VIIDES LUKU.
POHJOINEN JA ETELÄ, TALVI JA SUVI.
Sitten kun oli juotu teetä illalla, saattoivat lapset töin tuskin malttaa mieltänsä, kunnes tee oli korjattu pöydältä, he kun tahtoivat, että isä alkaisi kertoa heille lisää.
Frits oli näet karttojen ylä- ja alapäässä havainnut kaksi pientä puoliympyrää, joihin oli kirjoitettu »Pohjoisnapa» ja »Etelänapa»; ja hän halusi nyt kernaasti tietää, mitä tämä oikeastaan merkitsi.
»Kaiken tämän saatte tietää tänä iltana, lapset», sanoi isä, kun pöytä vihdoinkin oli korjattu, äiti ottanut esille sukankutimensa ja Frits asettanut esille kartan, jota hän jo kauvan oli pitänyt kädessään. »Mutta silloin tarvitsen ennen kaikkea sinun pallosi, joka nyt kerta kaikkiansa saa esittää maapalloa.
»Nähkääs, lapset, tänä iltana saa lamppu esittää aurinkoa, ja minä annan nyt maan jälleen pyöriä ympäri. Selitin teille iltapäivällä, millä tavoin me saamme valomme auringosta, ja sen asian te nyt ymmärrätte — vai kuinka? Sen lisäksi mainitsin, että päivä ja yö syntyvät sen vuoksi, että maa täsmälleen kahdessakymmenessä neljässä tunnissa pyörii kerran ympäri, lännestä itään. Mutta me emme saa ainoastaan valoa auringosta, me saamme myöskin lämpöä siitä. Sen, että auringon paistaessa on lämpöisempi kuin sen ollessa paistamatta, tiedämme jo, samoin kuin senkin, että keskikesällä, jolloin aurinko on hyvin korkealla, voi täällä meilläkin tulla aika lämmin. Syyn tähän tahdon myöskin selittää teille, vaikka teidän on paljon vaikeampi käsittää tätä, kuin päivän ja yön syntymistä. Kuunnelkaa sen vuoksi tarkoin, mitä sanon.
»Sinä, Frits, näytit minulle äsken pohjoisnavan ja etelänavan. Tehkäämme siis ylös ja alas tähän maapalloomme pieni merkki musteella. Toinen näistä mustista pisteistä kuvaa pohjoisnapaa, toinen etelänapaa. Maan keskustan ympäri vedämme viivan, samanlaisen kuin tällä kartalla näkemänne. Minä tarkoitan sitä viivaa, joka kulkee maapallon keskustan ympäri; mitä se merkitsee, sen selitän sitten. Tämän viivan ylä- ja alapuolella vedän nyt kaksi pisteillä merkittyä viivaa, joiden kaltaisia voitte nähdä kartastakin. Eurooppa, se maanosa, jossa me asumme, on tässä, melkein viivan ja pohjoisnavan keskivälissä; maalatkaammepa nyt siihen paikkaan, missä Eurooppa on, vielä pienoinen piiri.
»Kas noin, nyt on meidän maapallomme valmis ja me voimme heti alkaa. Lamppu olkoon siis aurinkonamme, kuten kynttiläkin oli aikaisemmin tänään. Niinkuin olen sanonut teille, lapset, pyörii maa itsensä eli akselinsa ympäri. Jos voisimme ajatella suuren kepin pistetyksi maan läpi, toisesta navasta toiseen, niin pyörisi maa tämän ympäri, samoin kuin pyörä pyörii akselinsa tai sen läpi pistetyn kepin ympäri.
»Mutta maa ei pyöri ainoastaan akselinsa ympäri, se kulkee samalla myöskin ympäri auringon, johon se tarvitsee kokonaisen vuoden. Voitko sanoa minulle, Frits, montako kertaa maan täytyy pyöriä oman akselinsa ympäri, ennen kun se on ennättänyt kerran kiertää auringon ympäri?»
Frits istui hetkisen ja mietti, mutta ei onnistunut keksimään vastausta.
»En, isä», vastasi hän, »sitä en osaa sanoa.»
»Kyllä vaan, poikani, ajattelehan. Montako päivää on vuodessa?»
»Kolmesataa kuusikymmentä viisi», vastasi Frits.
