KUUDES LUKU.
Siinä hän nukkui itsekään tietämättä kuinka kauan, puoleksi valveilla, puoleksi uneksien. Kuva toisensa perästä lensi hänen silmiensä ohi.
Eutarik tuskan piirre huulillaan — Atalarik sellaisena kuin hän oli arkussaan, hän näytti viittovan häntä luokseen — Matasuntan moittivat kasvot — sitten sumua ja pilviä ja lehdettömiä puita — kolme vihaista soturihaahmoa kalpeine kasvoineen ja verisine vaatteineen — sokea lautturi varjojen valtakunnassa.
Ja hänestä tuntui, että hän taas makasi autiossa erämaassa baltien hautapatsaan portailla, että hänen takaansa kuului taas kahinaa ja että kivien suojasta tuli vaippaan puettu vartalo yhä lähemmäksi häntä. Hänen kurkkuaan ahdisti, hän oli tukehtumaisillaan.
Tuska puristi hänen sydämensä kokoon, kauhuissaan hän heräsi unestaan ja nousi istumaan vuoteelleen katsellen ympärilleen. Tuolla — ei, se ei ollut mikään unikuva — tuolla vuoteen verhojen takana kahisi ja pitkin paneeliseinää liukui hunnutettu varjo.
Kiljaisten Amalasunta repäsi vuoteen verhot syrjään — ei mitään näkynyt.
Oliko hän vain nähnyt unta?
Mutta hän ei voinut enää olla yksin surullisine ajatuksineen. Hän painoi seinässä olevaa agaattinappia, joka pani eteisessä erään vasaran liikkeeseen.
Heti tulikin sisään orja, jonka piirteet ja puku ilmaisivat suurempaa sivistystä.
Hän sanoi olevansa kreikkalainen lääkäri. Ruhtinatar kertoi hänelle viime hetkien kauheat tapaukset ja kuumehoureet. Lääkäri selitti, että nämä olivat johtuneet mielenliikutuksesta tai kenties vilustumisesta matkan varrella, määräsi hänelle lämpimän kylvyn ja riensi sitä valmistamaan.
Amalasunta muisti ihanan kylpyhuoneen, joka oli koko kylkirakennuksen laajuinen ja kahden kerroksen korkuinen.
Suuren kahdeksankulmaisen tornin alakerta, joka oli aiottu kylmiä kylpyjä varten, oli välittömässä yhteydessä järveen. Sieltä laskettiin vesi hienon verkon läpi, joka täydellisesti puhdisti sen.
Ylempi kerros oli rakennettu jälkeenpäin kylpyhuoneen päälle, lämpimiä kylpyjä varten. Sen lattiana sekä samalla alakerroksen kattona oli suuri ympyränmuotoinen metallilevy, jonka voi, jos halusi, työntää kahtena puoliympyränä oikealle ja vasemmalle muurin sisään, jolloin molemmat kerrokset muodostivat yhtenäisen torninkorkuisen huoneen. Se voitiin puhdistamista tai uima- ja sukellusharjoituksia varten ääriään myöten täyttää järvivedellä.
Mutta tavallisesti käytettiin ylempää kahdeksankulmaista huonetta lämpimiin kylpyihin. Siellä oli sadoittain kaikenlaisia vesiputkia sekä pronssisia ja marmorisia delfiinejä, tritoneja ja medusanpäitä, joista tuli huoneeseen hyvänhajuisia, öljyillä ja voiteilla sekoitettuja vesisuihkuja. Parvekkeelta, jossa riisuuduttiin, veivät sirot portaat varsinaisen kylpyhuoneen näkinkengän muotoiseen porfyyrialtaaseen.
Ruhtinattaren muistellessa kylpyhuonetta eri laitoksineen tuli huoneeseen ovenvartijaorjan vaimo viedäkseen hänet kylpyyn.
