NELJÄS NÄYTÖS.
Suuri, juhlallisesti valaistu sali.
Keskellä salia näyttämön syvyyden suuntainen, rikkaasti koristettu pöytä, jonka ääressä istuu kahdeksan kenraalia, niiden joukossa Octavio Piccolomini, Terzky ja Maradas. Siitä oikealla ja vasemmalla, taampana, vielä kaksi pöytää, joiden kumpaisenkin ääressä kuusi vierasta. Etualan puolella on tarjoilupöytä, koko etunäyttämö on varattu tarjoileville hovipojille ja palvelijoille. Yleinen hyörinä, Terzkyn rykmentin soittajia astuu näyttämön poikki pöydän ympäri. Ennenkuin he kaikki ovat poistuneet, saapuu Max Piccolomini; hänelle tulee vastaan Terzky kirjelmä kädessä ja Isolani maljaa kohottaen.
ENSIMÄINEN KOHTAUS.
TERZKY. ISOLANI. MAX PICCOLOMINI.
ISOLANI. Eläköön myötätuuli, herra veli! Miss' olitte? Nyt joutuin paikallenne! Ei säästä Terzky juhlaviiniään, elämme Heidelbergin linnan tapaan.[125] Paraasta jäitte. Tuolla pöydäss' on jaeltu kruunuja jo ruhtinasten, on tarjoll' Eggenbergin, Slawatan, Sternbergin, Lichtensteinin tilukset ja kaikki Böömin suuret läänitykset. Puolenne pitäkää, niin saatte tekin! Mars! Pöytään!
COLALTO ja GÖTZ (huutavat toisesta pöydästä).
Kreivi Piccolomini!
TERZKY. Te heti hänet saatte! — Hyväksytkö tään valakaavan, jonka teimme? Lue! Sen kaikki täällä ovat lukeneet ja aikovat myös allekirjoittaa.
MAX (lukee). "Ingratis servire nefas".[126]
ISOLANI. Tuo latinalta kaikuu — Herra veli, se käännä minulle!
TERZKY. Ei oiva miehen palvella pidä epäkiitollista!
MAX. "Sittenkuin meidän suurivaltainen sotaherramme, hänen korkeutensa Friedlandin ruhtinas, on monella tavoin kärsimäinsä loukkausten vuoksi aikonut jättää keisarin palveluksen, mutta meidän yksimielisestä pyynnöstämme myöntynyt vielä edelleen jäämään armeijaan ja olemaan meistä meidän suostumuksettamme eroamatta, niin me puolestamme sitoudumme kaikki yhteisesti ja sitäpaitsi jokainen omakohtaisesti, julkisen valan asemesta — myös rehellisesti ja uskollisesti pysymään hänen miehinään, olemaan hänestä millään tavoin eroamatta ja hänen puolestaan alttiiksi antamaan kaiken mitä meillä on, aina viimeiseen veripisaraan asti, mikäli nimittäin meidän keisarille vannomamme vala sen sallii. (Nämä viimeiset sanat Isolani lausuu perästä.) Ja jos meistä kuka hyvänsä, vastoin tätä sitoumustamme, luopuisi yhteisestä asiasta, niin tahdomme me sitoutua julistamaan hänet liitosta paenneeksi kavaltajaksi ja siitä kostoksi ottamaan hänen talonsa ja tavaransa, verensä ja henkensä. Tämän todistamme allekirjoittamalla nimemme."
TERZKY.
Tahdotko tämän alle nimes piirtää?
ISOLANI. Tietysti tahtoo. Kelpo upseerin jokaisen sopii — täytyy — Kynä tänne!
TERZKY.
Ei kiirett'; ensin pöytään!
ISOLANI (vetäen pois Maxin).
Tulkaa, tulkaa!
(Molemmat menevät pöydän ääreen.)
TOINEN KOHTAUS.
TERZKY. NEUMANN.
TERZKY (antaa vihjauksen tarjoilupöydän luona odottavalle
Neumannille ja astuu hänen kanssaan etualalle).
Jäljennös onko sulla, Neumann? Anna!
Kai sit' ei erottaa voi oikeasta?
NEUMANN. Sen rivi rivilt' olen jäljentänyt, ei muuta jäänyt pois kuin valan kohta; niin olit, jalo herra, käskenytkin.
