TOINEN LUKU.
MAA ON PYÖREÄ.
Isä oli ollut aivan oikeassa. Pilvet vetäytyivät yhä enemmän yhteen; ja tuskin olivat huvikävelijämme ehtineet kotiin, kun alkoi sataa, vieläpä oikein kelpo tavalla.
Sadetta kesti koko yön. Seuraavana aamuna tutki Frits hyvin tarkkaavaisesti täyttyneitä katuojia, joissa keltainen, likainen sadevesi nopeasti virtasi eteenpäin, vieden mukanansa oljenkorsia, puupalasia ja muita kadulle heitetyltä esineitä.
»Näetkö, Maria», huusi hän sisarelle, »noista kattokouruista juoksevat lähteet alas, kuten isä eilen kertoi meille. Tuolla toisella puolella on meillä puro, tällä puolella on meillä myös sellainen, ja siinä, missä ne yhtyvät on meillä joki. Katsohan, kuinka nopeasti se virtaa katua alaspäin kulmauksen ympäri, joutuakseen siellä yhteen toisen joen kanssa. Kulmauksen toisella puolella on meri.»
»Emmekö mene katsomaan merta?» kysyi Maria. »En ole vielä milloinkaan nähnyt merta.»
»Silloinpa saisit kulkea kauvas, rakas lapsi», sanoi isä, joka nyt tuli heidän luokseen. »Joet virtaavat usein pitkiä matkoja, ennenkun saapuvat mereen; ja ennenkun sinne saapuisit, niin ehtisitpä kovasti väsyä.»
»Kuulkaa nyt, isä», sanoi Frits, »kun tulen suureksi, tahdon minäkin mennä merelle. Mutta minne on minun mentävä? Minä seuraan vaan jokia, eikö niin, isä?»
»Niin, tietysti, poikani», vastasi isä. »Jos ulottaisit sen lähteen luota, josta eilen joit, ja sitten yhtämittaa seuraisit vettä pitkin rantaa, niin tulisit lopuksi meren luo. Kulkenet muuten miten tahdot, kun vaan kuljet suoraan eteenpäin, niin saavut lopuksi aina meren rannalle, sillä erotuksella kuitenkin, että toiseen paikkaan pääset pikemmin perille, kuin toiseen. Jotta paremmin voisitte ymmärtää tämän, olen tänään ottanut esille kartan, johon on kuvattu koko meidän maapallomme ynnä meret.»
»Sepä näyttää hauskalta», sanoi Maria, joka oli rientänyt tuolia noutamaan, heti kun isä oli saanut levittäneeksi kartan pöydälle. »Sehän on sinistä kaikki tyynni, ja siinä on punaisia, valkoisia, mustia ja keltaisia täpliä.»
»Nähkääs, lapseni», sanoi isä, »tämä kartta kuvailee koko maata, Kaikki sininen, minkä näette tässä, on vesi eli meri, jota me myöskin nimitämme valtamereksi. Kuten näette, ei meri ole yhdessä ainoassa kohdassa, vaan useammissa eri paikoissa, maata välissä siellä täällä. Tällä tavoin jakautuu suuri meri eli valtameri pienempiin osiin, ja näillä on kullakin nimensä, jotta ne voidaan eroittaa toisistaan. Tämän selitän toisella kertaa lähemmin. Myöskin punaisilla, valkoisilla ja muun värisillä täplillä, jotka kuvaavat maita, on erityiset nimensä.»
»Sepä mainiota!» huudahti Frits, »sehän on aivan kuten meidänkin laitamme. Minä olen nimeltäni Frits, pikku sisareni nimi on Maria.»
»Aivan niin», vastasi isä. »Jos teidän kumpaisenkin nimi olisi Frits, ja minä huutaisin Fritsiä, niin ettehän voisi tietää, ketä minä tarkoittaisin. Sen vuoksi annetaan sekä ihmisille että hengettömille kappaleille nimet, jotta ne voidaan eroittaa toisistaan.»
»Mutta tässähän on kaksi kuvaa», huomautti Maria. »Onko siis olemassa kaksi maata?»