»Katsohan. Siis, yhtä monta päivää kuin on vuodessa, yhtä monta kertaa täytyy maan pyöriä akselinsa ympäri, ennen kun se on ennättänyt kerran kiertää auringon ympäri. Mutta tässä pyörähdyksessä on maa alati vinossa, pohjoisnapa ylös- ja etelänapa alaspäin, melkein niin kuin te kirjoittaessanne asetatte kirjaimet paperille. Nuo molemmat navat eivät siis koskaan käänny kokonaan aurinkoa kohden; ja samalla kun teidän täytyy ajatella mielessänne, että maa yhtämittaa kiertää akselinsa ympäri — siis sen kepin ympäri, joka voisi olla pistetty maan läpi navasta napaan — kiitää se samalla kertaa huimaavaa vauhtia eteenpäin, kiertää 365 päivässä auringon ympäri ja päättää tällä tavoin vuoden.»
»Mutta minä en ymmärrä», sanoi Frits, »kuinka voidaan tietää, että se vuodessa tekee täsmälleen yhden kierroksen.»
»Sen tiedämme vuodenajoista ja päivänseisauksesta», vastasi isä. »Minä koetan selittää asian teille; mutta silloin täytyy teidän olla hyvin tarkkaavaiset. Katsokaas, lapseni, maa pysyy aina samassa vinossa asennossa, jossa pidän tätä palloa, se on, pohjoisnapa melkein suoraan ylöspäin ja etelänapa suoraan alaspäin. Samalla kun se yht’aikaa pyörii ympäri, on siis se osa maasta, jonka ympäri olen vetänyt viivan, ja jota nimitetään ekvaattoriksi eli päiväntasaajaksi, päivisin aina kääntyneenä kohden aurinkoa sillä tavalla, että tämän säteet lankeavat melkein kohtisuoraan siihen, jota vastoin ne kulkevat paljoa vinommin napoihin päin. Mutta kuten tiedätte, eivät auringonsäteet ole läheskään yhtä lämpimät langetessaan vinosti maahan, kuin keskipäivällä, jolloin aurinko näyttää olevan ylinnä taivaalla. Niillä seuduilla, joissa aurinko paistaa täyteläisnä, siis suoraan alas, onkin sen vuoksi hyvin kuuma, ja molempien napojen seuduilla, missä säteet saattavat vain vinosti langeta alas, hyvin kylmä. Jos maan laita olisi nyt niin, että pohjoisnapa ja etelänapa olisivat suoraan ylhäällä ja alhaalla, se on toisin sanoen, että se keppi, jonka ajattelemme vedetyksi maan läpi, olisi kohtisuorassa asennossa, niin eivät ainoastaan navat, vaan myöskin maan keskustan ympärillä oleva viiva, pysyisivät samassa suunnassa ja tosin päivä ja yö syntyisivät maan pyöriessä itsensä ympäri, mutta mitään lämpömäärän muutosta ei tapahtuisi, eivätkä siis myöskään vuodenajat vaihtuisi.
»Niillä ihmisillä, jotka asuvat viivan läheisyydessä, olisi siis, koska auringonsäteiden aina täytyisi suoraan langeta siihen, ikuinen suvi, niillä taas, jotka asuvat napojen luona, ikuinen talvi, niin ett’ei mikään voisi kasvaa, eikä siis myöskään yksikään ihminen asua siellä. Mutta siten ei ole laita; sillä koska maa on jonkun verran vinossa asennossa, seuraa siitä, jos hitaasti käännän palloa, joka kuvaa maata, aurinkonsa ympäri, että pohjoisnapa noin puolet siitä ajasta, jonka maa tarvitsee kulkeaksensa auringon ympäri — siis puoli vuotta — on enemmän kääntyneenä aurinkoa kohden. Silloin meillä, jotka asumme lähempänä pohjoisnapaa, on suvi.
»Maapallon toisella puoliskolla — missä etelänapa kääntyy enemmän aurinkoa kohden — vallitsee talvi, silloin kun meillä on suvi. Mutta kauvimpana pohjoisessa eivät auringonsäteet milloinkaan lankea kohtisuoraan; ja jos tarkoin katselette karttaa, huomaatte pisteillä merkityn, mutkaisen viivan, jonka myös olen vetänyt tähän palloon. Tähän, näihin pisteisiin saakka, mutta ei kauvemmaksi, lankeavat auringonsäteet kohtisuorasti maahan; sitten se, kuten näyttää, kääntyy takaisin, ja sen vuoksi nimitetäänkin näitä pisteitä kääntöpiireiksi.»
