KOLMASTOISTA LUKU.
Hämmästyneinä gootit katselivat ympärilleen ja huomasivat ratsastajajoukon, joka tuli kukkulalta käräjäpaikkaa kohti.
Auringon valo kuvastui häikäisevänä miesjoukon aseista. Ihmisiä ei voinut tuntea, vaikka he lähestyivätkin täyttä karkua.
Silloin Hildebrand nousi seisoalleen korkealle istuimelleen, varjosti kädellään haukansilmiään ja huudahti äkkiä:
"Ne ovat goottilaisia aseita! — Hulmuavassa lipussa on kuvattuna vaaka — se on kreivi Vitigeksen vaakuna. Tuolla on hän itsekin! Joukkueen etunenässä.
"Pitkä mies hänen vasemmalla puolellaan on väkevä Hildebad!
"Mikä on saattanut sotapäälliköt palaamaan takaisin? Heidän joukkonsa pitäisi olla kaukana matkalla Galliaan ja Dalmatiaan."
Nyt syntyi yleinen hälinä, kyseltiin, ihmeteltiin ja tervehdittiin.
Samassa ratsastajatkin saapuivat perille ja laskeutuivat vaahtoavien hevostensa selästä.
Riemuhuutojen kaikuessa päälliköt Vitiges ja Hildebad menivät joukon läpi kukkulalle aivan Hildebrandin tuomioistuimen ääreen.
"Kuinka?" huudahti Hildebad hengästyneenä. "Te istutte täällä ja pidätte käräjiä aivan kuin maassa olisi täysi rauha. Belisarius, vihollinen on laskenut maihin!"
"Me tiedämme sen", vastasi Hildebrand levollisesti, "ja tahdomme neuvotella kuninkaan kanssa puolustuskeinoista."
"Kuninkaan kanssa", sanoi Hildebad katkerasti.
"Hän ei ole täällä", sanoi Vitiges katsellen ympärilleen. "Se vahvistaa epäluuloamme.
"Me palasimme takaisin, kun epäilimme, etteivät asiat olleet aivan paikallaan.
"Mutta siitä myöhemmin. Jatkakaa siitä, mihin jäitte.
"Kaiken tulee mennä oikeassa järjestyksessä. Hiljaa, ystäväni!"
Työnnettyään kärsimättömän Hildebadin syrjään hän asettui vaatimattomasti tuomarintuolin vasemmalle puolelle muiden joukkoon.
Kun meteli oli hiukan hiljentynyt, jatkoi vanhus:
"Kuningatartamme Gotelindista syytetään Amalasuntan, Teoderikin tyttären murhaamisesta.
"Minä kysyn: Olemmeko oikeat tuomarit sellaista asiaa tuomitsemaan?"
Hadusvint-vanhus astui esille pitkään nuijaansa nojaten ja sanoi:
"Punaiset ovat langat tämän käräjäpaikan ympärillä.
"Kansantuomioistuimella on oikeus tuomita punaisesta verityöstä ja kalpeasta kuolemasta, sillä on valta lämpimään elämään.
"Jos viime aikoina on toisella tavalla tehty, on se ollut väkivaltaa eikä oikeutta.
"Me olemme oikeat tuomarit sellaista asiaa tuomitsemaan."
"Koko kansan keskuudessa", jatkoi Hildebrand, "liikkuu huhu Gotelindiksen raskaasta rikoksesta. Sydämissämme syytämme me kaikki häntä siitä.
"Mutta kuka tahtoo täällä julkisessa kansankokouksessa ääneen syyttää häntä murhasta?"
"Minä", sanoi heleä ääni, ja kaunis, nuori gootti kirkkaissa varusteissa astui oikealta tuomarin eteen laskien oikean kätensä rinnalleen.
Suosion murinaa kuului joka puolelta.
"Hän rakastaa kaunista Matasuntaa."
"Hän on herttua Guntariksen veli, Guntariksen, jolla on Florentia hallussaan."
"Hän kosii Matasuntaa."
"Rakastettunsa äidin kostajana hän esiintyy!"
"Minä, Arahad, Astan kreivi, Aramutin poika völsungien jalosta suvusta", jatkoi nuori gootti kauniin punan noustessa poskille.
