YHDEKSÄS LUKU.
Iloisina, vaikkakin hämmästyneinä tribuunit Licinius ja Julianus palasivat Narseksen luota prefektin telttaan.
"Taas olet voittanut, Cethegus", huusi Licinius riemuissaan.
"Sinä olit oikeassa, Rooman prefekti", sanoi Salvius Julianus. "En oikein tajua sitä, mutta Narses luovuttaa Rooman sinulle."
"Haa", huudahti Piso, joka oli saapunut samaan aikaan prefektin telttaan, "Cethegus, tämä on muinoista, caesarillista onneasi.
"Tähtesi, joka rupesi laskeutumaan tuon ramman ilmestyttyä näyttämölle, on taas kohonnut korkealle.
"Minusta tuntuu siltä, että hänen henkensäkin saa joskus kouristuskohtauksia.
"Ei ole tervejärkinen se mies, joka vastustamatta laskee sinut Roomaan — ei — Jumala sokaisee sen, jonka hän aikoo tuhota. Nyt saa Qvintus Piso taas kävellä Forumilla ja katsella kirjakauppiasten myymälöissä, ovatko gootit uutterasti ostaneet hänen 'epistolas ad amabilissimum, carissimum pastorem Adalgothum et eius pedum' (kirjeitä erittäin rakastettavalle ja rakastetulle paimenpojalle Adalgotille ja hänen sauvalleen).
"Olet siis runoillut maanpaossa ollessasi, kuten Ovidius", sanoi
Cethegus hymyillen.
"Olen kyllä", vastasi Piso. "Kuusijalkaiset säkeet onnistuivat paljon paremmin, kun silmieni edessä ei enää ollut gootteja, jotka ovat yhtä jalkaa pitemmät.
"Goottien juomingit häiritsivät sitä paitsi aina rauhaani ja estivät minua pitämästä ajatuksiani koossa."
"Hän on tehnyt siitä hullunkurisen laulun, johon on pistetty joukkoon goottilaisia sanoja", virkkoi Salvius Julianus. "Mitenkä se alkaakaan: Inter hails gothicum skapja —"
"Älä tee syntiä runoani vastaan. Ei saa väärin lausua kuolemattoman sanoja."
"Miten runo kuuluu?" kysyi Cethegus.
"Näin", sanoi Piso:
"De conviviis barbarorum.
Inter: 'hails Gothicum! skapja matjan jah drinkan!'
Non audet qvisqvam dignos educere versus:
Calliope madido trepidat se iungere Baccho,
Ne pedibus non stet ebria Musa suis."
(Raakalaisten pidoista.
Goottien huutaessa: "terve! tuokaa ruokaa ja juomaa",
ei kukaan osaa tehdä kunnollista runoa.
Calliope pelkää päihtynyttä Bacchusta
eikä viiniä nauttinut Musa pysy jaloillaan.)
"Se on hullunkurista runoutta", tuumi Salvius Julianus.
"Kuka tietää", sanoi Piso nauraen, "kenties tämä runo ikuistaa goottien janon."
"Ilmoittakaa nyt vähän tarkemmin, mitä Narses vastasi teille."
"Hän oli aluksi hyvin epäröivän näköinen", virkkoi Licinius.
"'Ovatkohan varovaiset roomalaiset pyytäneet kaupunkiinsa isaurilaista henkivartiostoa ja prefektiä, jota he saavat kiittää nälänhädästä sekä pakollisesta urhoollisuudestaan', sanoi hän epäluuloisena.
"Mutta minä vastasin, että hän pitää roomalaisten roomalaisuutta liian vähäpätöisenä.
"Sitä paitsi on sinun asiasi, jos olet roomalaisista erehtynyt.
"Jolleivät roomalaiset laske meitä vapaaehtoisesti muuriensa sisälle, niin eivät seitsemäntuhatta miestä pysty valloittamaan kaupunkia väkivoimin.
"Tämä näytti rauhoittavan häntä.
"Hän vaati vain meiltä lupauksen, että palaisimme takaisin tänne emmekä ryhtyisi väkivaltaisuuksiin, elleivät roomalaiset päästäisi meitä vapaaehtoisesti kaupunkiinsa."
"Katsoimme voivamme suostua siihen sinun nimessäsi", täydensi Salvius
Julianus toverinsa kertomusta.
"Voitte kyllä", sanoi Cethegus hymyillen.
"'Hyvä on', tuumi Narses, 'minulla ei ole mitään lähtöänne vastaan.'
"Ja hän luottaa niin suuresti itseensä", jatkoi Licinius, "ettei hän tahdo edes pidättää sinua panttivankina, sillä hän kysyi, milloin aiot lähteä matkaan.
"Hän oletti siis, että sinä itse johtaisit isaurilaisesi Roomaan.
"Eikä hän vastusta sitäkään.
"Hän näytti kovin hämmästyneeltä, kun ilmoitin sinun jäävän tänne näkemään goottien lopullista tuhoamista."
"No, missä on siis tuo peloittava Narses, etevä valtiomies? Ystäväni Prokopiuskin on pitänyt häntä liian etevänä sanoessaan häntä aikakautemme suurimmaksi mieheksi."
"Aikakautemme suurimman miehen nimi on — toinen", huusi Licinius.
"Prokopiuksen mielestä tietysti palmu on annettava hänen
Belisariuksensa voittajalle ennen muita maan poikia.
