KAHDESKYMMENESYHDEKSÄS LUKU.
Mutta joku repäisi hänet taaksepäin.
"Ei hän koskaan anna anteeksi murhapolttajalle.
"Tule Vitiges, oma Vitigekseni.
"Seuraa minua! Sinä olet vapaa."
Kuningas hypähti pystyyn. Tämä ääni oli herättänyt hänet välinpitämättömyydestä.
"Rautgundis!
"Vaimoni! Sinä et koskaan valehdellut.
"Sinä olet uskollinen.
"Sinä olet taas omani."
Huokaisten syvään ja ilosta huudahtaen hän levitti kätensä.
Rautgundis lensi hänen syliinsä, ja he itkivät molemmat jälleennäkemisen ilosta.
Matasunta, joka oli noussut seisoalleen, meni seinän viereen.
Hän pyyhki hitaasti punaiset, irtautuneet kiharansa otsaltaan ja katseli paria, jota akkuna-aukosta tuleva kirkas kuutamo valaisi.
"Miten hän rakastaa häntä.
"Häntä, niin häntä hän seuraisi vapauteen ja elämään.
"Mutta hänen täytyy jäädä tänne.
"Ja kuolla — kanssani."
"Älkää viivytelkö enää", virkkoi Dromon kopin ovelta.
"Niin, pois täältä, elämäni", huusi Rautgundis.
Hän otti poveltaan pienen avaimen ja haki lukon aukkoa.
"Mitä? Pääsenkö todellakin täältä pois", sanoi vanki, käyden taas puolittain välinpitämättömäksi.
"Pääset. Ulos raittiiseen ilmaan ja vapauteen", huusi Rautgundis heittäen käsiraudat maahan.
"Tässä on sinulle ase, Vitiges! Kirves!
"Ota!"
Innokkaana goottikuningas tarttui kirveeseen ja nosti sen ylös sanoen:
"Oi, miten ase tekee hyvää kädelle ja mielelle."
"Sen tiesinkin, urhoollinen Vitiges", sanoi Rautgundis polvistuen maahan ja avaten kahleen, joka kiinnitti kuninkaan vasemman jalan kallionlohkareeseen.
"Lähde nyt ulos.
"Sinä olet vapaa."
Vitiges astui askeleen ovea kohti kohottautuen pystyyn ja tarttuen lujasti kirveeseen.
"Hän sai päästää hänen kahleensa", kuiskasi Matasunta.
"Niin, vapaa", lausui Vitiges huoaten syvään.
"Minä tahdon päästä vapaaksi ja lähteä kanssasi."
"Hänen kanssaan hän lähtee", huusi Matasunta mennen heidän tielleen.
"Vitiges — hyvästi — mene! —
"Mutta sano vielä kerran, että annat minulle anteeksi."
"Sinulleko anteeksi", huusi Rautgundis.
"Ei koskaan!
"Hän on syössyt valtakuntamme perikatoon.
"Hän on pettänyt sinut.
"Vilja-aittojasi ei polttanut taivaan salama, vaan hänen kätensä."
"Ole siis kirottu", huusi Vitiges. "Pois tuon helvetin käärmeen luota."
Hän paiskasi hänet tieltään ja poistui Rautgundiksen kanssa kopista.
"Vitiges", huusi Matasunta nousten pystyyn.
"Pysähdy! Pysähdy!
"Kuule minua!
"Vitiges."
"Vaikene", sanoi Dromon tarttuen hänen käsivarteensa.
"Sinä saatat hänet perikatoon."
Mutta Matasunta riistäytyi irti ja syöksyi käytävään.
"Pysähdy, Vitiges", huusi hän.
"Sinä et saa mennä tuolla tavalla.
"Sinun täytyy antaa anteeksi."
Hän kaatui taintuneena maahan.
Dromon riensi hänen ohitseen pakenevien jälkeen.
Mutta kimeät huudot olivat jo herättäneet maailman herkkäunisimman miehen.
Cethegus riensi miekka kädessä puolipukeissaan makuuhuoneestaan käytävään, jonka akkunoista näki neliskulmaiselle palatsinpihalle.
"Vahdit, aseisiin", huusi hän.
Sotamiehetkin olivat kuulleet jotakin.
Tuskin Vitiges, Rautgundis ja Dromon olivat päässeet pihan yli Dromonin huoneeseen, kun kuusi isaurilaista palkkasoturia riensi vankilan käytävään. Rautgundis juoksi nopeasti ovelle, iski sen kiinni, väänsi lukkoon ja otti avaimen mukaansa.
