YHDEKSÄS LUKU.
Lucius Licinius ajaa karautti kaikkien edelle, hyppäsi hevosensa selästä ja riensi juoksujalkaa puhujalavalle.
"Goottien lähettiläs!
"Tulin liian myöhään estämään, kuten ennenkin, hänen kaupunkiin pääsyään.
"Nälkiintyneet legioonalaiset laskivat hänet Tiburtiuksen portista sisään."
"Tappakaa hänet!
"Hän ei saa puhua", huudahti Cethegus hypäten puhujalavalta alas ja vetäen miekkansa esiin.
Mutta väkijoukko esti hänet.
Riemuiten se asettui lähettilään ympäri suojelemaan häntä.
"Rauha! Terve! Leipää!"
"Rauha! Kuunnelkaa lähettilästä!"
"Ei, älkää kuunnelko häntä", huusi Cethegus.
"Kuka on Rooman prefekti?
"Kuka puolustaa kaupunkia?
"Minä Cornelius Cethegus Caesarius.
"Ja minä sanon: älkää kuunnelko häntä."
Hän syöksyi miekka kädessä eteenpäin.
Mutta tiheänä mehiläisparven tapaisena ryhmänä naiset ja vanhukset estivät hänen kulkunsa, sillä aikaa kun aseelliset miehet asettuivat lähettilään suojaksi.
"Sano sanottavasi, lähettiläs", utelivat he.
"Minä tuon rauhan ja vapautuksen sanoman", huusi Torismut heiluttaen valkoista sauvaansa. "Totila, italialaisten ja goottien kuningas tarjoaa teille armoansa ja lähettää teille tervehdyksensä sekä pyytää vapaata pääsyä tänne, sillä hänellä on teille tärkeitä sanomia."
"Terve tuloa!"
"Kuunnelkaamme häntä."
"Tulkoon!"
Cethegus oli hypännyt hevosensa selkään ja puhallutti taistelumerkin.
Torilla syntyi hiljaisuus.
"Kuule, lähettiläs! Minä, tämän kaupungin päällikkö kiellän häneltä vapaan pääsyn.
"Jokaista goottia, joka saapuu kaupunkiin, kohtelen minä vihollisena."
Mutta silloin kajahti ilmoille tuhatääninen vihan huuto.
Eräs porvari nousi puhujalavalle.
"Cornelius Cethegus, oletko sinä hallitsijamme vai virkamiehemme?
"Me olemme vapaita.
"Ja usein olet sinä itse julistanut, että Roomassa on Rooman kansan majesteetti korkein mahti.
"No hyvä! Rooman kansa käskee, että goottien kuningasta on kuultava.
"Etkö käskekin niin, Rooman kansa?"
"Se on toivomme."
"Se on laki", murisivat kviritit.
"Oletko kuullut?
"Aiotko totella Rooman kansaa vai uhitella sitä?"
Cethegus pisti ääneti miekkansa tuppeen.
Torismut ajoi noutamaan kuningasta.
Prefekti viittasi nuoret tribuunit luokseen.
"Lucius Licinius", määräsi hän, "sinä menet Kapitoliumiin.
"Salvius Julianus, sinä suojelet alempaa, pölkyistä tehtyä virransulkua.
"Qvintus Piso, sinä suojelet ylempää, rautaketjuista tehtyä virransulkua.
"Marcus Licinius, sinä miehität linnoituksen, joka hallitsee täältä
Kapitoliumin kukkulalle vievää tietä, ja minun taloni.
"Loput palkkasotureista kokoontuivat aivan minun ympärilleni."
"Mitä aiot, päällikkö", kysyi Lucius Licinius ennen lähtöään.
"Hyökätä barbaarien kimppuun ja tuhota heidät."
Tribuunien lähdettyä ei prefektin ympärille jäänyt kuin noin viisikymmentä ratsumiestä ja sata keihäsmiestä.