»Mitä tarkoitetaan kohtisuoralla isä?» kysyi Maria.
»Kohtisuoraksi, lapseni», vastasi isä, »nimitetään viivaa, joka, jos ajattelen sen pidennetyksi, kohtaisi maapallon keskipisteen. Jos sidot raskaan esineen nuoraan ja pidät sitä niin, että se heiluu ilmassa, niin on tämä esine suoraan alaspäin, ja nuora tulee sen kautta kohtisuoraan suuntaan. Vaakasuora eli horisontillinen on sitävastoin viiva, joka, samoinkuin ympärillämme oleva näköpiiri, on saman suuntainen kuin tyyni vedenpinta.
»Mutta palatakseni nyt maahan ja sen asentoon, niin on tällä vaihdoksella, tällä auringon näennäisellä vaelluksella edestakaisin molempain kääntöpiirien välillä, vielä toinenkin vaikutus, joka teidän nyt täytyy oppia tuntemaan. Siitä on näet seurauksena, että meillä päivät ovat pitemmät suvella, kuin talvella.
»Jotta voisitte tämän ymmärtää, niin katsokaa tarkoin palloa, jota nyt pidän siten, että päiväntasaaja on käännettynä suoraan lamppua, se on, meidän aurinkoamme kohden. Kuten näette, lankeaa valo maan koko toiseen puoliskoon; toisella puoliskolla on päivä, kun taas toisella on yö. Niin kauvan kun nyt päiväntasaaja on kääntyneenä aurinkoa kohden, ovat päivä ja yö tarkoin tasan jaetut, eli toisin sanoen, meillä on kaksitoista tuntia päivää ja kaksitoista tuntia yötä sen vuoksi, että maa säännöllisesti pyörii kerran ympäri kahdessakymmenessä neljässä tunnissa ja aina lännestä itään. Mutta kohta kun maa napoineen kääntyy hiukan enemmän aurinkoa kohden, tai oikeammin kääntyy pois siitä päiväntasaajan kanssa, samalla tapaa kuin minä nyt käännän tätä palloa, muuttuu asianlaita toiseksi. Kun näet aurinko yhtämittaa luo valoansa maan koko puoliskoon, ja etelänapa jonkun verran kääntyy pois auringosta, niin täytyy tietysti pohjoisnavan aivan samassa määrin kääntyä enemmän sitä kohden ja auringon suvella paistaa sitä kauvemmin siihen.
»Keskellä maata, siis päiväntasaajan ympärillä, ei tämä tee suurtakaan eroitusta. Mutta mitä pohjoisemmaksi tullaan, sitä pitemmäksi käy päivä; ja kun aurinko on pohjoisen kääntöpiirin yläpuolella — se on kesäkuun 21 päivänä, joka on meidän pisin päivämme — ei se vähään aikaan ollenkaan laske etelänavan luona, toisin sanoen on näkyvissä yötä päivää.
»Tähän aikaan eivät auringonsäteet enään lankea niin vinosti maapallon pohjoiseen puoliskoon, ja juuri tästä syystä on meillä silloin suvi. Kesäkuun 21 päivänä on aurinko siis lähimpänä meitä, se on suoraan pohjoisen kääntöpiirin yläpuolella eli niin kaukana pohjoisessa, kuin se ylipäänsä voipi olla.
»Kääntäkäämmepä pallo nyt takaisin, niin että aurinko uudelleen tulee yhä enemmän päiväntasaajaa kohden. Katsokaahan, lapseni, nyt käy tuo valoisa paikka pohjoisnavan luona yhä pienemmäksi; päivät lyhenevät lyhenemistään, auringonsäteet lankeavat uudelleen yhä vinommin maapallon pohjoiseen puoliskoon, ja luonnollisesti tulee yhä kylmempi.
