VIIDESTOISTA LUKU.
Aselevon viimeisenä päivänä Cethegus jaksoi jo mennä Hadrianuksen haudan valleille, missä hänen isaurilaisensa ja legioonalaisensa tervehtivät häntä riemuhuudoin.
Hän meni ensimmäiseksi Kallistratoksen haudalle ja laski mustalle marmorilevylle laakereista ja ruusuista laaditun seppeleen.
Kun hän täällä ohjasi varustusten vahvistamistöitä, toi Syphax hänelle kirjeen Matasuntalta.
Se oli näin kuuluva:
"Tee pikainen loppu.
"En enää jaksa katsella tätä kurjuutta.
"Neljänkymmenen tuhannen gootin hautaus raastoi rintaani.
"Valituslaulut tuntuvat syyttävän minua.
"Jos tätä kestää kauemmin, menehdyn varmasti.
"Kamala nälkä raivoaa leirissä.
"Heidän viimeinen toivonsa on suuri vilja- ja karjalasti, joka tuodaan laivoilla Etelä-Galliasta.
"Ensi Calendaena odotetaan laivastoa Portukseen.
"Menettele sen mukaan — mutta tee tästä pikainen loppu."
"Voitto on saavutettu", huudahti prefekti, "piiritys on lopussa.
"Pieni laivastomme on ollut joutilaana Populoniumissa.
"Nyt saa se työtä.
"Tämä kuningatar on barbaarien turma."
Hän meni itse Belisariuksen luo, joka otti hänet sydämellisesti vastaan. —
Samana yönä, aselevon viimeisenä, Johannes lähti Pinciuksen portista ja kääntyi sitten vasemmalle, Via Flaminialle. Ravenna oli hänen matkansa määrä.
Meritse lähetettiin pikaviestejä Populoniumiin, jossa oli pieni roomalainen laivasto.
Kaupungin ympärillä vallitsi rauha huolimatta aselevon päättymisestä.
Noin viikon perästä kulki kuningas, joka ensi kerran nousi tautivuoteeltaan, ystäviensä mukana leirin läpi.
Entisestä seitsemästä leiristä, joissa ennen oli vilissyt ihmisiä, oli nyt kolme autiona ja hylättynä. Neljässä muussakin leirissä oli jokseenkin niukasti väkeä jäljellä.
Tuiki väsyneinä, valittamatta, mutta samalla toivottomina laihtuneet, nälän ja kuumeen riuduttamat miehet makasivat teltoissaan.
Urhoollista kuningasta ei tervehditty riemuhuudoin. Väsyneet miehet tuskin jaksoivat avata silmiään askelia kuullessaan.
Telttojen sisältä kuului sairaiden ja kuolevien äänekästä voihkinaa.
Terveitä oli tuskin niin paljon, että tärkeimpiin paikkoihin saatiin vartijat.
Vahdit laahasivat keihäitään perässään. He olivat liian väsyneitä pitääkseen niitä pystyssä tai olkapäillään.
Päälliköt saapuivat Aureliuksen portin edustalla oleviin varustuksiin.
Nuori jousimies makasi pureskellen karvasta ruohoa.
Hildebad huusi hänelle:
"Kautta Torin vasaran! Guntamund, mitä tämä on? Jousesi jänne on katkennut. Miksi et ole pannut siihen uutta?"
"En jaksa, herra. Jänne katkesi eilen ampuessani.
"Minä ja kolme vierustoveriani emme ole jaksaneet yhteisin voimin panna uutta jännettä."
Hildebad antoi hänelle kulauksen kurpitsapullostaan.
"Ammuitko roomalaisen?"
"En, herra", vastasi mies. "Rotta nakerteli erästä ruumista.
"Osuin siihen onneksi ja me jaoimme sen neljään osaan."
"Iffasunt, missä on setäsi Iffamer", kysyi kuningas.
"Kuollut, herra.
"Tuolla kirotun marmorihaudan luona.
"Hän kaatui sen jälkeen, kun oli kantanut sinut pois."
"Missä on isäsi Iffanut?"
"Kuollut hänkin.
"Hän ei voinut juoda näiden lätäköiden myrkyllistä vettä.
"Jano, kuningas, polttaa vielä kuumemmin kuin nälkä.
"Eikä tuo lyijynharmaa taivas edes sadakaan."
"Te olette kaikki Atesis-laaksosta."
"Niin olemme, herra kuningas, Iffinger-vuorelta. Oi, miten hyvänmakuista lähdevettä meillä siellä kotona oli!"
Teja näki kauempana erään sotamiehen juovan kypärästään.
"Hei, Arulf", huusi hän tälle, "sinä et näy olevan juomisen puutteessa."
"En, minä juon usein", vastasi mies.
"Mitä sinä juot?"
"Verta äskenkaatuneiden haavoista.
"Alussa se käänsi mieltä, mutta ihminen tottuu tällaisissa oloissa vaikka mihin."
Kuningas lähti pois kauhistuneena.
"Lähetä koko viinivarastoni leiriin, Hildebad.
"Vahdit jakakoot sen keskenään."
