KOLMASKYMMENESTOINEN LUKU.
"Mitä", huudahti munkki, "kiellätkö sinä, synkkä mies, rakkauden
Jumalan samoin kuin Cethegus.
"Kiellätkö sinä Jumalan, joka kaikkiviisaana, kaikkivaltiaana ja rakastavana johtaa ihmisen tiet taivaasta käsin?"
"Kiellän", huudahti Teja tarttuen miekan kahvaan, "minä kiellän hänet.
"Ja jos tuolla ylhäällä olisi elävä olento, joka tietää mitä hän tekee ja mitä hän sallii tapahtua, niin täytyisi meidän tarun jättiläisen tavoin latoa vuoret vuorten ja kalliot kallioiden päälle ja valloittaa hänen taivaansa.
"Ennen ei pitäisi levätä, ennenkuin tuo pirullisen julma aave olisi kukistettu veriseltä pääkallonvaltaistuimeltaan tai ryntääjät tuhoutuneet hänen salamoistaan."
Kauhistuneena Julius hypähti paikaltaan.
"Onko jumalankieltämisen, jumalanpilkkaamisen henki tarttunut maailman voimakkaimpiin miehiin? En jaksa kuunnella sellaista puhetta."
Hämmästyneenä kuningaskin katseli tavallisissa oloissa niin vaiteliasta ystäväänsä, jonka tarkoin suljetusta rinnasta kauan polttanut, kamala tuska äkkiä leimahti esille.
"Te hämmästytte", jatkoi Teja, "nähdessänne haudanhiljaisen Tejan näin äkkiä leimahtavan kuin tuleen.
"Minä itsekin ihmettelen sitä.
"Mutta huomenna on kesäpäivänseisaus, huomenna on se päivä, jolloin kerran onneni aurinko kääntyi minusta.
"Joka kerta sen päivän palatessa vanhat, tuskaiset haavat aukenevat."
"Käsitän nyt synkkämielisyytesi, kamala mies", sanoi Julius.
"Mutta en käsitä, miten sinä voit elää. Minä en voisi hengittääkään — ilman Jumalaa."
"Kuka sinulle on sanonut, munkki, ettei Tejalla ole jumalaa.
"Oletat sen siitä, etten kuvittele häntä samanlaiseksi kuin sinä, etten kuvittele häntä ihmismäisenä, vihan, rakkauden ja mustasukkaisuuden vääristelemänä.
"En voi kuvitella, että hän — tuo kaikki edeltä päin tietävä — loisi olentoja, jotka tuottavat vain tuskia muille ja itselleen, jotka hän tuomitsee ja jotka hän sitten ihmeen kautta, jaloimman, viattoman veren kautta vapahtaa.
"En voi kuvitella häntä taitamattomaksi puusepäksi, joka on huonosti laatinut talonsa ja joka nyt sitä tuon tuostakin paikkailee ihmeitä tekevällä kädellään.
"Sanon sinulle: minun Jumalani majesteetti on niin peloittava, että sinun raukkamainen enkelikuninkaasi häviää hänen suuruutensa ja hänen järkähtämättömän peloittavuutensa edessä, kuten kirkkojesi kupu maailmankaikkeuden kaarikattoon verraten.
"Ei, jos pilvissä olisi todellakin Kaikkeuden isä ja jollei hän voisi hallita kohtalon kamalaa kulkua, niin hänen itsensäkin täytyisi kauhistua.
"Hänen pitäisi kärsiä kamalasti lastensa tuskista, kuten lempeä Jeesuksenne kärsi, — se kertomus on aina syvästi liikuttanut minua — kun hän Öljymäellä kärsi koko ihmiskunnan syntien tähden.
"Ja kun olen luvannut sinulle, Totila, vielä kerran antaa näytteen harpunsoitto- ja laulutaidostani — niin kuule nyt lauluni, jonka olen asettanut Kaikkeuden-isän Odinin suuhun."
Hän tarttui pieneen harppuunsa, joka oli hänen vieressään yhdessä aseiden kanssa, ja lauloi sen säestyksellä kauniilla äänellään:
Kaikkeuden-isän laulun.
"Minun sieluni huokaa sanomattomasta tuskasta, tuskan suvun, ihmissuvun kohtalosta.
"Sillä kaikkeen tuskaan, mitä kukin rinta tuntee, täytyy minun ottaa osaa — kaikkeen, kaikkeen, kaikkeen — sillä minähän olen 'Kaikkeuden-isäksi' kutsuttu.
"Milloin voittaa paha mies paremman, jalon, silloin polttavasti puree sieluun, kun urho uljas kauheissa kuolontuskissa kohtaloa kiroo.
"Milloin rakastavainen kuolettavissa tuskissaan tyhjää ilmaa tapaa asemasta armaan. Silloin kuolematon, kalvava kaiho iät kaiket raukkaa raastaa.
"Ja lesken tuskanhuudot, orpoin itkut, sammuvan sielun turha toivo — kaikki kurjuus, laaja, loppumaton, Kaikkeuden-isään kovin koskee.
"Hiukan tuottavat vain huojennusta harvat auvon, onnen osat, jotka riistettyjen ruusunlehtien tavoin tuskan määrättömän meren aavoilla aalloilla ajelehtivat.
"Surijalla yksi vain on lauha lohtu. Loppu lienee tuimilla tuskilla, rauha annettaneen raastetulle.
"Päivää siunaan, jona tulinen Surtur armossaan viimeisen ihmisen maan kera murtaa, jona vihdoin tuiman tuskan loppumaton lähde, viimeinen inehmon sydän sykkämästä lakkaa.
"Tervetulleeksi toivotan sen päivän ja — jos viisaat olisivat — tulisemmin toivoisivat inehmot itse sitä."
"Sellaisiksi ennen kuvailin hyväntahtoisen Jumalan tunteet.
"Mutta sittemmin — kauan mietittyäni — olen löytänyt toisen jumalan — kamalan jumalani.
"Mutta onneksi tämän minun jumalani löytää vain kuolemantuskissa sykkivä sydän."