Lyhyen, jännittävän odotuksen jälkeen goottien sotatorven toitotus kuului Via sacralta.
Sieltä tuli pian torille Torismut ja kuusi torvensoittajaa, bandalarius Visand, joka kantoi goottien sinistä kuninkaanlippua, kuningas herttua Guntariksen ja kreivi Tejan välissä sekä sen lisäksi kymmenkunta päällikköä ja ratsumiestä. Melkein kaikki olivat aseettomia. Vain Teja piti esillä leveätä, pelättyä kirvestään.
Kun joukko oli juuri lähtemäisillään goottien leiristä mennäkseen metronisen portin kautta kaupunkiin, tunsi herttua Guntaris, että joku tarttui hänen vaippaansa. Hän katsahti sinne päin ja näki hevosensa vieressä pojan tai nuorukaisen, jolla oli lyhytkiharainen, kullanruskea tukka ja siniset silmät sekä kädessä paimensauva.
"Oletko sinä kuningas?
"Ei, et sinä ole.
"Tuo tuolla on urhoollinen Teja, musta kreivi, kuten laulajat sanovat."
"Mitä asiaa sinulla on kuninkaalle, poika?"
"Pyrin taistelemaan hänen puolestaan."
"Sinä olet vielä liian nuori ja hento.
"Mene vielä paimentamaan vuohiasi ja palaa parin vuoden perästä."
"Olen vielä nuori, mutta heikko minä en ole.
"Vuohia olen jo kyllikseni paimentanut.
"Haa, nyt näenkin. Tuo on kuningas."
Hän meni Totilan eteen, kumarsi hänelle sirosti ja virkkoi:
"Luvallanne, herra kuningas!"
Hän tarttui hevosen suitsiin ruvetakseen sitä taluttamaan.
Kuningas katseli häntä mielihyvin ja hymyili hänelle.
Ja poika talutti hevosta.
Guntaris puheli itsekseen:
"Tuon pojan kasvot olen ennenkin jossakin nähnyt.
"Ei, hän on vain hänen näköisensä.
"Tuollaista yhdennäköisyyttä en ole koskaan ennen huomannut.
"Tuolla pojalla on aatelismiehen ryhti."
"Terve, kuningas Totila! Rauhaa ja terveyttä", huusi väkijoukko.
Mutta nuori ratsun taluttaja katsoi kuninkaan loistaviin kasvoihin ja lauloi hiljaa hopeankirkkaalla äänellään:
"Vapise, vihdoin synkkä Cethegus! Täällä ei auta metkusi alhat. Uhkasi murtaa urhoinen Teja. Koittava päivä, aurinko aamun usvasta, yöstä kirkasna kohoo, taivahan Herran suosikki suuri. Teljetyt portit, sydämet, mielet aukeevat hälle. Voiman ja raivon talven ja tuskan suistaa hän voittain."
Kuninkaan viittauksesta syntyi hiljaisuus.
Mutta tätä hetkeä Cethegus käyttikin hyväkseen.
Hän ajoi ratsunsa eteenpäin aivan väkijoukkoon ja huusi:
"Mitä asiaa sinulla, gootti, on minun kaupunkiini?"
Totila katsahti häneen vihaisesti, mutta kääntyi sitten toisaalle.
"Tuon kuusinkertaisen murhaajan ja valehtelijan kanssa puhun vain miekallani.
"Sinulle, Rooman onneton, petetty kansa, puhun nyt.
"Sydäntäni on teidän tähtenne kalvanut tuska.
"Tulin lopettamaan kurjuutenne.
"Olen tullut aseitta.
"Sillä minua suojelee Rooman kansan kunnia paremmin kuin kilvet ja kypärät."
Hän vaikeni.
Cethegus ei keskeyttänyt häntä enää.
Kuningas jatkoi:
"Kviritit! Kai te olette itsekin tietäneet, että olisin aikoja sitten voinut valloittaa kaupunkinne rynnäköllä.
