KUUDESTOISTA LUKU.
Näiden gooteille tuhoisain sanomien saapumisen jälkeisenä päivänä Vitiges lopetti Rooman piirityksen ja kuljetti joukkonsa pois neljästä jäljellä olevasta leiristä.
Piiritys oli kestänyt vuoden ja yhdeksän päivää.
Turhaan oli voimia ponnisteltu ja suuria uhrauksia tehty.
Äänettöminä gootit kulkivat noiden mahtavien vallien ohi, jotka olivat murtaneet heidän mahtavuutensa ja onnensa.
Äänettöminä he kuuntelivat pilkkasanoja, joita roomalaiset ja bysanttilaiset heille lähettivät varmoilta valleiltaan.
Heidän kiukkunsa ja tuskansa oli niin suuri, etteivät he enää välittäneet pilkasta.
Mutta Belisariuksen ratsuväki, joka lähti Pinciuksen portista ajamaan peräytyviä takaa, palautettiin verisin päin.
Sillä kreivi Teja oli goottien jälkijoukon johtajana.
Joukko kulki ripeästi marssien Roomasta flaminilaista tietä Picenumin kautta — kiertäen kuitenkin Narnian, Spoletumin ja Perusiumin, jotka vielä olivat vihollisen hallussa — Ravennaan, jonne Vitiges saapui oikeaan aikaan tukahduttaakseen väestön kapinalliset hankkeet. Ravennalaiset olivat nimittäin saatuaan tiedon barbaareita kohdanneista onnettomuuksista ryhtyneet salaisiin neuvotteluihin Johanneksen kanssa.
Johannes vetäytyi goottien lähestyessä Ariminumiin.
Anconassa oli Belisariuksen navarkki Konon sotalaivoineen.
Mutta kuningas ei vienyt koko Rooman edustalla ollutta piiritysjoukkoaan Ravennaan, vaan oli matkan varrelle jättänyt vähäisiä joukko-osastoja eri linnoituksiin varusväeksi.
Tuhat miestä hän jätti Gibimerin johdolla Clusiumiin Tusciaan, saman verran Albilan johdolla Urbsvetukseen, viisisataa miestä Tudertumiin, päällikkönä Wulfgis, neljä tuhatta Auximumiin johtajana urhoollinen lipunkantaja, kreivi Wisand, kaksi tuhatta Urbinumiin Morran johdolla sekä Caesenaan ja Monsferetrukseen viisi sataa kumpaankin.
Hildebrandin hän lähetti Veronaan, Totilan Tarvisiumiin ja Tejan Ticinumiin, sillä koillisestakin uhkasi niemimaata vaara Istriaan sijoitettujen bysanttilaisjoukkojen taholta.
Hän jakoi joukkonsa muistakin syistä.
Ensiksikin viivyttääkseen linnoitusten avulla Belisariusta matkalla.
Toiseksi sen tähden, ettei piirityksen aikana jouduttaisi kärsimään nälänhätää tarpeettoman suuren sotajoukon vuoksi.
Ja lopuksi sen vuoksi, että jos piirityksestä tulisi tosi, piirittäjiä voitaisiin ahdistaa selästä päin useammasta kohdasta.
Hänen lähin suunnitelmansa oli poistaa Ravennaa, hänen pääasiallista turvapaikkaansa uhkaava vaara ja supistaa heikontuneiden sotajoukkojensa toiminta puolustukseen, kunnes hän odottamiensa frankkilaisten ja longobardilaisten apujoukkojen saavuttua voisi ryhtyä taisteluun avoimella kentällä.
Mutta linnoitukset eivät viivyttäneet Belisariusta matkalla Ravennaan.
Hän piiritti ne vain vartiojoukoilla ja riensi viivyttelemättä pääkaupunkia, goottien viimeistä turvapaikkaa vastaan.
"Sillä kun olen iskenyt kuolinhaavan sydämeen", sanoi hän, "avautuvat nyrkit itsestään."
* * * * *
Niinpä levisivät heti bysanttilaisten teltat laajana kaarena Teoderikin kuninkaankaupungin ympärillä kolmella taholla maan puolelta sekä Classiksen satamakaupungista alkaen Paduksen kanaviin ja sivuhaaroihin saakka, jotka varsinkin lännessä olivat linnoituslinjan suojelijoina.
Tosin vanha, komea kaupunki oli jo silloin menettänyt paljon loistostaan, joka kaksisataa vuotta sitten keisarien siellä asuessa oli vallinnut, ja viimeinenkin iltarusko, joka oli siihen kajastanut Teoderikin loistavan hallituksen aikana, oli kadonnut sodan syttyessä.
