KAHDESKYMMENESTOINEN LUKU.

Seuraavana päivänä kuningas Totila saapui todella Taginaehen mukanaan osa goottien sotajoukkoa. Valeria, joka katsoi olevansa parhaassa turvassa kuninkaan leirissä, seurasi mukana. Julius, joka aikoi palata luostariinsa Galliaan ja Cassiodorus, joka aikoi lähteä tarkastamaan sitä, olivat myös leirissä.

Sotajoukon pääosan piti tulla etelästä päin pitkin Via Flaminiaa herttua Guntariksen ja lipunkantaja kreivi Wisandin johdolla. Lännestä päin Florentiasta oli Hildebrand-vanhus tulossa.

Vasta näiden joukkojen saavuttua voitiin hyökätä prefektin lujan aseman kimppuun.

Cethegus puolestaan vastusti nuorten ritarien hyökkäysvaatimuksia.

"En ole saapunut voittamaan yhtä taistelua, vaan koko Italian.

"Kun meillä on ylivoima puolellamme, voimme ajatella taistelua."

Eräänä aamuna Julius saapui kuninkaan telttaan ja antoi hänelle kirjeen.

Totila rypisti otsaansa tunnettuaan käsialan, mutta rupesi lukemaan:

"Julius Manilius Montanukselle Cethegus, Rooman prefekti ja Magister militum per Italiam.

"Olen kuullut, että sinä oleskelet barbaarien leirissä.

"Licinius oli nähnyt sinun ratsastavan tyrannin vieressä.

"Tapahtuisiko vallan uskomattomia, sotisiko Julius Cethegusta vastaan, poika isäänsä vastaan?

"Tule tänään auringon laskiessa puheilleni Silvanuksen rappeutuneeseen temppeliin, joka on meidän ja barbaarien etuvartijain välillä.

"Tyranni on ryöstänyt minulta Italian, Rooman ja sinun sielusi.

"Minä riistän häneltä kaikki ne takaisin — sinut ensimmäiseksi.

"Tule. Minä käsken sinua isänäsi ja kasvattajanasi."

"Minun on toteltava häntä. Olen hänelle kiitollisuuden velassa."

"Niin olet", vastasi Totila antaen kirjeen takaisin.

"Mutta sinun ja prefektin välinen kohtaus on vaarallinen.

"Olet pyytänyt, etten koskaan puhuisi sinulle 'isällisestä hyväntekijästäsi.'

"Lupasin sen ja lupaukseni olen pitänytkin.

"Mutta minun on varoitettava sinua."

"Hän ei suinkaan uhkaa henkeäni."

"Mutta kenties vapauttasi. Ota mukaasi viisikymmentä ratsumiestä!

"Ilman seuruetta en laske sinua leiristä."

Auringon laskiessa Julius saapui seurueineen rappeutuneen temppelin luo.

Vanhan Fanumin pylväistä oli vain muutamia enää pystyssä. Useimmat olivat pitkällään kukkulalla, jonka huipulla yksinkertainen monopteros kohosi. Kaarikattokin oli suureksi osaksi luhistunut.

Rehevä muratti peitti patsasten kannot.

Kivirikko ja muut rikkaruohot peittivät marmoriportaita, jotka veivät joka puolelta avonaiseen rakennukseen.

Tällä kertaa Totila oli epäillyt prefektiä aiheettomasti.

Sillä kun Julius saapui kukkulan juurelle viidenkymmenen ratsumiehen kanssa — toiset viisikymmentä lähtivät juuri leiristä kuninkaan johdolla ja lähenivät yhtymäpaikkaa — nähtiin Cetheguksen kävelevän yksin temppelin sisäpuolella.

Julius astui hevosen selästä ja nousi portaita.

Cethegus katseli häntä moittivasti.

"Sinä odotutit itseäsi, vaikkemme olekaan tavanneet pitkiin aikoihin.

"Onko se munkin moraalia?

"Sinä tulet hyvin vartioituna.

"Kuka sinut on opettanut epäilemään minua?

"Mitä? Seuraavatko barbaarit sinua tänne saakka?"

Hän osoitti erästä viimeksi tulleiden päällikköä, joka ruskeaan vaippaan puettuna ja hilkka pään yli vedettynä hyppäsi ratsulta ja kahdentoista seuralaisensa kanssa asettui vartijaksi temppelin portaille.

