KAHDESKYMMENESNELJÄS LUKU.
Seuraavana aamuna ravennalaiset näkivät ihmeekseen Prokopiuksen, Johanneksen, Demetriuksen, Bessaksen, Acaciuksen, Vitaliuksen ja joukon muita Belisariuksen päällikköjä menevän kuninkaan palatsiin.
He neuvottelivat antautumisen lähemmistä ehdoista ja muodoista.
Gootit puhuivat vain siitä, että rauha oli tehty.
Molemmat päätoivomukset, joiden vuoksi kansa oli ryhtynyt tähän ankaraan taisteluun, olivat saavutetut: he pysyivät vapaina ja saivat yksinään pitää hallussaan tämän kauniin Italian, joka oli muuttunut heille niin rakkaaksi.
Tämä oli paljon enemmän kuin mitä voi odottaakaan, kun ottaa huomioon goottien epätoivoisen aseman Rooman piirityksen jälkeen ja sen, että Ravennan olisi ollut ehdottomasti antauduttava.
Sukujen päämiehet ja muut vaikutusvaltaisemmat miehet sotajoukossa, jolle nyt ilmoitettiin Belisariuksen aikeesta, olivat täydellisesti hyväksyneet esitetyt ehdot.
Ne harvat, jotka eivät suostuneet, saivat lähteä vapaasti Ravennasta ja
Italiasta.
Mutta sitä paitsi hajoitettiin Ravennassa oleva goottijoukko eri tahoille.
Vitiges huomasi, että Belisariuksen oli mahdoton varastoillaan elättää paitsi omia miehiä myöskin goottien sotajoukkoa ja läheisten maakuntien nälkiintynyttä väestöä. Sen vuoksi hän suostui Belisariuksen ehdotukseen, että gootit vietäisiin muutamien satojen, korkeintaan tuhannen miehen suuruisissa joukoissa kaupungin porteista ulos ja lähetettäisiin maan eri osissa sijaitseville kotipaikoilleen.
Belisarius pelkäsi, että gootit nousisivat epätoivoissaan kapinaan saatuaan tietää petoksesta, joka oli heitä vastaan tekeillä. Hän tahtoi senvuoksi saada sotajoukon aivan hajalleen.
Kun hän saisi Ravennan käsiinsä, voisi hän helposti saada kukistetuksi kapinan, kun gooteilla ei ollut linnoituksia käsissään.
Tarvisium, Verona ja Ticinum, goottien viimeiset varustetut paikat Italiassa, eivät kykenisi kauan vastustamaan koko hänen sotajoukkoansa, joka voisi sitten mennä niitä valloittamaan.
Kaikkien varovaisuuskeinojen noudattaminen vaati useita päiviä.
Vasta sitten, kun suurin osa gootteja oli poistunut Ravennasta, Belisarius päätti marssia sinne juhlallisesti. Näistäkin vähistä gooteista vietiin toinen puoli bysanttilaisten leiriin ja toinen puoli jaettiin eri osiin kaupunkia muka vartioimaan muutamia hurjia Justinianuksen puoluelaisia ja tukahduttamaan mahdolliset kapinayritykset.
Mutta ravennalaisia ja juoneen tutustumattomia gootteja ihmetytti eniten se seikka, että palatsin harjalla liehui vielä goottien sininen lippu.
Ja eräs Belisariuksen peitsimiehistä seisoi sitä vartioimassa.
Koko palatsikin oli muuten aivan täynnä bysanttilaisia.
Belisarius oli ryhtynyt tarpeellisiin varokeinoihin siltä varalta, että prefekti yrittäisi päästä — kuten Roomassakin — kaupungin isännäksi valtaamalla tärkeimmät linnoitukset.
Cethegus huomasi hänen puuhansa ja hymyili niille itsekseen.
Hän ei ryhtynyt minkäänlaisiin toimenpiteisiin.
Kaupunkiin marssimista varten määrätyn päivän aamuna Cethegus saapui loistavassa sota-asussa Belisariuksen telttaan.
Hän tapasi vain Prokopiuksen.
"Oletteko valmiit?"
"Täydellisesti?"
"Millä hetkellä?"
"Silloin kun kuningas nousee linnanpihalla hevosen selkään lähteäkseen meitä vastaan.