TERZKY. No hyvä! Pane tuonne se, vaan tämä paikalla polta! Täm' on työnsä tehnyt.
(Neumann laskee jäljennöksen pöydälle ja astuu taas tarjoilupöydän luo.)
KOLMAS KOHTAUS.
ILLO tulee toisesta huoneesta. TERZKY.
ILLO.
Max Piccolominin kuink' onkaan laita?
TERZKY.
Minusta hyvin. Hän ei vastustanut.
ILLO. Vain häntä sekä hänen isäänsäkin epäilen vähän — Heitä tarkatkaa!
TERZKY.
Ja miltä näyttää teidän pöydässänne?
Hyvällä tuulell' on kai vieraat?
ILLO. Ovat ja oikein sydämellisiä. Meidän ne luullakseni on. Ja niinkuin sanoin jo ennakolta — nyt ei puhett' ole vain herttuamme virkaanjäännist' enää. Kun ollaan, tuumii Montecuculi,[127] yhdessä kerran, pitää keisarille asettaa ehdot hänen kaupungissaan, Wienissä. Uskokaa, jos meill' ei vaan ois esteenä nuo Piccolominit, petosta tätä emme tarvitsisi.
TERZKY.
Kas, mitä Buttler tahtoo? Hiljaa!
NELJÄS KOHTAUS.
EDELLISET ynnä BUTTLER.
BUTTLER (tullen toisesta pöydästä). Enhän häirinne? Arvaan kaikki, sotamarski. Onneksi vaan — ja mitä minuun tulee, (salaperäisesti) niin minuun saatte luottaa.
ILLO (vilkkaasti).
Saammeko?
BUTTLER. Niin — väliehdoin taikka ilman niitä! Kai minut ymmärrätte? Ruhtinas uskollisuuttani saa vaikka millä koettaa, hänelle se sanokaa! Niin kauan keisarin oon upseerina, kuin hän on kenraalina keisarin, ja heti Friedlandin oon palvelija, jos omaksi hän rupee herraksensa.
TERZKY. Te hyvän vaihdon teette. Ette liity mihinkään saituriin tai Ferdinandiin.
BUTTLER (vakavasti). Uskollisuutt' en kauppaa, kreivi Terzky, eik' oisi puoli vuotta sitten vielä mitenkään mua saatu siihen, mihin nyt vapaaehtoisesti tarjoudun. Niin, itseni ja rykmenttini tuon nyt herttualle, eikä toisiltakaan tää esimerkki jääne seuraamatta.
ILLO. Eversti Buttlerhan, ken sit' ei tietäis, on esikuva koko armeijalle!
BUTTLER. Sitäkö mieltä ootte, sotamarski? En kadu nelikymmenvuotista uskollisuutta, jos niin täyden koston[128] säästetty hyvä nimi ostaa mulle, kun ikävuos' on kuudeskymmenes! — Puheesta älkää, herrat, pahastuko! Mintähden liityn, sama olkoon teistä, ja älkää uskoko — mä sitä toivon — juonenne suoruuttani kierontavan — tai että horjumieli, kuuma veri tai turha syy näin vanhan miehen ajaa tutulta, kunniakkaalt' uraltansa. Niin, tulkaa! Olen yhtä päättäväinen, selvästi vaikka tiedän, mistä luovun.
ILLO.
Siis mimmoisena saamme teitä pitää —
BUTTLER. Oon ystävänne! Kättä lyöden lupaan liittoonne kuulua ma kaikkineni. Ei miehiä vain tarvis ruhtinaalla, vaan rahaa myös. Oon hänen armeijassaan ansainnut hiukan, senpä hälle lainaan, ja jälkeeni jos hän viel' elää, hälle — niin olen säätänyt — jää perintöni. Oon yksin maailmassa enkä tunne siteitä, jotka liittää vaimoon, lapsiin; nimeni kuolee minun kerallani.
ILLO. Rahaanne tarvita ei — sydän moinen se arvoltansa vastaa kultavuorta.
BUTTLER. Vain ratsupoikana mä Irlannista vaelsin Praagiin herran kanssa, jonka sain hautaan saattaa. Sodan kohtaloissa leluna onnen oikkuin kohosin halvoista tallitöistä tähän arvoon. Myös Wallenstein on lapsi kohtalon; rakastan tietä, jok' on tieni lainen.
