KAHDESKYMMENESSEITSEMÄS LUKU.
Kuninkaan pelastamista varten oli ryhdytty tarpeellisiin toimiin.
Rautgundis oli lähtenyt Vakiksen kanssa tutkimaan metsikköä, jossa uskollisen vapautetun piti odottaa Didrik berniläisen uskollisen ratsun keralla.
Levollisena tietäessään kaiken olevan valmista Rautgundis palasi vanginvartijan asunnolle.
Mutta hän kalpeni, kun tämä riensi epätoivoisen näköisenä häntä vastaan ja saattoi hänet nopeasti sisempään huoneeseen.
Siellä tämä heittäytyi polvilleen hänen eteensä, iski nyrkeillään rintaansa ja repi harmaata tukkaansa.
Pitkiin aikoihin hän ei saanut sanaakaan suustaan.
"Puhu", pyyteli Rautgundis painaen kättään rintaansa vasten, "onko hän kuollut?"
"Ei, vaan pako on mahdoton.
"Kaikki on hukassa!
"Hetki sitten prefekti tuli kuninkaan luo.
"Tavallisuuden mukaan avasin hänelle käytävän ja vankilan ovet, kun —"
"No?"
"Kun hän pyysi minulta molempia avaimia säilyttääkseen ne itse."
"Annoitko sinä ne", kysyi Rautgundis raivoissaan.
"Enhän voinut sitä estääkään.
"Tein mitä uskalsin.
"Pitelin avaimia kädessäni ja sanoin:
"'Etkö luota enää minuun, herra?'
"Hän katseli minua niin, että luulin sielun erkanevan ruumiista.
"'En — enää', vastasi hän ja sieppasi avaimet kädestäni."
"Sinä sallit sen tapahtua.
"Niin! Mitäpä Vitiges sinulle oli!"
"Rouva! Sinä pahoitat mieltäni ja teet minulle vääryyttä.
"Miten olisit minun sijassani menetellyt?
"Samoin kuin minäkin."
"Olisin kuristanut hänet.
"Mitä nyt?
"Mitä nyt on tehtävä?"
"Ei mitään.
"Emme voi mitään."
"Hänen täytyy päästä vapaaksi.
"Kuuletko? Hänen täytyy."
"Miten? Minä en ainakaan tiedä keinoa."
Rautgundis tarttui lieden nojalla olevaan kirveeseen.
"Me murramme ovet väkivalloin."
Dromon aikoi ottaa kirveen häneltä.
"Mahdotonta! Paksut rautalevyt!"
"Kutsu sitten tuo hirviö tänne.
"Sano, että Vitiges haluaa puhutella häntä.
"Portin luona isken hänet tällä kirveellä kuoliaaksi."
"Entä sitten?
"Sinä hourailet.
"Anna minun mennä.
"Lähden noutamaan Vakiksen vahdista."
"Älä mene! En saa päähäni sitä, ettemme voi häntä nyt pelastaa.
"Kenties tuo paholainen tulee itsestään takaisin,
"Kenties" — sanoi hän miettien.
"Haa", huusi hän äkkiä, "se on varma.
"Hän aikoo murhata hänet.
"Hän aikoo hiipiä yksin turvattoman vangin luo.
"Mutta varokoon hän itseään.
"Minä vartioin tuota ovea kuin pyhättöä, paremmin kuin lapseni elämää.
"Varokoon hän tulemasta."
Hän nojautui ovea vasten ja kohotti kirveen ilmaan.
Mutta hän erehtyi.
Prefekti ei ollut ottanut avaimia murhatakseen kuninkaan.
Hän meni ne mukanaan palatsin vasempaan, eteläiseen osaan.
Myöhään iltapäivällä Cethegus saapui — hän tuli suoraan kuninkaan vankilasta — Matasuntan huoneeseen.
Kuoleman kaltainen levollisuus ja kuumehoureet vaihtelivat niin usein sielultaan sairaassa kuningattaressa, että Aspa vuodatti kyyneliä joka kerta, kun hän katsoi emäntäänsä.
"Poista pilvet valkealta otsaltasi, germaanien kaunein tytär, ja kuuntele minua levollisesti", sanoi Cethegus.
"Miten on kuninkaan laita", kysyi Matasunta.
"Sinä et anna minulle tietoja.
"Sinä lupasit saattaa hänet Alppien yli.
"Sinä et pidä lupaustasi."
"Minä lupasin — kahdella ehdolla.