"Me olemme miettineet kaiken valmiiksi."
"Taasko kaiken", sanoi prefekti hymyillen.
"Tavallisesti olette jättäneet minulle paljon parsimista.
"Aivan varmaa on, että barbaarit nousevat kautta maan kapinaan heti, kun tuumamme on pantu käytäntöön ja tullut tunnetuksi.
"Kostonhimo ja sääli kuningasta kohtaan saavat heidät tekemään melkein mitä tahansa.
"Innostus Vitigeksen puolesta ja kiukku meitä vastaan raukeaisi alkuunsa, jos kuningas itse omakätisesti todistaisi luovuttaneensa tämän kaupungin Belisariukselle Justinianuksen sotapäällikkönä eikä goottien kuninkaana ja kapinoitsijana keisaria vastaan. Silloin gootit pitäisivät omaa kuningastaan petturina eikä suinkaan meitä.
"Belisariuksen luuloteltua kapinaa, josta ei todellisuudessa tule mitään, pitäisivät gootit kuninkaansa keksimänä valheena, jolla tämä tahtoi kaunistella antautumisen häpeää."
"Se olisi erinomaista, mutta Vitiges ei varmaankaan tee sitä."
"Tuskinpa tietensä.
"Mutta kenties tietämättään.
"Te olette antaneet hänen allekirjoittaa vain yhden kappaleen alkuperäistä sopimuskirjaa."
"Hän on allekirjoittanut vain yhden kerran."
"Asiakirja on tietysti hänen hallussaan.
"Hyvä, minä annan tämän laatimani kaksoiskappaleen allekirjoitettavaksi, että Belisariuksellakin olisi kappaleensa tätä tärkeätä asiakirjaa", sanoi hän hymyillen.
Prokopius silmäsi asiakirjaa.
"Jos hän kirjoittaa nimensä tämän asiakirjan alle, niin tuskinpa hänen puolestaan nousee ainoatakaan goottimiekkaa.
"Mutta —."
"Salli minun pitää huoli siitä, ettei mikään mutta tule kysymykseen.
"Joko hän allekirjoittaa sen tänään vapaaehtoisesti ennättämättä kiireessä lukea tämän sisällystä —"
"Tahi?"
"Tahi", täydensi Cethegus synkästi, "allekirjoittaa hän sen myöhemmin.
"Vastoin tahtoaan.
"Minä riennän edellä.
"Suo anteeksi, etten tule mukaan riemukulkuunne.
"Onnittele Belisariusta."
Samassa Belisarius saapui telttaan Antoninan seuraamana.
Hän oli ilman varuksia ja katseli synkästi eteensä.
"Kiirehdi, päällikkö", sanoi Prokopius. "Ravenna odottaa voittajaansa.
Saapumisesi —"
"Ei sanaakaan sinne menemisestäni", sanoi Belisarius kiukuissaan.
"Kutsu sotamiehet takaisin.
"Minua kaduttaa koko kauppa."
Cethegus jäi seisomaan teltan ovelle.
"Belisarius", huudahti Prokopius kauhistuneena, "mikä pahahenkesi on saanut päähäsi tuollaisia ajatuksia?"
"Minä", vastasi Antonina ylpeänä. "Mitä sinä nyt sanot?"
"Minä sanon, ettei suurilla valtiomiehillä pitäisi olla vaimoja", sanoi
Prokopius vihoissaan.
"Belisarius kertoi minulle vasta viime yönä puuhanne.
"Ja minä olen saanut kyynelilläni —"
"Tietysti", murisi Prokopius. "Ne tulevat aina esille oikeaan aikaan."
"Olen kyynelilläni saanut hänet taivutetuksi luopumaan tuumasta.
"En voi sallia, että tuollainen musta petos saastuttaa sankariani."
"En minäkään sitä salli.
"Mieluummin matkustan voitettuna Manalaan kuin tällä tavalla voittajana
Ravennaan.
"Keisarille kirjoittamani kirjeet eivät ole vielä lähteneet täältä.
"Vielä on siis tilaisuus peräytyä."
"Ei ole", sanoi Cethegus mahtavana ja palasi takaisin telttaan.
"Onneksi ei ole enää tilaisuutta peräytyä.