"Tosin en ole sukua murhatun kanssa, mutta hänen sukunsa miehet — hänen serkkunsa, kuningas Teodahad etupäässä — eivät täytä verikoston käskyä; vieläpä on kuningas itsekin ollut osallisena murhaan, ainakin tietänyt siitä.
"Niinpä minä vapaa, jalosukuinen, moitteeton gootti, onnettoman ruhtinattaren ystävä, olen syyttäjänä hänen tyttärensä Matasuntan sijasta.
"Syytän kuningatarta murhasta ja verityöstä!"
Kansan riemuhuutojen kaikuessa komea, kaunis nuorukainen veti miekkansa ja ojensi sen eteensä tuomarintuolia kohti.
"Ja todistuksesi? Sano —"
"Seis, käräjäkreivi", kajahti vakava ääni.
Vitiges tuli esille ja asettui syyttäjää vastapäätä.
"Sinä olet vanha mies, mestari Hildebrand, ja tunnet hyvin kaikki oikeudenmuodot, mutta sallit sittenkin väkijoukon villien intohimojen vaikuttaa itseesi.
"Täytyykö minun, nuoremman miehen, muistuttaa sinulle oikeuden ensimmäistä käskyä? Syyttäjä on täällä, syytetty ei."
"Nainen ei saa olla läsnä goottien käräjissä", sanoi Hildebrand levollisesti.
"Minä tiedän sen, mutta missä on Teodahad, hänen puolisonsa ja edustajansa."
"Häntä ei ole näkynyt."
"Onko hänet kutsuttu?"
"On. Minä voin tehdä valan, samoin nämä oikeudenpalvelijat", sanoi
Arahad. "Sajonit, tulkaa esiin."
Kaksi oikeudenpalvelijaa tuli esiin ja kosketti sauvoillaan tuomarintuolia.
"Mutta", jatkoi Vitiges, "älköön sanottako, että goottinainen on tuomittu kuulustamatta ja puolustamatta. Vaikka häntä vihataankin, on hän oikeutettu puolustautumaan oikeuden edessä. Minä rupean hänen edustajakseen ja puoltajakseen."
Hän astui levollisesti nuorekkaan syyttäjän luo ja veti miekkansa kuten tämäkin.
Syntyi hiljaisuus.
"Kiellätkö sinä siis murhan?" kysyi tuomari.
"Minä sanon: se ei ole todistettu."
"Todista se", sanoi tuomari kääntyen Arahadiin päin.
Tämä, joka ei ollut odottanut muotojen mukaista menettelytapaa eikä vastustajakseen niin arvokasta ja levollista miestä kuin Vitiges, hämmästyi.
"Pitäisikö se todistaa?" huusi hän kärsimättömänä.
"Tarvitaanko tässä todistuksia?
"Sinä, minä, kaikki gootit tietävät, että Gotelindis on kauan ollut ruhtinattaren verivihollinen.
"Ruhtinatar katoaa Ravennasta, samaan aikaan murhaaja. Hänen uhrinsa tavataan eräästä Gotelindiksen talosta — kuolleena. — Murhaaja pakenee vahvaan linnaan. Tarvitaanko enemmän todistuksia?"
Hän silmäsi kärsimättömänä ympärillään olevia gootteja.
"Ja sellaisilla perusteilla syytät sinä murhasta julkisissa käräjissä", sanoi Vitiges levollisesti.
"Olkoon gooteista kaukana päivä, jona tuollaisten epäluulojen nojalla tuomitaan.
"Oikeudenmukaisuus, miehet, on kansan valo ja ilma.
"Voi, voi sitä kansaa, joka koroittaa vihansa oikeudekseen.
"Minäkin vihaan tuota naista ja hänen puolisoaan, mutta sen vuoksi, että vihaan, olen kaksinverroin ankarampi itseäni kohtaan."
Hän lausui nämä sanat niin jalosti ja teeskentelemättömästi, että hän voitti puolelleen kaikkien goottien sydämet.
"Missä ovat todistukset?" kysyi nyt Hildebrand. "Onko hänet tavattu itse teossa? Onko sinulla silminnäkijöitä todistajina? Onko sinulla luotettavia valallisia todistajia? Voitko vaatia syytettyä puhdistusvalalle?"