ILLO.
Sukua samaa kaikk' on vahvat sielut.
BUTTLER. Nyt ajan suur' on silmänräpäys, se suosii uljasta ja päättäväistä. Kuin vaihtoraha — yhtä nopeasti kaupungit, linnat vaihtaa omistajaa. Pois siirtyy vanhain sukuin jälkeläiset,[129] ja nousee uudet nimet, vaakunat; uskaltaa Saksanmaahan asettua pohjoinen kansa, nurjamielin nähty. Jo varustautuu prinssi Weimarin luo Mainin luomaan valtaa mahtavaa; ja Mansfeldin ja halberstadtilaisen[130] varhainen kuolo esti yksistään saamasta alueita ritarmiekoin. Ken näist' on Friedlandimme vertainen? Niin korkeaa ei ole, että sinne ei voimakas vois nostaa tikapuitaan.
TERZKY.
Niin puhuu mies!
BUTTLER. Te saakaa puolellemme espanjalaiset, italialaiset, ma skottilaisen Lesslyn[131] puuhaan. Tulkaa nyt seuraan!
TERZKY.
Miss' on kellarmestar'? Anna
nyt pöytään, mitä sull' on! Paraat viinit!
Ratkaisu tänään. Asiamme hyvin.
(Menevät jokainen pöytäänsä.)
VIIDES KOHTAUS.
KELLARIMESTARI tullen NEUMANNIN kanssa etualalle.
PALVELIJOITA tulee ja menee.
KELLARIMESTARI. Parasta viiniä! Jos äiti-rouva[132] näkisi moisen hurjan elämän, niin varmaan kääntyisi hän haudassaan! — Niin, herra upseeri, tää jalo suku käy taaksepäin — Ei määrää eikä päätä! Vähänpä siunausta meille tuottaa tuo herttuankaan jalo lankous.
NEUMANN.
Varjelkoon! Paras viel' on tulematta.
KELLARIMESTARI.
Niin luuletteko? Siit' ois puhumista.
PALVELIJA (tulee).
Neljänteen pöytään[133] burgundia!
KELLARIMESTARI. Se on, luutnantti, seitsenkymmenes jo pullo.
PALVELIJA.
Niin, saksalainen herra Tiefenbach
siell' istuu.
(Poistuu.)
KELLARIMESTARI (Neumannille jatkaen). Liian ylös pyrkivät, komeilla tahtovat kuin kuninkaat, ja minne ruhtinas on uskaltanut, kreivitkin sinne haluavat nousta. (Palvelijoille.) No mitä kuuntelette? Jalat alle! Hoidelkaa pöydät, pullot! Kas, nyt tuolla on kreivi Palffyn eessä tyhjä lasi!
TOINEN PALVELIJA (tulee). Ne tahtoo, kellarmestar', ison kalkin kultaisen, joss' on Böömin vaakunakin, tiedätte kyllä minkä, herra sanoi.
KELLARIMESTARI.
Sen, jonka kruunajaisiin Fredrikin
Wilhelmi mestar'[134] oli valmistanut,
sen Praagin-saaliin[135] loistokappaleen?
TOINEN PALVELIJA.
Niin, sen! Ne tahtoo yhteismaljan juoda.
KELLARIMESTARI (päätään pudistaen, samalla kuin hän tuo maljan esiin ja huuhtelee sitä). On taaskin jotain Wieniin kerrottavaa!
NEUMANN. Oi, näyttäkää! Se vast' on loistomalja! Kullasta raskas, siroin kohokuvin se kertoo älykkäitä asioita. On ensimäiseen kilpeen, katsokaamme, kuvattu amatsooni uljas, joka ratsastaa yli hiipan, koukkusauvan, kädessään tanko, tangon päässä hattu ja lippu, jossa näkyy kalkinkuva. Sanokaa, mitä merkitsee tuo kaikki!
KELLARIMESTARI. Se nainen, joka siinä ratsastaa, on Böömin kruunun vaalivapaus. Tarkoittaa sitä ympyräinen hattu ja hurja ratsu, jolla nainen ajaa. Koristus ihmisen on hattu, sillä ken seisoa ei hallitsijani eessä saa hattupäin, ei ole vapaa mies.