"Kuule siis: Minä kirjoitin jo kahdeksan päivää sitten keisarille, kerroin kaiken ja onnittelin häntä siitä, että hänen sotapäällikkönsä on saanut Ravennan käsiinsä verta vuodattamatta ja siten vienyt sodan loppuun."
"Haa, prefekti", huusi Belisarius.
"Sinä olet liian altis palvelemaan.
"Mistä tuollainen kiire johtuu?"
"Siitä, että tunnen Belisariuksen ja hänen horjuvan luonteensa.
"Siitä, että sinut täytyy ajaa väkipakolla onneasi kohti.
"Ja siitä, että minä tahdon saada lopetetuksi tämän sodan, joka raastaa
Italiaani."
Hän meni uhkaavan näköisenä Antoninaa kohti, joka ei jaksanut kestää hänen katseensa pirullista voimaa.
"Koeta vielä!
"Peräydy nyt, Belisarius, ilmaise Vitigekselle kaikki ja uhraa vaimosi päähänpiston vuoksi Ravenna, Italia ja sotajoukkosi.
"Katsotaan sitten, antaako Justinianus sen sinulle anteeksi.
"Syy lankeaisi Antoninan niskoille.
"Kuuletko? Torvet kehoittavat varustautumaan.
"Nyt ei ole valitsemisen varaa."
Hän riensi ulos.
Antonina katseli kauhistuneena hänen jälkeensä.
"Prokopius", virkkoi hän vihdoin, "tietääkö keisari jo todellakin?"
"Vaikkei hän tietäisikään, niin liian monet ovat jo perillä puuhasta.
"Myöhemmin hän saa joka tapauksessa tietää, että Ravenna ja Italia olivat jo hänen omansa ja että Belisarius tavoitteli goottien kruunua ja keisarin arvoa.
"Hän voi puolustautua Justinianuksen edessä vain siten, että hän todellakin ottaa goottien kruunun ja luovuttaa sen keisarille."
"Niin", sanoi Belisarius huoaten, "sinä olet oikeassa.
"Minulla ei ole valitsemisen varaa."
"Mene sitten", sanoi Antonina pahoilla mielin.
"Mutta salli minun jäädä pois tästä kulkueesta. Se on käärmeen luikertelemista eikä voittokulkua."
* * * * *
Vaikka ravennalaiset eivät tunteneetkaan tarkemmin rauhanehtoja, tiesivät he sentään varmasti, että rauha oli tehty ja julman sodan pitkät, vaikeat kärsimykset olivat lopussa.
Porvarit olivat iloissaan tällaisesta ratkaisusta raivanneet maanjäristyksen kaatamien rakennusten sirpaleet kaduilta ja koristaneet juhlallisesti kaupunkinsa.
Köynnöksiä, lippuja ja kauniita mattoja näkyi joka paikassa rakennusten seinillä ja parvekkeilla. Kansaa virtaili suurilla toreilla, kylpypaikoissa ja basilikoissa tai souteli laguunikanavilla iloisena ja uteliaana näkemään Belisarius-sankaria ja hänen sotajoukkoaan, joka oli kauan piirittänyt heidän kaupunkiaan ja vihdoin voittanut barbaarit.
Suuret bysanttilaisparvet saapuivat ylpeinä ja voitonriemuisina kaupunkiin. Heikot, ympäri kaupunkia sirotellut goottivartiot katselivat ääneti ja surullisina vihollisjoukkojen marssia Teoderikin hallituskaupunkiin.
Kauniisti koristellussa kuninkaan palatsissa etevimmät gootit olivat koolla kuninkaan huoneiden viereisessä suuressa salissa.
Kuningas oli parhaillaan — sillä Belisariuksen saapumista varten määrätty hetki läheni — pukeutumassa kuninkaallisiin vaatteisiin. Hän teki sen mielihyvin, koska hän nyt viimeisen kerran pani ylleen nämä arvonmerkit, jotka olivat tuottaneet hänelle vain tuskaa ja onnettomuutta.
"Herttua Guntaris", sanoi hän völsungille. "Uskoton kamariherrani
Hildebad on hylännyt minut.
"Rupea sinä tällä kertaa hänen sijaisekseen. Palvelijat näyttävät sinulle kuninkaallisessa aarreaitassa kultaisen arkun, jossa on Teoderikin kruunu, kypärä, purppuravaippa, miekka ja kilpi.