"Todistukset", toisti Arahad kiukuissaan. "Minulla ei ole muita todistuksia kuin sydämeni luja usko."
"Silloin", sanoi Hildebrand —
Mutta samalla hetkellä tuli portilla seissyt sajoni hänen luokseen ja sanoi:
"Roomalaisia miehiä on portilla. He pyytävät päästä käräjiin. He sanovat tietävänsä ruhtinattaren kuolemasta."
"Vaadin, että heitä kuulustellaan", huusi Arahad innokkaasti, "ei syyttäjinä, vaan syyttäjän todistajina."
Hildebrand viittasi, ja sajoni riensi tuomaan miehiä uteliaan joukon keskitse.
Edellä kulki vuosien koukistama iäkäs mies jouhikaavussa, köysi vyötäisillä. Kaavun päähine esti kasvonpiirteitä näkymästä. Hänen jäljessään tuli kaksi orjapukuista miestä.
Uteliaasti katseltiin vanhusta, joka huolimatta yksinkertaisesta, melkeinpä puutteellisesta puvustaan oli erittäin arvokkaan näköinen.
Kun hän oli saapunut aivan Hildebrandin tuomarinistuimen ääreen, katsoi
Arahad häntä suoraan silmiin, mutta peräytyi hämmästyneenä.
"Kenenkä olet kutsunut sanojesi todistajaksi?" kysyi tuomari.
"Tuntemattoman muukalaisenko?"
"Ei", huudahti Arahad ja vetäisi todistajan kaavun päähineen pois. "Hänen nimensä te kaikki tunnette ja kaikki te häntä kunnioitatte. Hän on Marcus Aurelius Cassiodorus."
Hämmästyksen huutoja kuului joka puolelta käräjäkenttää.
"Se oli nimeni maailmallisen elämäni aikana", sanoi todistaja, "nyt on nimeni veli Marcus."
Hänen piirteistään kuvastui juhlallinen kieltäytymisen leima.
"No, veli Marcus", kysyi Hildebrand, "mitä sinulla on kerrottavana
Amalasuntan kuolemasta? Sano meille täysi totuus, mutta vain totuus."
"Minä sanon sen.
"Mutta ensin sanon teille, ettei minua ole tänne tuonut inhimillisen hyvityksen halu, en ole tullut murhaa kostamaan — kosto on minun, sanoo Herra! — Ei, olen saapunut täyttämään suuren kuninkaani onnettoman tyttären viimeistä pyyntöä."
Hän otti papyruskäärön poveltaan.
"Vähän ennen Ravennasta lähtöään hän kirjoitti minulle nämä rivit, jotka minun on ilmoitettava hänen testamenttinaan goottien kansalle:
"Ota vastaan musertuneen sielun kiitollisuus ystävyydestäsi.
"Tieto pysyvästä uskollisuudestasi lohduttaa minua enemmän kuin pelastuksen toivo.
"Niin, minä riennän huvilaasi Bolsena-järven saarella. Sieltähän menee tie Roomaan, Regataan, jossa tunnustan gooteilleni kaikki rikokseni ja kärsin rangaistukseni.
"Olen valmis kuolemaan, jos niin vaaditaan, mutta älköön tuomiotani langettako viholliseni vääryydellinen käsi, vaan kansani, kansani, jonka sokeudessani vein perikatoon.
"Olen ansainnut kuoleman en ainoastaan kolmen herttuan veren vuoksi, jonka vuotamiseen — kaikki saakoot sen tietää — olin minä syypää, vaan enemmän senvuoksi, että olin kyllin mieletön vielä syrjäyttämään kansani Bysantin tähden.
"Jos saavun elävänä Regataan varoitan minä kansaani elämäni viimeisillä voimilla: pelätkää Bysanttia.
"Bysantti on petollinen kuin helvetti eikä meidän välillämme voi rauha tulla kysymykseen. Mutta minä tahdon varoittaa sisällisistäkin vihollisista. Kuningas Teodahad miettii petosta. Hän on myynyt Petrokselle, Bysantin lähettiläälle Italian ja goottien kruunun. Hän on tehnyt sen, mitä minä kieltäydyin tekemästä.