He kulkivat avaroiden pylvässalien ja kirjastohuoneiden läpi puutarhaan päin. Amalasunta ihmetteli itsekseen, mihin viimemainituista Cassiodoruksen kotelot ja papyrus-kääröt olivat joutuneet. Orjatar kantoi hienoja kylpyliinoja, öljypulloja ja voideastiaa.
Vihdoin he saapuivat kylpylaitoksen kahdeksankulmaiseen torniin, jonka kaikkien huoneiden lattiat, seinät ja katot olivat lasketut vaaleanharmailla marmorilevyillä.
He riensivät salien ja käytävien läpi, joita ennen kylpyä ja sen jälkeen käytettiin voimistelua ja palloleikkejä varten, hiostamishuoneen, riisuutumis- ja voiteluhuoneen ohi caldariumiin, lämpimäin kylpyjen huoneeseen.
Orjatar avasi ääneti oven.
Amalasunta meni sisään ja joutui kapealle parvekkeelle, joka ympäröi kylpylaitosta. Aivan hänen edestään läksivät mukavat portaat ammeeseen, josta jo nousi lämmintä, hyvää hajua.
Valo tuli sisään ylhäältä päin taiteellisesti hiotusta lasista tehdyn kahdeksankulmaisen kuvun läpi. Oven vierestä nousi kaksitoista seetripuista porrasta ponnahduslaudalle. Pitkin parvekkeen ja altaan marmoriseiniä oli korkokuvia vesijohto- ja lämminilmaputkien suiden peittona.
Sanaakaan sanomatta nainen asetti kylpytarpeet parvekkeen lattiaa peittäville, pehmeille patjoille ja kääntyi ovelle päin.
"Missä olen sinut ennen nähnyt?" kysyi ruhtinatar katsellen häntä miettiväisesti. "Kuinka kauan olet ollut täällä?"
"Kahdeksan päivää."
Nainen tarttui ovenripaan.
"Kuinka kauan olet ollut Cassiodoruksen palveluksessa?"
"Olen nykyjään ruhtinatar Gotelindiksen palveluksessa."
Tuskallisesti kiljahtaen Amalasunta hypähti tämän nimen kuullessaan pystyyn, kääntyi ja yritti tarttua naisen hameen helmaan — liian myöhään. Tämä oli jo päässyt ulos. Ovi oli suljettu ja Amalasunta kuuli, että avain vedettiin ulkoapäin lukosta.
Turhaan hän katseli ympärilleen löytääkseen toisen oven.
Silloin kuningatar joutui musertavan, selittämättömän tuskan valtaan. Hänestä tuntui, että hänet oli kamalasti petetty, että täällä piili jokin turmiota tuottava salaisuus. Hätä, sanomaton hätä täytti hänen sydämensä. Hänen ainoana ajatuksenaan oli päästä pakoon, pakoon tästä huoneesta.
Mutta mitään paon mahdollisuutta ei ollut olemassa. Ovesta ei sisäpuolelta näkynyt muuta kuin paksu marmorilevy, samanlainen kuin sen oikealla ja vasemmalla puolella olevat levyt. Niiden liitoksiin ei olisi saanut neulaakaan mahtumaan. Epätoivoisena hän silmäili parvekkeen seiniä, mutta vain delfiinit ja tritonit tuijottivat häneen. Viimeksi kiintyivät hänen silmänsä vastapäisellä seinällä olevaan käärmehiuksiseen medusanpäähän ja — hän kiljahti pelosta.
Medusan kasvot olivat työnnetyt sivulle ja soikeassa aukossa käärmetukan alla oli elävät ihmiskasvot.
Olivatko ne ihmiskasvot?
Vapiseva Amalasunta tarttui kiinni parvekkeen marmorikaiteeseen ja katseli eteenpäin kumartuen medusanpäätä. Ei epäilystäkään, ne olivat Gotelindiksen rumat kasvot. Silmistä leimusi viha ja iva.
Amalasunta vaipui polvilleen ja kätki kasvonsa käsiinsä.
"Sinä — sinä täällä!"
Käheä nauru oli vastauksena.