"Panen ne nyt ylleni ensimmäisen ja viimeisen kerran luovuttaakseni ne sankarille, joka on tarpeeksi arvokas niitä kantamaan.
"Mitä melua sieltä kuuluu?"
"Herra", vastasi kreivi Visand. "Siellä on eräs kerjäläisnainen.
"Hän on pyrkinyt jo kolme kertaa sisään.
"Hän lupaa sanoa nimensä vain sinulle.
"Ajammeko hänet ulos?"
"Ei. Sanokaa, että tahdon kuulla, mitä hänellä on sanomista. Kysyköön hän minua tänä iltana palatsissa."
Kun Guntaris lähti kuninkaan huoneesta, saapuivat Cethegus ja Bessas sinne.
Prefekti oli antanut tälle, ilmaisematta hänelle salaisuutta, antautumiskirjan kaksoiskappaleen, joka oli kuninkaan allekirjoitettava.
Hän luuli, että kuningas ottaisi asiapaperin puolueettoman Bessaksen kädestä mitään epäilemättä ja allekirjoittaisi sen.
Vitiges tervehti tulijoita.
Kun hän katseli prefektiin, ilmestyi varjo hänen kasvoilleen, jotka eivät olleet moneen kuukauteen olleet näin iloisen näköiset.
Hän hillitsi itsensä ja sanoi:
"Sinä täällä, Rooman prefekti?
"Toisin tämä taistelu on päättynyt kuin luulimme. Mutta voit olla tyytyväinen sodan päättymiseen tällä tavalla.
"Nyt ei bysanttilaiskeisari Justinianus ainakaan hallitse Roomaasi."
"Eikä hallitsekaan minun eläessäni."
"Minä tulen, goottien kuningas", sanoi Bessas lomaan, "pyytämään allekirjoitustasi Belisariuksen kanssa tekemääsi sopimukseen."
"Olen jo allekirjoittanut sen."
"Oman kappaleesi. Tämä on päällikölleni aiottu kaksoiskappale."
"Anna se tänne sitten", sanoi Vitiges aikoen ottaa pergamenttikäärön bysanttilaisen kädestä.
Silloin herttua Guntaris saapui palvelijoiden kanssa huoneeseen.
"Vitiges", huusi hän, "kuninkaalliset korut ovat kadonneet."
"Miten se on mahdollista? Avaimet ovat olleet Hildebadilla."
"Kultainen arkku ja useita muitakin arkkuja on poissa.
"Tyhjässä komerossa, jossa ne olivat, oli tämä pergamenttipala.
"Siinä oli Hildebadin kirjurin käsialaa."
Kuningas luki:
"Teoderikin kruunu, kypärä, miekka, purppuravaippa ja kilpi ovat minun hallussani.
"Jos Belisarius tahtoo saada ne, niin tulkoon noutamaan."
"Kirjain H — on Hildebadin tekemä."
"Häntä on ajettava takaa, kunnes hän ne luovuttaa", sanoi Cethegus synkästi.
Johannes ja Demetrius saapuivat sisään.
"Joudu, kuningas Vitiges", huusivat he.
"Kuuletko tuuban toitotusta? Belisarius on jo saapunut Stilichon portille."
"Menkäämme sitten", sanoi Vitiges, käskien palvelijan heittää hartioilleen purppuravaipan, jonka tämä oli tuonut kadonneen tilalle, ja painaen kultarenkaan päähänsä.
Miekan sijasta annettiin hänelle valtikka.
Hän lähti menemään.
"Sinä et ole vielä allekirjoittanut tätä", muistutti Bessas.
"Anna se tänne", sanoi Vitiges ottaen käärön bysanttilaisen kädestä.
"Asiakirja on kovin pitkä", sanoi hän silmäten sitä ja alkaen lukea.
"Joudu, kuningas", sanoi Johannes.
"Sinulla ei ole enää aikaa lukemiseen", sanoi Cethegus välinpitämättömän näköisenä ja ojensi kuninkaalle pöydältä sulkakynän.
"Silloin minulla ei ole aikaa allekirjoittamiseenkaan", vastasi kuningas.
"Sinä tiedät, että ihmiset sanoivat minua talonpoikaiseksi kuninkaaksi.
