TOINEN LUKU.
Ja kuningas Totila piti sanansa.
Hän palautti vielä kerran entiseen loistoonsa goottien valtakunnan, joka oli hänen kuninkaaksi tullessaan supistunut kolmeen pieneen kaupunkiin ja muutamiin tuhansiin aseistettuihin miehiin. Hän kohotti sen melkein suurempaan kokoon kuin se oli ollut Teoderikin aikana.
Hän karkoitti bysanttilaiset kaikista Italian kaupungeista, paitsi yhdestä.
Hän valloitti takaisin Sardinian, Sisilian ja Korsikan saaret.
Vielä enemmänkin. Hän kulki voitokkaana valtakunnan vanhojen rajojen yli ja, kun keisari itsepintaisesti kieltäytyi tunnustamasta goottien valtakuntaa oikeutetuksi ja itsenäiseksi, goottikuninkaan laivastot tunkeutuivat, pakottaakseen hänet suostumaan, syvälle Itä-Rooman valtakunnan maakuntiin ryöstäen ja herättäen kaikkialla pelkoa.
Italia pääsi hänen lempeän hallituksensa aikana, vaikkei sodan liekki ollutkaan täysin sammunut, samanlaiseen kukoistukseen kuin Teoderikin hallitessa.
Huomattavaa on, että goottien ja italialaisten sadut ylistävät onnellista kuningasta milloin Numa Pompiliuksen, Tituksen tai Teoderikin jälkeläisenä, milloin näiden maan päälle nuorekkaassa muodossa palanneena henkenä, jonka tehtävänä oli valtakunnan saattaminen entiseen loistoon ja onneen.
Hänen valtaistuimelle nousemisensa oli kuin aamuauringon nousu synkästä yöpilvestä. Se oli vastustamaton ja tuotti kaikkialle valoa ja siunausta.
Synkät varjot katosivat askel askeleelta hänen lähestyessään. Onni ja voitto kulkivat hänen edellään ja kaupunkien portit ja ihmisten sydämet avautuivat hänen edessään melkein vastustuksetta.
Sotapäällikön ja hallitsijan nero, joka uinaili tässä vaaleaverisessä nuorukaisessa ja jonka vain muutamat, kuten Teoderik ja Teja, olivat aavistaneet, vaikka he eivät olleet osanneet antaa sille kyllin suurta arvoa, kehittyi nyt äkkiä, kun se oli saanut mahdollisuuden kehittyä.
Näiden vuosien kovat koettelemukset, Napolissa ja Rooman edustalla kärsityt tuskat ja ero rakastetusta, josta jokainen bysanttilaisten voitto vei hänet kauemmaksi, olivat kehittäneet hänen luonteensa nuorekkaan iloisuuden vakavaksi miehekkyydeksi, silti sitä perinpohjin hävittämättä.
Hänen luonteensa valoisa peruspiirre oli säilynyt luoden kaikkiin hänen tekoihinsa miellyttävän ja sydämiä voittavan tenhon.
Oman ihanteellisuutensa kehoittamana hän vetosi luottamuksellisena kaikkien muiden ihmisten ihanteellisuuteen.
Useimmat, melkeinpä kaikki, joita eivät vihamieliset henget hallinneet, tajusivat vastustamattomasti hänen pyrkimyksensä kaikkeen, mikä oli jaloa ja kaunista.
Kuten valo kirkastaa läheisyytensä, vaikutti aurinkoisen kuninkaan jalomielisyyskin sovittavasti hoviväkeen ja ympäristöön, vieläpä vastustajiinkin.
"Hän on vastustamaton kuin auringonjumala", huudahtivat italialaiset.
Kun oloja tarkemmin katselee, huomaa, että hänen suuri ja nopea menestyksensä riippui suurimmaksi osaksi hänen nerostaan, kun hän, totellen luonteensa sisintä kehoitusta, kaikkialla käänsi italialaisten katkeruuden bysanttilaisten sorron johdosta myötätunnoksi omaansa ja goottien lempeyttä kohtaan.
