YHDESTOISTA LUKU.
"Olkoon menneeksi", sanoi isäntä, "vaikken seikkailussa näytellytkään kovin loistavaa osaa.
"Viime Calendaena tulin kahdeksannella hetkellä kotiin Abaskantoksen kylpylaitoksesta.
"Kadulla taloni lähellä oli maahan laskettuna naisen kantotuoli ja sen vieressä neljä orjaa, luullakseni sodassa vangittuja gepidejä.
"Aivan taloni oven ääressä seisoi kaksi hunnutettua naista, calantica yli pään heitettynä.
"Toisella oli slaavilainen puku, mutta toinen oli hyvin komeasti ja aistikkaasti puettu ja se hitunen, minkä voin vartalosta ja ruumiinmuodoista nähdä, oli kerrassaan jumalallista. Millainen notkuva käynti, millaiset sirot sääret, millainen korkea, kaareva jalka.
"Kun tulin lähemmäksi nostattivat he itsensä kantotuoliin ja lähtivät pois.
"Mutta minä — te tiedätte, että kaikissa helleeneissä on kuvanveistäjän verta — minä näin koko yön unta siroista sääristä ja notkuvasta käynnistä.
"Kun seuraavana päivänä puolenpäivän aikaan avasin oven mennäkseni tapani mukaan torin yli kirjakauppiaan luo, näin saman kantotuolin tulevan taloani kohti.
"Minä myönnän, olematta sanottavasti turhamainen, että tällä kertaa luulin todella tehneeni valloituksen, — ainakin toivoin tehneeni.
"Ja epäilykseni haihtuivat kokonaan, kun tullessani kahdeksannella tunnilla kotiin, taas näin kauniin tuntemattomani, tällä kertaa ilman seuraa, rientävän ohitseni kantotuoliinsa. Koska en jaksanut kulkea nopsajalkaisten orjien perässä, menin talooni pää täynnä iloisia ajatuksia.
"Silloin sanoi ostiarius: 'Herra, hunnutettu orjatar odottaa sinua kirjastossa.'
"Sykkivin sydämin riensin kirjastohuoneeseen. Aivan oikein! Siellä oli orjatar, jonka olin eilen nähnyt. Hän heitti poimuisen vaipan hilkan kasvoiltaan. Hän oli kaunis, älykäs maurilainen tai kartagolainen — minä tunnen sen rodun — ja katsoi minua viekkaasti.
"'Minä pyydän sanansaattajan palkkiota', sanoi hän. 'Kallistratos, tuon sinulle hyvän sanoman.'
"Minä tartuin hänen käteensä ja yritin silittää hänen ruskeita poskiaan — sillä sen, joka mielii emäntää, on suudeltava orjatarta —, mutta hän sanoi nauraen:
"'Ei, minut lähettää Hermes eikä Eros.'
"'Hallitsijattareni' — minä rupesin kuuntelemaan tarkkaavaisemmin — 'hallitsijattareni on taiteen intohimoinen ystävätär. Hän tarjoaa kolme tuhatta solidia Ares-patsaasta, joka on talosi oven viereisessä seinäkomerossa.'"
Nuoret miehet nauroivat ääneen, Cethegus ylinnä muita.
"Niin, naurakaa te vain", jatkoi Kallistratos itsekin siihen yhtyen, "mutta silloin minua ei naurattanut. Kaikki unelmani olivat kuin poispyyhkäistyt ja harmistuneena sanoin minä: patsas ei ole kaupan.
"Orjatar tarjosi viisi tuhatta, tarjosi kymmenen tuhatta solidia.
Käänsin hänelle selkäni ja lähdin menemään ovea kohti.
"Silloin tuo kavala käärme sanoi:
"'Minä tiedän. Korinttolainen Kallistratos ei tahdo suostua ehdotukseen, sillä hän toivoi seikkailua, mutta huomasikin, että nyt on kysymys vain raha-asiasta.'
"'Hän on helleeni, hän rakastaa kauneutta ja hän on utelias näkemään emäntäni.'
"Tämä oli aivan totta enkä voinut muuta kuin hymyillä.
"'Hyvä', sanoi hän, 'sinä saat nähdä hänet.'
"'Ja silloin uudistan viimeisen tarjoukseni.'
"'Jos sinä silloinkin hylkäät sen, olet ainakin saanut uteliaisuutesi tyydytetyksi.'
"'Huomenna kahdeksannella tunnilla tulee kantotuoli taas tänne.'
"'Pidä silloin Ares käsillä.'
"Hän riensi tiehensä. Minä jäin levottomana paikalleni.
"Myönnän, että uteliaisuuteni oli suuri.
"Olin vakavasti päättänyt, etten antaisi Arestani, mutta taiteen ystävättären halusin sittenkin nähdä. Malttamattomana odotin määrättyä hetkeä.
"Hetki tuli, kantotuoli saapui.
"Minä odotin ovella.
"Orjatar ilmestyi sieltä.
"'Tule', huusi hän, 'sinä saat nähdä hänet.'
"Mielenliikutuksesta vavisten menin minä kantotuolin luo, purppura-esirippu vedettiin puoleksi syrjään ja minä näin —"
"No?" huudahti Marcus kumartuen eteenpäin pikari kädessä.
"Jotakin, jota en koskaan unhota.
"Aavistamattoman kauniit kasvot, ystäväni. Kypris ja Artemis yhdistettyinä.
"Silmiäni häikäisi. En osaa kuvailla häntä.
"Esirippu laskettiin alas.
"Mutta minä juoksin ovelle, otin Ares-kuvan seinäkomerosta, ojensin sen orjattarelle, en ottanut rahoja vastaan, vaan hoipertelin talooni huumaantuneena ikään kuin olisin nähnyt metsänneidon."
"Tämä on jo liikaa", nauroi Massurius. "Eipä sinun pitäisi olla vasta-alkaja Eroksen ammatissa?"
"Mutta", kysyi Cethegus, "mistä tiedät, että tenhottaresi oli gootti?"
"Hänellä oli tummanpunainen tukka, maidonkarvainen iho ja mustat silmäripset."
"Kaikki jumalat!" ajatteli Cethegus.
Mutta hän oli vaiti ja odotti.
Ei kukaan läsnäolijoista maininnut nimeä.
"He eivät tunne häntä", tuumi Cethegus itsekseen. "Milloin tämä tapahtui?" kysyi hän isännältä.
"Viime Calendaena."
"Aivan oikein", laski Cethegus. "Hän oli silloin matkalla Tarentumista
Rooman kautta Ravennaan. Hän lepäsi täällä kolme päivää."
"Ja sinä olet siis", nauroi Piso, "myynyt Areksesi yhdestä ainoasta katseesta. Huono kauppa! Tällä kertaa olivat Mercurius ja Venus liittolaisia. Kallistratos parka."
"Ah", sanoi tämä; "tämä kuvapatsas ei ollut paljon arvoinen. Se oli
nykyaikaista työtä. Napolilainen Ion teki sen kolme vuotta sitten.
Mutta, sen minä sanon, että olisin antanut siitä katseesta vaikka
Feidiaan veistämän kuvan."
"Oliko se ihannepää?" kysyi Cethegus näköjään välinpitämättömänä ja katseli ihaillen edessään seisovaa kuparista sekoitusastiaa.
"Ei, mallina oli eräs barbaari — joku goottilainen kreivi — Vatigis tai Vitigas — kukapa noita napaseutulaisten nimiä muistaisi", sanoi Kallistratos päättäen kertomuksensa ja alkaen kuoria persikkaa.
Miettiväisenä Cethegus ryyppi viiniään merenpihkapikaristaan.