"Talonpojat eivät allekirjoita riviäkään lukematta tarkasti.
"Lähtekäämme!"
Hän antoi hymyillen asiakirjan prefektille ja lähti ulos.
Bysanttilaiset ja kaikki muut läsnäolijat seurasivat häntä.
Cethegus painoi pergamenttikäärön kokoon.
"Odotahan vain", kuiskasi hän vimmoissaan. "Vielä sinä allekirjoitat sen."
Hän seurasi hitaasti muita.
Kuninkaan kamarin edessä oleva sali oli jo aivan tyhjä.
Prefekti meni ulos holvattuun käytävään, joka neliönmuotoisena ympäröi palatsin ensimmäisen kerroksen ja jonka bysanttilaisroomalaisista kaariakkunoista oli vapaa näköala laajalle linnanpihalle.
Tämä oli aivan täynnä sotilaita.
Kaikilla neljällä portilla oli Belisariuksen peitsimiehiä.
Cethegus nojautui erääseen ikkunaan ja puhui itsekseen tapausten kulkua seuraten:
"Nyt on bysanttilaisia tarpeeksi pienen sotajoukon vangitsemista varten.
"Ystäväni Prokopius on varovainen.
"Tuolla. — Vitiges ilmestyy pääovelle.
"Hänen goottinsa ovat kaukana jäljessä portailla.
"Kuninkaan hevonen tuodaan esille.
"Bessas pitää jalustinta.
"Vitiges saapuu paikalle.
"Hän nostaa jalkaansa.
"Torventoitotus kuuluu.
"Palatsin ovet suljetaan ja gootit jäävät sen sisäpuolelle.
"Katolla repäisee Prokopius omakätisesti goottien lipun alas.
"Johannes tarttuu kuninkaan oikeaan käteen.
"Oikein, Johannes.
"Kuningas huutaa: 'Petosta! Petosta!'
"Hän puolustautuu uljaasti.
"Mutta vaippa häiritsee hänen liikkeitään.
"Hän horjahtaa.
"Hän kaatuu maahan.
"Siihen goottien valtakunta sortui!"
* * * * *
"Siihen goottien valtakunta sortui!"
Näillä sanoilla Prokopius alkoi lauseet, jotka hän tänä iltana kirjoitti päiväkirjaansa.
"Olen tänä päivänä ollut mukana muodostamassa palasen maailmanhistoriaa ja tänä yönä sen tähän kirjoitan.
"Kun näin tänä päivänä roomalaisen sotajoukon marssivan Ravennan porttien kautta sisään ja saapuvan kuninkaalliseen linnaan, välähti päähäni ajatus: historiassa ei menestymistä määrää kunto eikä ansioiden määrä.
"On olemassa ylempi voima, voittamaton välttämättömyys.
"Gootit olivat meitä lukuisammat ja urhoollisemmat, eivätkä he ponnistuksia pelänneet.
"Ravennan goottilaiset naiset häpäisivät julkisesti miehiään nähdessään vihollisten vähäpätöisen ulkomuodon ja heidän vähälukuisuutensa.
"Lyhyesti sanoen: mies tai kansa voi joutua perikatoon, vaikka sen asia onkin oikea ja vaikka se ponnisteleekin sankarin tavoin, kun se joutuu taistelemaan mahtavampia voimia vastaan, joilla ei edes ole oikeutta puolellaan.
"Sydämeni moitti minua vääryydestä, kun tänään revin alas goottien lipun ja asetin sijalle Justinianuksen kultaisen lohikäärmeen, kun nostin vääryyden lipun oikeuden lipun paikalle.
"Ihmisten ja kansojen kohtaloita ei vallitse oikeus, vaan välttämättömyys, josta ajatuksemme eivät saa selkoa.
"Mutta oikeata miestä tämä seikka ei saa erehdyttää.
"Sillä miehen tekee sankariksi se, miten hän kestää kohtalonsa eikä se, millainen kohtalo hänellä on ollut.
"Goottien perikato on paljon kunniakkaampi kuin meidän voittomme.
"Ja tämä käsi, joka repi alas goottien lipun, kertoo tuon kansan maineesta ja sankarillisuudesta jälkeentuleville sukupolville.
"Mutta oli miten oli: — siihen goottien valtakunta sortui."