"Mutta tuon 'suurimman miehen' tavatonta tyhmyyttä, hänen laskiessaan minut vapaasti Roomaan, pitäisi melkein käyttää hyväkseen", jatkoi Cethegus mietteissään.
"Jumalat voisivat vihastua, jollemme käyttäisi heidän tarjoamaansa ihmettä. Minä peruutan päätökseni — mieleni palaa Kapitoliumille — minä lähden mukananne Roomaan. Syphax, me lähdemme heti — satuloi ratsuni."
Silloin Syphax teki tuskin huomattavan merkin isännälleen.
"Jättäkää minut yksikseni, tribuunit", virkkoi Cethegus.
"Kutsun teidät pian takaisin."
"Oi herrani", huudahti Syphax innokkaasti, kun he olivat jääneet kahden kesken, "älä lähde vielä tänään.
"Lähetä miehesi edeltäkäsin.
"Huomisaamuna varhain aion onkia merestä kaksi suurta salaisuutta.
"Puhuin tänään mainitsemani kalastajan kanssa merellä.
"Hän ei ole kalastaja.
"Hän on Prokopiuksen kirjuriorja."
"Mitä sanot", huudahti Cethegus hiljaa.
"Me saatoimme vaihtaa vain muutaman sanan keskenämme.
"Pitkäparrat seisoivat rannalla katsellen minua.
"Prokopius on lähettänyt sinulle seitsemän kirjettä, mitkä salaa, mitkä julkisesti, mutta ne eivät ole saapuneet käsiisi.
"Siksi hän valitsi kahdeksanneksi sanansaattajaksi tämän orjan.
"Ensi yönä hän aikoo tuulastaa lohia.
"Samalla hän antaa minulle Prokopiuksen kirjeen.
"Hänellä ei ollut sitä nyt mukanaan.
"Huomisaamuna varhain — tänään oli sairaus esteenä — Narses aikoo taas kylpeä meren liejussa.
"Olen löytänyt kaislikosta hyvän piilopaikan aivan kylpykojun vierestä. — Osaan puhaltaa saukon tavoin, jos he mahdollisesti huomaisivat vedestä nousevat kuplat. Näin keisarillisen postin saapuvan. Basiliskos otti sen vastaan.
"Odota siis huomisaamuun. Narses keskustelee varmaankin Basiliskoksen ja Alboinin kanssa Bysantin viimeisistä salaisuuksista.
"Tai anna minun jäädä yksin —"
"Ei siitä tule mitään. Silloin sinua tietysti pidettäisiin vakoojana.
"Sinä olet minulle arvokkaampi kuin kymmenkertainen painosi kultaa.
"Jään tänne huomiseen saakka", sanoi hän tribuuneille, jotka juuri tulivat telttaan.
"Oi päällikköni", rukoili Licinius, "tule meidän mukanamme".
"Lähde pois tuon Narseksen läheisyydestä", varoitteli Julianus.
Cethegus rypisti otsaansa.
"Vieläkö hän säikyttelee teitä.
"Tuo hullu, joka päästää Cetheguksen longobardiensa käsistä Roomaan, joka heittää pyydystämänsä kalan takaisin veteen.
"Hän on liiaksi peloittanut teitä.
"Huomisiltana lähden.
"Minulla on täällä vielä tehtävä, jonka vain minä voin suorittaa.
"Te voitte ilman minuakin saada käsiinne Rooman, joka ei tee vastarintaa.
"Saavutan teidät luultavasti jo puolitiessä Terracinan luona.
"Jollen tavoita teitä, niin jatkakaa rauhassa matkaanne.
"Sinä, Licinius, vastaat Kapitoliumista."
Loistavin silmin vastasi Licinius:
"Sinä pidät minua suuressa arvossa, päällikköni. Uhraan vaikka sydänvereni puolestasi.
"Salli minun sentään tehdä pieni pyyntö."
"No?"
"Älä asettaudu niin uhkarohkeasti goottikuninkaan heittokeihäiden maalitauluksi. Toissa päivänä hän heitti sinua kohti kaksi keihästä yhtaikaa.
"Jollen olisi saanut kilvelläni torjutuksi vasemman käden —"
"Niin olisi Kapitoliumin Jupiter puhaltanut sen syrjään, Licinius. Hän tarvitsee minua vielä. Mutta sinä olet täälläkin osoittanut uskollisuuttasi."
"Älä salli Rooman jäädä leskeksi", pyyteli Licinius.
Cethegus loi häneen rakkautta ja kiitosta uhkuvan katseen.
Hän jatkoi:
"Salvius Julianus, sinä valtaat Hadrianuksen haudan ja sinä, Piso, Tiberin vasemmalla rannalla sijaitsevan osan kaupunkia Porta latinaa myöten.
"Minä tulen kaupunkiin sitä tietä.
"Narses yksin ei kykene avaamaan niitä paremmin kuin Belisariuskaan.
"Voikaa hyvin ja tervehtikää Roomaani.
"Sanokaa sille, että viimeinen taistelu sen omistamisesta, taistelu
Narseksen ja Cetheguksen välillä on päättynyt Cetheguksen voittoon.
"Näkemiin Roomassa! Roma eterna!"
"Roma eterna!" toistivat innostuneina tribuunit ulos mennessään.
"Oi, miksi ei tuo Licinius ole Manilian poika", sanoi Cethegus katsellen nuorukaisen jälkeen.
"Sydämen hulluus! Sinä olet sitkeä. Licinius, sinä tulet perillisekseni
Juliuksen jälkeen. Oi, jospa olisit poikani Julius."