YHDEKSÄS LUKU.
Arvelematta nuori orja asettui pöytien muodostaman hevosenkengän sisäpuolelle selkä oveen päin käännettynä. Säihkyvin silmin hän katseli juhlavieraita ja lopuksi hänen katseensa pysähtyi hänen isäntäänsä. Kaikki katselivat ihaillen solakoiden jäsenien voimaa ja kauneutta. Tumman pronssin väristä ruumista peitti vain lanteiden ympärillä heleänpunainen vyöhyt.
"Helppoa on kertoa sen, joka on kovia kokenut. Olen kotoisin auringon lempimaasta, missä sadat palmut varjostavat iäti vihertäviä kosteikkoja, jotka paitsi meitä, vain jalopeura ja pilkukas pantteri tunsi.
"Mutta eräänä onnettomuudenyönä viholliset löysivät vanhan piilopaikkamme.
"Ne olivat vandaalilaisia ratsumiehiä eikä pelastusta tullut mistään.
"Mustana ja punaisena nousi teltoistamme savu seetrien latvojen yli, huutaen pakenivat naiset ja lapset. Silloin suhahtava keihäs osui minuun.
"Tulin tajuihini kreikkalaisella orjalaivalla, joka oli meidät ostanut, minut sekä useat muut heimoni miehistä ja vaimoista. En saanut muuta pelastetuksi kuin jumalani, valkoisen käärmekuninkaan, jota pidin vyöhöni kätkettynä. He veivät meidät Roomaan ja minut osti eräs, jonka nimi olkoon kirottu."
"Se oli ystävämme Calpurnius", selitti Cethegus toisille.
"Älköön ainoakaan tähti valaisko hänen öistä vaellustaan, hän menehtyköön janoon kuumalla hiekalla", huusi maurilainen vihasta hampaitaan kiristäen.
"Hän pieksi usein minua aivan syyttä ja antoi minun nähdä nälkää. En sanonut mitään, rukoilin vain jumalaltani hänelle kostoa.
"Häntä suututti, että niin levollisena kärsin hänen raivonsa.
"Hän ei tietänyt, että Syphax kantoi vyössään jumalaansa käärmeen muodossa.
"Hän tuli eräänä aamuna vuoteeni luo ja näki käärmeen kaulassani.
"Hän pelästyi. Sanoin, ettei sen purema ollut kuolettava, mutta kenties sen kosto.
"Silloin hän vihastui, löi minua ja huusi: 'Tapa heti tuo mato!'
"Turhaan rukoilin häntä ja anoin polvillani armoa käärmeelle.
"Hän löi minua ja yritti lyödä jumalaanikin, ja kun suojelin sitä ruumiillani, huusi hän yhä kiivaammin: 'Tapa tuo eläin!' Mutta kuinka olisin voinut totella.
"Silloin hän huusi orjiansa ja sanoi:
"'Ottakaa hänen petonsa kiinni ja keittäkää se elävänä. Hänen täytyy syödä jumalansa.'
"Minä pelästyin sellaista julmuutta.
"Ja orjat tarttuivat minuun kiinni ja koettivat saada käärmeenikin käsiinsä. Mutta jumala antoi minulle raivon voimat, nuolen haavoittaman tiikerin voimat. Ja minä karkasin huutaen heidän kimppuunsa.
"Iskin tuon kirotun maahan tällä nyrkilläni ja pääsin huoneen ovelle sekä sieltä ulkoilmaan, perässäni kolmekymmentä orjaa.
"Nyt oli kysymys hengestäni."
Vieraat kuuntelivat jännittyneinä kertomusta. Balbuskin laski pöydälle pikarin, josta hän juuri oli aikonut juoda.
"Juoksen jokseenkin hyvin. Usein olimme me, kolme serkkuani ja minä, ajaneet tuulennopean gasellin väsyksiin.
"Ja orjat olivat hitaat ja raskasjalkaiset.
"Mutta he tunsivat kaupungin ja sen kadut, joita minä en tuntenut.
"Niin tuli kilpailu epätasaiseksi.
"Takaa-ajajat jakautuivat kolme- tai nelimiehisiin ryhmiin ja pääsivät aina edelleni juoksemalla sivukatuja myöten ja pihojen läpi.
"Kaikeksi onneksi olin erään pajan ohi juostessani siepannut raskaan palohaan. Pari kolme kertaa käytin sitä peloittaakseni ja iskeäkseni vainoojiani, jotka tulivat vastaani edestäpäin.
"Tunsin, etten enää jaksaisi kauan paeta. Vaikka olinkin nopea ja he hitaat, täytyisi minun kuitenkin lopuksi joutua heidän käsiinsä.
"Silloin lähetti jumala, jota yhä pidin vasemmalla kädelläni rintaani vasten painettuna, hänet — ja orjan kauniit silmät säkenöivät — herrani, tuon voimakkaan, joka on mahtava kuin Abaritanan jalopeura ja viisas kuin elefantti, hyvä kuin vieno sade pitkän poudan jälkeen ja suloinen kuin —"
"Nyt kerrot huonosti, Syphax. Minä kerron tapauksen lopun. Olin juuri tulossa vallituksilta Aureliuksen portin ja Hadrianuksen haudan luota."
