KAHDEKSAS LUKU.

Seuraavana päivänä goottien lukuisa sotajoukko saapui ikuisen kaupungin edustalle ja piiritti sen seitsemästä kohdasta.

Nyt alkoi merkillinen piiritys, jonka aikana kävi ilmi sekä Belisariuksen päällikkönero ja kekseliäisyys että piirittäjien urhoollisuus.

Pelosta vavisten roomalaiset katselivat muureiltaan saapuvaa goottien laumaa, josta ei näyttänyt loppua tulevankaan.

"Katso, prefekti, tuo joukko valtaa muurisi."

"Niiden ympäristön, mutta niiden yli se ei tule.

"Ilman siipiä ei näille muureille päästä."

Vitiges oli jättänyt Ravennaan vain kaksituhatta miestä.
Kahdeksantuhatta hän oli lähettänyt Urbssalvian kreivin Uligiksen ja
Asculumin kreivin Ansan johdolla Dalmatiaan valloittamaan tätä
maakuntaa ja Liburniaa bysanttilaisilta sekä valtaaman takaisin tärkeää
Salonaa. Heidän piti pestata avukseen palkkasotureita Saviasta.

Goottien laivastokin lähetettiin sinne vastoin Tejan neuvoa. Hän ehdotti, että se olisi tuotu Portukseen, Rooman satamaan, piirittävän sotajoukon avuksi.

Maan puolelta kuningas piiritti Roomaa ja sen laajoja valleja sekä Marcus Aureliuksen ja prefektin rakennuttamia muureja sadallaviidelläkymmenellätuhannella miehellä,

Rooman muureissa oli siihen aikaan viisitoista pääporttia sekä sitäpaitsi joitakuita pienempiä.

Gootit pystyttivät muurien heikompien paikkojen edustalle kuusi leiriä.
Kaikki nämä kuusi leiriä olivat joen vasemmalla rannalla.

Mutta koska oli pelättävissä, että piiritetyt hävittäisivät Milviuksen sillan ja siten katkaisisivat piirittäjiltä kulkutien joen oikealle rannalle sekä saisivat vapaasti hallittavakseen koko alueen joen oikealta rannalta mereen saakka, gootit rakensivat Tiberin oikealle rannalle, "Neron kentälle", seitsemännen leirin, joka ulottui Vatikanin kukkulalta Milviuksen siltaan saakka.

Tämä silta suojeli siis Milviuksen siltaa ja uhkasi Hadrianuksen siltaa sekä Pyhän Pietarin porttiin päättyvää Roomaan johtavaa tietä. Porttia kutsuttiin Prokopiuksen tietojen mukaan jo silloin myöskin sisemmäksi Aureliuksen portiksi.

Se oli lähinnä Hadrianuksen hautaa.

Gootit vartioivat tarkasti myöskin Pyhän Pankratiuksen porttia Tiberin oikealla rannalla.

Tämän Neron kentällä, Pankratiuksen ja Pietarin porttien välillä olevan leirin päälliköksi Vitiges määräsi Mediolanumin kreivin Markjan, joka oli ollut cottilaisten alppien vartijana frankkeja vastaan.

Mutta kuningas kävi usein itse täällä tarkasti silmäillen Hadrianuksen hautaa.

Hän ei ruvennut minkään erityisen leirin päälliköksi, vaan pidätti itselleen ylipäällikkyyden määräten kuuden muun leirin päälliköiksi Hildebrandin, Totilan, Hildebadin, Tejan, Guntariksen ja Gripan.

Kaikkien seitsemän leirin ympäri kuningas kaivatti syvät haudat ja teetätti siten saadusta mullasta muurit haudan ja leirin välille ja vahvistutti ne paalutuksilla, suojaten siten leirit mahdollisilta hyökkäyksiltä.

Belisarius uskoi praenestinisen (nykyinen Porta maggiore) portin kaupungin itäosassa Bessakselle sekä kovasti uhatun Flaminiuksen portin, jonka läheisyydessä oli Totilan leiri, Constantinukselle. Tämä rakennutti sen melkein umpeen roomalaisista temppeleistä ja palatseista otetuilla marmorilohkareilla.

Belisarius oli sijoittanut pääleirinsä kaupungin pohjoisosaan.

Tämä oli heikoin Cetheguksen hänelle luovuttamista paikoista.

Prefekti oli pidättänyt itselleen kaupungin länsi- ja eteläosat, joista kukaan ei voinut häntä karkoittaa ja joissa hänen läsnäolonsa oli välttämätön.

Mutta täällä pohjoisessa oli Belisarius isäntänä. Hän asettui Flaminiuksen ja Pinciuksen — taikka nyt "Belisariuksen" — porttien välille, linnoituksen heikommalle paikalle ja suunnitteli hyökkäyksiä barbaareita vastaan.

Muut portit hän uskoi jalkaväenpäälliköiden Peraniuksen, Magnuksen,
Enneen, Artabaneen, Azaretaan ja Chilbudiuksen huostaan.

Prefekti oli luvannut puolustaa kaikkia portteja Tiberin oikealla rannalla, nimittäin uutta Porta aureliaa Hadrianuksen haudan luona, Porta septimianaa, vanhaa Porta aureliaa, jota siihen aikaan kutsuttiin Pankratiuksen portiksi, ja Porta portuensista sekä näiden lisäksi vasemmalta rannalta pyhän Paavalin porttia.

Vasta seuraava portti itäänpäin — ardeatininen — oli Belisariuksen suojeltavana. Täällä oli päällikkönä Chilbudius.