»Ei, lapseni», vastasi isä. »Kumpikin kuva on ainoastaan puolet maasta, ja ne on asetettu vieretysten, jotta te voisitte nähdä ne samalla kertaa. Mutta se täytyy minun tehdä havaannolliseksi toisella tapaa. Frits, mene noutamaan se omena, jonka äiti on ottanut esille ja aikonut jakaa teidän keskenne.»
Frits tuli pian takaisin, tuoden omenan.
»Katsokaa, lapseni», sanoi isä, ottaen omenan ja näyttäen sitä heille, »maa ei suinkaan ole litteä, kuten tällä paperilla oleva kuva näyttää, vaan pyöreä, niinkuin tämä omena.»
»Pyöreäkö?» kysyivät lapset hämmästyneinä. »Sepä kummallista!»
»Siinä tapauksessa olen iloinen siitä, että asumme täällä ylhäällä», lausui Frits, »sillä sivuilta liu’utaan varmaankin alas.»
»Siten ei ole asian laita», vastasi isä. »Pyöriipä maa vielä yhtämittaa ympäri meidän ollessamme sen päällä, niin että toisinaan olemme ylhäällä, toisinaan alhaalla; mutta mitään ei siitä putoa.»
»Sitä en voi ymmärtää», sanoi Frits.
»Niin, rakas lapsi», Vastasi isä, »onpa olemassa monta täysikasvuistakin, jotka eivät ymmärrä sitä asiaa; eikä se mitään hyödyttäisi, jos koettaisin oikein selvästi selittää sen sinulle. Vanhemmiksi tultuanne te kyllä helpommin sen ymmärrätte. En olisi mitään virkkanut asiasta, ellei teidän olisi ollut tarpeellista ainakin tietää, että niin on. Muuten ette olisi voineet käsittää toisia asioita. Mutta kuunnelkaa nyt tarkoin, niin minä koetan ainakin jossain määrin selittää teille, kuinka maa pyörii ympäri, ja mistä se johtuu, ett’emme putoa siitä.
»Maa liikkuu, kuten jo olen sanonut teille, eikä ainoastaan itsensä ympäri, vaan myöskin suuressa kehässä auringon ympäri. Matka, minkä se silloin kulkee, on suurempi kuin voitte ajatellakaan, ja se tarvitsee kokonaisen vuoden, ennenkun se on päättänyt kiertokulkunsa. Katsokaa tuolla pöydällä olevaa kärpästä, miten nopeasti se liikuttaa pieniä jalkojansa, ja kuitenkin liikkuu se ainoastaan hitaasti eteenpäin. Teidän kanssanne puhuessani, on se tuskin päässyt eteenpäin enempää, kuin muutaman tuuman. Marian tarvitsee ottaa ainoastaan yksi askel, niin on hän kulkenut paljoa pitemmän matkan, kuin kärpänen.»
»Niin, mutta minä voin juosta paljoa nopeampaan, kuin Maria», väitti
Frits.
»Tietysti voitkin, koska olet suurempi kuin hän. Mutta minä tahdon koettaa tehdä asian kuvaannolliseksi toisella tapaa. Tässä on minulla yksi niistä pienistä kivikuulista, joilla Fritsin usein on tapana leikkiä. Minä panen kuulan pöydälle omenan viereen. Näetkö tuota pientä tummaa pistettä tässä kuulassa? Asettakaamme kuula siten, että tuo piste tulee ylöspäin. Jos minä nyt pyöritän kuulaa kerran ympäri, kunnes piste uudelleen tulee ylös, niin ei se ole kulkenut pitempää matkaa, kuin oman ympäryksensä. Pyörittäkäämme nyt omenaa kerran ympäri, kunnes varsi tulee jälleen ylös. Nähkääs, omena on tullut paljon pitemmälle. Anna minulle nyt suuri kuttaperkkapallosi, Frits, niin pyöritämme sitäkin ympäri. Katsokaa, pallo tuli vähintäänkin kaksi kertaa kauvemmaksi, kuin omena. Nyt voitte helposti ymmärtää, kuinka kauvas maan on pyörittävä, kun se vaan pyörähtää yhden ainoan kierron.»
»Niin, mutta jos maa pyörii ympäri kuin myllynratas, niin tulemmehan me viskatuiksi kauvas pois, kun kuljetaan alaspäin», väitti Frits.
