SEITSEMÄSTOISTA LUKU.
Hildebad oli väsyneenä pitkälliseen toimettomuuteen tehnyt aamuhämärissä hänen erityiseen hoitoonsa uskotun Porta faventinan kautta ankaran hyökkäyksen bysanttilaiseen leiriin. Alussa hän saavutti raivoisan hyökkäyksensä vuoksi useita etuja, poltti osan piirityskoneita ja herätti piirittäjissä kauhua.
Hän olisi epäilemättä saanut suurempiakin vahinkoja aikaan, jollei heti paikalle rientänyt Belisarius olisi tänä päivänä pannut liikkeelle koko päällikkötaitoaan ja urhoollisuuttaan.
Ilman kypärää ja haarniskaa, suoraan vuoteesta hän oli rientänyt paikalle, ryhtynyt taisteluun ensin omia peräytyviä miehiään, sitten etumaisia gootteja vastaan ja mitä suurimmilla mieskohtaisilla ponnistuksilla saanut pakenemisen seisahdutetuksi.
Sitten hän oli liikutellut joukkojaan niin taitavasti, että Hildebadin paluumatka oli tulla katkaistuksi, minkä vuoksi goottien täytyi luopua saavuttamistaan eduista ja kiireimmän kautta rientää takaisin kaupunkiin.
Cethegus, joka oli isaurilaisineen Porta honorianan edustalla, lähti apuun, mutta näki perille päästyään, että taistelu oli jo päättynyt. Hän meni Belisariuksen telttaan ja ylisti tätä päällikkönä ja sotilaana. Antonina kuunteli mielellään tätä kiitosta.
"Todellakin, Belisarius", sanoi prefekti lopuksi. "Keisari Justinianus ei osaa antaa sinulle tarpeeksi arvoa."
"Olet oikeassa", vastasi Belisarius ylpeästi. "Hän korvaa vaivani vain ystävyydellään.
"Teen voitavani vain sen vuoksi, että rakastan häntä.
"Sillä hän on suuri mies heikkouksistaan huolimatta.
"Kunpa hän vain oppisi luottamaan minuun. Olen varma, että hän oppiikin vielä."
Samassa Prokopius saapui ja antoi Belisariukselle keisarillisen lähetin tuoman kirjeen Bysantista.
Ilosta loistavin kasvoin hypähti Belisarius vuoteeltaan unohtaen väsymyksensä, suuteli purppuranauhoja, leikkasi ne auki tikarillaan ja avasi kirjeen sanoen:
"Herraltani ja keisariltani itseltään. Nyt hän varmaankin lähettää henkivartijani ja maksamatta olevan palkan sekä rahat, jotka olen omistani pannut."
Hän rupesi lukemaan.
Antonina, Prokopius ja Cethegus katsoivat häntä tarkoin. Hänen kasvonsa synkkenivät yhä enemmän. Hänen leveä rintansa aaltoili kuin ankarassa taistelussa ja kädet vapisivat.
Huolestuneena Antonina riensi hänen luokseen, mutta ennenkuin hän ehti mitään sanoa, päästi Belisarius kumean vihanhuudon, paiskasi keisarillisen kirjeen maahan ja syöksyi teltasta. Antonina seurasi häntä.
"Nyt ei hänen luokseen uskalla mennä muut kuin Antonina", sanoi
Prokopius ottaen kirjeen maasta.
"Katsokaamme tätä. Tietysti taas palanen keisarillista kiitosta.
"Alussa on tavallisia ylimalkaisia lauseita — ahaa, nyt tulee parempaa:
"'Mutta me emme voi salata sitä, että olimme aikaisempien kehumistesi nojalla odottaneet sodan barbaareita vastaan päättyvän paljon pikemmin ja niin kai olisi käynytkin, jos olisi enemmän ponnisteltu. Senvuoksi emme voi suostua useampaan kertaan lausumaasi toivomukseen, että sinulle lähetettäisiin loput henkivartijoistasi, viisituhatta miestä, jotka ovat Persiassa, sekä ne neljä sentneriä kultaa, jotka ovat palatsissasi Bysantissa.'