Näimme, miten tämä mieliala oli päässyt vallalle rikkaiden kauppiasten, käsityöläisten sekä kaupunkien pikku porvareiden, vieläpä maaseudun uudisasukkaiden ja maanviljelijöidenkin keskuudessa, siis väestön enemmistön.
Nuoren goottikuninkaan persoonallisuus loitonsi kokonaan bysanttilaisista sortajista, joista sotaonnikin näytti luopuneen, sen jälkeen kun gootit olivat ottaneet sotahuudokseen kuninkaansa nimen.
Muutamat roomalaiset olivat tietysti taipumattomia: oikeauskoisen kirkon pylväät, jotka eivät tahtoneet suostua rauhaan kerettiläisten kanssa, jäykät tasavaltalaiset, katakombien salaliiton johtomiehet sekä ylpeät roomalaiset aatelissuvut, prefektin läheiset ystävät.
Mutta tätä pientä osaa ei juuri tarvinnut ottaa laskuissa huomioon.
Uusi kuningas julkaisi ensi töikseen gooteille ja italialaisille julistuskirjan.
Gooteille kerrottiin tarkoin, miten Ravennan antautuminen ja kuningas Vitigeksen kuolema olivat olleet vain petoksen eikä voittavan voiman aiheuttamia. Heitä kehoitettiin kostotyöhön, jonka kolme voittoa jo oli aloittanut.
Italialaisia hän kehoitti liittymään taas entisiin ystäviinsä, kun he olivat saaneet kokea bysanttilaisen vallan siunausta.
Sen vuoksi kuningas lupasi täydellisen anteeksiannon ja sitä paitsi tasa-arvoisuuden goottien rinnalla. Tähänastiset goottilaiset etuoikeudet kumottiin, lupa annettiin oman italialaisen sotajoukon muodostamiseen ja kaikki maatilat ja kaikki yksityinen omaisuus vapautettiin veroista sodan loppuun saakka.
Tämä toimenpide etenkin vaikutti suuresti vastakohtana bysanttilaisten nylkemisjärjestelmälle.
Erittäin viisas toimenpide oli tämän lisäksi määräys, että jokainen roomalainen ylimys, joka ei kolmen viikon kuluessa alistunut goottien valtaan, menettäisi maatilansa, jotka jaettaisiin hänen silloisten alustalaistensa kesken.
On näet huomattava, että aateliset olivat bysanttilaismielisiä, alustalaiset goottilaismielisiä.
Lopuksi kuningas lupasi suuren, kuninkaallisesta rahastosta maksettavan palkinnon jokaisesta goottien ja roomalaisten välillä solmitusta avioliitosta sekä sitä paitsi maata roomalaisten senaattorien takavarikoiduista maatiloista.
"Italia", sanottiin julistuskirjassa lopuksi, "jonka veri vuotaa bysanttilaisen hirmuhallituksen iskemistä haavoista, on elpyvä minun hallitukseni aikana.
"Auttakaa, veljet, Italian pojat, meitä ajamaan tästä pyhästä maasta yhteiset vihollisemme, Justinianuksen hunnit ja skyytit.
"Niin syntyy italialaisten ja goottien uudessa valtakunnassa, joka muodostuu italialaisten kauneudesta ja sivistyksestä ja goottien voimasta ja uskollisuudesta, uusi kansa, jota voimakkaampaa ja ihanampaa ei vielä mikään maa ole nähnyt."
* * * * *
Kun prefekti Cethegus, joka haavoittuneena makasi Ravennassa, heräsi unestaan ja kuuli uutisen Totilan valtaistuimelle nousemisesta, hypähti hän kiroten pystyyn.
"Herra", varoitteli kreikkalainen lääkäri, "sinun pitää olla varovainen ja —"
"Etkö kuullut?
"Totila on goottien kuninkaana.
"Nyt ei ole aikaa varovaisuuteen.