NEUMANN.
Vaan mitä kalkinkuva merkitsee?
KELLARIMESTARI. Se kuvaa Böömin kirkon vapautta semmoisna, kuin se oli isäin aikaan. He hussilaisen sodan kautta voitti tään jalon edun paavilta, jok' epää ehtoolliskalkin juonnin maallikoilta. Ei mikään utraqvistist'[136] arvokkaampaa kuin kalkki, aarre, josta Böömi maksoi kallista vertaan moniss' otteluissa.
NEUMANN.
Ja mikä kääry tuoss' on ylempänä?
KELLARIMESTARI. On böömiläinen majesteettikirje, väkisin saatu Rudolf keisarilta, tuo kallis pergamentti, joka samoin uudelle uskolle kuin entiselle vakuuttaa vapaan veisuun, kellonsoiton. Vaan kun me herraks saimme grazilaisen[137] se loppuikin, ja Praagin taiston jälkeen, jolloinka pfalzilainen kreivi Fredrik menetti kruunun sekä valtakunnan, uskomme harjoitus meilt' evättiin, ja veljemme pois lähti kotimaasta, vaan majesteettikirjeen keisar' itse saksillaan leikkas silloin palasiksi.
NEUMANN. Sen kaiken tiedätte! Te perehtynyt olette tarkoin maanne ajantietoon.
KELLARIMESTARI.
Es'isänihän kuului taborilaisiin,[138]
Prokopius ja Ziska[139] heitä johti.
Rauhassa maatkoot! Hyvää asiaa
puolustivatkin he — No viekää malja!
NEUMANN.
Myös toista kilpeä mun suokaa nähdä!
Kas, neuvosherrat keisarilliset,
Slawata, Martinitz ne siinä suinpäin
nakataan Praagin linnan ikkunasta.
Niin! Siin' on kreivi Thurn, jok' antoi käskyn.
(Palvelija menee malja kädessä.)
KELLARIMESTARI. Päivästä siitä älköön puhuttako; se kolmaskolmatt' oli toukokuuta ja vuosiluku tuhat kuusisataa kahdeksantoista. Minusta se tuntuu niin äskeiseltä, ja se turman päivä aloitti maamme suuren sydäntuskan. Sen jälkeen — siit' on kuusitoista vuotta — ei rauhaa ole ollut maailmassa —
(Toisesta pöydästä huudetaan.)
Weimarin herttua!
(Kolmannesta ja neljännestä pöydästä.)
Hän eläköön!
(Musiikki yhtyy huutoon.)
ENSIMÄINEN PALVELIJA.
Millaista meteliä!
TOINEN PALVELIJA (tulee juoksujalkaa).
Kuulitteko?
Eläköön-huutoja saa heiltä Weimar!
KOLMAS PALVELIJA.
Se Itävallan vihollinen!
ENSIMÄINEN PALVELIJA.
Luterilainen!
TOINEN PALVELIJA. Kun Deodat juur' äsken keisarille kohotti maljan, kaikki vaikenivat.
KELLARIMESTARI.
Sanoja punnita ei juomingeissa.
Niit' oiva palvelija älköön kuulko.
KOLMAS PALVELIJA (syrjässä neljännelle).
Juhana, pidä vaari, jotta voimme
Quiroga-isälle[140] me haastaa paljon;
hän siitä antaa monet synninpäästöt.
NELJÄS PALVELIJA. Siks Illon tuolin luona puuhailen niin paljon kuin on suinkin mahdollista; puheita kummia hän pitääkin.
(Menevät pöytien luo.)
KELLARIMESTARI (Neumannille). Ken lie tuo ristirinta musta herra, mi kreivi Palffyn kanssa pakinoipi?
NEUMANN. Myös niitä, joihin liiaks luotetaan, espanjalainen kreivi Maradas.
KELLARIMESTARI. Espanjalaisiin ei voi luottaa, kaikk' on se tumma heimo kelvotonta.
NEUMANN.
No no!
Niin, kellarmestari, ei tule haastaa.
Niit' ovat parhaat kenraalimme, joille
suurimman arvon antaa herttuamme.