"Koko viinivarastosiko?
"Oi, kuningas, juomanlaskijallasi on helpot päivät.
"Sinulla on jäljellä puolitoista tuoppia viiniä.
"Ja lääkärisi Hildebrand sanoi, että sinun on saatava voimia."
"Kuka antaa näille voimia, Hildebad?
"Hätä tekee heistä villejä eläimiä."
"Tule telttaasi", sanoi Totila tarttuen kuninkaan vaippaan.
"Täällä ei ole hyvä olla."
Saavuttuaan kuninkaan telttaan ystävykset istuutuivat ääneti kauniin marmoripöydän ääreen, jolla oli kultaisissa vadeissa homeista leipää ja muutamia lihapaloja.
"Se oli viimeisen edellinen hevonen kuninkaallisesta tallista", sanoi
Hildebad. "Boreas on enää jäljellä."
"Boreasta ei saa teurastaa! — Vaimoni ja lapseni ovat istuneet sen selässä."
Hän nojasi päänsä käsiinsä. Taas syntyi pitkä äänettömyys.
"Ystävät", alkoi kuningas vihdoin, "tämä ei käy enää laatuun.
"Kansamme kuolee näiden muurien edustalla.
"Päätökseni tuottaa tuskaa itsellenikin ja vaikeaa se oli tehdä —"
"Älä ilmaise sitä vielä, kuningas", huudahti Hildebad.
"Muutaman päivän perästä kreivi Odosunt saapuu Cremonasta laivastoineen. Silloin meillä on herkkuja ylenmäärin."
"Hän ei ole vielä täällä", sanoi Teja.
"Ja mieshukkamme, joka on ollut tosin kamala", sanoi Totila, "korvaantuu uusilla joukoilla, jahka Urbinumin kreivi Ulitis saapuu Ravennan ja Rooman välisten linnoitusten varusväen kanssa, jotka kuningas on käskenyt tänne tyhjiä telttojamme täyttämään."
"Ei Ulitiskaan ole vielä täällä", sanoi Teja.
"Hän lienee Picenumin luona.
"Jos hän saapuu onnellisesti perille, tulee puute leirissä yhä suuremmaksi."
"Totta kai Roomassakin paastotaan", arveli Hildebad lyöden nyrkillään pöydällä olevan kovan leivän palasiksi.
"Katsotaan, kuka kauemmin kestää."
"Usein olen miettinyt synkkinä päivinä ja unettomina öinä", jatkoi kuningas hitaasti.
"Miksi? Miksi kaikki tämä on tapahtunut?
"Omantuntoni mukaan olen aina harkinnut, kumpi on oikeassa kumpi väärässä, vihollisemmeko vai me. Enkä ole voinut koskaan tulla muuhun johtopäätökseen kuin että oikeus on meidän puolellamme.
"Eikä meiltä ole suinkaan puuttunut voimaa eikä rohkeutta."
"Sinulta ei ainakaan", sanoi Totila.
"Eikä raskaita uhrejakaan ole puuttunut", huokasi kuningas.
"Ja jos nyt, kuten kaikki sanovat, taivaassa hallitsee oikeudellinen, hyvä ja kaikkivoipa Jumala, niin miksi hän sallii tätä suunnatonta, ansaitsematonta kurjuutta.
"Miksi meidän pitää kukistua Bysantin edessä?"
"Ei meidän tarvitse kukistua", huudahti Hildebad.
"Minä en ole koskaan vaivannut kalloani Jumalaamme miettimällä.
"Mutta jos hän sallii sellaista tapahtua, niin täytyy rynnätä taivaaseen ja särkeä hänen valtaistuimensa nuijilla."
"Älä pilkkaa Jumalaa, veljeni", virkkoi Totila vakavasti.
"Ja sinä, jalo kuninkaani, ole rohkea ja luottavainen.
"Varmasti oikeamielinen Jumala hallitsee tähtien tuolla puolen.
"Senvuoksi oikean asian täytyy lopuksi voittaa.
"Ole rohkea, Vitiges, ja toivo loppuun saakka."
Mutta kuningas pudisti vain päätään.
"Minä myönnän löytäneeni yhden tien tästä sekamelskasta, tästä hirvittävästä epäilyksestä Jumalan oikeamielisyyteen.
"Ei ole ajateltavissakaan, että me kärsisimme syyttä. Ja kun kansamme asia on kieltämättä oikea, täytyy minussa, teidän kuninkaassanne, olla syy.
"Lukemattomia kertoja — niin kertovat pakanuuden aikaiset laulumme — ovat goottien kuninkaat uhrautuneet jumalille, kun tappiot, sairaudet tai huonot sadot rasittivat vuosikausia heimoa.
"He ovat ottaneet päälleen salaisen syyn, joka näytti painavan kansaa, ja sovittaneet sen kuolemalla tai lähtemällä kiertämään rauhattomana, kruunuttomana maanpakolaisena.
"Sallikaa minun, kovaonnisen, luopua kruunusta.
"Valitkaa toinen, jolle Jumala ei ole vihainen; valitkaa Totila tai —"
"Haavakuume vaivaa taas sinua", keskeytti vanha asemestari.