»Syyskuun 25 päivänä, siis kolmen kuukauden eli neljännesvuoden kuluttua, joutuu aurinko uudelleen suoraan päiväntasaajan yläpuolelle. Silloin taas päivä ja yö ovat yhtä pitkät, s.o. meillä on päiväntasaus, eli, kuten sitä myös nimitämme, syyspäivän tasaus. Te näette, että kun käännän pallon näin, ei aurinko enään paista päiväntasaajaan, niin kuin äärimmäisiin napoihin, oikealle ja vasemmalle. Mutta mitä enemmän maa kääntyy niin, että sen eteläinen puolisko kääntyy enemmän aurinkoa kohden, sitä enemmän me käännymme poispäin siitä, sitä vinommin lankeavat sen johdosta auringonsäteet, meihin, sitä kylmempi tulee meille, ja sitä kauvemmin saamme olla pimeässä, maan pyöriessä ympäri. Nyt tulee maapallon eteläisellä puoliskolla suvi, kun me sitä vastoin saamme talven. Joulukuun 21 päivänä on eteläinen kääntöpiiri suoraan auringon edessä. Katsokaa, lapset, jos nyt käännän pallon näin, on etelänapa kokonaan valossa, pohjoisnapa sitä vastoin täydellisessä pimeydessä. Etelänavan luona näkyy nyt aurinko alituisesti; pohjoisnavalla on useamman kuukauden yö.»
»Useamman kuukauden yö!» huudahtivat molemmat sisarukset ihmeissään; »mitä sitten ihmiset tekevät sinä aikana? Sanokaa, isä, eikö aurinko milloinkaan nouse koko tänä aikana?»
»Ei, lapseni, kuten näette tästä pallosta, ei aurinko voi paistaa pohjoisnapaan, kun maan eteläpuolisko on enemmän kääntyneenä aurinkoa kohden. Samaten on laita eteläisellä pallonpuoliskolla, kun pohjoinen on kääntyneenä päin aurinkoa. Mutta meillä, jotka emme asu niin lähellä napaa, että meiltä kokonaan voitaisiin riistää valo, on tähän aikaan, joulukuun 21 päivänä, lyhin päivä ja pisin yö, ja samalla kun auringonsäteet vinoimmin lankeavat meihin, kylmä sää eli talvi.
»Silloin, kun meiltä eniten puuttuu auringonvaloa, paistaa toinen aurinko meidän ylitsemme ja valaisee meidän olemassaoloamme: me vietämme silloin Vapahtajamme syntymää, sytytämme joulukuusemme, jotka loistavat niin ihanasti pimeänä talvi-iltana, ja odotamme toivovaisina sitä aikaa, jolloin päivät jälleen alkavat käydä pitemmiksi. Ja jo heti joulun jälkeen nousee aurinko jonkun verran korkeammalle, vaikka me emme sitä huomaa, ja kääntyy jälleen päiväntasaajaa kohden. Mitä lähemmäksi se tulee päiväntasaajaa, sitä pitemmiksi käyvät päivät meillä, kunnes se neljännesvuotta myöhemmin, se on toisin sanoen, maaliskuun 21 päivänä jälleen on suoraan päiväntasaajan yläpuolella. Silloin meillä on taas päiväntasaus eli kevätpäiväntasaus. Auringonsäteet eivät enään lankea niin vinosti meihin, tulee sen vuoksi lämpöisempi, sanalla sanoen, meillä on kevät.
»Nyt te kai ymmärrätte myöskin, minkä vuoksi vuosi on jaettu neljään säännölliseen vuodenaikaan, nimittäin kevääseen, suveen, syksyyn ja talveen, ja käsitätte syyn, miksi päivät ovat meillä pitemmät suvella, kuin talvella.»
»Mutta miten merkillistä se lieneekään, isä», sanoi Frits nauraen, »kun aurinko ei ollenkaan laske pohjoisnavalla, tai kun siellä on niin pitkä yö. Siellä en tahtoisi asua.»
»Niin, kummallinen maa se on tosiaankin», Vastasi isä; »ja vast’edes toivon saavani tilaisuuden kertoa siitä monta huvittavaa asiaa.»
»Mutta ell’ei aurinko paista siellä pitkään aikaan», sanoi pikku Maria, »niin on siellä varmaankin hyvin kylmä.»
»Aivan varmaan», vastasi isä, »kääntöpiirien välillä on lämpimin. Koska aurinko alituisesti kulkee yli päiväntasaajan, s.o. milloin ylös-, milloin alaspäin, tai pikemmin on milloin pohjois-, milloin eteläpuolella päiväntasaajaa, milloin taas suoraan sen yläpuolella, on myöskin helposti selitettävissä, että siellä, maapallon keskustan ympärillä, on kuumin. Mikään varsinainen talvi ei täällä voi tulla kysymykseen, koska aurinko ei milloinkaan etene varsin kauvaksi päiväntasaajasta.