"Teillä ei ole nimittäin enää ollenkaan miehiä, tyhjät kivimuurit vain.
"Mutta jos Rooma joutuisi rynnäköllä käsiini, täytyisi se polttaa.
"Ja minä tahdon mieluummin jäädä Rooman ulkopuolelle kuin jättää sen poltolle ja hävitykselle alttiiksi.
"En tahdo muistuttaa teitä siitä, miten te palkitsitte Teoderikin ja goottien hyvyyden.
"Oletteko unohtaneet ajan, jolloin kiitollisina löitte rahoihinne kirjoituksen: 'Roma felix'.
"Teitä on tarpeeksi rangaistu.
"Ankarammin ovat nälkä, rutto ja Bysantti sekä tuo paholainen rangaisseet teitä kuin me olisimme koskaan tehneet.
"Kahdeksan tuhatta miestä, naisia ja lapsia lukuunottamatta, on teidän puolellanne kuollut.
"Autiot talonne luhistuvat kokoon.
"Te syötte ahmien ruohoa, jota kasvaa temppelienne pihoissa.
"Epätoivo kuvastuu kaikkialta.
"Ihmislihaa, omien lastensa lihaa ovat nälkäiset äidit, roomalaisäidit syöneet.
"Tähän saakka on teidän vastustuskykyänne täytynyt ihailla eikä suinkaan moittia.
"Mutta tästä alkaen se on hulluutta.
"Viimeinen toivonne oli Belisarius.
"Tiedättekö, että Belisarius on lähtenyt Sisiliasta kotiinsa
Bysanttiin?
"Hän on jättänyt teidät oman onnenne nojaan."
Cethegus käski torvien puhaltaa tukahduttaakseen kansan tuskanhuudot.
Kauan saivat torventoitottajat tehdä turhaa työtä, mutta vihdoin tuubain äänet voittivat huudon.
Kun hiljaisuus syntyi, huusi prefekti:
"Hän valehtelee!
"Älkää uskoko noin karkeata valhetta!"
"Ovatko gootit teille valehdelleet, olenko minä valehdellut, roomalaiset?
"Ei teidän tarvitsekaan uskoa muuta kuin omia silmiänne ja korvianne.
"Tule esille, mies, ja puhu.
"Tunnetteko hänet?"
Goottilaiset ratsumiehet toivat esille komea-asuisen bysanttilaisen.
"Konon!"
"Belisariuksen navarkki!"
"Me tunnemme hänet", huusi väkijoukko.
Cethegus kalpeni.
"Rooman miehet", sanoi bysanttilainen, "magister militum Belisarius on lähettänyt minut kuningas Totilan luo.
"Saavuin tänään.
"Belisariuksen täytyi lähteä Sisiliasta takaisin Bysanttiin.
"Hän jätti lähtiessään Rooman ja Italian kuningas Totilan tunnetun hyvyyden haltuun.
"Tämä oli asiani hänelle ja teille."
"Hyvä on", huusi Cethegus jyrisevällä äänellä, "asiat ovat siis sillä kannalla. Mutta nyt on tullut päivä, jolloin voitte näyttää, oletteko roomalaisia vai äpäriä.
"Kuunnelkaa tarkkaan.
"Prefekti Cethegus ei luovuta koskaan, ei koskaan Roomaansa barbaareille.
"Muistelkaa toki niitä aikoja, jolloin minä olin teille kaikki kaikessa.
"Aikoja, jolloin te mainitsitte nimeäni Kristuksen rinnalla ennen pyhimyksiä.
"Kuka on teille antanut vuosikausia työtä ja leipää ja — mikä on vielä tärkeämpi — aseita?
"Kuka teitä silloin suojeli, — Belisarius vaiko Cethegus — kun barbaareita oli sataviisikymmentätuhatta muurienne edustalla?
"Kuka on sydänverellänsä pelastanut Rooman kuningas Vitigeksen käsistä?
