KYMMENES LUKU.
Suurin osa Rooman kaupungin aluetta oli Forum romanumilla tehdyn päätöksen mukaan joutunut goottien käsiin.
Cetheguksen hallussa oli vielä Tiberin oikea ranta Hadrianuksen haudasta alkaen Porta portuensikseen saakka. Tämän portin kohdalla olivat molemmat virransulut.
Tiberin vasemmalla rannalla oli prefektin hallussa vain pieni, mutta tärkeä palanen Forum romanumin länsipuolta. Alueen keskustana oli Kapitolium ja sitä ympäröivät lujat linnoitukset ja korkeat muurit.
Ne alkoivat Tiberistä ja kulkivat Kapitoliumin kukkulan itäpuolitse Trajanuksen torille pohjoiseen sekä Kapitoliumin länsipuolitse Circus flaminiuksen ja Marcelluksen teatterin välitse — edellinen jäi ulko-, jälkimmäinen sisäpuolelle muuria — Fabriciuksen sillalle ja Tiberin saareen.
Lopun päivää vapautetut roomalaiset viettivät hurjasti juhlien sekä syöden ja juoden.
Kuningas tuotatti hänelle luovutettujen kaupunginosien keskuksiin kahdeksankymmentä suurta vaunua ruokatavaroita.
Nälkäinen kansa asettui niiden ympärille kiville ja kiireessä laadituille penkeille kiittäen Jumalaa, pyhimyksiä ja "parasta kuningasta".
Prefekti oli panettanut huolellisesti kiinni kaikki portit, jotka veivät kaupungin goottilaisista osista muurien läpi hänen Roomaansa, ensin kaikki Forum romanumilta Kapitoliumille vievät tiet, sitten porta flumentanan, carmentaliksen ja ratumenan.
Vähälukuisen miehistönsä hän jakoi nopeasti tarkastettuaan asemansa tärkeimpiin paikkoihin.
Hänen hallussaan olivat melkein samat paikat kuin Belisariuksen
Roomassa ollessa.
"Salvius Julianus saa vielä sata miestä avukseen hirsisululle.
"Abasgilaiset jousimiehet rientävät Pison luo ketjusululle.
"Marcus Licinius pysyy paikallaan."
Mutta silloin Lucius Licinius ilmoitti, että legioonalaisten jäännökset, jotka eivät olleet päässeet Forum romanumilla pidettyyn kokoukseen, koska he olivat toisissa kaupunginosissa vahdissa, rupesivat niskoittelemaan.
"Vai niin", huudahti Cethegus. "Paistit, joista heidän serkkunsa tuolla alhaalla ovat myyneet roomalaiskunniansa, tuoksuvat kovin hyvältä.
"Minä tulen."
Hän ratsasti Kapitoliumille, missä nuo legioonalaiset, — noin viisisataa miestä — seisoivat uhkaavan näköisinä riveissään.
Hitaasti prefekti ratsasti pitkin rintamaa katsellen tarkasti miehiä.
Vihdoin hän lausui:
"Olin aikonut antaa teille kunnian puolustaa Kapitoliumin kotijumalia barbaareita vastaan.
"Mutta minä kuulin, että raavaspaistit tuolla alhaalla houkuttelevat teitä.
"En usko sitä.
"Te ette voi jättää pulaan miestä, joka monien velttojen vuosisatojen jälkeen taas on opettanut teitä taistelemaan ja voittamaan.
"Se, joka on Cetheguksen ja Kapitoliumin puolella — nostakoon miekkansa."
Ei yksikään liikahtanut.
"Nälkä on mahtavampi jumala kuin Kapitoliumin Jupiter", virkkoi hän ylenkatseellisesti.
Silloin astui eräs centuurio esille.
"Ei niinkään, Rooman prefekti.
"Mutta me emme halua taistella isiämme emmekä veljiämme vastaan, jotka nyt ovat goottien puolella."
"Minun pitäisi pitää teidät täällä panttivankeina isienne ja veljienne varalta.
"Jos he tekevät rynnäkön, pitäisi teidän päänne heittää heitä vastaan.