Julius aikoi käskeä heidät pois, mutta toinen päällikkö, kreivi
Torismut sanoi lyhyesti:

"Kuninkaan käskystä!"

Hän itse asettui myöskin vartioimaan.

"Puhu kreikankieltä", sanoi Julius. "Sitä nuo eivät ymmärrä."

Cethegus ojensi hänelle molemmat kätensä.

"Nyt siis paljon kiertänyt Odysseus taas näkee Telemachoksensa."

Julius peräytyi.

"Synkkiä juttuja kerrotaan sinusta, Cethegus.

"Ovatko kätesi vuodattaneet verta vain taistelussa?"

Cethegus puristi nyrkkiin kätensä, johon toinen ei ollut tarttunut.

"Ovatko sydänystäväsi valheet myrkyttäneet sydämesi minua kohtaan?"

"Kuningas Totila ei valehtele.

"Hän ei ole kuukausmääriin maininnut läsnäollessani nimeäsi.

"Pyysin sitä häneltä.

"Sillä en voinut puolustaa sinua hänen hirmuisia syytöksiään vastaan.

"Onko totta, että sinä olet hänen veljensä Hildebadin —"

"En ole tullut tänne pyytämään anteeksi, vaan antamaan anteeksi.

"Vuosikausia on riehunut taistelu Roomasta pappeja, kreikkalaisia ja barbaareita vastaan. Ja minä olen yksin.

"Kohtalon aallot viskovat minua väsynyttä, haavoittunutta, puoliksi epätoivoon joutunutta milloin ylös, milloin alas.

"Ja aina yksin.

"Ja missä on poikani Julius, sieluni poika, jonka pitäisi lohduttaa rakkaudellaan?

"Galliassa munkkien seurassa, Bysantissa tai Roomassa barbaarikuninkaan kätyrinä tai vieraana. Kaukana minusta ja teistäni."

"Varoitin sinua niistä teistä. Punaisia ja mustia tahroja on niillä. En voi seurata sinua."

"Hyvä on. Mutta kun sinä olet niin viisas ja uskosi innokas palvelija, niin miksi et tullut valaisemaan ja pelastamaan minua?"

Tämä oli kauan ja huolellisesti valmistettu nuoli, jonka Cethegus oli säästänyt viimeiseksi.

"Kun sieluni yhä enemmän sulkeutui rakkaudelta ja lämmöltä, kun se yhä kivettyi ja jäätyi, missä oli silloin Julius, jonka piti pehmittää ja lämmittää minua?

"Oletko täyttänyt velvollisuutesi minua kohtaan poikana, kristittynä, pappina?"

Nuo sanat tekivät järkyttävän vaikutuksen nuoren munkin hurskaaseen mieleen ja lempeään sydämeen.

"Suo anteeksi", sanoi hän, "minä myönnän rikkoneeni sinua vastaan."

Cethegus huomasi voittavansa.

"Korjaa se sitten.

"En tahdo vähääkään, että otat osaa tähän taisteluun.

"Odota loppua.

"Mutta odota sitä minun luonani, minun puolellani, minun leirissäni, ei barbaarien luona eikä Galliassa.

"Jos minä olen Saul, joka on menettänyt Jumalan armon, niin ole sinä
David ja valaise sieluani, joka usein synkistyy.

"Pyhin omantunnon velvollisuutesi pakottaa sinut puolelleni.

"Muuten saat vastata teostasi.

"Sinä olet elämäni hyvä henki.

"Minä tarvitsen rakkauttasi, muuten sorrun kokonaan vihaamiesi voimien edessä.

"Ainoa ääni, joka voi taivuttaa minut sanojesi mukaan ainoan autuaaksi tekevän opin puoleen, on sinun äänesi, Julius.

"Ratkaise nyt omantuntosi mukaan."

Innokas velvollisuudentuntoinen kristitty ei voinut vastustaa houkutusta.

"Sinä olet voittanut — minä seuraan sinua, isäni", huudahti hän ja oli aikeissa heittäytyä voittajansa rinnoille.

"Kirottu teeskentelijä", lausui samassa kirkas, voimakas ääni.

