YHDESTOISTA KOHTAUS
Laulusali.
Leonoora, Arabella ja Roosa. Kaikki levottomina.
Leonoora. Laulusaliin lupasi Fiesko tulla eikä tulekaan. Kello käy jo kahtatoista. Peloittavasti humisee palatsissa aseita ja ihmisiä, ja eikö Fiesko tule?
Roosa. Teidän piti piilouman seinäverhon taka. — Mitähän kreivi sillä tahtoo?
Leonoora. Hän tahtoo niin, Roosa, minä siis kyllä tiedän totella. Bella, kyllin olla aivan ilman pelvotta. — Ja kuitenkin! Bella, kuitenkin minä vapisen niin, sydämmeni tykyttää niin kovin levottomasti. Tytöt, älkää kumpikaan menkö minun sivultani.
Bella. Älkää peljätkö! Tuskamme vartijoitsee utelijaisuuttamme.
Leonoora. Minne silmäni luo, näen outoja kasvoja, kuin hontoja viirunaamaisia aaveita. Kun jotakuta huudan, vapisee kuin kiinni saatu pahantekijä ja hiipii yön pimeyteen tämä pahan omantunnon hirvittävä asunto. Vastaus on puolisalaista ääntä, joka vapisee kielellä vielä tuskallisesti epäilee, rohkeneeko hän tulla ulos. Fiesko! — En tiedä, mitä kauhuja täällä solmiellaan. — Minun Fieskoni ympärillä vaan (suloisesti väännellen käsiänsä) liehukaa te taivaan voimat!
Roosa (kovin säikähtäen). Siunatkoon! Mikä ryskää käytävässä?
Bella. Se on vartijasotamies tuolla. (Vartio huutaa ulkona: "Ken siellä"? johon vastataan).
Leonoora. Ihmisiä tulee! Seinäverhon taka! Pian! (Piiloutuvat).