SEITSEMÄS LUKU.
Useita viikkoja edellä kerrotun tapauksen jälkeen tapaamme totisen prefektin seurassa, joka ei näytä oikein soveliaalta, kun otetaan huomioon hänen ylhäinen asemansa ja hänen ikänsä.
Ensimmäisinä vuosisatoina Konstantinuksen kääntymisen jälkeen synnytti murrosaika, jona Rooman valtakunnan asukkaat vähitellen kääntyivät pakanuudesta kristinuskoon, räikeitä vastakohtia sen aikaisessa elämässä ja tavoissa. Varsinkin näyttelivät niinä aikoina huomattavaa osaa rauhalliset juhlat, joita pidettiin milloin vanhan milloin uuden uskonnon kunniaksi.
Kristillisen kirkkovuoden suurten juhlapäivien ohella vietettiin vielä melkein kaikkialla vanhojen jumalien iloisia juhlia, vaikka ne olivatkin suurimmaksi osaksi menettäneet alkuperäisen merkityksensä ja uskonnollisen leimansa.
Kansa saatiin kyllä luopumaan uskostaan Jupiteriin ja Junoon ja lopettamaan pakanalliset juhlamenot ja uhrit, mutta sitä ei saatu luopumaan leikeistä, juhlista, tansseista ja juomingeista, jotka kuuluivat noihin juhlamenoihin. Ja kristillinen kirkko oli alussa tarpeeksi viisas ja suvaitsevainen salliakseen sellaista, mitä se ei voinut helposti muuttaa.
Niinpä vasta vuonna neljäsataa yhdeksänkymmentä kuusi saatiin töin tuskin poistetuksi aito pakanalliset luperkaliat, joihin liittyi raakoja taikauskoisia menoja ja kaikenlaista vallattomuutta.
Paljon kauemmin olivat tietysti käytännössä viattomammat juhlat, kuten florialiat ja paliliat. Useat näistä ovat säilyneet meidän päiviimme saakka Italian kaupungeissa ja kylissä, vaikka niiden merkitys on tietysti kokonaan muuttunut.
Florialia-juhlan päivä oli käsissä. Sitä oli aikaisemmin vietetty kaikkialla niemimaassa leikkien ja tanssien erityisesti iloisen, vilkkaan nuorison juhlana. Näinäkin aikoina vietettiin sitä vielä ainakin vieraskäynnein ja juomingein.
Niinpä molemmat Liciniukset ja heidän seurapiiriinsä kuuluvat nuoret ritarit ja patriisit olivat kokoontuneet florialiain pääjuhlapäivänä pitoihin, joita varten kukin vieraista oli hankkinut osansa ruokaa tai viiniä, kuten nykyaikaisissa n.s. piknikeissä.
Iloinen seurue kokoontui nuoren Kallistratoksen, erään Korintosta kotoisin olevan miellyttävän ja rikkaan kreikkalaisen luo. Tämä oli asettunut asumaan Roomaan nauttiakseen siellä taiteilijaelämästä. Hän oli rakennuttanut lähelle Sallustiuksen puutarhoja aistikkaan talon, josta oli tullut iloisten, elämänhaluisten ja hienosti sivistyneiden roomalaisten kokouspaikka.
Paitsi Rooman rikasta ylhäisöä seurustelivat siellä parhaasta päästä taiteilijat ja oppineet sekä sitäpaitsi se osa roomalaista nuorisoa, joka ei halunnut uhrata aikaa valtion asioihin hevostensa, vaunujensa ja koiriensa vuoksi ja joka tähän saakka oli ollut prefektin vaikutusvallan ulkopuolella.
Hän tuli senvuoksi hyvin iloiseksi, kun nuori Lucius Licinius, muuan hänen innokkaimpia puoluelaisiaan, kutsui hänetkin mukaan.
"Tiedän kyllä", sanoi nuorukainen arasti, "ettemme voi tarjota sinun hengellesi täysiarvoista seuraa ja jolleivät sinua houkuttele vanhat kyprolaiset ja falernoviinit, joita Kallistratos on luvannut tarjota, lienee parasta, ettet tulekaan sinne."
"Ei, poikani. Minä tulen", sanoi Cethegus. "Minua eivät sinne houkuttele vanhat kyprolaiset eikä falernoviinit, vaan nuoret roomalaiset." —
Kallistratos, joka oli ylpeä helleeniläisestä sukuperästään, oli rakennuttanut kreikkalaistyylisen talonsa Rooman keskukseen.
Talo ei ollut sen aikaisen kreikkalaisen tyylin mukainen, vaan siinä vallitsi Perikleen Kreikan vapaa ja puhdas maku. Sen vuoksi hänen talonsa olikin jalon yksinkertaisuutensa vuoksi vastakohtana ajan mauttomuudelle ja ylellisyydelle.
Kapean käytävän kautta tultiin peristyliumiin, pylväskäytävien ympäröimään avonaiseen pihaan. Tämän keskellä oli soliseva suihkukaivo, jonka vesiallas oli tehty ruskeasta marmorista.
Pohjoiseen päin avautuvassa pylväskäytävässä oli paitsi muita huoneita myöskin ruokasali, jossa tämänpäiväinen pieni seura oli koolla.
Cethegus oli pidättänyt itselleen oikeuden olla saapumatta coenaan, varsinaiseen juhla-ateriaan. Hän oli luvannut tulla vasta commissatioon, päivällisten jälkeen alkavaan, koko yön kestävään juominkiin.