Ratsumiesten päällikkö, joka oli asettunut ylimmälle portaalle, syöksähti temppelin sisään ja työnsi hilkan syrjään.

Hän oli kuningas Totila.

Kädessä hänellä oli paljastettu miekka.

"Haa, barbaari täällä", huusi prefekti vihansa vimmassa.

Hänenkin miekkansa välähti. Veriviholliset ryntäsivät toisiaan vastaan.
Miekat kiersivät toisiaan, joskus yhteen helähtäen.

Mutta Julius syöksähti taistelijoiden väliin, tarttuen kummankin käteen.

Hetkiseksi hän sai taistelun keskeytetyksi. Miekka kädessä, uhkaavan näköisenä kumpikin seisoi varuillaan.

"Sinä olet kuunnellut keskusteluamme, barbaarien kuningas", sähisi prefekti. "Onko sekin kuninkaallista ja sankarillista?"

Totila ei vastannut hänelle mitään.

Juliukselle hän sanoi:

"En ollut huolissani yksistään ulkonaisesta vapaudestasi.

"Minä tunsin, minä aavistin hänen valheensa sielullesi. Olen luvannut sinulle, etten koskaan syytä häntä, poissa olevaa.

"Mutta nyt hän on edessämme.

"Kuulkoon hän, mitä minulla on sanomista ja puolustautukoon, jos voi.

"Tahdon tehdä sinulle selväksi, että hänen sielunsa ja jokainen hänen henkensä ajatus on musta ja petollinen kuin paholainen.

"Katso, nuokin sanat, jotka näyttivät tämän hetken lämpimän tunteen aiheuttamilta ja jotka voittivat sinut, ovat petolliset, teeskennellyt, monta vuotta sitten mietityt.

"Katso Julius, tunnetko tämän käsialan?"

Hän näytti hämmästyneelle ystävälleen täyteen kirjoitetun papyroskäärön.

"Barbaarit varastivat muinoin vain kultaa", huudahti prefekti vimmoissaan.

"Kirjeiden varastaminen on vielä pahempaa."

Hän aikoi siepata käärön pois.

Mutta Totila jatkoi:

"Kreivi Teja sai tämän käsiinsä eräästä salakomerosta hänen talostaan.
Nuo päiväkirjat ovat ilmaisseet yhtä ja toista hänen pirullisuudestaan.

"En nyt puhu hänen rikoksistaan muita kohtaan.

"Mutta tässä hän kirjoittaa sinusta:

"'Juliusta en vielä pidä menetettynä.'

"'Saa nähdä, eikö sieluni pelastamisen velvollisuus tuo tuota uneksijaa luokseni.'

"'Hänen täytyy tarttua käteeni 'vetääkseen minua ristin puoleen'.'

"'Mutta minun käsivarteni on voimakkaampi. Minä vedän hänet maailmaani.'

"'Minun on vain vähän vaikea tavata oikeata äänensävyä.'

"'Minun on siksi luettava Cassiodorusta.'"

"Cethegus", huudahti Julius valittaen, "oletko sinä tuon kirjoittanut?"

"Luulin sinun tuntevan käsialan.

"Hän kyllä kieltää sen. — Hän väittää valheeksi kaikki tietoni ja aavistukseni.

"Hän väittää valheeksi sen, että hän väärennettyjen asiakirjojen avulla sai baltiherttuan Alarikin tuomituksi kuolemaan, että hän antoi myrkkyä Atalarikille ja Camillalle, että hän murhautti Amalasuntan välityksellä kolme muuta baltiherttuaa, että hän lähetti murhaajia minun kimppuuni, että hän saattoi Amalasuntan Petroksen käsiin, Petroksen taas keisarinnan, Vitigeksen Belisariuksen ja Belisariuksen Justinianuksen käsiin.

"Hän väittää valheeksi sen, että hän on lähettänyt Boëthiuksen pojan kuolemaan, että hän on murhannut veljeni, että hän on aselevon aikana petollisesti hyökännyt laivastomme kimppuun — kaiken tämän hän väittää valheeksi — sillä hän hengittääkin valhetta."

"Cethegus", rukoili Julius, "sano 'ei' ja minä uskon sinua."