»Siitä on Luoja pitänyt huolen», vastasi isä. »Kaikkialla, missä ihmisiä ja eläimiä kävelee, puita ja pensaita kasvaa, on niillä maa allansa. Maa pitää kaiken tämän kiinni vetovoimallansa. Mutta te olette vielä liian nuoret, voidaksenne tätä käsittää; tahdon kuitenkin yhdellä esimerkillä koettaa jossain määrin tehdä asiaa havaannolliseksi. Hyppää kerran, Frits.»
»Miten on minun hypättävä?»
»Hyppää suoraan ylöspäin, niin korkealle, kuin voit.»
»Minäkin tahdon hypätä», sanoi Maria.
»Hyvä, hypätkää sitten molemmat, mutta niin korkealle, kuin mahdollista.»
Molemmat lapset hyppäsivät niin korkealle kuin voivat.
»Vielä korkeammalle!» yllytti isä.
»En voi hypätä korkeammalle, Isä», sanoi Frits.
»Miksi et?»
»En tiedä», vastasi Frits, »mutta minä en voi!»
»En minäkään», sanoi Maria.
»No, siispä tahdon sanoa sen teille», vastasi isä. »Te ette voi hypätä korkeammalle siksi, että tuntuu siltä, kuin pitäisi joku kiinni teidän jaloistanne ja vetäisi teidät takaisin alas.»
»Niin, isä», vastasi Frits nauraen, »juuri siltä se tuntuu. Heti kun olen päässyt vähän matkaa ylöspäin, täytyy minun tulla takaisin alas.»
»Niin, näetkös, se on juuri maan vetovoima, eli kuten sitä myös nimitetään, maan attraktsioonivoima, joka tämän vaikuttaa. Jos heität kiven ylös ilmaan, niin putoaa se aina takaisin maan päälle. Mitä suurempaa voimaa käytetään, sitä korkeammalle ilmaan joutuu kivi; mutta sen täytyy aina tulla takaisin alas.»
»Niin, mutta voivathan linnut lentää korkealle avaruuteen», väitti
Frits, »niin korkealle, että monta kertaa niitä tuskin näkeekään enään.»
»Niin, lapseni», vastasi isä, »linnuille on hyvä Jumala antanut kevyen ruumiin ja voimakkaat siivet. Niin kauvan kun ne käyttävät voimaansa ja sillä painavat allansa olevaa ilmaa alaspäin, nousevat ne yhä korkeammalle. Mutta heti, jos me asettaisivat siipensä ruumista myöten ja pysytteleisivät hiljaa, putoisivat nekin alas kuin kivi. Jos metsästäjä ampuu linnun kuoliaaksi ilmassa, tai jos ainoastaan sen siipi vahingoittuu, niin ett’ei se enään voi sitä käyttää, täytyy sen silloinkin pudota maahan. Mutta vaikka voimakkainkin lintu, esim. kotka tai korppikotka, nousee niin korkealle, kuin sen voimissa on, täytyy sen kuitenkin aina tulla alas jälleen, koska maan vetovoima on paljon väkevämpi kuin lentovoima. Linnut ainoastaan uivat ilmassa, samaten kuin meidän ankkamme ja hanhemme uivat vedessä. Kun nyt olen selittänyt teille, että maa on pyöreä, niin ymmärtänette myöskin, miksi tälle paperille on siitä maalattu kaksi kuvaa. Jos näet pidän tätä omenaa edessäsi, niin voit nähdä ainoastaan sen puolen, joka on käännettynä sinuun päin; toista et voi nähdä siksi, että se on takapuolella. Leikatkaamme nyt omena kahteen osaan ja asettakaamme ne pöydälle, niin että lappea puoli on pöytää vasten. Siinä on teille maamme molemmat puoliskot, ja nyt voitte nähdä ne samalla kertaa.
»Mutta nyt riittänee jo tältä päivältä. Sinun, Frits, pitää lukea niin, että opettaja tulee olemaan tyytyväinen sinuun, kun loma-ajan päätyttyä jälleen alotat koulunkäyntisi. Tuossa on, jakakaa nyt maapallo. Sinä, Frits, otat toisen puoliskon, Maria toisen; kumpikin kuorikoon osansa ja syököön sen.»