»Mutta samasta syystä, nimittäin sen vuoksi, että navat eivät koskaan käänny aurinkoon päin, on niiden luona hyvin kylmä, etelänavan, samoin kuin pohjoisnavankin luona; ja me, jotka asumme melkein päiväntasaajan ja pohjoisnavan keskivälillä, emme elä kuumassa, emmekä kylmässä, vaan lauhkeassa, s.o. kohtuullisen lämpimässä ja kohtuullisen kylmässä ilmanalassa, toisin sanoen, me elämme lauhkeassa ilmavyöhykkeessä, kuten tieteellinen nimitys kuuluu. Pohjoisnavalla sitävastoin vallitsee kesä ainoastaan niin kauvan kun aurinko on pohjoisen kääntöpiirin läheisyydessä, joka on hyvin lyhyt aika. Koko muun ajan vallitsee siellä talvi, ja usein on siellä hämmästyttävän kylmä. Pohjoisnavan perukoilla ei sen vuoksi myöskään ole mitään muuta kuin jäätä, niin ainakin otaksutaan; eikä milloinkaan ole vielä ainoankaan ihmisen onnistunut tunkeutua sinne. [Kuten nuoret lukijamme kentiesi ovat kuulleet kerrottavan, on meidän päivinämme yritetty ilmapallolla päästä pohjoisnavalle, mikä uhkarohkea yritys ei kuitenkaan ainakaan tähän asti ole onnistunut. Suoment. muist.]
»Mutta nyt luulen selittäneeni asian jotakuinkin selvästi teille, niin että te ymmärtänette, mitä tarkoitetaan pohjoisella ja etelällä. Sano, Maria, missä on pohjoinen?»
»Missäkö pohjoinen on?» vastasi Maria, »pohjoinen on kaiketi siellä, missä pohjoisnapakin.»
»Niin, tietysti; mutta näytä nyt se myöskin kartalta.»
»Tuolla ylhäällä, isä.»
»Ihan oikein, lapseni. Entäs missä on sitten etelä, Frits?»
»Etelä on siellä, missä päiväntasaajakin», vastasi Frits.
»Päiväntasaaja on tosin meidän eteläpuolellamme», vastasi isä; »mutta sillä et ole tarpeeksi selvästi ilmoittanut suuntaa. Sillä koska päiväntasaaja on viiva, jonka voimme ajatella vedetyksi maan ympäri, niin tulisimme päiväntasaajan luo, vaikkumme kulkisikaan aivan eteläiseen suuntaan. Jos pysytteleisimme enemmän oikealla tai vasemmalla, lännenpänä taikka idempänä, niin lopuksi kuitenkin saavuttaisimme päiväntasaajan. Tarkoin osoittaaksesi, missä etelä on, täytyy sinun siis ilmoittaa määrätympi kohta ja tehdä samalla tapaa kuin Maria.»
»Etelä on siellä, missä etelänapakin», vastasi Frits.
»Vallan oikein. Mutta nyt tahdon myöskin mainita teille, kuinka me auringosta voimme nähdä, missä etelä oikeastaan on. Te tiedätte, että me asumme maapallon pohjoisella puoliskolla — vai kuinka? — ja ett’ei napa koskaan ole kääntyneenä aurinkoon päin. On siis myöskin luonnollista, että aurinko aina on meidän eteläpuolellamme. Keskipäivälläkään ei aurinko ole aivan suoraan päämme yläpuolella — kuten sitävastoin on laita niiden ihmisten, jotka asuvat päiväntasaajan alla, tai kääntöpiirien välillä — vaan aina etelässäpäin taivaankannella. Mutta kun maa liikkuu hyvin säännöllisesti ja aina pitää tarkoin vaarin ajastansa, seuraa siitä, että aurinko meillä keskipäivällä aina on korkeimmillaan ja suoraan etelässä.
»Tämän mukaisesti on laitettu aurinkokelloja, joissa ei ole muuta kuin rautainen tanko eli viisari, joka aina osoittaa etelää kohden. Kun nyt aurinko on suoraan etelässä, saa se rautatangon varjon lankeamaan suoraan seinälle ja silloin meillä on puolipäivä, s.o. kello on kaksitoista.
»Nyt olen selittänyt teille, miten voidaan löytää kolme ilmansuuntaa, nimittäin itä auringon noususta, länsi sen laskusta ja etelä siitä paikasta, missä aurinko keskipäivällä on korkeimmillaan.