"Varokaa, olkaa väkevät ja yksimieliset. Oi, jos voisin kuollessani sovittaa sen, mitä eläessäni olen rikkonut."
Hiljaa kansa kuunteli näitä sanoja, jotka Cassiodorus oli lausunut vapisevalla äänellä ja jotka tuntuivat kaikuvan haudan toiselta puolen.
Vielä sen jälkeenkin, kun hän oli lopettanut, vallitsi säälin ja surun aiheuttama hiljaisuus.
Vihdoin Hildebrand-vanhus nousi ja sanoi: "Hän on rikkonut, hän on sovittanut.
"Teoderikin tytär, goottien kansa antaa rikoksesi anteeksi ja kiittää sinua uskollisuudestasi."
"Antakoon Jumalakin hänelle samoin anteeksi, amen!" sanoi Cassiodorus.
"En ollut kutsunut ruhtinatarta Bolsena-järven huvilaan. En voinutkaan sitä tehdä, sillä neljätoista päivää aikaisemmin olin myynyt kaikki maatilani Gotelindikselle."
"Gotelindis oli siis houkutellut vihollisensa", sanoi Arahad, "tuohon taloon väärentämällä Cassiodoruksen nimen. Voitko sen kieltää, kreivi Vitiges?"
"En", sanoi tämä levollisesti, "mutta", jatkoi hän kääntyen Cassiodorukseen päin, "onko sinulla todistuksia siitä, ettei ruhtinatar kuollut tapaturmaisesti, vaan että Gotelindis aiheutti hänen kuolemansa?"
"Astu esiin, Syrus, ja puhu", sanoi Cassiodorus. "Minä takaan tämän miehen uskollisuuden."
Orja astui esiin, kumarsi ja puhui:
"Olen kaksikymmentä vuotta hoitanut järven sulkuja ja kylpytornin vesilaitoksia Bolsena-järven huvilassa. Minä yksin tunsin niiden salaisuudet.
"Kun kuningatar Gotelindis osti tilukset poistettiin kaikki Cassiodoruksen orjat ja niiden sijalle tuli muutamia kuningattaren palvelijoita. Minä yksin sain käskyn jäädä sinne.
"Silloin saapui saarelle eräänä varhaisena aamuna ruhtinatar Amalasunta ja kohta hänen jäljessään kuningatar.
"Tämä kutsui minut heti luokseen, sanoi tahtovansa kylpeä ja käski minun antaa kaikkien sulkujen ja kaikkien kylpylaitoksen putkien avaimet sekä selittää kaikki laitoksen salaisuudet.
"Minä tottelin, annoin hänelle avaimet sekä pergamentille piirretyn kylpylaitoksen putkien kaavan, mutta varoitin häntä erityisesti, ettei hänen pitäisi avata kaikkia järven sulkuja eikä panna kaikkia putkia yht'aikaa käyntiin, sillä se voisi maksaa ihmishenkiä.
"Hän käski minut vihaisin sanoin luotaan. Minä kuulin, että hän käski kylpyorjattaren täyttämään kattilat kuumalla eikä tavallisuuden mukaan lämpimällä vedellä. Menin matkoihini peloissani hänen turvallisuudestaan ja pysyttelin kylpylaitoksen läheisyydessä.
"Vähän ajan perästä kuulin minä mahtavasta pauhusta ja kohinasta, että kuningatar oli sittenkin vasten neuvoani avannut kaikki sulut, samalla kuulin kuuman veden sihisten nousevan pitkin seiniä. Kun samalla olin kuulevinani tuskallisia, marmoriseinäin heikentämiä hätähuutoja, riensin kylpylaitoksen ulko-ovelle pelastaakseni kuningattaren.
"Mutta hämmästyin suuresti nähdessäni vesilaitoksien hoitamispaikassa Medusan pään luona täysissä vaatteissa kuningattaren, jonka luulin olevan hengenvaarassa kylpytornissa.
"Hän painoi jousia ja vaihtoi kiivaita sanoja jonkun kanssa, joka huusi kylpytornissa apua.
"Kauhistuneena ja hämärästi aavistaen tapahtuman hiivin tieheni, onneksi hänen huomaamattaan."
"Mitä, kurja raukka", sanoi Vitiges, "sinä aavistit, mitä siellä tapahtui ja hiivit pakoon."