"Niin, amelunginainen, olen täällä sinun turmioksesi.
"Tämä saari on minun, talo on minun — siitä tulee hautasi —. Dolios ja kaikki Cassiodoruksen orjat ovat minun, ostin heidät kahdeksan päivää sitten.
"Olen houkutellut sinut tänne. Olen hiipinyt tänne jäljessäsi kuin varjo. Pitkät päivät ja pitkät yöt olen hautonut palavaa vihaa povessani. Nyt saan täydellisesti sinulle kostaa.
"Tuntikausia tahdon hekumoida kuolemantuskallasi. Tahdon nähdä, kuinka raukkamainen, kurja pelko vapisuttaa kuumeen tavoin ylpeätä ruumistasi ja vääristää kopeat kasvonpiirteesi — oi, minä tahdon juoda kokonaisen meren kostoa."
Amalasunta nousi käsiään väännellen.
"Kostoako? Miksi? Mistä sinun sammumaton vihasi johtuu?"
"Haa, vieläkö sinä kysyt?
"Tosin siitä on kulunut muutamia vuosikymmeniä ja onnellisen sydän unohtaa helposti.
"Mutta vihalla on hyvä muisti.
"Oletko unohtanut, että muinoin kaksi nuorta tyttöä usein leikki plataanien varjossa Ravennan edustalla olevalla niityllä.
"He olivat etevimmät ikätovereistaan, molemmat nuoria, kauniita ja rakastettavia. Toinen oli kuninkaanlapsi, toinen baltien tytär.
"Tyttöjen oli valittava leikin kuningatar. He valitsivat Gotelindiksen, sillä hän oli vielä kauniimpi kuin sinä eikä niin käskevä. He valitsivat hänet kerran, valitsivat kahdesti.
"Mutta kuninkaantytär seisoi vieressä villin, hillittömän vihan ja kateuden kalvamana, ja kun minut valittiin kolmas kerta kuningattareksi, tarttui hän teräviin puutarhasaksiin —"
"Lopeta, vaikene, Gotelindis."
— "Ja heitti ne minua kohti.
"Ne sattuivat minuun ja huutaen, verisenä, vaivuin maahan koko kasvot ammottavana haavana ja silmäni, silmäni puhkaistuna.
"Haa, siihen koskee vielä tänäpäivänäkin."
"Anna anteeksi, anna anteeksi, Gotelindis", vaikeroi vankina oleva ruhtinatar. "Kai sinä oletkin jo aikoja sitten antanut anteeksi."
"Antanutko anteeksi? Minäkö antanut sinulle anteeksi? Pitäisikö minun antaa anteeksi sinulle, joka olet ryöstänyt silmän kasvoistani ja ikipäiviksi hävittänyt kauneuteni?
"Sinä olit voittanut koko elämäsi ajaksi.
"Gotelindis ei enää ollut vaarallinen. Hän suri hiljaisuudessa.
Silmäpuoli pakeni ihmisten näkyvistä.
"Vuodet kuluivat.
"Silloin tuli Ravennan hoviin Espanjasta jalo Eutarik, tummasilmäinen ja lempeämielinen amali. Ja hän, joka itse oli sairas, sääli sairasta, puolisokeaa tyttöä. Hän puheli säälin sanoja rumalle olennolle, jota kaikki väistivät.
"Oi, kuinka se virkisti janoavaa sieluani.
"Silloin päätettiin, että molempien sukujen välisen ikivanhan vihan sekä vanhojen ja uusien rikosten sovittamiseksi — balti-herttua Alarik oli tuomittu salaisen, todistamattoman syytöksen vuoksi — pahoin pidelty baltien tytär tulisi jaloimman amalin vaimoksi.
"Mutta kun sinä, joka olit minut rumentanut, sait tietää sen, päätit sinä ryöstää rakastettunikin. Et mustasukkaisuudesta, sillä sinä et häntä rakastanut, vaan ylpeydestä. Tahdoit saada omaksesi goottien valtakunnan jaloimman miehen, kruunun lähimmän miespuolisen perijän.