"Nuo ainakin ovat hyvässä tallessa", kuiskasi hän.
Puolisot riensivät nopeasti Dromonin huoneesta suureen käytävään, joka vei palatsin pihalta kadulle.
Keihäs tanassa tuli täällä vastaan vahtijoukon seitsemäs mies, joka oli jäänyt muista jälkeen.
"Mikä tunnussana", kysyi hän. "Rooma ja —
"Kosto", vastasi Vitiges iskien häntä kirveellä.
Palkkasoturi kaatui huutaen, mutta heitti vielä viimeisillä voimillaankin keihäänsä pakenevien perään. Se tappoi jälkimmäisen heistä — Dromonin.
Juostessaan pitkin palatsin marmoriportaita kadulle puolisot kuulivat sotamiesten jyskyttävän rautaovea ja kovaäänisen komennuksen:
"Syphax, hevoseni!"
Sitten he katosivat pimeyteen.
Muutaman minuutin perästä tulisoihtuja välkkyi palatsin pihalle ja ratsumiehiä kiiti kaikille kaupungin porteille.
"Kuusi tuhatta solidia saa se, joka tuo hänet elävänä ja kolme tuhatta se, joka tuo hänet kuolleena", huusi Cethegus hypätessään mustan oriinsa selkään.
"Liikkeelle, tuulen lapset, Ellak ja Mundzuk, hunnit ja massageetit."
"Minne, herra", kysyi Syphax ajaessaan isäntänsä rinnalla palatsin portin läpi.
"Sitä on vaikea arvata.
"Kaikki portit ovat kiinni.
"He ovat voineet päästä vain muurinaukon läpi ulos."
"On kaksi suurta muurinaukkoa."
"Katsos, tuolla idässä Jupiter ilmestyi pilven peitosta.
"Se viittaa minulle.
"Onhan siellä —?"
"Aetiuksen tornin muuriaukko."
"Hyvä! Sinne siis!
"Minä seuraan tähteäni!" — —
* * * * *
Puolisot olivat sillä välin rientäneet Dromonin pojan Pauluksen päästäminä puoliksi täytetyn muurinaukon läpi ja löytäneet läheisestä Dianan lehdosta Vakiksen kahden hevosen kera.
Puolisot nousivat Valladan selkään.
Vapautettu ratsasti nopeasti edellä tässä kohdassa leveän joen rannalle.
Vitiges nosti Rautgundiksen eteensä hevosen kaulalle.
"Vaimoni! Sinun mukanasi menetin kaiken. Elämän ja elämänhalun.
"Mutta nyt uskallan taas elää valtakunnan vuoksi. Miten voinkaan laskea sinut, sieluni sielun, menemään."
"Kätesi on kahleiden raastama.
"Pane se kaulaani, kaikkeni."
"Eteenpäin, Vallada! Nopeasti! Nyt on elämä kysymyksessä."
He pääsivät metsiköstä avonaiselle kentälle.
He saapuivat joen rannalle.
Vakis ajoi vapisevan hevosensa synkkiin aaltoihin.
Eläin pelkäsi eikä tahtonut mennä.
Vapautettu hyppäsi maahan.
"Joki on kovin syvä.
"Kolme päivää se on tulvinut.
"Kaalamoa ei voi käyttää.
"Hevosten täytyy uida ja virta vie meidät pitkän matkan alas päin.
"Joessa on kallioita.
"Kuu on milloin peitossa milloin näkyvissä ja vaikeuttaa näkemistä."
Hän kulki neuvottomana pitkin rantaa.
"Kuunnelkaa! Mitä se oli", virkkoi Rautgundis.
"Se ei ollut tuulen suhinaa."
"Siellä on hevosia", sanoi Vitiges.
"Ne lähestyvät nopeasti.
"Meitä ajetaan takaa.
"Aseet kalisevat.
"Tuolla — tulisoihtuja.
"Nyt virtaan hengen uhalla.
"Mutta hiljaa!"
Hän ajoi hevosensa virtaan.
"Jalat eivät enää tapaa pohjaan.
"Hevosten täytyy uida.
"Pidä harjasta kiinni, Rautgundis.
"Eteenpäin, Vallada!"
Korskuen ja vavisten hevonen katseli mustia aaltoja. — Harja lensi pään yli — hevonen seisoi etujalat ojennettuina ja pinnisti takajaloillaan virtaan menemistä vastaan.
"Eteenpäin, Vallada!"
Ja Vitiges kuiskasi ratsun korvaan:
"Didrik berniläinen!"