"Kuulkaa!
"Viimeisen kerran kutsun teitä taisteluun.
"Kuulkaa minua, Camilluksen jälkeläiset.
"Kuten hän lakaisi Kapitoliumista gallialaiset, jotka jo olivat saaneet kaupungin haltuunsa, roomalaisten miekkojen voimalla, lakaisen minäkin nuo gootit pois.
"Kokoontukaa ympärilleni hyökkäykseen.
"Koettakaamme, mitä roomalaisten miekat saavat aikaan, kun Cethegus ja epätoivo niitä johtavat.
"Valitkaa!"
"Niin, valitkaa", huudahti kuningas Totila kohottautuen pystyyn.
"Valitkaa varman perikadon ja varman vapauden välillä.
"Jos vielä seuraatte tuota mieletöntä, en voi enää suojella teitä.
"Kuunnelkaa, mitä Tarentumin kreivillä Tejalla on sanomista!
"Luullakseni tunnette hänet.
"En voi teitä enää suojella."
"Ei hän voi", huusi Teja kohottaen suurta sotakirvestään. "Sitten ei enää anneta armoa, kautta vihan jumalan.
"Jos te hylkäätte vielä tämän armon tarjouksen, ei näiden muurien sisäpuolelle säästetä ainoatakaan ihmistä.
"Olen sen vannonut ja tuhannet minun kanssani."
"Minä lupaan unohtaa kaikki entiset tekonne ja olla teille lempeä kuningas.
"Kysykää napolilaisilta!
"Valitkaa prefektin ja minun välillä!"
"Terve, kuningas Totila!
"Kuolema prefektille", huusivat ympärillä seisovat yksimielisesti.
Kuten yhteisestä sopimuksesta naiset ja lapset heittäytyivät polvilleen kuninkaan eteen ja kohottivat kätensä ikäänkuin rukoillakseen, jota vastoin tuhannet aseelliset kohottivat kiroten keihäänsä ja miekkansa prefektiä kohden.
Monta heittokeihästä lensikin häneen päin.
Ne olivat hänen lahjoittamiaan.
"Koiria he ovat!
"Eivät roomalaisia!"
Niin huusi Cethegus vimmoissaan ja käänsi äkkiä ratsunsa.
"Kapitoliumille!"
Pitkällä loikkauksella jalo ratsu lensi polvistuvien, kirkuvien naisten yli ja keihäspilven läpi, jonka roomalaiset heittivät häntä kohti.
Hän ratsasti kumoon ne harvat, jotka koettivat sulkea hänen tiensä.
Pian hänen punainen töyhtönsä oli kadonnut.
Ratsumiehet kiitivät perästä.
Keihäsmiehet peräytyivät hitaasti ja hyvässä järjestyksessä tuon tuostakin torjuen kaupunkilaisten hyökkäykset.
He pääsivät lujaan linnoitukseen, jonka Marcus Licinius oli miehittänyt ja joka hallitsi Kapitoliumille ja prefektin taloon vievän tien.
"Mitä nyt on tehtävä? Ajammeko heitä takaa", roomalaiset kysyivät kuninkaalta.
"Ei! Seis!
"Avatkaa kaikki portit!
"Leireissämme on jo varattuna lihalla, leivällä ja viinillä täytettyjä vaunuja.
"Niitä vietäköön eri osiin kaupunkia.
"Rooman kansaa ruokitaan ja juotetaan kolme päivää.
"Goottini pitävät huolta siitä, ettei kukaan saa syödä itseään kuoliaaksi."
"Entä prefekti", kysyi herttua Guntaris.
"Cethegus Caesarius, Rooman entinen prefekti ei voi välttää Jumalan kostoa", huudahti Totila kääntyen Guntarikseen päin.
"Eikä minua", huusi paimenpoika.
"Eikä minua", virkkoi Teja karauttaen tiehensä.