Mutta prefekti, joka alussa oli ottanut vastaan puoleksi suljetuin silmin Totilan sanat, ikäänkuin ne olisivat olleet nuijan iskuja, pisti lopulla miekkansa tuppeen, kohottautui pystyyn, pani käsivartensa ristiin rinnalleen ja lausui:

"Niin, minä olen tehnyt kaiken tuon ja vielä paljon muutakin.

"Minä olen sysännyt kaiken, mikä on ollut tielläni, syrjään voimakkaasti ja viisaasti.

"Sillä tielläni oli korkea päämäärä, Rooman valtakunnan loisto.

"Ja samalla maailman valtaistuin.

"Tuon maailmanvaltani perilliseksi olin aikonut — sinut, Julius.

"Olen tehnyt kaiken tämän Rooman puolesta ja sinun puolestasi — vähiten oman itseni vuoksi.

"Miksi sinun puolestasi?

"Siksi, että rakastan sinua, sinua yksin koko maailmassa.

"En kristillisellä lähimmäisen rakkaudella, joka käsittää koko maailman.

"Tuollaista haaleata rakkautta olen aina halveksinut.

"Minä rakastan kuumasti, intohimoisesti, tuskallisesti.

"Ihmiskunnan asemesta rakastan minä sinua.

"Niin, sydämeni on kivettynyt halveksiessani ihmisten pikkumaisuutta.

"Tässä graniittikalliossa elää vielä yksi tunne — rakkaus sinuun.

"Sinä et ole koskaan sitä ansainnut.

"Mutta eräs olento, jonka piirteet sinä olet perinyt, jonka kuvan sinun näkemisesi loihtii esiin haudasta, nuoruuden aikaisesta menneisyydestä, on kutonut salaperäisen, pakottavan siteen sinun ja minun välille.

"Nyt saat viholliseni läsnäollessa tietää pyhän salaisuuteni, jonka olin aikonut ilmoittaa vasta silloin, kun olit kokonaan tullut pojakseni.

"Oli aika, jolloin nuoren Cethegus Caesariuksen sydän oli yhtä pehmeä ja lempeä kuin sinun nyt.

"Ja siinä eli rakkaus verrattomaan, unohtumattomaan olentoon, rakkaus pyhä ja puhdas kuin tähdet. Hänkin rakasti minua.

"Mutta vanha, vuosisatoja vallinnut viha erotti Cetheguksen ja
Maniliusten suvut."

Julius kalpeni, Totila pisti miekkansa tuppeen ja kuunteli tarkkaavaisena Cetheguksen kertomusta nojaten molemmin käsin miekan kahvaan.

"He olivat olleet senaatin — me Grakkusten puolella.

"He Sullan — me Mariuksen.

"He Ciceron — me Catilinan.

"He Pompejuksen — me Caesarin.

"Olin kuitenkin vihdoin saanut isän kovan sydämen taivutetuksi. Hän näytti jo olevan valmis antamaan suostumuksensa.

"Sillä hän näki, miten me rakastimme toisiamme. Neito seurasi minua tahdottomasti kuin rauta magneettia ja minä tunsin, että hän oli hyvä hengettäreni. Silloin eräs goottiherttua, jonka sielu joutukoon Raivotarten raadeltavaksi, saapui. Hän oli kauan tuntenut minut ja vihannut minua.

"Hän varoitti Maniliusta, joka luotti häneen täydellisesti, sillä hän oli barbaarien saapuessa Italiaan suojellut Maniliusten taloa ja perhettä ryöstöltä ja väkivallalta, hän varoitti isää pahakatseiselta Cethegukselta ja herätti eloon vanhan vihan. Hän ei hellittänyt, ennenkuin isä oli luvannut tyttärensä vastustuksesta huolimatta eräälle gallialaiselle senaattorille, baltiherttuan ystävälle.

"Turhaan Manilia rukoili armoa.

"Silloin päätimme paeta.

"He asuivat eräässä Tiberin rannalla sijaitsevassa maatalossa Porta aurelian luona.

"Mutta epäluuloinen isä kiirehtikin häitä.

"Kun sovittuna yönä nousin puutarhan muurin yli ja hiivin hänen makuuhuoneeseensa, oli se tyhjä.

"Mutta atriumista kaikuivat korviini häälaulut ja huilunsoitto.