"Kauniista, jumalain kuvilla kaunistetusta lempipaikastasi", keskeytti
Kallistratos.
"Ja käännyin Kapitoliumin juurella Trajanuksen torille päin. Siellä seisoi töllöttävä, hoilaava kansanjoukko, joka uteliaana katseli ihmismetsästystä. Maurilainen lensi kuin nuoli Nervan torilta päin paljon edellä takaa-ajajiaan.
"Mutta silloin tuli torille aivan minun viereeni vasemmalta viisi ja oikealta seitsemän Calpurniuksen orjaa, valmiina ottamaan hänet kiinni niin pian kuin hän saapuisi sinne.
"Hän on hukassa", sanoi vieressäni tuttu ääni. Se oli Massurius, joka oli juuri tulossa Augustuksen kylpylaitoksesta.
"Kenen oma hän on?" kysyin minä.
"Calpurnius on isäntämme", vastasi vieressäni seisova orja.
"Voi häntä silloin", sanoi Massurius minulle. "Calpurnius rankaisee orjiaan upottamalla ne kaulaa myöten kalalammikkoonsa, jossa hänen ankeriaansa ja haukensa syövät ne elävältä."
"Niin", sanoi orja, "Syphax iski hänet maahan ja herrani huusi pystyyn päästyään: viekää tuo koira ankeriaiden ruoaksi. Joka saa hänet kiinni, on vapaa."
Katsoin torille päin maurilaista, joka oli tullut aivan lähelle meitä.
"Tuo on liian hyvä kalojen ruoaksi", sanoin minä, "millainen vartalo!
Lyön vetoa siitä, että hän pääsee karkuun."
Pakolainen oli juuri murtautunut sen orjajoukon läpi, joka oli häntä vastassa Via Julian suulla, ja juoksi suoraan meitä kohti.
"Ja minä lyön tuhannesta solidista vetoa, ettei hän pääse karkuun.
Katso noita peitsiä tuolla", sanoi Massurius.
Aivan meidän edessämme oli viisi peitsillä ja heittokeihäillä varustettua orjaa.
"'Olkoon menneeksi', huusin minä, 'tuhat solidia.'
"Hän oli jo aivan edessämme.
"Kolme keihästä suhahti yht'aikaa häntä kohti. Mutta notkeana kuin pantteri nuorukainen kumartui niiden alle ja hyppäsi taas korkealle jäljellä olevien kahden keihään ylitse.
"Hengästyneenä hän putosi maahan aivan minun viereeni. Kivien ja nuolien haavoista vuoti verta, ja Forum Juliumilta päin tuli koko orjajoukko.
"Epätoivoisena hän katseli ympärilleen ja aikoi juuri lähteä Rauhantemppelinkatua pitkin, joka olisi vienyt hänet suoraan hänen isäntänsä taloon.
"Silloin huomasin, että aivan edessämme olevan Pyhän Laurentiuksen pienen basilikan portti oli auki.
"'Juokse tuonne!' huusin hänelle."
"Omalla kielelläni! Hän osaa minun kieltäni", huudahti Syphax.
"Minun luullakseni hän osaa kaikkia kieliä", arveli Marcus Licinius.
"'Tuonne päin, siellä on turvapaikka.'
"Nuolen nopeudella hän riensi portaita ylös. Hän oli jo päässyt viimeiselle portaalle, kun häntä kohti heitetty kivi kaatoi hänet maahan. Lähin takaa-ajajista oli myös perillä ja tarttui häneen kiinni.
"Mutta liukkaana kuin ankerias riistäytyi hän orjan käsistä, paiskasi tämän portaita alas ja juoksi kirkon ovesta sisään."
"Sinä olit siis voittanut", sanoi Kallistratos.
"Minä kyllä, mutta ei hän.
"Sillä Pyhän Laurentiuksen papit, jotka muuten niin kiivaasti puolustavat turvapaikka-oikeuttaan eivät ollenkaan sääli pakanaa.
"Yhden päivän he pitivät häntä kätkössä, mutta kun he kuulivat, että hän oli käärmeen vuoksi lyönyt isäntäänsä, antoivat he hänen valittavakseen joko kristityksi rupeamisen ja epäjumalasta luopumisen tai Calpurniuksen ja ankeriasten luo palaamisen.
"Syphax valitsi kuoleman.
"Kun sain sen tietää ostin hänet hänen isännältään ja pelastin näin tämän hoikan pojan, Rooman kauneimman orjan hengen."
"Se ei ollut huono kauppa", tuumi Marcus. "Maurilainen on sinulle uskollinen."
"Niin minäkin luulen", sanoi Cethegus. "Syphax, mene paikoillesi.
"Tuolta näkyy keittäjä tuovan meille mestariteoksensa maistettavaksi."