"Mutta minä luulen, ettei sekään laimentaisi heidän vatsasta lähtenyttä innostustaan.
"Menkää! Te ette ole tarpeeksi arvokkaita Roomaa pelastamaan.
"Licinius, avaa portti.
"Anna heidän kääntää selkänsä Kapitoliumille — ja kunnialle."
Legioonalaiset lähtivät tiehensä.
Vain satakunta miestä jäi epätietoisena seisomaan keihäisiinsä nojaten.
"No? Mitä tahdotte", huusi Cethegus ajaen aivan heidän eteensä.
"Kuolla kanssasi, Rooman prefekti", sanoi eräs.
Ja toiset toistivat:
"Kuolla kanssasi!"
"Kiitän teitä!
"Katso, Licinius. Sata roomalaista on vielä!
"Ne riittäisivät uuden roomalaisvaltakunnan perustamiseen.
"Annan teille kunniapaikan.
"Te puolustatte linnoitusta, jolle olen antanut Julius Caesarin nimen."
Hän hyppäsi hevosensa selästä, heitti ohjakset Syphaxille, kutsui tribuuninsa aivan luokseen ja sanoi:
"Suunnitelmani on —"
"Joko sinulla on suunnitelma?"
"Jo. Me hyökkäämme.
"Mikäli minä tunnen barbaarit, ei meidän tänä yönä tarvitse pelätä hyökkäystä.
"He ovat saaneet haltuunsa kolme neljännestä kaupungista.
"Voittoa vietetään suurin juomingein ja sitten vasta he rupeavat ajattelemaan viimeisen neljänneksen valloittamista.
"Keskiyön aikana on koko tuo kultatukkaisten sankarien ja juopporattien sotajoukko riemun, viinin ja unen raukaisema.
"Nälkäiset kviritit tuolla alhaalla eivät jää nyt juomisessa heitä huonommiksi.
"Katsokaa! He mässäävät ja hyppivät päät seppeleillä koristettuina.
"Kaupunkiin on saapunut vasta vähäinen osa barbaareita.
"Siihen meidän voitontoiveemme perustuvat.
"Keskiyön aikana hyökkäämme kaikista porteista — he eivät pidä sitä mahdollisenakaan, kun he tietävät vähälukuisuutemme — ja teurastamme heidät heidän nukkuessaan."
"Suunnitelmasi on hurjan rohkea", huudahti Lucius Licinius.
"Mutta jos kaadumme — niin tulee Kapitolium haudaksemme."
"Sinä opit minulta sekä sanat että iskut", virkkoi Cethegus hymyillen.
"Suunnitelmani on epätoivon synnyttämä. Mutta se on ainoa mahdollinen.
Vahdit ovat kai paikoillaan.
"Nyt menen kotiini ja rupean pariksi tunniksi nukkumaan.
"Minua ei saa ennen herättää.
"Kahden tunnin perästä on minut herätettävä."
"Voitko nukkua nyt, päällikkö?"
"Minun täytyy.
"Ja toivoakseni nukunkin hyvin.
"Minun täytyy nukkuen tai valveilla saada hiukan lepoa sen vuoksi, että luovutin Forum romanumin barbaarikuninkaalle.
"Se oli liikaa.
"Se vaatii lepoa.
"Syphax! Jo eilen kysyin sinulta, onko Tiberin oikealta rannalta saatavissa yhtään viiniä?"
"Olen tiedustellut, herra.
"Viiniä on vain jumalanne temppelissä.
"Mutta se on jo pappien ilmoituksen mukaan siunattu ehtoollista varten."
"Ei kai se ole siitä pahentunut.
"Ottakaa se papeilta.
"Jakakaa se sadalle roomalaiselle, jotka ovat Caesarin linnoituksessa.
"Se on ainoa kiitollisuuden osoitus, jonka voin heille nyt antaa."
Hän ratsasti hitaasti Syphaxin seuraamana kotiinsa.
Hän pysähtyi pääkäytävän eteen.
Syphaxin kutsusta hevosten vartija Thrax saapui paikalle.
Cethegus hyppäsi maahan ja taputti jalon ratsunsa kaulaa.
"Seuraava ratsastus on ankara, Pluto. Se vie joko voittoon tai pakoon.