"Kypäräni, Syphax."
Hän sieppasi Lucius Liciniukselta, joka tiedon toi, julistuskirjan ja luki sen nopeasti.
"Eikö se ole naurettavaa?
"Eikö se ole mielettömyyttä", tuumi Lucius.
"Se olisi mielettömyyttä, jos roomalaiset olisivat roomalaisia.
"Mutta ovatko ne?
"Elleivät ne ole, niin me tavoittelemme hullutuksia eikä barbaarikuningas.
"Tuota koetta ei saa tehdä.
"Tuo uusi vaara on tukahdutettava heti alussa.
"Isku aatelisia vastaan alustalaisten hyväksi on nerokkaasti suunniteltu.
"Se ei saa toteutua.
"Missä on Demetrius?"
"Hän lähti eilisiltana Totilaa vastaan.
"Sinä nukuit ja lääkäri kielsi herättämästä sinua.
"Demetriuskin kielsi."
"Totila on kuninkaana ja te annatte minun sittenkin nukkua.
"Ettekö tiedä, että tuo valkotukka on goottikansan hyvä henki.
"Demetrius tahtoo tietysti yksin niittää laakerit.
"Miten paljon hänellä on väkeä?"
"Kaksitoista tuhatta goottien viittä tuhatta vastaan. Siis paljon voimakkaampi."
"Demetrius on hukassa.
"Ratsaille!
"Kutsukaa aseisiin kaikki, jotka jaksavat kantaa keihästä.
"Jättäkää tänne vartijoiksi vain haavoittuneet.
"Tämä tulisoihtu, jonka nimi on Totila, on sammutettava kipinäänsä.
"Muuten ei sitä sammuta kokonainen valtameri verta.
"Aseeni! Ratsaille!"
"Tuollaisena en ole ennen prefektiä nähnyt", sanoi Lucius Licinius lääkärille.
"Se oli kai kuumetta.
"Hän kalpeni."
"Hänessä ei ollut enää kuumetta."
"Siinä tapauksessa en sitä käsitä, sillä pelkoa ei se voinut olla.
"Syphax, seuratkaamme häntä."
Lepäämättä Cethegus riensi joukkonsa etunenässä eteenpäin.
Hän kulki niin hurjasti, että vain pieni ratsastajajoukko kykeni seuraamaan hänen nopeaa, väsymätöntä ratsuaan Plutoa.
Pitkän välimatkan päässä toisistaan tulivat jäljessä Marcus Licinius ja
Massurius, Cetheguksen palkkasoturit ja Balbus kiireisesti aseistetut
Ravennan porvarit mukanaan.
Cethegus oli jättänyt vahvaan Ravennaan vain vanhukset ja lapset sekä haavoittuneet.
Vihdoin Cethegus saavutti bysanttilaisen sotapäällikön jälkijoukon.
Totila kulki Tarvisiumista eteläänpäin Ravennaa kohti.
Lukuisia joukkoja aseistettuja italialaisia Ligurian, Venetsian ja Aemilian maakunnista liittyi häneen saatuaan uutta toivoa ja uutta päättäväisyyttä hänen julistuskirjastaan.
He halusivat ottaa osaa hänen ensi taisteluunsa bysanttilaisia vastaan.
"Ei", vastasi Totila heidän johtajilleen, "tehkää lopullinen päätöksenne vasta taistelun jälkeen.
"Me gootit taistelemme yksin.
"Jos voitamme, niin voitte seurata meitä.
"Mutta jos kaadumme, niin bysanttilaisten kosto ei kohtaa teitä.
"Odottakaa siis."
Kun tieto tästä jalomielisestä päätöksestä levisi, virtasi hänen luokseen uusia italialaisjoukkoja.
Mutta Totilan joukko vahvistui marssin aikana joka hetki goottisotilaista, jotka olivat yksitellen tai pienempinä parvina paenneet vankeudesta tai lähteneet liikkeelle piilopaikoistaan saatuaan tiedon Vitigestä kohtaan harjoitetusta petoksesta, uuden kuninkaan valitsemisesta ja sodan syttymisestä uudelleen.