»On siis jäljellä ainoastaan neljäs ilmansuunta, nimittäin pohjoinen, ja nyt minä kerron teille, kuinka on keksitty hyvin yksinkertainen kone, jolla määrätään tämä ilmansuunta. Tiedättehän, mikä magneetti on — vai kuinka?»
»Kyllä, isä», vastasi Frits. »Isällähän on magneetti, joka näyttää ihan hevosenkengän kaltaiselta ja vetää luoksensa kaiken, mikä on raudasta.»
»Minullakin on magneetti», kertoi pikku Maria; »se on punainen, ja kun minulla on pienet kalani vedessä ja pieni peltinen veneeni ja pidän magneettia vedessä, niin tulevat ne uiden täyttä vauhtia ja riippuvat niin lujasti magneetista, että minä voin vetää ne ylös vedestä.»
»Nyt tiedätte molemmat mitä tarkoitan», sanoi isä. »Sinun on sitäpaitsi muistettava, Maria, että jos magneetti on punainen, on se ainoastaan siksi, että se on sellaiseksi maalattu. Mutta mistä se johtuu, että tämä magneettinen rauta vetää muun raudan luokseen ja pitää sen kiinni, on jotakin, jota emme tiedä; se riippuu eräästä luonnonvoimasta. Jumala on sen siten asettanut, ja meidän käy tämän asian suhteen samoin, kuin monen muun luonnonilmiön suhteen; me emme voi sitä selittää. Me näemme ainoastaan, että niin on.
»Kauvimpana pohjoisnavan luona, tai ainakin sen läheisyydessä on jotakin, jota yhtä vähän voimme selittää, eräs voima, joka vetää magneetin luokseen. Tietenkään ei tämä voima ole tarpeeksi suuri, voidakseen pitkän matkan päästä järkäyttää magneettia tai rautaa paikoiltaan. Mutta jos neulan kärkeä sivellään magneetilla ja sitten asetetaan tämä neula keskikohdaltaan toisen neulan kärkeen, esim. kuten minä nyt asetan tämän lyijykynän sormeni päähän, niin osoittaa magneetilla sivelty neulankärki vakavasti ja säännöllisesti pohjoista kohden. Missä tahansa oltaneekin maan päällä, vaikkapa niin kaukana, ett’ei pitemmälle voitaisi päästä, siis etelänavalla, niin viittaa magneetilla sivelty neulankärki kuitenkin alati pohjoiseen päin. Jotta nyt aina voitaisiin tietää, missä pohjoinen on, on keksitty pieni kone, jota nimitetään kompassiksi, ja minä olen teitä varten Valmistanut sellaisen täksi illaksi.»
Näin sanoen isä nousi ylös ja meni kirjoituspöytänsä luo noutamaan vähäistä messinkirasiaa.
»Katsokaa, lapseni», sanoi hän, »tämä n.s. kompassi ei oikeastaan ole mitään muuta, kuin jonkinlainen kellonkuori, ontto ja lasi päällä. Tästä keskikohdasta pistää esiin pieni, teräväpäinen nasta; tämän nastan päässä keinuu neula, joka on asetettava niin, että se pysyy täydellisesti tasapainossa, eli toisin sanoen vaappuu, minkä kautta se helpoimmin pannaan liikkeelle. Näettekö kärjen? Se on varustettu pienillä vä’illä, aivan kuin nuoli, mutta tämä ainoastaan siksi, ett’ei sitä sekoitettaisi nuolen toiseen päähän. Tämä magneetilla sivelty kärki osoittaa aina tuota seinää kohden; pohjoinen on siis siellä. Jos nyt käännän kompassin miten tahansa, niin osoittaa tuolla sisällä oleva neula kuitenkin aina uskollisesti samalle suunnalle. Kun minulla on tuollainen kompassi, niin tarvitsee minun ainoastaan katsoa, miten kärki osoittaa, tietääkseni heti, missä pohjoinen on. Mutta jos tiedän, missä pohjoinen on, voin myös helposti löytää muut ilmansuunnat. Voitko sanoa minulle, Frits, mitenkä tämä tapahtuu?»
»Voin, isä, sen voin; jos tiedän missä pohjoinen on, niin tiedän myöskin, missä etelä on, sillä sehän on vastapäätä pohjoista.»
»Aivan oikein, lapseni. Neulan vastakkainen kärki osoittaa siis etelää kohden. Kuten jo olen sanonut teille, ovat kaikki kartat laaditut siten, että pohjoinen on ylöspäin, kun asetatte kartan eteenne; etelä on siis alaspäin kartalla — vai kuinka?»