"Antakaa sille se valkoinen leipä, joka oli säästetty minua varten."
Hevonen vietiin päärakennuksen vieressä olevaan talliin.
Marmoripilttuut olivat tyhjät.
Plutolla ei laajassa tallissa ollut muuta toveria kuin Syphaxin rusko.
Kaikki muut prefektin hevoset olivat teurastetut palkkasoturien ruoaksi.
Talon isäntä meni komean eteisen ja atriumin läpi kirjastoonsa.
Vanha ovenvartija ja kirjuriorja Fidus, joka ei enää jaksanut kantaa keihästä, oli tätä nykyä talon ainoana palvelijana.
Kaikki muut orjat ja vapautetut olivat muureilla — elävinä tai kuolleina.
"Anna minulle Plutarkon Caesar!
"Ja kaada suureen, ametisteilla koristettuun pikariin — suihkulähteen vettä."
Prefekti jäi vielä kirjastoon.
Vanhus oli sytyttänyt samoin kuin rauhan päivinäkin kalliilla nardusöljyllä täytetyn lampun.
Cethegus katseli kauan rintakuvia, hermejä ja pieniä patsaita, joiden tummat varjot kuvastuivat selvästi kauniiseen mosaiikkiseinään.
Siinä olivat melkein kaikkien Rooman sankarien — sodan tai rauhanaikaisten — kuvapatsaat kukin jalustallaan ja lyhyillä elämäkerrallisilla tiedoilla varustettuna.
Tarunaikaiset kuninkaat olivat ensin, sitten konsulien ja keisarien pitkä rivi Trajanukseen, Hadrianukseen ja Konstantinukseen saakka.
Erityisessä, pienessä ryhmässä olivat hänen omat esi-isänsä,
"Cethegukset".
Seinän viereen oli jo tuotu tyhjä jalusta, jolle kerran hänen kuvapatsaansa asetettaisiin.
Se oli viimeinen sillä puolen salia.
Sillä hän oli sukunsa viimeinen.
Mutta vasemmalla oli kokonainen rivi tyhjiä komeroita jatkoa varten.
Cetheguksen nimen piti näet hänen ottopoikansa kautta jatkua loistavampiin vuosisatoihin kuin tämä.
Hämmästyksekseen hän näki kävellessään hitaasti ja ajatuksissaan pitkin riviä, tyhjällä jalustalla, jolle hänen kuvansa piti tulla, nyt pienoisen kuvapatsaan.
"Mitä tämä on?
"Nosta lamppuasi, vanhus!
"Mikä kuvapatsas on minun paikallani?"
"Suo anteeksi, herra.
"Erään hyvin vanhan patsaan jalusta tuolla yläpäässä piti korjauttaa.
"Otin patsaan pois.
"Asetin sen tänne tyhjälle jalustalle, ettei se mitenkään vahingoittuisi."
"Valaise!
"Vielä ylemmäksi!
"Kukahan se on?"
Ja Cethegus luki patsaassa olevan lyhyen kirjoituksen:
"Tarqvinius Superbus, Rooman tyranni, jonka porvarit olivat ajaneet pois sietämättömän yksinvaltiuden tähden, kuoli kaukana kaupungista maanpakolaisena.
"Tuleville sukupolville varoitukseksi."
Cethegus itse oli — nuoruutensa päivinä — laatinut tuon kirjoituksen ja panettanut sen patsaaseen.
Hän otti marmoripään nopeasti alas ja asetti sen lattialle.
"Pois enne", virkkoi hän.
Vaipuneena syviin mietteisiin hän palasi lukuhuoneeseensa.
Hän asetti kypäränsä, kilpensä ja miekkansa vuoteen viereen.
Orja sytytti kilpikonnanluulla koristetulla pöydällä olevan lampun, toi täytetyn pikarin ja pyydetyn kirjan, minkä jälkeen hän poistui.
Cethegus tarttui kääröön, mutta laski sen heti takaisin pöydälle.
Tällä kertaa hän ei voinut pakottaa itseään levolliseksi.
Se olisi ollutkin luonnotonta.