Sekä piirittäjät että piiritetyt osoittautuivat yhtä väsymättömiksi ja kekseliäiksi hyökkäys- ja puolustussuunnitelmien tekemisessä.

Kauan aikaa gootit koettivat keksiä keinoja saadakseen Rooman antautumaan ilman rynnäkköä, ja piiritetyt taas koettivat saada nuo tuumat turhiksi.

Gootit, jotka olivat campagnan herroja, koettivat näännyttää piiritettyjä janolla. He katkaisivat kaikki neljätoista komeaa vesijohtoa, jotka varustivat kaupungin juomavedellä.

Belisarius muurautti heti, kun hän oli tämän huomannut, vesijohtojen kaupunginpuoleiset päät kiinni.

"Sillä", oli Prokopius sanonut hänelle, "kun sinä, sankari Belisarius, kömmit vesijohtoa myöten Napoliin, voisi barbaarien mieleen johtua ryömiä samanlaista sankaritietä Roomaan. Tuskinpa he sitä häpeänäkään pitäisivät."

Kylvyistä piiritettyjen täytyi kokonaan luopua, sillä kauempana joesta olevissa kaupunginosissa saatiin tuskin juomavettä.

Katkaisemalla vesijohdot barbaarit olivat ottaneet roomalaisilta leivänkin suusta.

Siltä ainakin näytti.

Sillä Rooman kaikki vesimyllyt seisahtuivat nyt.

Viljaa, jonka Cethegus oli ostanut Sisiliasta ja Belisarius väkisin koonnut Rooman ympäristöstä vuokralaisten ja maanviljelijäin murinasta huolimatta, ei saatu enää jauhetuksi.

"Antakaa aasien ja härkien pyörittää myllyjä", komensi Belisarius.

"Useimmat aasit ja härät olivat siksi viisaita, Belisarius", vastasi
Prokopius, "etteivät ne tulleet tähän loukkuun meidän mukanamme.

"Meillä on härkiä vain teurastusta varten.

"Jos ne pannaan myllyjä pyörittämään, ei niissä sitten enää ole lihaa niin paljon, että niitä voisi teurastaa."

"Kutsu sitten Martinus tänne.

"Sain eilen Tiberin rannalla kävellessäni ja goottien telttoja laskiessani aatteen —"

"Joka Martinuksen on sen mahdottomuudesta huolimatta toteutettava.

"Mies parka!

"Noudan hänet joka tapauksessa."

Mutta kun Belisarius ja Martinus saman päivän iltana näyttivät yhteenliitettyjen venheiden päälle laaditun maailman ensimmäisen laivamyllyn, sanoi Prokopius ihastuneena:

"Laivamyllyissä jauhettu leipä ilahduttaa ihmisiä kauemmin kun suurimmat urotyösi. Täten jauhetussa viljassa on — kuolemattomuuden maku."

Belisariuksen keksimät ja Martinuksen laatimat laivamyllyt suorittivat todellakin koko piirityksen ajan kuiville jääneiden vesimyllyjen tehtävän.

Sen sillan alapuolella, jota nykyjään kutsutaan Ponte San Sistoksi, Janiculus-kukkulan juurelle Belisarius, näet, kiinnitti köysillä kaksi laivaa ja rakennutti niiden päälle myllyn, jonka ratasta sillan arkkujen väliin pusertunut vesi pyöritti kovalla vauhdilla.

Piirittäjät koettivat saada tuhotuiksi nämä laitokset, joista karkulaiset olivat heille kertoneet.

He heittelivät sillan yläpuolella olevilta rannoilta jokeen palkkeja, tukkeja ja puita, jotka todellakin yhdessä yössä tuhosivat kaikki joessa olevat myllyt.

Mutta Belisarius rakennutti myllyt uudestaan ja jännitti sillan yläpuolelle joen yli vahvan ketjun, johon kaikki myllyjä uhkaavat esineet tarttuivat.

Tällä rautaisella virransululla oli toinenkin tarkoitus kuin myllyjen suojeleminen. Sen piti myöskin estää gootteja pääsemästä kaupunkiin veneillä ja lautoilla jokea pitkin.

Sillä Vitiges oli nyt ryhtynyt kaikkiin toimiin rynnäkön varalta.

Hän rakennutti puisia torneja, jotka olivat korkeampia kuin kaupungin muurit. Tornit olivat rattailla ja niitä kuljetettiin vetojuhtien avulla.

Hän teetti lukemattomia ryntäysportaita sekä neljä hirmuista muurinsärkijää, joita kutakin hoitamaan tarvittiin viisikymmentä miestä.

Lukemattomilla risu- ja kaislakimpuilla täytettäisiin syvät vallihaudat.

Belisarius ja Cethegus puolestaan — edellinen pohjoisessa ja idässä, jälkimmäinen etelässä ja lännessä — valvoivat kaupungin puolustusta. He sijoittivat valleille ballisteja ja heittokoneita, jotka sinkosivat pitkien matkojen päähän hirrentapaisia keihäitä sellaisella voimalla, että ne puhkaisivat täydessä rautavaruksessa olevan miehen.

Portteja suojeltiin "susilla", s.o. rautapiikein varustetuilla palkeilla, jotka pudotettiin hyökkääjien päälle, kun nämä olivat saapuneet aivan portin viereen.

Lopuksi he sirottelivat paljon jalkarautoja ja piikkikuulia muurien ja barbaarien leirin väliselle aukealle paikalle.