"Sinäkö syyllinen? Sinä, joka olet uskollisin meistä kaikista.
"Ei, minä ratkaisen arvoituksen teille, te nykyajan lapset, jotka olette menettäneet isien muinaisen voiman luopuessanne isien uskosta ja joilla ei nyt ole mitään lohdutusta.
"Minua säälittää puheenne, joista kuvastuu toivottomuus."
Hänen harmaat silmänsä säteilivät omituisesti.
"Kaikki, mikä täällä maan päällä ilahduttaa tai pahoittaa mieltä, on tuskin ilon tai surun arvoista.
"Kahdesta seikasta vain on pidettävä täällä huolta: on pysyttävä kunnon miehenä ja kuoltava sodassa eikä tautivuoteella.
"Uskollisen sankarin valkyyriat kuljettavat veriseltä kentältä punaisten pilvien yläpuolelle Odinin saliin, missä sankarit tervehtivät häntä täysin maljoin.
"Sitten hän ratsastaa joka päivä aamun koittaessa heidän kanssaan metsästämään tai aseharjoituksiin ja palaa illan tullen kultaiseen saliin, jossa juodaan ja sankarilauluja lauletaan.
"Ja kauniit kilpineidot laskevat leikkiä nuorten parissa ja me vanhat haastelemme muinaisia syntyjä syviä muinaisajan sankarien kanssa.
"Siellä minä taas tapaan kaikki nuoruudentoverini, väkevän Vinitarin ja
Aqvitanian herran Valtariksen ja Burgundien hallitsijan Guntariksen.
"Ja minä saan nähdä ne, joita olen aina halunnut oppia tuntemaan, nimittäin geati Beovulfin ja tuon muinaisajan kheruskin, joka ensimmäisenä voitti roomalaiset. Hänestähän vieläkin saksilaiset runoilijat kertovat ja laulavat.
"Ja taas saan minä kantaa herrani, kotkasilmäisen kuninkaani kilpeä ja keihästä.
"Siten elämme me koko iäisyyden valossa ja ilossa ja unohdamme kokonaan tämän maan ja sen surut."
"Kaunis taru, vanha pakana", sanoi Totila hymyillen.
"Mutta se ei lohduta enää meitä näissä kamalissa kärsimyksissä.
"Puhu sinäkin, synkkä Teja.
"Mikä on sinun mielipiteesi kärsimyksistämme?
"Miekkasi on aina mukanamme, miksi salaat sanasi?
"Miksi on vaiti lohtua tuova harppusi, taidokas laulaja?"
"Minun sanojani", vastasi Teja nousten ylös, "minun sanojani ja ajatuksiani olisi teidän kenties vaikeampi kestää kuin kaikkea tätä hätää.
"Salli minun vielä olla vaiti, päivänpaisteinen Totila.
"Kenties tulee vielä sekin päivä, jolloin minä vastaan.
"Kenties minä vielä harppuakin soitan, jos siinä on enää ainoatakaan kieltä jäljellä."
Hän lähti teltasta.
Leiristä oli nimittäin alkanut kuulua merkillistä meteliä, huutoja, kysymyksiä ja valituksia sekaisin.
Ystävykset katselivat hänen jälkeensä ääneti.
"Minä tiedän, mitä hän miettii", vastasi Hildebrand-vanhus vihdoin.
"Minä tunnen tuon pojan. Hän ei ole muiden kaltainen.
"Pohjolassakin on monta, jotka ajattelevat samalla tavalla, jotka eivät usko Toriin eikä Odiniin, vaan välttämättömyyden pakkoon ja omaan voimaansa.
"Se on vaikeaa ihmissydämelle.
"Ja hänen tavallaan ajatteleva ei ole — onnellinen.
"Minua ihmetyttää, että hän osaa vielä laulaa ja soittaa harppua."
Samassa Teja repäisi telttaverhot auki. Hänen kasvonsa olivat vielä kalpeammat kuin tavallisesti. Hänen tummat silmänsä säkenöivät, mutta hänen äänensä oli yhtä levollinen kuin ennenkin, kun hän sanoi:
"Anna purkaa leiri, kuningas Vitiges.
"Laivamme ovat joutuneet Ostiassa vihollisen käsiin.
"He ovat lähettäneet kreivi Odosuntin pään leiriin.
"Ja he pakottavat vangitut gootit teurastamaan anastettuja elukoita valleilla, vahtiemme silmien edessä.
"Voitokas laivasto on tuonut Bysantista Roomaan suuria apujoukkoja, hunneja, sklaveneja ja anteja Valerianuksen ja Eutaliuksen johdolla.
"Verinen Johannes on mennyt Picenumin kautta —"
"Entä kreivi Ulitis?"
"Hän on voittanut ja tappanut Ulitiksen sekä vallannut Anconan ja
Ariminumin.
"Ja —"
"Etkö vielä ole kaikkea kertonut", huusi kuningas.
"En, Vitiges. Kiiruhda!
"Hän uhkaa Ravennaa. Hän on muutaman peninkulman päässä kaupungista."