Forum romanumilla joivat kviritit ja barbaarit keskenään goottikuninkaan menestykseksi ja toivottivat perikatoa Rooman prefektille, senaatin puheenjohtajalle.
Kahden tunnin perästä hän aikoi riistää Rooman takaisin barbaarien käsistä.
Hän ei voinut käyttää tätä lyhyttä aikaa lukeakseen uudelleen elämäkerran, jonka hän osasi melkein ulkoa.
Hän joi janoonsa vettä pikarista.
Sitten hän heittäytyi vuoteelle.
"Oliko se enne", tuumi hän itsekseen.
"Merkitsevätkö enteet mitään sille, joka ei usko niitä?
"'On olemassa yksi ainoa seikka, jolla on merkitystä: kotimaan puolesta taisteleminen.'
"Niin sanoi Homeros.
"Taisteleehan Cetheguskin kotimaansa puolesta.
"Hän taistelee melkein yksin.
"Sen on tämä päivä häpeällisellä tavalla todistanut.
"Rooma on Cethegus ja Cethegus on Rooma.
"Eivät nuo nimensä unohtaneet roomalaiset.
"Rooma on nyt paljon suuremmassa määrässä Cethegus kuin muinoin Caesar.
"Olihan hänkin tyranni hullujen mielestä."
Hän hypähti taas vuoteelta ja meni esi-isänsä patsaan luo.
"Jumalainen Julius, jos voisin rukoilla, niin tänään rukoilisin, — rukoilisin sinua.
"Auta, täydennä jälkeläisesi työ.
"Miten ankarasti, verisesti ja väsymättä olen taistellut siitä ajasta alkaen, jolloin marmoripäästäsi lensi minun päähäni ajatus Rooman uudistamisesta, valmiina, täysissä aseissa, kuten Pallas Athene Zeun päästä.
"Olen taistellut yötä päivää miekalla ja väsyttänyt itseäni ajatuksilla.
"Senkin seitsemän kertaa on kahden kansan ylivoima painanut minut maahan, mutta joka kerta olen taas noussut murtumattomana ja pelottomana.
"Vuosi sitten näytti päämääräni kovin läheiseltä.
"Ja nyt, tänä yönä täytyy minun taistella tuon vaaleatukkaisen pojan kanssa Rooman viimeisten talojen, oman taloni, henkeni puolesta.
"Onko se mahdollista?
"Täytyykö minun kukistua?
"Niin suuren työn jälkeen.
"Sellaisten sankaritekojen jälkeen.
"Vain tuon nuorukaisen hyvän onnen vuoksi.
"Onko aivan mahdotonta jälkeläisesi aikana, että yksi ainoa mies korvaa kokonaisen kansan, kunnes hän ehtii sen uudistaa, kunnes se ehtii uudistua?
"Onko miehen mahdoton voittaa goottien valta ja kreikkalaisten valta?
"Eikö Cethegus voi seisahduttaa tapausten pyörää ja pyöräyttää sitä taaksepäin?
"Täytyykö minun kukistua, koska olen yksin, minä sotajoukkojen päällikkö, minä kansaton johtaja?
"Täytyykö minun luopua sinun Roomastasi — minun Roomastani?
"En voi, en tahdo ajatella sellaista mahdollisuutta.
"Synkkenihän sinunkin onnesi tähti vähän ennen Pharsalon taistelua.
"Etkö sinäkin uinut haavoittuneena satojen nuolien sataessa Niilin yli?
"Ja sittenkin sait työsi valmiiksi.
"Ja palasit riemukulussa Roomaasi.
"Pahemmin ei voi käydä minullekaan, sinun jälkeläisellesi.
"Ei, minä en menetä Roomaani.
"En menetä taloani, en tätä jumalaista kuvaasi, joka usein on antanut minulle lohdutusta ja toivoa, kuten kristityille ristin näkeminen.
"Ja merkiksi uskostani sinuun jätän kilpesi suojaan ne, jotka olen sinne kätkenyt.
"Missäpä ne maan päällä olisivatkaan paremmassa turvassa?
"Eräänä heikkouden hetkenä aioin antaa Syphaxin haudata maahan nuo salaiset paperini ja jäljellä olevat aarteeni.