Silloin jalo eläin syöksyi vapaaehtoisesti kuohuihin. Samassa takaa-ajajatkin karauttivat metsiköstä. Etumaisena oli Cethegus, jonka rinnalla Syphax ratsasti soihtu kädessä.
"Täällä joen rannalla katoavat pakolaisten jäljet, herra."
"He ovat vedessä.
"Eteenpäin, hunnit!"
Mutta ratsumiehet tiukensivat ohjaksiaan eivätkä liikahtaneetkaan.
"No, Ellak! Mitä te viivyttelette?
"Heti virtaan!"
"Herra, me emme uskalla.
"Ennenkuin me ajamme yöaikana virtaavaan veteen, täytyy meidän pyytää anteeksi vedenjumalalta Pfugilta. Meidän täytyy ensin rukoilla."
"Rukoilkaa virran yli päästyänne niin kauan kuin haluatte, mutta —"
Samassa voimakas tuulen puuska sammutti kaikki soihdut.
Virtakin kohahti kovasti.
"Näetkö, herra? Pfug suuttuu."
"Hiljaa! Ettekö näe mitään?
"Tuolla alhaalla päin."
Kuu tuli esille pilvien lomasta.
Sen valossa näkyi Rautgundiksen valkea puku — ruskean vaippansa hän oli menettänyt.
"Ampukaa tuonne!"
"Ei, herra! Ensin on rukoiltava."
Kuu meni taas pilveen. —
Kiroten Cethegus repäsi hunnien päällikön jousen ja nuolikotelon.
"Nyt nopeasti eteenpäin", huudahti Vakis, joka oli päässyt aivan lähelle toista rantaa, "ennenkuin kuu tulee tuon kapean pilven takaa."
"Seis, Vallada", huusi Vitiges hypäten kuormaa keventääkseen hevosen selästä ja pitäen kiinni harjasta.
"Siinä on kallio.
"Älä loukkaa itseäsi, Rautgundis. —"
Ratsu, mies ja vaimo seisahtuivat hetkeksi korkean kiven viereen, jonka ympärille virta muodosti kohisevan pyörteen.
Kuu tuli esille.
Se valaisi kirkkaasti joen pintaa ja kallion luona olevaa joukkoa.
"Siellä ne ovat", huusi Cethegus, jolla oli jousi kädessä. Hän tähtäsi ja ampui.
Sähisten pitkä, mustilla sulilla varustettu nuoli lähti lentoon.
"Rautgundis", huudahti Vitiges kauhistuneena.
Sillä tämä lysähti kokoon ja vaipui hevosen kaulalle, vaikkakaan ei valittanut.
"Sattuiko se sinuun?"
"Luullakseni.
"Jätä minut tänne.
"Pelasta itsesi."
"Ei koskaan. Anna minun tukea sinua."
"Jumalan tähden, herra, kumartukaa, sukeltakaa! Ne tähtäävät."
Hunnit olivat rukoilleet.
He ratsastivat virtaan ja rupesivat ampumaan jousillaan.
"Jätä minut, Vitiges. Pakene! Minä kuolen täällä."
"Ei! Minä en jätä sinua enää koskaan."
Hän yritti nostaa vaimonsa satulasta kivelle.
Joukkoa valaisi kirkas kuutamo.
"Antaudu vangiksi, Vitiges", huusi Cethegus kannustaen hevostaan, joka menikin veteen lapojaan myöten.
"Ollos kirottu, valehtelija ja konna."
Kaksitoista nuolta singahti yhtaikaa.
Teoderikin ratsu hypähti pystyyn ja vaipui sitten iäksi veteen.
Vitigeskin oli haavoittunut.
"Luonasi", kuiskasi Rautgundis.
Vitiges tarttui häneen vankasti molemmin käsin. —
"Kanssasi!"
Syleillen toisiaan he katosivat aaltoihin.
Joen rannan kaislikossa Vakis huusi kolmesti heidän nimiään.
Hän ei saanut vastausta.
Hän lähti ajamaan yön pimeyteen.
"Tuokaa ruumiit rannalle", käski Cethegus synkkänä kääntyen kaupunkiin päin.
Hunnit uittivat hevosensa kivelle saakka ja etsivät ruumiita.
Mutta he etsivät turhaan.
Vuolas virta oli vienyt ne mukanaan ja kuljettanut yhtyneet puolisot syvään, vapaaseen mereen.
* * * * *
Samana päivänä prinssi Germanus oli palanut Ariminumista Ravennan satamaan viedäkseen Matasuntan ensi tilassa Bysanttiin.
Tämän herättivät tainnoksista vasaraniskut, jotka johtuivat siitä, että käytävän oven viereiseen muuriin puhkaistiin reikä sotamiesten ulos päästämistä varten.