Niinpä hän tapasikin taloon tullessaan ystävykset kauniissa juomasalissa, jossa kilpikonnanluulla peitettyihin seiniin kiinnitetyt sirot pronssilamput olivat jo kauan palaneet. Vieraat makailivat hevosenkengän muotoisen trikliniumin patjoilla ruusu- tai murattiseppeleet päässä.
Ovella löyhähti tulijaa vastaan huumaava viinin ja kukkien tuoksun sekoitus. Kirkas soihtujen valo ja iloiset värit häikäisivät silmiä.
"Terve, Cethegus", sanoi isäntä mennen tulijaa vastaan. "Kuten näet on täällä vain pieni seura koolla."
Cethegus käski orjansa, jonka hän oli tuonut mukanaan, riisua sandaalit jaloistaan. Orja oli kaunis, hoikkavartaloinen maurilainen, jonka hentojen jäsenien kauneuden keveän tunikan helakanpunainen harso pikemmin toi esille kuin peitti. Sillä aikaa kun orja irroitti sandaaleja, Cethegus laski vieraitten lukumäärän ja sanoi hymyillen:
"Meitä on vähemmän kuin sulottaria, mutta enemmän kuin runottaria."
"Riennä, valitse itsellesi seppele", kehoitti Kallistratos, "ja asetu paikallesi, kunniapaikalle tuonne keskimmäiselle sohvalle."
"Olemme valinneet sinut jo edeltäpäin symposiarkiksi, juhlan kuninkaaksi."
Prefekti oli jo ennakolta päättänyt hurmata nämä nuoret miehet.
Hän tiesi siihen pystyvänsä ja tällä kertaa hän tahtoikin tehdä sen.
Hän valitsi ruususeppeleen ja tarttui norsunluiseen valtikkaan, jonka syyrialainen orja polvistuen ojensi hänelle.
Asettaen ruusudiadeemin otsalleen hän heilutti arvokkaasti sauvaansa.
"Siis teen lopun teidän vapaudestanne", sanoi hän.
"Sinä olet kuin syntynyt hallitsijaksi", huusi Kallistratos puoleksi leikillä, puoleksi tosissaan.
"Mutta tahdon olla lempeä tyranni. Ensimmäinen säätämäni laki olkoon: yksi kolmasosa vettä — kaksi kolmasosaa viiniä."
"Kas vain", huudahti Lucius Licinius juoden hänen onnekseen, "bene te! Sinun hallituksesihan on erinomainen. Sellainen sekoitus on tavallisesti väkevintä, mitä me nautimme ja sitäkin vasta juominkien loppupuolella."
"Niin, ystäväni", sanoi Cethegus hymyillen ja heittäytyen pitkälleen keskimmäisen sohvan kulmapaikalle — konsulinpaikalle — "olen harjoittanut juomaopintoja Egyptissä ja juon vain puhdasta viiniä.
"Hei juomanlaskija — mikä hänen nimensä on?"
"Ganymedes — hän on Frygiasta kotoisin. Kaunis vartalo, vai mitä?"
"Siis, Ganymedes, tottele Jupiteriasi ja aseta jokaisen viereen patera mamertinilaista viiniä — mutta Balbuksen viereen kaksi, koska he ovat samasta maasta kotoisin."
Nuoret miehet nauroivat.
Balbus oli rikas tilanomistaja Siciliasta. Hän oli hyvin nuori, mutta hyvin lihava.
"Puh", sanoi nuori juomari nauraen, "kun päässäni on murattiseppele ja sormessani ametistisormus — uhmailen Bakkuksen valtaa."
"No, kuinka pitkälle olette päässeet viinin juonnissa?" kysyi Cethegus ja viittasi maurilaiselle, joka nyt seisoi hänen takanaan. Tämä antoi hänelle toisen ruususeppeleen, jonka hän tällä kertaa asetti kaulaansa.
"Viimeksi saimme settiläistä viiniä ja hymettolaista hunajaa. Maistele itse!"
Puhuja oli Piso, veitikkamainen runoilija, jonka epigrammit ja anakreonilaiset laulut olivat niin kysyttyjä, että kirjakauppiaat töin tuskin ennättivät saada tarpeeksi jäljennöksiä. Mutta runoilijan raha-asiat olivat siitä huolimatta aina runollisessa epäjärjestyksessä.
Hän ojensi prefektille omituisen muotoisen pikarin, pronssisen käärmeenpään, joka oli niin tehty, että juoja sai siitä voimakkaan viinisuihkun suoraan kurkkuunsa, jollei hän hoidellut pikaria hyvin varovaisesti.
Mutta Cethegus tunsi metkun, jonka vuoksi hän joi varovaisesti ja ojensi pikarin takaisin.
"Pidän enemmän kuivista sukkeluuksistasi, Piso", nauroi hän ja sieppasi tämän rintapoimuista täyteen kirjoitetun vahataulun.
"Anna se takaisin", sanoi Piso, "ei siinä ole runoja — vaan päinvastoin — siinä on vain viinin ja hevosten aiheuttamien velkojeni summa."
"Mutta minä olen ne nyt anastanut", väitti Cethegus, "siis — ne ovat minun. Saat käydä huomenna perimässä kuitin luotani. Mutta et sinä sitä ilmaiseksi saa. Korvaukseksi on sinun tuotava pureva epigrammi hurskaasta Silverius-ystävästäni."
"Oi, Cethegus", huusi iloinen runoilija, jota Cetheguksen menettely imarteli, "vähemmästäkin kuin neljästäkymmenestä tuhannesta solidista ihminen voi olla pureva! Varokoon nahkansa tuo pyhä Jumalan mies."