KOLMASKYMMENESENSIMMÄINEN LUKU.
Kun kuningas tähtien tuikkeessa saapui Taginaehen, pieneen taloon, jossa hän asui, hän tapasi pihalla vesisäiliön reunalla tummaan vaippaan puetun miehen, jolla oli harppu polvillaan.
Se kimalteli kuutamossa ja mies näpäytteli hiljaa sointuja.
"Sinäkö, Teja, olet täällä? Eikö sinulla enää ole sivustallasi tekemistä?"
"Olen järjestänyt kaiken.
"Täällä tahdoin tavata sinua."
"Käy sisään.
"Onko Julius sisällä?"
"Hän meni Pyhän Paavalin basilikaan rukoilemaan Jumalalta sinulle voittoa.
"Hän palannee pian.
"Olen tuonut mukanani varusteen, jota pyydän sinun pitämään ylläsi huomisessa taistelussa — minun mielikseni —.
"Se on kestävä."
Totila pysähtyi liikutettuna.
"Tuota voi sanoa huolehtivaksi ystävyydeksi."
Käsi kädessä he menivät nyt sisään kuninkaan huoneeseen.
Siellä oli marmoripöydällä täydellinen varustus kypärästä suomuspeitteisiin kenkiin saakka.
Se oli laadittu parhaasta Espanjan teräksestä ja oli kevyt, mutta samalla läpitunkematon.
Se oli mestarillisesti tehty, vaikkakin ilman koristeita — ei edes kypärätöyhtöä ollut. Silmikko oli tarkasti suljettava. Varuste oli kokonaan tummansinistä terästä.
"Kuka loihtutaitoinen seppä on takonut tämän ihmevarusteen", kysyi
Totila hämmästyneenä.
"Minä", vastasi Teja.
"Sinähän tiedät, että minulla on lapsesta saakka ollut taipumusta taidetaontaan. Ja minä olen — minähän nukun yleensä hyvin vähän — tehnyt nämä suomukset sinua varten. Sinun on pantava se huomenna yllesi."
"Otan sen ylleni vasta hautajaisiin", sanoi Totila hymyillen.
"Hautajaissaattoon tuo on omiaan.
"Mutta huomenna, Teja, lähden taisteluun täydessä kuninkaan puvussa.
"Italia ei saa sanoa: hänen kuninkaansa ja sulhasensa piilottautui kunniapäivänään.
"Ei. Se, joka huomenna etsii goottien kuningasta, löytää hänet helposti."
"Tuota olen pelännyt", huokasi Teja. "Anna minun ainakin taistella huomenna vieressäsi. Vapauta minut oikean sivustan päällikkyydestä."
"Ei, se on erittäin tärkeä paikka. Voin kai itse suojella itseäni. Mutta noita vuoria ja Roomaan vievää tietä on sinun suojeltava. Jos jokin onnettomuus sattuisi, niin sinun sivustallasi on ainoa pelastuksen tie."
Silloin Julius, kreivi Torismut ja herttua Adalgot saapuivat sisään.
Palvelijat — niiden joukossa Vakis, joka nyt oli Tejan kilvenkantajana — toivat sisään illallisen: lihaa, hedelmiä, leipää ja viiniä.
"Ajattele, Julius", sanoi Totila hymyillen, "goottileirin rohkein sankari on ruvennut pelkäämään."
"En omasta puolestani", sanoi Teja.
"Minun uneni käyvät tavallisesti toteen.
"Ja ne ovat aina synkkiä."
"Teidän unenne", virkkoi Totila leikkiä laskien nuorelle Adalgotille, joka oli istuutunut hänen viereensä, ja Vakikselle, joka täytti juuri kuninkaan pikaria, "teidän unenne, te vastanaineet, eivät liene synkkiä."
"Ei minulla ole valittamiseen syytä", muhoili Vakis. "Sentään toivoisin —"
"Mitä muita toiveita sinulla on paitsi Liutaa", tuumi Totila.
"Minä toivoisin, että pitkä olisi täällä."
"Mikä pitkä?"
"No, se hyvin pitkä, hän, joka olisi ollut päätään pitempi urhoollista veljeäsi Hildebadia; hän, jolla oli karhunnahka yllään ja haukan heittäjätär mukanaan.
"Mikä hänen nimensä nyt olikaan?"
"Harald", sanoi Teja.
"Niin, häntä tarkoitan.
"Olisi hyvä, että hän olisi huomenna täällä väkevine jättiläisineen."
"Emme me häntä tarvitse."
"Mutta parempi on aina parempi, herra kuningas.
"Jos minä olisin ollut herra kuningas, niin olisin kutsunut hänet takaisin, ennenkuin sota syttyi."