»Niin on.»
»No, missä sitten on itä?»
»Itä on oikealla!» huudahti pikku Maria — »siellä missä Aasiakin.»
»Hyvin, tyttöseni!»
»Ja länsi vasemmalla, siellä missä Atlantin Valtamerikin!» huudahti
Frits.
»Katsokaahan, lapseni», sanoi isä, »nyt voitte ainoastaan tämän pienen koneen avulla määrätä kaikki neljä ilmansuuntaa. Jos keskipäivän ajoissa asetutte kasvot käännettyinä aurinkoa kohden, on pohjoinen tietysti teidän takananne; mutta missä silloin on itä?»
»Siellä, mistä aurinko nousee», vastasi Frits, »siis vasemmalla.»
»Vallan oikein; ja länsi on silloin tietysti oikealla.»
»Ja jos minä asetun niin, että kasvoni ovat käännettyinä itään päin», sanoi Maria, »niin on etelä oikealla ja pohjoinen vasemmalla kädelläni.»
»Se oli hyvin, lapseni; tällä kertaa sinä olit oikein tarkkaavainen. Voitko nyt sanoa minulle, mikä on oikealla puolellasi, jos seisot kääntyneenä sinne päin, mihin aurinko laskee, s.o. länteen päin?»
»Silloin on pohjoinen oikealla puolellani», kiiruhti Frits vastaamaan.
»Nyt luulen, ett’ette sitä asiaa enään unhoita», sanoi isä ystävällisesti; »ja koska te niin hyvin olette ymmärtäneet tämän, tulette myöskin helposti käsittämään, mitä vast’edes teille ilmoitan.
»Kompassin molemmat pääsuunnat ovat siis pohjoinen, koska neula osoittaa sinne, sekä vastapäätä oleva ilmansuunta, s.o. etelä. Itä ja länsi ovat oikealla ja vasemmalla. Mutta pohjoisen ja idän tai pohjoisen ja lännen tai idän ja etelän tai lännen ja etelän välillä on vielä melkoinen tila, ja nämä ilmansuunnat saavat nimensä molemmista pää-ilmansuunnista, joiden välillä ne ovat. Esim. tällä kartalla on meillä pohjoinen tuolla ylhäällä ja itä täällä oikealla kädellä; mutta jos nyt tahdomme ilmoittaa tuon kulman, joka on pohjoisen ja idän välillä, niin nimitämme tätä itäpohjaksi. Kun siis tuolla oikealla olevaa kulmaa nimitetään itäpohjaksi, miksikä silloin sinä, Frits, nimittäisit vasempaa kulmaa, pohjoisen ja lännen välillä olevaa?»
»Pohjalänneksi, vastasi Frits enempää arvelematta.
»Se ei ole aivan oikein», vastasi isä; »sillä me asetamme aina molemmat pääsuunnat, siis pohjoisen ja etelän, viimeksi. Pohjalännen asemesta täytyy sinun sen vuoksi sanoa länsipohja. No, sano minulle nyt, miksi voisit nimittää alempaa kulmaa vasemmalla, sitä, joka on lännen ja etelän välillä?»
Frits mietti silmänräpäyksen, ennen kun vastasi: »Länsi-eteläksi; onko se oikein, isä?»
»Kyllä, poikani, aivan oikein», vahvisti isä. — »No, entäs toinen kulma, tämä tässä alhaalla oikealla kädellä, Maria?»
»Itä-etelä [Suomenkielessä käytetään toisiakin nimityksiä, nim. itä-pohja = koillinen, länsi-pohja = luode, länsi-etelä = lounas ja itä-etelä = kaakko. Suom. muist.], isä», vastasi pikkutyttö.
»Hyvin, lapseni, nyt olette olleet tarkkaavaiset, ja minä toivon, ettette unhoita, mitä olette oppineet. Muistakaa vaan, mitä jo kerran olen teille sanonut, nimittäin että kartalla on pohjoinen ylimpänä, niin löydätte sitten helposti muut ilmansuunnat. Mutta on myöhä ja aika mennä levolle. Kun aurinko huomisaamuna jälleen nousee idästä, on teidän oltava ylhäällä ja reippaat; kun se sitten keskipäivällä on etelässä, lähdemme tuolle sovitulle huviretkelle.»