(Terzky tulee ja noutaa paperin, pöytien ääressä syntyy liikettä.)
KELLARIMESTARI (palvelijoille).
Kenraaliluutnantti jo nousee. Toimeen!
Ne lähtee. Menkää, tuolit ottakaa!
(Palvelijat rientävät taustalle, muutamia
pitovieraita tulee etualalle.)
KUUDES KOHTAUS.
OCTAVIO PICCOLOMINI tulee puhellen MARADAAN kanssa, ja molemmat seisahtuvat sivupuolelle etunäyttämöä. Vastakkaiselle puolelle astuu MAX PICCOLOMINI yksinään, ajatuksiinsa vaipuneena ja ottamatta osaa toisten toimintaan. Etunäyttämön keskelle, kuitenkin muutamia askelia taammaksi kuin edellämainitut, tulevat BUTTLER, ISOLANI, GÖTZ, TIEFENBACH, COLALTO ja kohta senjälkeen KREIVI TERZKY.
ISOLANI (seurueen tullessa etualalle).
Colalto — kenraalluutnantti, hyv' yötä!
Tai hyvää huomenta jo oikeammin.
GÖTZ (Tiefenbachille).
No olkoon terveydeksi, herra veli!
TIEFENBACH.
Ol' ateria kuninkaallinen!
GÖTZ.
Niin, rouva kreivitär hän ymmärtää.
Hän oppi anopiltaan, jonka sielu
taivaassa iloitkoon! Siin' emänt' oli!
ISOLANI (aikoo poistua).
Valoa mulle!
TERZKY (tulee kirjelmä kädessä Isolanin luo).
Vain pari minuuttia, herra veli!
Täss' allekirjoitust' on tarvis.
ISOLANI.
Niinkö —
Vaikk' kuinka paljon! Mua säästäkää
lukemisesta vain!
TERZKY. En sillä aio rasittaa teitä. Täss' on vala, jonka jo tunnette. Vain joku kynänpiirto.
(Kun Isolani ojentaa kirjelmän Octaviolle.)
Ken sattuu! Täss' ei ole arvoluokkaa.
(Näennäisen välinpitämättömänä Octavio silmäilee kirjoitusta.
Terzky vähän kauempaa pitää häntä silmällä.)
GÖTZ (Terzkylle).
Hyvästit pyydän heittää, herra kreivi.
TERZKY.
Viel' älkää menkö — Uniryyppy —
(Palvelijoille.)
Hei!
GÖTZ.
En jaksa.
TERZKY.
Joku peli.
GÖTZ.
Anteeks suokaa!
TlEFENBACH (istuutuu).
Anteeksi, herrat! Väsyn seistessäni.
TERZKY.
Olonne tehkää mukavaksi vaan!
TlEFENBACH. On terve pää ja kunnossa on vatsa, mut eipä enää kantaa jaksa jalka.
ISOLANI (hänen lihavuuteensa vihjaten).
Olette kuormaa liiaks ottanut.
(Octavio on allekirjoittanut ja ojentaa paperin Terzkylle, joka antaa sen Isolanille. Tämä menee pöydän ääreen sitä allekirjoittamaan.)
TIEFENBACH. Sotapa Pommerin sen aiheutti, kun piti mennä jään ja lumen sekaan, en siitä ikinäni irti pääse.
GÖTZ. Niin, totisesti! Eipä ruotsalainen piitannut vuodenajast' ensinkään.
(Terzky ojentaa paperin Don Maradaalle; tämä menee pöydän ääreen sitä allekirjoittamaan.)
OCTAVIO (lähestyy Buttleria). Eversti, ette tekään Bacchus-juhlaa rakasta liioin! Sen kyll' olen nähnyt; minusta tuntuu teitä miellyttävän enemmän taistelun kuin pitoin riehu.
BUTTLER.
Niin, täm' on vastoin minun luonnettani.
OCTAVIO (tuttavallisesti astuen lähemmä). Niin minunkin, te olkaa siitä varma. Arvoisa eversti, on hauskaa, että ajatustapa meill' on samanlainen. Enintään viisi kuusi ystävää pienoisen pyöröpöydän ympärillä, tokaita lasi sekä avoin sydän, puhelu järkevä — kas, siitä pidän!
