KAHDESTOISTA KOHTAUS.
Fiesko, Kalkagno, Sakko, Senturione, Sibo ja sotamiehiä tulee soiton ja lippujen kanssa.
Fiesko (käy riemulla heitä kohden). Genualaiset! — Heitto on heitetty
— Tuossa on hän, minun sieluni myrkky — vihani katkera ruoka.
Nostakaa miekkanne! — Gianettino!
Kalkagno. Ja minä tulen sanomaan teille, että Genuan kaksi kolmannesta on teidän puolellanne ja vannoo Fieskon lipuille. —
Sibo. Ja minun kauttani lähettää teille Verrina amiraalilaivasta terveisensä ja herruuden satamassa ja merellä —
Senturione. Ja minun kauttani kaupungin maaherra hallitussauvansa ja avaimet —
Sakko. Ja minussa laskeuu polvillensa tasavallan suuri ja pieni neuvoskunta herransa eteen ja pyytää jalkainne edessä armoa ja suosiota —
Kalkagno. Minun sallikaa ensimmäisenä tervehtää suurta voittajaa hänen omien muuriensa sisällä — Terve teille — Laskekaa liput maahan! — Genuan herttua!
Kaikki (ottavat hatut päästänsä). Terve! terve Genuan herttua!
(Lippumarssi).
(Fiesko on seisonut kaiken aikaa pää kumarruksissa, ajattelevassa asennossa).
Kalkagno. Kansa ja senaatti odottavat tervehtiäksensä armollista valtaherraansa ruhtinaallisessa puvussa — Sallikaa, korkea-arvoinen herttua, meidän riemusaatossa viedä te neuvoshuoneeseen!
Fiesko. Sallikaa minun ensin tyydyttää sydämmeni — minä jätin pelvon aavistukseen kalliin hengen, joka minun kanssani jakaa tämän yön kunnian. (Liikutettuna seuralle). Tehkää hyvin ja saattakaa minua suloisen herttuattarenne luo! (Aikoo lähteä).
Kalkagno. Täälläkö loikoen tuo salamurhaaja konna nurkassa häpeäänsä peittää?
Senturione. Pistäkää hänen päänsä keihääseen!
Sibo. Vedettäköön hänen raadeltu runkonsa katujamme pitkin. (Katsovat tulella ruumista).
Kalkagno (hämmästyksissä ja vähän hiljempaa). Katsokaa tänne, Genualaiset! Eivät ainakaan nämä ole Gianettinon kasvot. (Kaikki katsovat jähmettyneinä ruumista).
Fiesko (on hiljaa ja heittää sivultapäin siihen tutkivan silmäyksen, jonka hän jähmettyneenä, vitkaan ja kasvojansa väännellen vetää takaisin). Ei — Eivät totisesti nuo ole Gianettinon kasvot. (Silmänsä pyörivät ympäri). Genuako minun sanotte? Minun? (Raivossa parkasee hirveästi) Manalan voima lumoaa ihmisen silmät! Se on minun vaimoni! (Vaipuu kuin ukkosen lyömä maahan. Salaliittolaiset seisovat hirmustuneina kuollon hiljaisessa äänettömyydessä, Fiesko nousee raukeana ja puhuu kolealla äänellä).
Olenko minä murhannut vaimoni, Genualaiset? — Minä pyydän teitä — älkää noin kalpeina kurkistelko tätä luonnon ilveilystä — Korkeimman kiitos! Ei ihmisen ihmisenä tarvitse kaikkia kohtaloita peljätä — Kelle ei suoda taivaan nautintoa, ei siltä helvetin vaivaa kielletä — Tämä olisi suurempi erehdys. (Kauhistavalla tyyneydellä). Genualaiset, Korkeimman kiitos, eipä niin ole.