"Henkeäni pidättäen hiivin atriumin ovelle ja vilkaisin sisään.

"Siellä Maniliani lepäsi morsiuspuvussa isänsä ja sulhasensa välissä.

"Vieraita oli lukematon joukko.

"Näen vielä Manilian kalpeat kasvot, hänen kyynelistä kosteat silmänsä — näen, miten Montanus pani kätensä hänen kaulalleen — silloin ryhdyin epätoivoiseen tekoon — hyökkäsin saliin ja sieppasin hänet syliini huiskien ympärilleni miekallani.

"Mutta noita sankareita oli yhdeksänkymmentä. Kauan puolustauduin heitä vastaan. Silloin tapasi minut balti Alarikin miekka. He riistivät parkuvan Manilian käsivarsiltani ja heittivät minut vertavuotavana, vainajaksi luultuna muurin yli Tiberin rannalle.

"Mutta silloinkin, kuusi lustrumia sitten — samoin kuin hiukan toista vuotta sitten — herätti joen jumalan henkäys minut tainnoksista.

"Kalastajat löysivät minut ja heidän hoidossaan virkistyin.

"Mutta sydämeni reväistiin sinä yönä rinnastani —

"Monta, monta vuotta kului.

"Minä vihasin maailmaa ja sen Jumalaa, jos sellaista on olemassakaan.

"Ja Maniliusten suku ja balti Alarik saivat kokea, etten minä ollut kuollut.

"Maanpakolaisina he kaikki lähtivät Italiasta kovan kostoni rankaisemina.

"Vain yksi kuva säilyi sielussani verrattomana, liikuttavan kauniina.

"Vuosien vieriessä satuin kerran Gallian matkoillani Rhodanuksen rannalle.

"Barbaarien välillä oli syttynyt sota.

"Frankit ja burgundit olivat hyökänneet goottien hallussa olevaan
Galliaan ja hävittäneet erään Rhodanuksen rannalla olevan huvilan.

"Kun katselin atriumin murtuneita patsaita ja tallattua puutarhaa, juoksi sisältä pieni poika, joka huusi itkien: 'Auta, herra, sillä äitini kuolee'."

"Oi, Cethegus", huusi Julius tuskan tukahduttamalla äänellä.

"Ja minä tunkeuduin taloon, joka oli vielä täynnä savun hajua.

"Naisten huoneessa makasi kalpea nainen nuoli rinnassaan.

"Muuten koko talo oli tyhjänä. Orjat olivat paenneet tai joutuneet vangeiksi.

"Ja minä tunsin kuolevan naisen.

"Hänen poikansa nimi oli Julius.

"Hänen puolisonsa oli kuollut heti pojan syntymisen jälkeen.

"Kuoleva avasi silmänsä kuullessaan ääneni.

"Hän rakasti vielä minua.

"Minä annoin hänen juoda kypärästäni viinin sekaista vettä.

"Hän joi, suuteli minua otsalle ja kiitti minua:

"'Kiitos, rakkaani! Ole poikani isä. Lupaa se minulle!'

"Ja minä lupasin sen.

"Minä suutelin häntä ja suljin hänen silmänsä.

"Nyt saat ratkaista, olenko pitänyt pojan suhteen antamani lupauksen?"

Rautainen mies painoi molemmat kätensä kiivaasti kohoilevaa rintaansa vasten.

Julius purskahti itkuun.

"Äitini", huusi hän.

Totila käveli liikutettuna edestakaisin temppelin pyörylässä. Cethegus jatkoi:

"Valitse nyt!

"Valitse minun ja 'virheettömän ystäväsi' välillä.

"Mutta tiedä sekin, että ne teot, joita sinä suurimmassa määrässä paheksit, olen tehnyt etupäässä sinun vuoksesi.

"Jätä minut yksin — käänny pois minusta — mene hänen luokseen. En estä.

"Mutta jos Manilian varjo vaatii minut tilille sinusta, niin vastaan:

"'Minä olin hänelle isä — mutta hän ei ollut minulle poika.'"

Julius peitti päänsä vaippaansa.

Silloin Totila pysähtyi prefektin eteen ja sanoi:

"Epäisällisesti sinä raastat hänen sydäntään.

"Sinä näet, että toisiaan vastaan taistelevat tunteet repivät häntä.