"Olen vain orja, herra, enkä mikään sankari. Ja jos julma kuningatar olisi minut huomannut, niin en olisi nyt täällä häntä syyttämässä.
"Heti sen jälkeen kuului huuto, että ruhtinatar Amalasunta oli hukkunut kylpytorniin."
Uhkauksia, nurinaa ja huutoja kuului kokoontuneen kansan seasta.
Riemuiten Arahad huusi: "No, kreivi Vitiges, vieläkö aiot häntä puolustaa?"
"En", sanoi tämä pistäen miekkansa levollisesti tuppeen, "en puolusta murhaajaa. Toimeni on päättynyt."
Näin sanoen hän meni vasemmalta puolelta oikealle ja asettui syyttäjien joukkoon.
"Teidän, vapaiden goottien, on tuomittava lain mukaan", sanoi
Hildebrand, "minun tehtäväni on vain teidän tuomionne täytäntöönpano.
"Kysyn senvuoksi teiltä, tuomarit, mitä mieltä olette völsungien sukuun kuuluvan kreivi Arahadin, Aramutin pojan, syytöksestä kuningatar Gotelindista vastaan. Sanokaa, onko hän syyllinen murhaan?"
"Syyllinen, syyllinen", kaikui tuhansista suista, kukaan ei vastustanut.
"Hän on syyllinen", sanoi vanhus nousten seisoalleen. "Sano, syyttäjä, mitä rangaistusta sinä vaadit tästä rikoksesta?"
Arahad kohotti miekkansa taivasta kohti ja sanoi: "Minä syytin murhasta. Minä syytin verityöstä. Hän on kuolemalla kuoleva."
Ja ennenkuin Hildebrand ehti tehdä kansalle kysymyksensä, oli joukon viha kiihtynyt äärimmilleen. Kaikki miekat lensivät esille ja välähtelivät auringon valossa. Kaikki huusivat: Hän on kuolemalla kuoleva! —
Peloittavan ukkosjyrinän tavoin vierivät nämä sanat laajan kentän yli todistaen kansanoikeuden majesteettia, ja kaukainen ilmakin vielä siitä kajahteli.
"Hän on kuoleva", sanoi Hildebrand nousten ylös, "kirveen iskusta.
"Ylös sajonit ja hakekaa hänet mistä löydätte."
"Seis", sanoi väkevä Hildebad tullen esille. "On vaikea panna tuomiotamme täytäntöön niin kauan kuin tämä nainen on kuninkaamme puoliso.
"Minä vaadin sen vuoksi, että kansankokous tutkii nekin syytökset, jotka aiomme tehdä Teodahadia vastaan, joka epäsankarillisesti hallitsee sankarikansaa.
"Minä lausun nämä syytökset.
"Huomatkaa tarkoin! Syytän häntä petoksesta enkä ainoastaan kykenemättömyydestä meitä pelastamaan ja johtamaan.
"Jätän koskettelematta sen seikan, että kuningatar tuskin olisi voinut hänen tietämättään tyydyttää kostonhimoaan Amalasuntaan nähden, ja senkin, että Amalasuntan viimeiset sanat varoittivat meitä Teodahadin petoksesta.
"Mutta eikö ole totta, että hän on siirtänyt valtakunnan eteläosasta pois miehet, aseet, ratsut ja laivat, että hän on lähettänyt kaikki sotavoimat Alppien tienoille, joten kurjat pikku kreikkalaiset ovat ilman miekan iskua saaneet Sisilian haltuunsa ja päässeet Italian mantereelle.
"Totila, veliparkani, vastustaa yksin heitä apunaan kourallinen väkeä.
"Sen sijaan, että koettaisi turvata hänen selkäpuoltaan, lähettää kuningas Vitigeksen, Tejan ja minut pohjoiseen. Raskain sydämin tottelimme, sillä me aavistimme, missä Belisarius laskee maihin.
"Hitaasti kuljimme eteenpäin odottaen joka hetki palauskäskyä. Turhaan.
"Maakunnissa, joiden läpi kuljimme, kierteli jo epämääräisiä huhuja siitä, että Sisilia oli menetetty, ja italialaiset, jotka näkivät meidän vetäytyvän pohjoiseen päin, pilkkasivat meitä.