"Me emme tarvitse häntä", toisti kuningas ankarammin.
"Olen samaa mieltä kuin kilvenkantajani, kuningas", virkkoi Teja, "ja olen omalla vastuullani — minä pelkäsin, ettet sinä antaisi suostumustasi — lähettänyt sanansaattajan hänen luokseen.
"Sinä et olisi lähettänyt häntä poiskaan, jos hän olisi tänne saapunut.
"Minäkin pidin tuosta pohjoismaalaisesta sankarista ja hänen uskollisuudestaan.
"Hänen jättiläisensä olisivat olleet pitkäpartojen hyviä vastustajia.
"Valitettavasti ei pieni laivani saanut käsiinsä hänen laivastoaan."
"Kiitos, Teja. Se oli sinun tapaistasi.
"Mutta olen hyvilläni, ettet saanut hänelle sanaa.
"Me taistelemme ja voitamme yksin.
"Suunnitelmani on aivan pettämätön, jos vain —"
Kuninkaan otsalle lensi pilvi.
"Jos korsikalainen täyttää velvollisuutensa.
"Sano, Torismut, — minähän lähetin sinut vielä luostarista, jossa olin hiukan riidellyt korsikalaisen kanssa, hänen luokseen kysymään, pysyikö hän entisessä sopimuksessamme — mitä hän vastasi?"
"Hän antoi minulle tämän avonaisen kirjeen tuotavaksi sinulle."
"Missä tapasit hänet", kysyi kuningas ottaen vahataulun häneltä.
"Taginaen edustalla. Hän järjesti parhaallaan ratsumiehiään väijyksiin.
Hän on tarkoin täyttänyt kaikki määräyksesi."
Totila luki:
"Huomenna teen sen, mitä minulta odotit.
"Taistelun jälkeen et enää moiti minua."
"Hän lisäsi vielä", mainitsi Torismut, "että parisataa hänen ratsumiehistään, jotka merimatkasta väsyneinä olivat kulkeneet hitaammin, saapuisivat varmasti varhain huomisaamuna.
"Ne kuuluivat jo olevan Septempedan luona tulossa. Hän pyysi, että myöhästyttäisit taistelun alkua, jos se on suinkin mahdollista, siksi kun he ovat saapuneet."
"Miksi hän ei itse tule tänne", kysyi Teja.
"Hän on, kuten omin silmin näin, innokkaassa työssä", vastasi Torismut, "osoittaakseen ratsumiehilleen tarkoin paikat, joissa ratkaisu huomenna tapahtuu.
"Hän on vielä kuutamossa tehnyt hyökkäysharjoituksia kukkuloilta käsin tielle."
Totila sanoi:
"Minä tiedän, miksi hän ei tule illalliselle, mutta se ei merkitse mitään."
He istuutuivat nyt pöydän ympärillä oleville telttatuoleille ja penkeille ja alkoivat yksinkertaisen illallisensa.
"Kuningas ei salli minun huomenna taistella rinnallaan", sanoi Teja.
"Siksi käsken minä sinua, Torismut. Suojele sinä hänen henkeään."
"Tuskinpa hän voi täyttää käskyäsi", myhähti Totila juodessaan.
"Torismuthan on Taginaehen sijoitettujen keihäsmiesten päällikkönä."
"Niin kauan kuin minä olen kuninkaan vieressä ei hänelle mitään tapahdu", vastasi Torismut levollisena. "Lähden vielä kerran katsomaan Capraen luona olevia etuvartijoita."
Hän lähti ulos.
"Niin", huudahti Totila, "Napolissa porta Capuanan luona hän oli pelastajani."
"Ja Roomassa Tiberin rannalla tämä nuori harppuherttua pelasti sinut", virkkoi Teja. "Missä hän on huomenna? Hänen on taas suojeltava sinua."
"Ei", huusi tämä, "olen saanut luvan ratsastaa edellä huomisessa hyökkäyksessä ja kantaa domna Valerian uutta lippua."
"No, hurskas Julius", sanoi Teja. — "Sinä et kai taistele. — Suojele sinä kuninkaan henkeä. — Se ei liene syntiä.
"Minä tiedän, että sinä rakastat kuningasta omalla tavallasi."
"Olen hänen luonaan. Mutta vielä paremmin kuin heikko käsivarteni tai kuin sinun väkevä käsivartesi, Tarentumin kreivi, suojelevat häntä Jumalan luo kohottamani rukoukset."
"Rukoukset", sanoi Teja.
"Ei ainoakaan rukous ole vielä päässyt tunkeutumaan pilvien läpi.
"Jos se pääsisikin läpi, niin se tapaisi taivaan tyhjänä."