"Nouse, Cethegus. Minä tiedän keinon, millä tämän asian ratkaisemme.

"Nouse, Cethegus! Ratkaiskaamme kahden tämä uhkaava sota.

"Toinen goottikuningas vaatii sinut kaksintaisteluun.

"Tässä poikasi läsnäollessa haukun minä sinua valehtelijaksi, väärentäjäksi, petturiksi, murhaajaksi, kunniattomaksi konnaksi.

"Veljeni veren kostan sinulle.

"Vedä miekkasi, jos olet mies.

"Ratkaiskaamme lyhyellä taistelulla pitkäaikainen viha. Taistelkaamme elämästä, Roomasta ja Juliuksesta.

"Puolusta itseäsi!"

Vihansa vimmassa molemmat kiskaisivat miekkansa esille. Miekat alkoivat uudelleen risteillä.

Taas Julius heittäytyi vihaisten miesten väliin kädet levällään.

"Pysähtykää, te vihan ja maailman miehet.

"Jokainen isku koskee sydämeeni.

"Kuulkaa, olen tehnyt päätökseni.

"Äitini henki on antanut minulle neuvon, minä tunnen sen."

Vihoissaan taistelijat laskivat miekkansa pistämättä niitä huotriin.

"Cethegus, sinä olet ollut minulle isän asemassa yli kaksikymmentä vuotta.

"Minun ei poikanasi sovi ruveta tuomitsemaan tekojasi ja rikoksiasi.

"Minä tartun rakkaudella käteesi — vaikka se olisi vieläkin enemmän murhia tehnyt, — niin kyyneleeni ja rukoukseni sen puhdistavat."

Totila peräytyi vimmoissaan. Prefektin kasvoilla kuvastui voitonriemua.

"Mutta minä en", jatkoi munkki, "voi kestää hirmuista sanaasi: minun tähteni olet tehnyt tekosi ja rikkomuksesi.

"Kuule siis, en koskaan, vaikka se muuten minua houkuttelisikin, — sillä minua miellyttää enemmän Golgatan orjantappurakruunu kuin Rooman verellä tahrittu kruunu — ottaisi perintöäsi, johon liittyy niin monta kirousta.

"Olen omasi — mutta liity sinäkin Jumalaan. — Ole minun omani, ei maailman eikä helvetin.

"Jos minua todella rakastat, niin luovu rikollisista suunnitelmistasi.

"Ja enemmänkin, tee katumus.

"Ilman katumusta ei ole lunastusta.

"Ja minä tahdon rukoilla Jumalaa, kunnes hän antaa sinulle anteeksi.

"Peruuta ajatuksissasi tekosi!"

"Seis", virkkoi Cethegus.

"Mitä puhut katumuksesta, sinä poikanen miehelle, poika isällesi?

"Tulkoot minun tekoni minun päälleni. Sinun ei tarvitse niitä kantaa."

"Ei koskaan, Cethegus.

"Jos pysyt entisissä aikeissasi, en lähde mukaasi.

"Tee katumus — nöyrry — ei minun edessäni, vaan Herran Jumalan edessä."

"Haa", huudahti Cethegus pilkallisesti, "puhutko sinä lapselle?

"Kaikki mitä olen tehnyt, tekisin uudestaan, jos se olisi tekemättä jäänyt."

"Cethegus", huusi Julius kauhistuneena, "puheesi ovat hirveät."

"Etkö todella usko Jumalaan?"

Kiihtyneenä Cethegus jatkoi:

"Katumus! Katuuko tuli?

"Sinä voit sen vain tukahduttaa, et koskaan tuhota sen eläessä.

"Kiitä sitä tai ivaa sitä — niin sittenkin se pysyy tulena.

"Samoin täytyy Cetheguksen noudattaa ajatuksia, jotka liikkuvat hänen päässään samoin kuin veri virtaa ruumiissa.

"Minä en vain tahdo, minun täytyy tahtoa.

"Samoin kuin vuoripuro virtaa vuoriston rinteeltä milloin juosten kukkaisten niittyjen läpi, milloin terävien kalliokärkien yli, milloin siunausta ja kasvullisuutta tuottaen, milloin kuolettaen ja hävittäen ilman määräämisvaltaa — samoin minuakin kohtalo kuljettaa tietä, jonka luova voimani, nykyaika ja ympärilläni oleva maailma määräävät.