Ruhtinatar löydettiin kopin ovelta kokoon lyyhistyneenä.
Hänet kannettiin kuumehoureissa kamariinsa, jossa hän makasi äänettömänä ja liikkumattomana purppurapatjalla. Silmät tuijottivat yhteen kohtaan.
Puolen päivän tienoissa ilmoitettiin Cetheguksen tulevan.
Hänen katseensa oli synkkä, uhkaava ja jäisen kylmä.
Hän meni aivan vuoteen ääreen.
Matasunta katsoi häntä silmiin.
"Hän on kuollut", virkkoi ruhtinatar levollisesti.
"Hän halusikin sitä.
"Hän — ja sinä.
"Turha on sinua soimata.
"Mutta nyt näet, mikä seuraa, kun menettelet vastoin tahtoani. Kertomus hänen kuolemastaan saattaa heti barbaarit raivoon.
"Sinä olet hankkinut minulle kovan työn.
"Sillä vain sinä saatoit hänet pakenemaan ja kuolemaan.
"Jossakin määrin voit tekoasi sovittaa suostumalla toiseen toivomukseeni.
"Prinssi Germanus on jo saapunut sinua noutamaan.
"Sinä lähdet hänen mukaansa."
"Missä ruumis on?"
"Sitä ei ole löydetty.
"Virta on vienyt hänet.
"Hänet ja — hänen vaimonsa."
Matasuntan huulet vavahtivat.
"Kuolemassakin. Hän kuoli hänen kanssaan."
"Anna vainajien olla rauhassa.
"Kahden tunnin perästä tulen tänne takaisin prinssin seurassa.
"Oletko silloin valmis ottamaan hänet vastaan?"
"Olen."
"Hyvä! Me olemme täsmällisiä."
"Niin minäkin.
"Aspa, kutsu tänne kaikki orjattaret.
"He saavat koristella minut diadeemilla, purppuralla ja silkillä."
"Hän on menettänyt järkensä", tuumi Cethegus ulos mennessään.
"Mutta naiset ovat sitkeitä.
"Hän tulee taas järkiinsä.
"Naiset voivat elää, vaikka sydän onkin reväisty rinnasta."
Hän lähti lohduttamaan levotonta prinssiä.
Ennen sovitun ajan päättymistä kuningattaren orjatar saapui kutsumaan heitä.
Germanus riensi nopein askelin Matasuntan kamariin.
Mutta hän jäi hämmästyneenä seisomaan ovelle.
Hän ei ollut nähnyt goottikuningatarta koskaan niin kauniina.
Korkea, kultainen diadeemi oli asetettu hänen välkkyville kutreilleen, jotka valtoiminaan, kahtena mahtavana laineena valuivat hartioille ja pitkin selkää.
Alusvaippa oli kultakukkaisesta, valkoisesta silkistä. Se näkyi vain polven alapuolelta saakka, sillä rintaa peitti laaja purppuraviitta.
Hänen kasvonsa olivat marmorinvalkeat ja hänen silmänsä loistivat omituisesti.
"Prinssi Germanus", huudahti hän tulijalle, "sinä olet puhunut minulle rakkaudesta.
"Mutta tiedätkö, mitä olet puhunut?
"Rakkaus on kuolema."
Germanus katsoi kysyvästi Cethegukseen.
Tämä tuli esille.
Hän tahtoi puhua.
Mutta Matasunta jatkoi:
"Prinssi Germanus! Sinua kehutaan hienoimmin sivistyneeksi viisaassa hovissa, jossa harjoitetaan nerokkaiden arvoituksien arvaamista.
"Minäkin annan sinulle arvoituksen. Arvaatkohan senkin?
"Pyydä avuksesi viisas prefekti, joka ymmärtää niin hyvin ihmissydämen.
"Ratkaise tämä:
"Vaimo ja sittenkin neito.
"Leski eikä koskaan vaimo.
"Etkö arvaa sitä?
"Olet oikeassa.
"Vain kuolema selittää kaikki arvoitukset."
Hän heitti nopeasti purppuravaipan syrjään.
Leveä, vahva miekka välähti.
Molemmin käsin hän pisti sen syvälle rintaansa.
Kauhusta huutaen Germanus ja Aspa riensivät hänen luokseen.
Cethegus otti kaatuvan syliinsä.
Matasunta kuoli heti, kun hän oli vetänyt miekan haavasta.
Cethegus tunsi miekan.
Hän oli sen kerran lähettänyt Matasuntalle.
Se oli kuningas Vitigeksen miekka.