Gootit ja bysanttilaiset joutuivat pian taisteluun, sillä Totila kiirehti eteenpäin, ettei hänen joukkojensa innostus pääsisi kylmenemään, ja Demetrius puolestaan koetti ehtiä yksin taisteluun Totilan kanssa.
Taistelupaikka oli Pons Padi.
Bysanttilaiset olivat tasangolla. Heidän takanaan oli joki, jonka yli vasta puolet heidän jalkaväkeään oli kulkenut.
Silloin goottien etujoukko, joka tuli luoteesta päin, näkyi hiukan viettävien kukkulain harjalla.
Laskeva aurinko häikäisi bysanttilaisten silmät.
Totila tarkasti kukkulalta käsin edessään olevan vihollisen aseman.
"Voitto on minun", huusi hän riemuissaan, veti miekkansa esille ja ajaa karautti ratsumiestensä etunenässä rinnettä alas vihollisen kimppuun, kuten haukka syöksyy saaliinsa päälle.
Cethegus oli heti auringonlaskun jälkeen saapunut ratsumiehineen bysanttilaisten viimeiseen leiripaikkaan.
Samassa saapuivat paikalle ensimmäiset pakolaisetkin taistelusta.
"Käännä hevosesi, prefekti", huusi hänelle eräs ratsumies, "ja pelasta itsesi.
"Totila on kimpussamme! Hän on omakätisesti halkaissut armenialaisten urhoollisimman päällikön Artabazeen kypärän ja pään."
Pakolainen jatkoi matkaansa.
"Taivaan jumala oli barbaarien päällikkönä", huusi toinen. "Kaikki on hukassa!
"Päällikkö on vankina! Kaikki pakenevat epäjärjestyksessä."
"Kuningas Totila on vastustamaton", huusi kolmas aikoen ajaa prefektin ohi, joka oli asettunut keskelle tietä.
"Kerro sellaisia helvetissä", sanoi Cethegus pistäen miehen kuoliaaksi.
"Eteenpäin!"
Mutta hänen täytyi melkein samassa peruuttaa komennuksensa.
Sillä voitetut bysanttilaiset pakenivat jo tiheänä joukkoina täyttäen kaikki tiet.
Prefekti huomasi mahdottomaksi pienellä joukollaan estää tuhansien paon.
Hetken hän katseli epätietoisena pakenevien murtuneita rivejä.
Takaa-ajavien goottien etujoukot näkyivät jo kaukaa.
Silloin Demetriuksen alipäällikkö Vitalis saapui hänen luokseen haavoittuneena.
"Oi, ystävä", huusi tämä prefektille. "Mahdotonta on seisahduttaa pakoa.
"Se ei pysähdy ennenkuin Ravennassa."
"Sen uskon minäkin", virkkoi Cethegus.
"Ne vievät minunkin mieheni mukanaan, jos ne aiotaan seisahduttaa."
"Eikä meitä aja takaa kuin puolet voittajia Tejan ja Hildebrandin johdolla.
"Kuningas lähti taistelukentältä toisaalle.
"Näin hänen lähtönsä.
"Hän kääntyi lounaaseen."
"Hän aikoo Roomaan", kiljaisi Cethegus kiskaisten orittaan ohjaksista niin rajusti, että tämä hypähti pystyyn.
"Seuratkaa minua! Rannikolle!"
"Entä voitettu sotajoukko? Jätämmekö sen ilman päällikköä", virkkoi
Lucius Licinius. "Katso, miten ne pakenevat!"
"Anna niiden paeta!
"Ravenna on luja.
"Se pitää puolensa.
"Ettekö kuulleet?
"Gootti aikoo Roomaan.
"Meidän täytyy ehtiä sinne ennemmin.
"Seuratkaa minua! Rannikolle! Meritie on vielä vapaa!
"Roomaan!"