"Täytyykö minun katua sitä, että olen tielläni jotakin hävittänyt?

"Tekisin sen uudestaan."

"Kauhea ihminen! Noissa sanoissasi on helvetin henkäys.

"Miten sinä voit pelastua, kun et edes tunnusta mitään rikkoneesi?

"Ihmistahto on vapaa —"

"Yhtä vapaa kuin heitetty kivi, joka kuvittelee voivansa lentää."

"Pelkää, oi pelkää elävää Jumalaa, Cethegus!"

Mutta Cethegus nauroi vielä julmemmin ja pilkallisemmin kuin äsken.

"Haa, missä hän sitten on tuo elävä Jumala?

"Olen tutkinut taivasta, olen tutkinut tähtien kulkua, julmaa luontoa, ihmisten vielä julmempaa kohtaloa enkä ole löytänyt muuta jumalaa kuin väkevämmän oikeuden, välttämättömyyden, tuon peloittavan, ankaran jumalattaren, jonka näkeminen muuttaa kiveksi samoin kuin Gorgopään näkeminen.

"Jos kohtalon kamaluus katselee sinua Gorgosilmillään, poikani, niin sinä kätkeydyt uneksimasi Jumalan vaipanpoimuihin ja lasket pääsi hänen isälliselle povelleen.

"Tee niin, jos tahdot.

"Mutta älä soimaa miestä, joka uskaltaa katsoa kohtaloa silmiin ja sanoa: 'Jumalaa ei ole'. Vaikka hän muuttuisikin kiveksi.

"Niin, nauraminen ja itkeminen ovat molemmat suloisia nautintoja.

"Mutta Prometheus ei hymyillyt, kun Pandora tarjosi hänelle huumaavan rasian.

"Mutta hän ei myöskään itkenyt, kun väkivalta kahlehti hänen jäsenensä kallioon.

"Ja korppikotkaan, joka syö hänen sydäntään — hän on tottunut.

"Ja kohtalo väsyi ennemmin titaanin kiusaamiseen kuin hän taipui."

"Cethegus", rukoili Julius, "älä puhu tuolla tavalla, Jumala on olemassa."

"Vai on? Missä hän sitten oli silloin, kun Manilia pakotettiin väkisin menemään naimisiin, kun Cetheguksen sydän iäksi myrkytettiin?

"Missä hän oli silloin, kun sokea kohtalo ajoi frankin nuolen Manilian sydämeen?

"Minäkin olen häntä uskonut. Niin kauan olinkin toisten leikkikaluna.

"Myöhemmin olen toiminut edellyttäen, ettei Jumalaa ole olemassa, sillä sen on kohtaloni minulle opettanut.

"Ja siitä alkaen kaikki minun laskelmani ovat onnistuneet.

"Missä oli oikeudenmukainen, kaikkivaltias, kaikkiviisas, kaikkihyvä
Jumalasi silloin, kun viaton Camilla joi toiselle aiotun myrkkypikarin?

"Missä olivat silloin hänen enkelinsä?

"Mikseivät Jumalan enkelit ottaneet siipiensä varaan Vitigeksen poikaa, kun Calpurnius heitti hänet kalliolta alas, — eihän varpusenkaan pitäisi pudota katolta ilman Jumalan tahtoa — eivätkä tappaneet murhaajaa?

"Missä oli pelastava Jumalasi silloin, kun minä ammuin Rautgundiksen?

"Jos Jumala olisi ollut taivaassa, niin nuolen olisi pitänyt kimmota uskollisesta vaimosta ja lävistää Cetheguksen rinta.

"Mutta nuoli oli terävä ja hyvin tähdätty. Siksi Rautgundis kuoli aivan kuin hän olisi ollut Paduksen kalalokki.

"Älä siis puhu minulle elävästä Jumalasta, hassu poika."

"Cethegus", sanoi Julius, "minua kauhistuttaa. Tuo on hirmuisinta
Jumalan pilkkaa, mitä minä olen koskaan kuullut."

Totila kääntyi kauhuissaan pois ja pisti miekkansa tuppeen.

"Sillä, joka ajattelee noin", huudahti hän, "on jo rangaistusta tarpeeksi.