Mutta se oli yhdentekevää. Toisenlaiselta on tuon silloin vielä väkirikkaan, nykyistä Venetsiaa muistuttavan vesikaupungin täytynyt näyttää kuin nyt, jolloin autiot kadut, tyhjät tornit ja yksinäiset, tyhjät basilikat tekevät yhtä surumielisen vaikutuksen katsojaan kuin kaupungin muurien edustalla oleva seutu, jossa Paduksen suuhaarojen autio suomaisema ulottuu mereen saakka.
Siellä, missä muinoin Classiksen satamakaupungissa vallitsi vilkas elämä maalla ja merellä, missä keisarillisen Ravenna-laivaston komeat kolmisoudut keinuivat, on nyt rämeisiä niittyjä, joiden korkeassa ruohossa villit puhvelit oleilevat. Kadut ovat saven peitossa, satama hiekan täyttämä, kansa, joka iloisena eli ja hallitsi täällä, on kuollut sukupuuttoon. — Vain yksi jättiläismäinen torni on jäljellä goottien ajoilta yksinäisten basilica San Apollinare in Classe fuorin vieressä. Tämän kirkon rakentamisen Vitiges aloitti ja Justinianus sen päätti. Nämä seisovat surullisina rämeisellä tasangolla tunnin matkan päässä lähimmästä ihmisasunnosta.
Lujaa merilinnoitusta pidettiin siihen aikaan valloittamattomana. Sen vuoksi keisarit olivat valtansa vaipuessa valinneet sen hallituskaupungikseen.
Kaupungin kaakkoispuolta suojeli vielä siihen aikaan sen muureja huuhteleva meri.
Ja maan puolelle luonto ja ihmistaito olivat kutoneet labyrintintapaisen verkon kanavista, haudoista ja soista, joita monihaarainen Padus muodosti ja joihin piirittäjä auttamattomasti upposi.
Entä kaupungin muurit sitten! Vielä nytkin niiden suunnattomat jäännökset herättävät ihmettelyä. Niiden tavaton paksuus ja — vielä suuremmassa määrässä kuin niiden korkeus — vahvojen, pyöreiden tornien lukumäärä, jotka vielä nytkin (v. 1863) ovat muurien harjalla pystyssä, torjuivat ennen tuliaseiden keksimistä jokaisen rajun hyökkäyksen ja rynnäkön.
Suuri Teoderik oli saanut haltuunsa tämän kaupungin, Odovakarin viimeisen turvapaikan nelivuotisen piirityksen jälkeen, näännyttämällä sen nälkään.
Turhaan oli Belisarius koettanut heti tultuaan valloittaa kaupungin väkirynnäköllä.
Hänen hyökkäyksensä torjuttiin voimakkaasti takaisin ja piirittäjäin täytyi tyytyä kaupungin sulkemiseen ja ruveta goottikuninkaan tavoin nälän avulla pakottamaan kaupunkia antautumaan.
Mutta kuningas Vitiges saattoi olla huoleton tässä suhteessa.
Hän oli nimittäin tavallisella tunnollisuudellaan varustanut tämän pääpaikkansa jo ennen Roomaan lähtemistä kaikenlaisilla ruokatarpeilla, varsinkin suunnattomalla viljamäärällä, joka oli sijoitettu erityisesti tätä tarkoitusta varten Teodosiuksen suunnattomaan sirkusrakennukseen laadittuihin puisiin aittoihin. Nämä suuret puurakennukset, jotka olivat vastapäätä palatsia ja pyhän Apollinariksen basilikaa, olivat kuninkaan ylpeys, ilo ja lohdutus.
Vain vähäinen osa näistä varastoista oli viety Roomaan välillä retkeilevien vihollisten pelosta. Viljan arveltiin säästäväisesti käyttäen riittävän koko kaupungin väestölle ja harventuneelle sotajoukolle kahdeksi, kolmeksi kuukaudeksi.
Siihen mennessä joutuisi varmasti perille frankkilainen apujoukko, kuten uudelleen solmitun sopimuksen mukaan oli päätetty.
Ja silloin täytyisi piiritys ehdottomasti lopettaa.
Tämän Belisarius ja Cethegus tiesivät tai aavistivat yhtä hyvin kuin Vitigeskin. Herkeämättä he miettivät senvuoksi kaikenlaisia keinoja jouduttaakseen kaupungin antautumista.