"Sinä tiedät molemmat etkä ole omaasikaan täyttänyt.
"Huomenna palaa keisarillinen prinssi Germanus Ariminumista. Hän aikoo viedä sinut Bysanttiin. Sinä annat hänelle toiveita siitä, että rupeat hänen morsiamekseen.
"Sinun ja Vitigeksen välinen avioliitto oli pakollinen ja siis mitätön."
"Minä sanoin sinulle silloin: ei, ei koskaan."
"Minun käy sääliksi — vankiani.
"Sillä hän ei näe auringon valoa, ennenkuin sinä olet Germanuksen kanssa matkalla Bysanttiin."
"Sinne en lähde koskaan."
"Älä ärsytä minua, Matasunta.
"Tyttömäinen hulluutesi niiltä ajoilta, jolloin ostit Ares-pään, on toivottavasti jo haihtunut.
"Sinä olet saattanut goottien Areksen petoksella vihollistensa valtaan.
"Mutta jos vielä muistelet unelmaasi, niin pelasta se, jota kerran rakastit."
Matasunta pudisti päätään.
"Olen tähän saakka kohdellut sinua kuningattarena.
"Mutta muista, että olet, kuten hänkin, vallassani.
"Sinusta tulee tämän jalon prinssin puoliso — pian hänen leskensä — ja Justinianus, Bysantti, koko maailma on jalkojesi juuressa.
"Etkö sinä — Amalasuntan tytär — rakasta valtaa?"
"Minä rakastan vain —! Ei koskaan."
"Sinut täytyy siis pakolla taivuttaa."
Matasunta naurahti.
"Minutko pakolla taivuttaa?"
"Niin juuri, pakolla."
(Hän rakastaa yhä kuningasta, jonka hän saattoi perikatoon.)
"Toinen ehto on: Vangin on täytettävä tämä nimen paikka — goottien aarrelinnan nimi — ja allekirjoitettava tämä selitys.
"Hän kieltäytyy niin itsepintaisesti, että minua alkaa suututtaa.
"Seitsemästi olen ollut hänen luonaan — minä voittaja — eikä hän ole vastannut mitään kysymyksiini.
"Ensi kerralla hän katsoi minuun. Vain sen katseen vuoksi hänen pitäisi menettää päänsä."
"Hän ei myönny koskaan."
"Siitä nyt onkin kysymys.
"Vesipisarat kuluttavat kovan kallionkin.
"Mutta minä en voi enää odottaa.
"Tänä aamuna saapui tieto, että hurja Hildebad oli hyökännyt Bessaksen kimppuun ja saattanut tämän joukolle sellaisia vaurioita, että tämä tuskin voi jatkaa piiritystä.
"Gootit tulevat kaikkialla levottomiksi.
"Tästä on tehtävä pikainen loppu ja nämä kipinät on sammutettava mieluummin pettymyksen vedellä kuin verellä.
"Mutta siksi minun on saatava kuninkaan selitys ja tieto aarrelinnasta.
"Minä sanon siis sinulle: jollet sinä huomispäivänä ole prinssin seurassa matkalla Bysanttiin etkä ole sitä ennen tuonut minulle vangin allekirjoitusta, jonka sinä takaat oikeaksi, niin vanki — — minä vannon sen Manalan nimessä — — niin vanki —"
Pelästyen prefektin kasvojen uhkaavaa ilmettä Matasunta hypähti istuimeltaan ja laski kätensä prefektin olalle.
"Et kai sinä tapa häntä?"
"Varmasti sen teen.
"Ensin häntä kidutetaan.
"Sitten hänet sokaistaan.
"Ja sitten tapetaan."
"Ei, ei", huusi Matasunta.
"Niin olen päättänyt.
"Pyövelit ovat jo valmiina.
"Kerro tämä hänelle. Silloin hän varmaankin uskoo, että nyt on tosi kysymyksessä.
"Sinä saat kenties hänet heltymään. Minut nähdessään hän kovettuu.
"Hän luulee kenties vielä olevansa pehmeän Belisariuksen käsissä.
"Kerro sinä hänelle, kenen vallassa hän on.
"Tässä ovat asiakirjat.
"Tässä ovat hänen vankilansa avaimet. Ajan voit itse määrätä."
Matasuntan sielussa välähti toivon salama, joka kuvastui silmissäkin.
Cethegus huomasi sen. Mutta hän lähti ulos levollisesti hymyillen.