"Mutta sinä, Rooman prefekti, et vielä tiedä tekojesi loppua.

"Odota! Kenties vielä rupeat uskomaan kostavaan Jumalaan."

"Tekojeni loppu", sanoi Cethegus nauraen, "on kuolema.

"Sen olen aikoja tiennyt.

"Kohtaako kuolema minut Länsi-Rooman tai koko maanpiirin valtaistuimella, menetetyssä tai voitokkaassa taistelussa, kirveen vai miekan kautta — se ei koske Jumala-kysymykseen.

"Ja jos helvetti on olemassa, — niin samantekevä.

"Pysyihän Prometeuskin itselleen uskollisena, vaikka olikin vuoreen kytkettynä.

"Mutta nyt on puhuttu tarpeeksi.

"Tule tänne, Julius, sillä sinä olet minun omani."

"Olen Herran Jumalan oma enkä sinun", vastasi Julius ristien silmänsä ja peräytyen muutamia askelia.

"Sinä olet poikani — tottele minua."

"Sinä olet Jumalan poika samoin kuin minäkin, mutta sinä kiellät isämme, jota minä tunnustan.

"Ainaiseksi irtaudun sinusta.

"Kuten uskontomme opettaa, on olemassa Lucifer, pahojen henkien päämies, kirkas aamutähti, voimakkain, parhain Jumalan hengistä, joka ylpeyden ja Jumalan kieltämisen vuoksi vajosi alas helvettiin — niin sinä, hirmuinen mies olet se."

"Niin, mutta Lucifer pääsi taivaan palvelijasta keisariksi, vaikkakin vain helvetin keisariksi.

"Mieluummin helvetissä ensimmäisenä kuin taivaassa toisena. Seuraa minua!"

Innoissaan hän tarttui munkin käsivarteen ja veti häntä puoleensa.

Silloin Totilan miekka välähti kolmannen kerran ja myöskin prefektin miekka.

Tällä kertaa oli tosi kysymyksessä. Nyt ei Julius saanut taistelevia erilleen.

Totila iski prefektiä päin otsaa. Isku oli liian voimakas täydellisesti väistettäväksi. Roomalaisen kypärä lensi pois päästä ja hänen poskeensa tuli verihaava.

Prefektin antama vastaisku tunki Totilan vaipan läpi, mutta pysähtyi rengaspanssariin. Iskun voimasta Totila sentään peräytyi puoli askelta.

Seuraava yhteentörmäys oli ehdottomasti verinen, sillä heillä ei ollut kummallakaan kilpeä.

Uudestaan he hyökkäsivät. Heidän väliinsä heittäytyneen munkin — prefektin miekka oli haavoittanut hänen vasenta kättään — hätähuudot eivät olisi estäneet heitä jatkamasta taistelua — mutta miehet, jotka taisteluun kiintyneiden läsnäolijoiden huomaamatta olivat viime hetkessä rientäneet temppelin portaita ylös, erottivat molemmat miehet toisistaan.

Totilaan kävivät kiinni Torismut ja Visand, Cethegukseen Licinius ja
Syphax.

"Apujoukot ovat saapuneet ja tärkeitä tietoja etelästä", sanoi kreivi
Torismut.

"Kreivi Visand saapui juuri herttua Guntariksen lähettiläänä.

"Tule heti takaisin. Taistelu alkaa kohta."

"Lähde pian takaisin leiriin", sanoi Licinius Cethegukselle, "toinen sotajoukko on saapunut."

"Onko Areobindoskin tullut?"

"Ei, herra", huudahti Syphax, "keisarinna on äkkiä kuollut. Päällikkönä on Narses. Hänellä on satatuhatta miestä mukanaan."

"Narses", virkkoi Cethegus kalveten. "Minä tulen."

"Näkemiin, poikani Julius."

"Minä olen Jumalan poika."

"Hän on minun", huudahti Totila syleillen Juliusta.

"Hyvä on! Taistelu Roomasta ratkaisee tämänkin taistelun.

"Minä noudan sinut barbaarien leiristä."

Hän riensi portaita alas.

Yht'aikaa lähtivät Cethegus tovereineen pohjoista kohti ja Totila ja
Julius seuralaisineen etelää kohti leireihinsä.