"'Molemmat ovat, kuten aivan tarpeettomasti huomautat kirjeessäsi, sinun omiasi. Sinun samassa kirjeessä lausumasi päätös viedä goottisota loppuun — ottaen huomioon valtionrahaston huonon tilan — omilla varoillasi osoittaa velvollisuudentuntoasi.'
"'Mutta kun — kuten samassa kirjeessä aivan oikein huomautat — kaikki sinun tavarasi ovat keisarisi käytettävinä ja kun keisarillinen majesteetti pitää henkivartiosi ja rahojesi käyttämistä Italiassa aivan liiallisena, olemme me, varmoina sinun suostumuksestasi, käyttäneet niitä toisella taholla ja antaneet joukkosi ja aarteesi virkaveljellesi Narseelle persialaissodan päättämistä varten.'
"Haa, ennen kuulumatonta", sanoi Prokopius.
"Se on herran kiitos orjan työstä", ivaili Cethegus.
"Loppukin näyttää olevan hyvä", jatkoi Prokopius.
"'Joukkojesi lisääminen näyttää meistä epäviisaalta senkin vuoksi, että meille tulee joka päivä varoituksia rajattomasta kunnianhimostasi.'
"'Vasta äskettäin kuulut sanoneen pikarin ääressä: valtikka on syntynyt päällikönsauvasta ja tämä kepistä. Ne ovat vaarallisia ajatuksia ja varomattomia sanoja.'
"'Sinä näet, että olemme selvillä kunnianhimoisista unelmistasi.'
"'Tällä kertaa varoitamme rankaisematta, vaikka mielemme on tehnyt lisätä päällikönsauvasi puuta. Me muistutamme sinulle, että korkeimmat huiput ovat lähinnä keisarillista salamaa.'
"Tämä on häpeällistä", huudahti Prokopius.
"Ei, se on vielä pahempaa, se on tyhmää", sanoi Cethegus. "Se on uskollisuuden yllyttämistä kapinaan."
"Olet oikeassa", huusi Belisarius, joka palasi telttaan ja sattui kuulemaan viimeiset sanat.
"Tuota kiittämätöntä, häpeämätöntä tyrannia vastaan olisi todellakin noustava kapinaan."
"Vaikene! Kautta kaikkien pyhimysten! Sinähän syökset itsesi suoraan perikatoon", varoitteli Antonina, joka myöskin oli tullut telttaan, ja koetti tarttua hänen käteensä.
"Ei, minä en tahdo vaieta", karjui hän juosten edestakaisin teltan ovella, jonka edustalla Bessas, Acacius, Demetrius ja useat muut päälliköt seisoivat kuuntelemassa.
"Koko maailma kuulkoon sen.
"Hän on kiittämätön, viekas tyranni.
"Hänet pitäisi todellakin syöstä valtaistuimelta.
"Sietäisi menetellä petollisen sielusi epäluulojen mukaisesti,
Justinianus!"
Cethegus silmäsi ulkona seisovia. He olivat nähtävästi kuulleet kaikki.
Hän meni teltta-aukolle ja veti oviverhon eteen.
Antonina kiitti häntä katseellaan.
Hän meni taas puolisonsa luo. Tämä oli heittäytynyt maahan telttavuoteen viereen, löi nyrkeillään rintaansa ja änkytti:
"Oi, Justinianus! Olenko minä tämän ansainnut?
"Tämä on liikaa, liikaa!"
Ja äkkiä tuo mahtava mies alkoi itkeä ääneen.
Silloin Cethegus lähti harmistuneena pois.
"Hyvästi", sanoi hän hiljaa Prokopiukselle, "minua iljettää, kun näen miesten parkuvan."