"Kun olimme kulkeneet pari päivämarssia pitkin rannikkoa, sain veljeltäni Totilalta kirjeen, joka oli näin kuuluva:
"Onko koko goottien kansa ja veljenikin hylännyt minut samoin kuin kuningas on tehnyt?
"Belisarius on valloittanut Sisilian.
"Hän on laskenut maihin.
"Koko kansa menee hänen puolelleen.
"Vastustuksetta rientää hän Napolia kohti.
"Neljä kirjettä olen lähettänyt kuningas Teodahadille pyytäen apua.
"Kaikki turhaan.
"En ole saanut laivaakaan.
"Napoli on mitä suurimmassa vaarassa.
"Pelastakaa, pelastakaa Napoli ja valtakunta."
Gootit päästivät tuhatäänisen tuskan ja kiukun huudon.
"Minä tahdoin", jatkoi Hildebad, "heti kääntyä legioonineni, mutta ylipäällikköni, kreivi Vitiges, ei sitä sallinut.
"Sen kuitenkin sain aikaan, että annoimme joukkojen pysähtyä ja muutamain ratsumiesten kanssa riensimme tänne varoittamaan, pelastamaan, kostamaan.
"Sillä kostoa, kostoa vaadin minä kuningas Teodahadille. Hän jätti valtakunnan eteläpuolen vihollisten käsiin petollisessa mielessä, ei tyhmyydestä eikä heikkoudesta.
"Tämä kirje sen todistaa.
"Neljästi on veljeni häntä kehoittanut, rukoillut.
"Kaikki turhaan.
"Hän jätti hänet ja valtakunnan vihollisten käsiin.
"Voi meitä, jos Napoli joutuu tai on joutunut vihollisille.
"Hän, hän, joka on tämän aikaan saanut, ei saa enää hallita, ei saa enää elää.
"Riistäkää hänen päästään goottien kruunu, jonka hän on häväissyt; alas
Teodahad!
"Hän kuolkoon!"
"Alas Teodahad! Hän kuolkoon!" jyrisi mahtavana kaikuna kansan huuto.
Vastustamattomana näytti heidän vihansa aaltoilevan tuhoten kaikki, jotka tahtoivat panna sen tielle esteitä.
Yksi ainoa mies pysyi tyynenä raivoavan kansan keskellä.
Tämä mies oli kreivi Vitiges.
Hän hyppäsi eräälle kivelle tammen juurella ja odotti, kunnes meteli oli hiukan asettunut.
Sitten hän koroitti äänensä ja sanoi hänelle omituisella vaatimattomuudella ja selvyydellä:
"Kansalaiset, toverit! Kuulkaa minua!
"Teidän tuomionne on väärä.
"Kurjaa on, jos goottien heimo, jonka kunniana ja ylpeytenä isien ajoista asti on ollut oikeudenmukaisuus, koroittaa vihan ja väkivallan oikeuden istuimelle.
"Teodahad on heikko, veltto kuningas.
"Hän ei saa enää yksin hallita valtakuntaa. Asettakaa hänet alaikäisen tavoin holhouksen alaiseksi.
"Erottakaa hänet ennemmin.
"Mutta hänen kuolemaansa, hänen vertaan te ette voi vaatia.
"Missä ovat todistukset siitä, että hän on meidät pettänyt, että
Totilan kirjeet ovat hänelle saapuneet?
"Nähkää, te vaikenette, älkää tehkö vasten oikeutta, sellainen hävittää valtakunnat ja kansat."
Suurena ja jalona hän seisoi korkealla paikallaan, auringon loisteessa, voimakkaana ja arvokkaana.
Ihaillen tuhannet miehet katselivat häntä, joka näytti olevan kaikkia suurempi, ylhäisempi, arvokkaampi ja levollisempi. Juhlallinen hiljaisuus syntyi.
Ja ennenkuin Hildebad ja muu kansa ehti keksiä vastauksen miehelle, joka näytti olevan pelkkää oikeamielisyyttä, ikääntyi yleinen huomio tiheään metsään, joka etelässä rajoitti näköalan ja joka nyt äkkiä näytti rupeavan elämään.