."
"Onneton vala."
"Olit oikeassa vannoessasi sen, siis olet velvollinen pitämään sen.
"Ja sinä muistelet minua Rooman kultasateissa samoin kuin minä sinua majassani vuorten keskellä.
"Sinä muistelet aina näitä kymmentä onnen vuotta ja suloista poikaamme."
"Oi, vaimoni, vaimoni", huusi kiusaantunut mies, kietoi kätensä vaimonsa vyötäisille ja painoi päänsä satulanuppiin.
Rautgundis kumartui hänen puoleensa ja siveli hänen ruskeaa tukkaansa.
Samassa Vakis saapui paikalle. Hän katseli ryhmää vähän aikaa eikä voinut enää pidättää itseään.
Hän nykäisi isäntäänsä hiljaa vaipasta: "Herra, minä tiedän hyvän keinon".
"Mikähän se olisi?"
"Lähtekää mukaan! Hypätkää hevoseni selkään ja ratsastakaa tiehenne
Rautgundis-rouvan kanssa. Minä tulen perästä.
"Jättäkää kruunu ja valtakunta niille, jotka teitä niin kiusaavat, että teillä on kirkkaat kyyneleet silmissä.
"Teille se ei ole tuottanut onnea. He eivät tarkoita teille hyvää. Kuka tahtoo erottaa miehen ja vaimon kuolleen kruunun tähden?
"Matkalle, sanon minä.
"Minä tiedän erään kalliolinnan, josta vain kotka tai vuorikauris teidät löytävät."
"Pitäisikö herrasi karata valtakunnastaan, kuten orjan myllystä?
"Hyvästi, Vitiges! Ota tämä kotelo. Siinä on lapsesi kiharat ja", kuiskasi hän suudellen häntä otsalle, "yksi Rautgundiksen kihara.
"Voi hyvin, elämäni!"
Vitiges kohottautui katsoakseen häntä silmiin.
Rautgundis nykäisi silloin hevosta suitsista, huudahti: "Eteenpäin, Vallada!" ja riensi tiehensä. Vakis lähti jäljestä. Vitiges seisoi liikkumattomana ja katseli heitä.
Rautgundis pysähdytti tien mutkassa hevosensa ja katsoi taakseen — vielä kerran viittasi hän kädellään ja katosi sitten.
Vitiges kuunteli kuin unessa poiskiitävien hevosten kavionkopsetta.
Hän kääntyi vasta sitten, kun se oli vaiennut.
Mutta hän ei lähtenyt minnekään paikalta.
Hän meni tien viereen. Siellä oli suuri, sammaleinen kivi. Goottien kuningas istuutui sille ja nojasi päätänsä käsiinsä.
Hän painoi sormensa lujasti silmiään vasten ikäänkuin erottautuakseen koko maailmasta ja kaikesta, mikä häiritsi hänen tuskaansa.
Kyyneleet juoksivat sormien lomitse, mutta hän ei huomannut sitä.
Ratsastajia riensi ohi, hän ei huomannut niitä.
Siinä hän istui tuntikausia niin liikkumatta, että metsän linnut rupesivat laulamaan aivan hänen vieressään.
Aurinko osoitti jo puolipäivää.
Silloin hän kuuli nimeään mainittavan.
Hän katsahti ylös. Hänen edessään seisoi kreivi Teja.
"Minä tiesin kyllä", sanoi Teja, "ettet ollut lähtenyt pakoon.
"Tule pelastamaan valtakunta.
"Kun sinua ei tänä aamuna löydetty teltastasi, levisi heti leirissä huhu, että sinä olit epätoivoissasi paennut kruunua.
"Heti tieto levisi myöskin kaupunkiin ja Guntariksen leiriin.
Ravennalaiset aikovat hyökätä kimppuumme. He sanovat menevänsä
Belisariuksen puolelle.
"Arahad kärkkyy kruunua leiristämme.
"Pari, kolme vastakuningasta on ilmestynyt.
"Kaikki särkyy palasiksi, jollet sinä lähde pelastajaksi."
"Minä lähden", vastasi kuningas. "Varokoot he itseään.
"Kruunun vuoksi murtui jaloin sydän. Se on sentähden pyhä. Varokoot häpäisemästä sitä.
"Tule, Teja, takaisin leiriin."