KYMMENES LUKU.
Se oli kuusi naulaa painava kampela, jota jo vuosikausia oli syötetty hanhenmaksalla Kallistratoksen merivesisäiliössä. Ylistetty "rhombus" tuotiin sisään hopeaisella vadilla, päässään pieni kultainen kruunu.
"Kaikki hyvät jumalat ja sinä, profeetta Joonas", lallatteli Balbus vaipuen pitkälleen patjoille, "kala on arvokkaampi kuin minä itse."
"Hiljaa, ystäväiseni", varoitteli Piso, "ettei Cato meitä kuule. Hän on sanonut: voi sitä kaupunkia, jossa kala on arvokkaampi kuin nauta."
Kaikuvat naurunhohotukset ja äänekkäät huudot Euge belle! tukahduttivat puoleksi humaltuneen Balbuksen vihanpurkaukset.
Kala leikeltiin ja huomattiin erinomaiseksi.
"Hei, orjat, viekää pois mieto massiko, jalo kala tahtoo uida jalossa nesteessä.
"Ylös, Syphax. Nyt on sopiva aika nauttia sitä, minkä minä olen tuonut juhlaa varten. Mene ja tuota sisään amfora, jonka orjat ovat ulkona asettaneet lumeen. Sitä juodaan keltaisista merenpihkapikareista."
"Mitä harvinaista viinilajia se on ja mistä maasta?" kysyi
Kallistratos.
"Kysy tältä paljon matkustaneelta Odysseukselta mistä maanosasta?" sanoi Piso.
"Teidän täytyy arvata. Ja sille, joka sen arvaa ja joka on ennen tätä viiniä maistanut, annan minä sitä yhtä suuren amforan kuin tämä."
Kaksi muratilla seppelöityä orjaa raahasi sisään valtavaa, omituisenmuotoista, tummaa ruukkua. Se oli kaiverrettu tummanruskeasta porfyyristä ja koristettu kaikenlaisilla hieroglyfeillä. Suu oli huolellisesti peitetty kipsikerroksella.
"Kautta Styxin. Tuleeko se Tartaruksesta? Se on musta peijakas", nauroi
Marcus.
"Mutta sillä on valkoinen sielu", sanoi prefekti. "Näytä se, Syphax."
Nuubialainen kalkutteli huolellisesti kipsin irti mustapuisella vasaralla, jonka Ganymedes hänelle antoi, veti pronssitangolla palmunsyistä tehdyn korkin ulos, kaatoi päällimmäisenä uivan öljykerroksen pois ja täytti pikarit.
Voimakas, huumaava tuoksu levisi tästä valkeasta tahmeasta nesteestä.
Kaikki joivat tunnustellen.
"Jumalien juomaa", huudahti Balbus laskien pikarin kädestään.
"Mutta voimakasta kuin sula tuli", sanoi Kallistratos.
"Ei, minä en tunne tätä viiniä", sanoi Lucius Licinius.
"En minäkään", vakuutti Marcus Licinius.
"Mutta minä olen iloinen, että olen oppinut sen tuntemaan", huusi Piso ja ojensi Syphaxille tyhjän pikarinsa täytettäväksi.
"No", sanoi isäntä kääntyen viimeisen, oikealla puolellaan olevan vieraan puoleen, joka tähän saakka oli ollut ääneti, "no, Furius, suuri merenkulkija, seikkailija, Intian tutkija, maailman ympäri purjehtija, joutuuko sinun viisautesi häpeään?"
Puhuteltu kohottautui hiukan sohvaltaan. Hän oli kaunis, atleettimainen, noin kolmikymmen-vuotias mies. Hänen auringonpaahtamat kasvonsa olivat pronssinväriset, pikimustat silmät olivat syvällä pään sisässä, hampaat hohtavan valkoiset ja täysiparta itämaiseen tapaan leikattu.
Mutta ennenkuin hän ehti sanoa mitään, huudahti Kallistratos:
"Mutta, Zeus Xenioksen kautta, minä luulen, ettette te tunne toisianne."
Cethegus katseli tätä huomiota ansaitsevaa miestä tutkivasti.
"Minä tunnen Rooman prefektin", sanoi Furius.
"No, Cethegus, ja tämä on tulinen ystäväni Furius Ahalla Korsikasta, Länsi-Rooman rikkain laivanomistaja, tutkimaton kuin yö ja kuuma kuin tuli, hänellä on neljäkymmentä taloa, huviloita ja palatseja kaikilla Europan, Aasian ja Afrikan rannikoilla, kaksikymmentä laivaa, pari tuhatta orjaa ja merimiestä ja —"
"Eräs hyvin kielevä ystävä", keskeytti korsikalainen. "Prefekti, minun käy sinua sääli, mutta amfora on minun. Minä tunnen viinin." —
Ja hän otti hyypänmunan ja löi sen rikki hopealusikalla.