BUTTLER.
Jos sen voi saada, minä siihen yhdyn.
(Paperi saapuu Buttlerille, joka menee pöydän ääreen sitä allekirjoittamaan. Etunäyttämö tyhjentyy, niin että ainoastaan molemmat Piccolominit jäävät siihen seisomaan, kumpikin omalle puolelleen.)
OCTAVIO (sittenkuin hän on poikaansa jonkun aikaa kauempaa ääneti katsellut, tulee tätä hiukan lähemmä). Niin kauan viivyit poissa, ystäväni.
MAX (käännähtää, hämillänsä).
Niin minä — mua esti kiireet toimet.
OCTAVIO.
Et vieläkään, sen huomaan, ole täällä.[141]
MAX.
Olenhan aina vaiti hälinässä.
OCTAVIO (astuu vielä lähemmäksi häntä).
Mä enkö saakaan tietää, miksi viivyit? —
(Viekkaasti.)
Ja Terzky tietää.
MAX.
Mitä tietää Terzky?
OCTAVIO (painokkaasti).
Hän yksin oli sua kysymättä.
ISOLANI (joka on etempää pitänyt heitä silmällä,
astuu heidän luokseen).
Niin, isä! Hyökkää pojan kuormastoon!
Ja yllätä! Ei ole laita oikein.
TERZKY (tulee paperi kädessä). No eikö ketään puutu? Onko siis jokainen nimensä jo kirjoittanut?
OCTAVIO.
On jokainen.
TERZKY (huutaen).
Ken vielä kirjoittaa?
BUTTLER (Terzkylle). Uudestaan laske! Siinä kaikkiaan nimeä kolmekymment' olla pitää.
TERZKY.
On tässä risti.
TEIFENBACH.
Risti olen minä.
ISOLANI (Terzkylle). Kirjoittaa hän ei osaa, vaan tuon ristin hyväksyy kristitty ja juutalainen.
OCTAVIO (kiirehtien, Maxille).
Eversti, lähtekäämme! Tulee myöhä.
TERZKY.
Täss' yhden Piccolominin on nimi.
ISOLANI (Maxia osoittaen). Huomatkaa! Nimeään ei kirjoittanut kivinen vieras tämä, joka meitä ei koko iltan' ole miellyttänyt.
(Max saapi Terzkyn kädestä paperin, johon hän hajamielisesti tuijottaa.)
SEITSEMÄS KOHTAUS.
EDELLISET. ILLO tulee takahuoneesta kultainen malja kädessä ja kovin punoittaen, häntä seuraavat GÖTZ ja BUTTLER, jotka koettavat häntä pidätellä.
ILLO.
Miks estätte?
GÖTZ ja BUTTLER.
Nyt älkää enää juoko!
ILLO (astuu Octavion luo ja syleilee häntä, juoden). Octavio! Juon maljas! Upotettu kaikk' olkoon kauna tähän liittoryyppyyn! Et koskaan ole mua rakastanut — et, jumaliste, enkä minä sua! Pois vanhat vihat! Sua kunnioitan äärettömästi aivan, (Octaviota suutelemistaan suudellen.) minä olen sun paras ystäväsi, niin, ja — kuulkaa! — viekkaaksi ketuksi ken häntä sanoo, sen opetan.
TERZKY (syrjässä).
Miss' onkaan järkes nyt?
Miss' olet, Illo, ajattele sentään!
ILLO (vilpittömästi).
No mitä! Tääll' on ystäviä vain.
(Tyytyväisen näköisenä silmäillen koko vieraspiiriä.)
Iloitsen, ettei kukaan meist' oo lurjus.
TERZKY (Buttlerille, karttaen).
Pois hänet viekää! Sitä pyydän, Buttler.
(Buttler saattaa Illon tarjoilupöydän ääreen.)
ISOLANI (Maxille, joka tähän asti oli herkeämättä, mutta hajamielisesti katsonut paperiin). No onko tutkittu jo, herra veli?
MAX (ikäänkuin unesta heräten).
Niin — mitä vaaditaan?
TERZKY ja ISOLANI (yht'aikaa).
Sen alle nimi.
(Octavion nähdään tuskaisen tarkkaavasti
suuntaavan katseensa Maxia kohti.)