"Jos menetän Rooman, tämän talon, tämän pyhätön; niin menkööt nämä muistiinpanotkin.
"Mitäpä siitä — kuka osaisi selittää niiden salakirjoituksen?
"Ei, samalla tavalla kuin kirjeeni ja päiväkirjani saat nämä aarteenikin säilytettäviksesi."
Hän otti isohkon nahkapussin, jota hän oli säilyttänyt rinnallaan panssarin ja tunikan alla.
Se oli täynnä kallisarvoisia helmiä ja jalokiviä.
Sitten hän kosketti patsaassa kilven alla olevaa jousta.
Hän otti kapeasta aukosta, joka ilmestyi patsaan kylkeen, pitkulaisen, norsunluusta tehdyn arkun, joka oli kaunistettu veistoksilla ja varustettu kultalukolla sekä sisälsi kaikenlaisia pieniin papyruskääröihin tehtyjä muistiinpanoja.
Hän pani säkin arkkuun.
"Tässä tämä on, suuri esi-isäni. Suojele hyvin salaisuuteni ja aarteeni.
"Kenen hallussa ne sitten olisivat turvassa, elleivät sinun?"
Sitten hän sulki taas aukon, jota oli melkein mahdoton huomata.
"Kiipesi alla!
"Sydämelläsi!
"Merkiksi luottamuksestani sinuun ja erinomaiseen onneesi!
"Merkiksi siitä, ettei minua saada karkoitetuksi sinun luotasi,
Roomastani.
"Ei ainakaan pitkiksi ajoiksi.
"Jos minun täytyisi paetakin, niin minä palaan.
"Kukapa hakee aarteitani ja salaisuuksiani kuolleelta Caesarilta!
"Suojele niitä."
Vaikka ametistipikarin vesi olisi ollut tulisinta viiniä, ei se olisi vaikuttanut niin kiihdyttävästi prefektiin kuin nuo sanat, jotka hän lausui osittain itsekseen, osittain puhellessaan jumalana kunnioittamansa patsaan kanssa.
Kaikkien sielun ja ruumiin voimien yli-inhimillinen jännittäminen viimeisinä viikkoina, menestyksetön kamppailu tänään torilla, heti kukistumisen jälkeen keksitty, epätoivoinen suunnitelma ja sen aiheuttama jännitys olivat kiihdyttäneet tätä rautaista miestä ja samalla lisänneet äärimmilleen kysymyksen, jota hän koetti kaikin voimin vastustaa.
Hän ajatteli, puhui ja teki tehtävänsä kuin kuumeessa.
Väsyneenä hän heittäytyi patsaan lähellä olevalle vuoteelleen.
Hän nukkui aivan paikalla.
Mutta se ei ollut samanlaista unta kuin hän oli tähän saakka nukkunut ilkitöittensä jälkeen ja ennen uhkaavaa vaaraa.
Nyt ei hänen kaikenlaisia mielenliikutuksia halveksiva luontonsa auttanutkaan.
Uni oli levotonta.
Häntä vaivasivat ilkeät unet, jotka vaihtuivat nopeasti kuin kuumesairaan houreet.
Vihdoin unet muuttuivat selvemmiksi.
Hän näki Caesar-patsaan, jonka vieressä hän makasi, kasvavan kasvamistaan.
Yhä ylemmäksi nousi majesteetillinen pää.
Se oli jo tunkeutunut talon katon läpi.
Laakeriseppeleellä koristettu pää katosi jo yöpilven yläpuolelle tähtiin.
"Ota minut mukaasi", pyyteli Cethegus.
Puolijumala vastasi:
"En voi täältä saakka nähdä sinua.
"Sinä olet liian pieni.
"Sinä et voi seurata minua."
Silloin nukkujasta tuntui, että ukkonen iski äkkiä hänen talonsa kattoon.
Räiskien putoilivat kattopalkit hänen päälleen ja hautasivat hänet huoneen pirstaleiden alle.
Caesar-patsaskin murtui ja lysähti läjään. —
Äänet kuuluivat yhä. —
Cethegus hypähti ylös ja katseli ympärilleen.