"Olit sen päättänyt ja saitkin sen aikaan, sillä isäsi ei voinut vastustaa ainoatakaan toivomustasi. Ja Eutarik unohti pian säälinsä silmäpuolta kohtaan, kun hänelle tarjottiin kauniin kuninkaantyttären käsi.
"Korvaukseksi — tai kenties pilkalla — annettiin minulle kuitenkin mieheksi amali — Teodahad, tuo kurja raukka."
"Gotelindis, minä vannon, etten koskaan aavistanutkaan sinun rakastavan
Eutarikia. Kuinka voin —"
"Tietysti! Kuinka voit uskoakaan, että tuo rumilas kohottaisi ajatuksensa niin korkealle.
"Oi, sinä kirottu. Jos edes olisit rakastanut häntä ja tehnyt hänet onnelliseksi, niin — minä olisin antanut sinulle anteeksi.
"Mutta sinä et rakastanut häntä. Sinä rakastit vain valtikkaa. Sinä teit hänet onnettomaksi.
"Vuosien vieriessä näin hänen kuihtuvan rinnallasi sorrettuna ja ilman rakkautta. Sydänjuuria myöten oli kylmyytesi hänet jäätänyt.
"Jääkylmän ylpeytesi aiheuttama suru surmasi hänet ennen aikojaan. Sinä, sinä olet ryöstänyt minulta rakastettuni ja saattanut hänet hautaan — kostoa, kostoa hänen puolestaan."
Ja laajassa, korkeassa holvissa kaiku vastasi: "Kostoa, kostoa".
"Apua", huusi Amalasunta ja juoksi, takoen epätoivoisesti käsillään marmorilevyjä, ympäri huoneen parveketta.
"Niin, huuda vain, täällä ei ääntäsi kuule muu kuin koston jumala.
"Luuletko, että olen turhaan vihaani hillinnyt kuukausimääriä.
"Hyvin usein ja helposti olisin voinut Ravennassa tuhota sinut myrkyllä tai tikarilla, mutta minä houkuttelin sinut tänne.
"Serkkujeni hautapatsaan luona ja äsken vuoteesi ääressä oli minulla täysi työ saada jo koholla oleva käsivarteni estetyksi antamasta sinulle kuoliniskua. — Sinun täytyy kuolla tuuma tuumalta ja minä tahdon nauttia nähdessäni kuolemantuskan kasvavan hetki hetkeltä."
"Hirviö!"
"Mitä ovatkaan nämä hetket niihin vuosikymmeniin verrattuina, joiden kuluessa olet kiduttanut minua rumentamalla kasvoni, ryöstämällä rakastettuni ja itse säilyvän kauniina. Mitä ovat hetket vuosikymmeniin verrattuina. Mutta nyt saat siitä rangaistuksen."
"Mitä aiot tehdä?" huudahti kiusattu ruhtinatar kulkien kerran toisensa perästä parvekkeen ympäri löytääkseen pakotien.
"Aion hukuttaa sinut hitaasti, hitaasti tämän kylpytornin vesilaitoksiin, jonka ystäväsi Cassiodorus on rakennuttanut.
"Sinä et tiedä, millaisia mustasukkaisuuden ja voimattoman raivon tuskia olen saanut tässä talossa kärsiä, kun sinä vietit täällä hääsi Eutarikin kanssa ja minun täytyi olla mukana palvelijanasi.
"Tässä kylpyhuoneessa, sinä kopea, olen päästänyt sandaalit jaloistasi ja kuivannut jäsenesi — tässä huoneessa sinä kuolet."
Hän painoi erästä jousta.
Ylemmän kerroksen lattia, pyöreä metallilaatta, jakautui kahteen puoliympyrään, jotka katosivat vasemmalle ja oikealle muurin sisään. Kauhistuneena Amalasunta katseli kapealta parvekkeelta torninkorkuiseen aukkoon jalkojensa juuressa.
"Muista silmääni", huusi Gotelindis.