"Tuskin vain", sanoi Cethegus ivallisesti hymyillen.
"Varmasti. Se on isis-viiniä. Egyptistä Memfiistä." Ja hän joi levollisesti keltaisenruskean munan.
Hämmästyneenä Cethegus katseli häntä. "Oikein arvattu", sanoi hän sitten. "Missä sinä olet sitä juonut?"
"Luonnollisesti samassa paikassa kuin sinäkin. Sitä juoksee vain yhdestä lähteestä", sanoi korsikalainen nauraen.
"Te olette ladelleet kylliksi salaisuuksia. Ei mitään arvoituksia ruusujen keskellä", huusi Piso.
"Missä olette te kaksi näätää joutuneet samalle pesälle?" kysyi
Kallistratos.
"Saatte sen pian tietää", sanoi Cethegus.
"Vanhassa Egyptissä, pyhän Memfiin edustalla oleskelee vielä näinä päivinä aivan kristillisten erakkojen ja munkkien naapurina erämaassa lujauskoisia miehiä ja varsinkin naisia, jotka eivät tahdo luopua Apiksesta eikä Osiriksesta, jotka uskollisesti säilyttävät etenkin suloisen Isiksen palvelemisen.
"He pakenevat maan päältä, mihin kirkko on voitokkaasti pystyttänyt lihankiduttamisen ristin, syvyyteen, suuren maa-äidin salaiseen poveen, jossa he harjoittavat pyhää, kallista jumalanpalvelustaan.
"Erääseen Keopsin pyramidin alla olevaan labyrinttiin he ovat kätkeneet muutamia satoja ruukkuja tätä voimakasta viiniä, jolla aikoinaan Isiksen palvelijat huumasivat itsensä ilon ja rakkauden orgioihin.
"Säilytyspaikan salaisuus kulkee suvusta sukuun. Yksi papitar kerrallaan tietää kellarin paikan ja säilyttää sen avainta.
"Minä suutelin papitarta ja hän vei minut sisään — hän oli villi kissa, mutta hänen viininsä oli hyvää — ja hän antoi minulle lähtiessäni viisi ruukkua viiniä eväiksi.
"Niin pitkälle en minä päässyt Smerdan kanssa", sanoi korsikalainen. "Hän antoi minun juoda kellarissa, muistoksi hän antoi vain tämän" — ja hän paljasti ruskean kaulansa.
"Mustasukkaisuuden tikarin pistos", nauroi Cethegus. "Olen iloinen kuullessani, ettei tyttärestä tullut äitiään huonompi. Minun aikanani, silloin kun äiti minua juotti, juoksi pikku Smerda vielä lapsenvaatteissa. Eläkööt siis pyhä Niili ja suloinen Isis."
Molemmat joivat toistensa maljan.
Mutta molempia suututti se, että toinenkin tiesi salaisuuden, jonka kumpainenkin luuli yksin tietävänsä.
Mutta muut olivat hurmaantuneet jäisen prefektin hyvästä tuulesta. Hän laverteli heidän kanssansa iloisesti kuin nuorukainen. Lopuksi kun päästiin aiheeseen, joka on nuorille miehille pikarin ääressä mieluisin — rakkausseikkailuihin ja naisjuttuihin — oli hänellä tyhjentymätön varasto leikillisiä ja rivoja kertomuksia, joissa hän itse useimmiten näytteli pääosaa. Hänelle sateli kysymyksiä joka puolelta. Korsikalainen vain oli ääneti ja näytti kylmältä.
"Sano", huudahti isäntä viitaten juomanlaskijalle, kun sellaisen kertomuksen johdosta syntynyt naurunremakka oli tauonnut, "sano, sinä monia kokenut mies — sinä, joka tunnet egyptiläiset Isis-neidot, gallialaiset druidinaiset, Syyrian mustakutriset tyttäret ja sulavaliikkeiset helleeniläiset sisareni — ja osaat niille antaa arvon, sano, oletko koskaan rakastanut germaanilaista naista?"
"En", sanoi Cethegus maistellen isis-viiniään. "Ne ovat aina olleet mielestäni ikäviä."
"Ohoh", tuumi Kallistratos, "se oli liian rohkeasti sanottu. Minä sanon teille, että viime Calendaena minä mielettömästi rakastuin erääseen germaanilaisnaiseen, joka ei suinkaan ollut ikävä."
"Kuinka, sinä, korintolainen Kallistratos, Aspasian ja Helenan kotimaan mies, voit rakastua barbaarinaiseen? Oi, sinua, viekas Eros, miesten viekoittelija, mielten kiihoittaja!"
"Niin, olkoon mielen kiihoitusta, jos haluat — sellaista en ole ennen kokenut."
"Kerro, kerro", pyytelivät toiset.