Prefekti tietysti ennen kaikkea koetti kaikin tavoin käyttää hyväkseen hänen ja goottikuningattaren välistä salaista liittoa.
Mutta nyt oli yhteys hänen kanssaan hyvin vaikea, sillä gootit vartioivat huolellisesti kaikkia kaupungin portteja.
Sen lisäksi Matasunta oli huomattavasti muuttunut eikä enää tuntunut niin halukkaalta välikappaleelta kuin ennen.
Hän oli odottanut kuninkaan pikaista kuolemaa tai nöyryytystä.
Pitkällinen koston viipyminen väsytti häntä ja hänen kansansa suuret kärsimykset sodassa ja nälässä olivat alkaneet liikuttaa hänen sydäntään.
Sen lisäksi oli vihdoinkin surullinen muutos, joka oli tapahtunut ennen niin terveessä ja iloisessa kuninkaassa ja hänen sielunsa syvä, synkkä epätoivo vaikuttaneet Matasuntan mieleen.
Vaikka hän epäoikeutetussa tuskassaan ja loukatun rakkautensa ylpeydessä syytti kuningasta siitä, että tämä oli halveksinut hänen sydäntään ja kuitenkin kruunun vuoksi ottanut hänet vaimokseen, ja vaikka hän luuli häntä senvuoksi vihaavansa ja osittain vihasikin, niin oli tämä viha vain muuttunutta rakkautta.
Ja kun hän nyt näki, miten kuninkaan sielu oli sairas ja miten hän syytti itseään goottilaisten aseiden onnettomuudesta ja kaikkien suunnitelmien epäonnistumisesta — mihin Matasuntan petollisuus oli ollut suurimpana syynä — vaikutti se valtavasti hänen luonteeseensa, jossa kovuus ja intohimot omituisesti yhtyivät.
Tuskallisessa, hetkellisessä vihassaan hän olisi riemuiten nähnyt kuninkaan veren vuotavan.
Mutta hän ei sietänyt sitä, että kuukausia kestävä suru kalvoi kuninkaan kuoliaaksi.
Tämän lempeämmän mielentilan aiheutti osaltaan sekin, että Matasunta luuli huomanneensa Ravennaan saavuttua kuninkaan käytöksessä häntä kohtaan tapahtuneen muutoksen.
Se on katumusta, ajatteli hän, katumusta siitä, että Vitiges väkivaltaisesti käänsi hänen elämänsä suunnan.
Ja kun hänen oikullinen, epäystävällinen käytöksensä oli tämän luulon johdosta vähitellen muuttunut, kun he — harvoin ja aina jonkun kolmannen henkilön läsnäollessa — tapasivat toisensa, piti Vitiges tätä askeleena sovintoon päin ja osoitti hänkin puolestaan kiitollisuuttaan hiljaisesti noudattamalla ystävällisempiä tapoja.
Sen vuoksi Matasunta ei enää vastannut prefektin kirjeisiin, joita tämä joskus viisaan maurin avulla sai hänelle lähetetyksi.
Mutta prefekti oli jo Ravennaan mentäessä saanut hänen kauttaan tietää, että gootit odottivat apua frankeilta.
Viivyttelemättä hän oli senvuoksi uudistanut vanhat liittonsa niiden ylhäisten ja mahtavien miesten kanssa, jotka Mettiksen (Metz), Aurelianumin (Orleans) ja Suessianumin (Soissons) hoveissa hallitsivat merovingien varjokuninkaiden nimessä. Hän aikoi tällä tavalla saada frankit, joiden petollisuus oli siihen aikaan aivan puheenpartena, luopumaan liitostaan goottien kanssa.
Ja valmisteltuaan asiaa näiden ystäviensä avulla hän kirjoitti itse kuningas Teudebaldille, joka hallitsi Mettiksen hovissa, ja varoitti tätä auttamasta gootteja, joiden tuho Rooman epäonnistuneen piirityksen jälkeen oli kaikesta päättäen varma.
Hän oli tämän kirjeen mukana lähettänyt vanhalle ystävälleen, heikon kuninkaan Major domukselle, runsaasti lahjoja.
Prefekti odotti levottomasti joka päivä vastausta siihen.
Hän odotti sitäkin levottomammin, kun Matasuntan muuttunut käytös oli riistänyt häneltä toivon goottien pikaisesta kukistumisesta.
Vastaus saapui samana päivänä kuin eräs keisarillinen kirjelmä
Bysantista.
Tämä päivä oli turmiollinen kaupungin muurien sekä sisä- että ulkopuolella oleville sankareille.