MAX (antaa paperin takaisin). Levätköön huomispäivään saakka tämä vakava asia, en ole tänään tyynellä mielin. Huomenna sen saanko —
TERZKY.
Aatelkaa sentään —
ISOLANI. Heti! Nimi alle! Te, nuorin koko pöytäseurueesta, kai ette yksin tahdo viisaamp' olla kuin kaikki toiset? Nähkääs! Isännekin nimensä piirsi niinkuin kukin meistä.
TERZKY (Octaviolle).
Te hänen isänänsä käskekää!
OCTAVIO.
Täysvaltainen hän on.
ILLO (on laskenut maljan tarjoilupöydälle).
No mist' on puhe?
TERZKY.
Hän nimeään ei suostu kirjoittamaan.
MAX.
Se voipi huomiseksi jäädä, sanon.
ILLO. Ei voi. Me kaikki allekirjoitimme, myös sinun täytyy, täytyy nimes antaa.
MAX.
Hyv'yötä, Illo!
ILLO. Niin et pääse! Saakoon nyt ruhtinas jo tuta ystävänsä.
(Kaikki pitovieraat kerääntyvät näiden molempien ympärille.)
MAX. Mit' olen mieltä, tietää ruhtinas ja jokainen; ei tarvis hullutella.
ILLO. Se kiitos ruhtinaalle, koska ain' on etelänmiehiin enin luottanut!
TERZKY (aivan neuvotonna päälliköille, jotka nostavat metelin).
Hänessä puhuu viini! Älkää kuulko!
ISOLANI (nauraa).
Ei viini mitään keksi, vaan se kielii.
ILLO.
Ken kanssani ei lie, on mua vastaan.
Ne herkät omattunnot! Ne jos eivät
voi takaoven, väliehdon kautta —
TERZKY (äkisti puuttuen puheeseen).
Hän suunniltaan on, älkää kuulko häntä!
ILLO (äänekkäämmin huutaen).
Niin — väliehdon kautta pelastua —
Ja miksi väliehto? Hornaan moiset —
MAX (tulee tarkkaavaiseksi ja silmäilee taas kirjoitusta).
No mitä tässä on niin vaarallista?
Uteliaaksi teette minut, tahdon
lähemmin tarkastella kirjoitusta.
TERZKY (syrjään Illolle).
Mit' Illo teet? Viet meidät perikatoon.
TIEFENBACH (Colaltolle).
Kyll' ennen atriaa se kuului toisin.
GÖTZ.
Niin minustakin.
ISOLANI.
Se ei mua koske.
Kun toiset nimen piirsi, miks en minä?
TIEFENBACH. Siin' äsken oli eräs väliehto, se koski keisarimme palvelusta.
BUTTLER (eräälle päällikölle,). Hävetkää herrat! Mist' on kysymys! On siitä, tahdommeko kenraalin pysyttää virassaan vai annammeko erota? Siis ei sovi saivarrella.
ISOLANI (eräälle kenraalille). Oliko väliehdoill' ympäröinyt itsensä ruhtinaskaan, silloinkuin hän sulle antoi oman rykmentin?
TERZKY (Götzille). Ja teille hankintoja, joilla saitte noin tuhat pistoolia[142] vuotta kohti.
ILLO. Me heistä muka oomme lurjuksia, ja itse roistoja he ovat! Jos ken ei tyydy, sanokoon! Täss' olen minä.
TIEFENBACH.
No, no! Vain puhutaan.
MAX (on lukenut paperin ja antaa sen takaisin).
Siis huomiseksi!
ILLO (raivosta änkyttäen ja voimatta itseään hillitä pitää hänen edessään toisella kädellä kirjoitusta, toisella miekkaa). Kirjoita — Juudas!
ISOLANI.
Illo, hyi!
OCTAVIO, TERZKY, BUTTLER (yht'aikaa).
Pois miekka!
MAX (ripeästi tartuttuaan Illon käsivarteen ja riistettyään häneltä aseen, kreivi Terzkylle). Vuoteeseen hänet viekää!
(Max poistuu. Muutamat päälliköt pitävät kiinni kiroilevaa ja sadattelevaa Illoa, ja kaikkien tehdessä lähtöä esirippu laskee.)