Yht'äkkiä avautuivat pohjakerroksen sulkuportit, ja järven vesi syöksyi sisään pauhaten ja sähisten ja kohoten ylemmäksi peloittavan nopeasti.
Amalasunta näki varman kuoleman edessään. Hän huomasi mahdottomaksi päästä pakoon ja vielä mahdottomammaksi taivuttaa pirullisen vihollisensa armoa antamaan. Silloin hän sai takaisin amelungien vanhan, ylpeän rohkeuden. Hän tuli levolliseksi ja mukautui kohtaloonsa.
Hän huomasi helleeniläisaiheisten korkokuvien joukossa aivan lähellä oven oikealla puolella Kristuksen kuolemaa esittävän kuvan. Tämä virkisti hänen sieluaan. Hän lankesi polvilleen marmoriin hakatun ristin eteen, tarttui siihen molemmin käsin ja rukoili rauhallisesti suljetuin silmin. Vesi nousi sillä välin ylemmäksi ja huuhteli jo parvekkeen portaita.
"Aiotko sinä rukoilla, murhaaja?
"Pois ristin luota", huusi Gotelindis vimmoissaan. "Muista kolmea herttuaa!"
Äkkiä kahdeksankulmion oikealla puolella olevat delfiinit ja tritonit alkoivat pursuttaa kuumaa vettä. Valkea savu kumpusi torvista.
Amalasunta hypähti ylös ja riensi parvekkeen vasemmalle reunalle.
"Gotelindis, minä annan sinulle anteeksi! Tapa minut, mutta anna sinäkin sielulleni anteeksi."
Ja vesi nousi yhä ylemmä. Se aaltoili jo ylimmällä portaalla ja lainehti vähitellen parvekkeen lattialle.
"Minäkö antaisin sinulle anteeksi? En koskaan. Ajattele Eutarikia!" —
Sihisten räiskähtivät vasemmalta tulikuumat suihkut Amalasuntan päälle.
Hän pakeni nyt keskelle huonetta, vastapäätä medusanpäätä, ainoaan paikkaan, mihin vesisuihkut eivät vielä ulottuneet.
Jos hän nousisi tämän lähellä olevalle ponnahdussillalle, voisi hän suojella henkeänsä vielä muutaman hetken. Gotelindis näytti odottavan sitä ja aikoi nauttia toisen tuskista. Vesi kohisi jo parvekkeen marmorilattialla ja huuhteli Amalasuntan jalkoja. Tämä riensi kiiltävänruskeita portaita ylös ja nojasi sillan marmorikaiteeseen.
"Kuule, Gotelindis, viimeinen pyyntöni. Se ei koske minua — kansani, kansamme puolesta rukoilen — Petros aikoo tuhota sen ja Teodahad —"
"Niin, minä tiesin, että tämä valtakunta on sielusi viimeinen huoli.
"Kuule! Se on hukassa!
"Nuo hullut gootit, jotka vuosisatoja ovat pitäneet amaleja balteja parempina, on nyt amalien suku myynyt ja pettänyt. Belisarius lähenee sotajoukkoineen, eikä kukaan ole heitä varoittanut."
"Sinä erehdyt, paholainen, he ovat saaneet varoituksen.
"Minä, heidän kuningattarensa, olen varoittanut heitä.
"Eläköön kansani!
"Turmio goottien vihollisille! Jumala armahtakoon sieluani!"
Nopeasti hän hyppäsi korkealta sillan kaiteelta kuohuviin aaltoihin, jotka kohisten sulkivat hänet syliinsä.
Gotelindis tuijotti yhä siihen paikkaan, jossa hänen uhrinsa oli seisonut.
"Hän on kadonnut", sanoi hän.
Sitten hän katsoi veteen. Pinnalla ui Amalasuntan rintaliina.
"Kuollessaankin tämä nainen voitti minut", sanoi hän hitaasti. "Kuinka pitkä oli vihani ja kuinka lyhytaikainen koston ilo."