ENSIMMÄINEN NÄYTÖS
ENSIMMÄINEN KUVAELMA.
Vierwaldstätter-järven ranta, korkea ja kallioinen, Schwyziä vastapäätä.
Järvi muodostaa poukaman; maja lähellä rantaa. Kalastajapoika soutaa purressaan. Järven tuolla puolen näkyvät Schwyzin kylät, talot ja viheriöivät niitut kirkkaassa päivänpaisteessa. Vasemmalla katsojasta piirtyvät Haken-vuoren huiput, pilvien saartamina. Oikealla etäisimmässä taustassa jäävuoret. Jo ennen kuin esirippu nousee, kuuluu paimenloilun sävel (Kuhreihen) ja karjankellojen sopusointuinen kilinä, joka vielä jatkuu hetkisen avatullakin näyttämöllä.
KALASTAJAPOIKA (laulaa purressaan).
Paimenloilun sävel.
Vesi uimahan vaativi, maininki päilyy,
poika rannalle nukkui, ruohikko häilyy,
hän helkkehen kuulee
kuin huilujen ois,
kuin enkelikuorot
maill' Edenin sois.
Hän herää, jo autuutta ahmaisee,
hänen rintaansa lainehet huuhtoelee.
Soi aalloista ääni:
mies nuor', ole mun!
Ma nukkujan noudan
jo nuorena sun.
PAIMEN (vuorella).
Sävel: toisinto edellisestä.
Kesä keikkuen läks,
jäi laitumet huoleen.
Syys saa, kotipuoleen
jo paimenet käy.
Me vuorille lähdemme, taas täällä näymme,
käen laulavan kanssa kun laaksoja käymme,
kun lähtehet läikkyy ja maa pukeuu,
runot raikuu ja tohisee toukojen kuu.
Kesä keikkuen läks,
jäi laitumet huoleen.
Syys saa, kotipuoleen
jo paimenet käy.
ALPPI-AMPUJA (näkyy vastakkaisella kallionkielekkeellä).
Sävel: toinen toisinto.
Jyly vuorilla käy, epävarma on tie,
ei pelkää, ken alppi-ampuja lie,
hän uljaana astuu,
on ympäri jää,
kevät ei kuki, virpi
ei vihreäpää.
Hänen allansa on meri usmainen ain,
hälle maailma on rako pilvien vain,
hän ihmisten kaupungit
unhoittaa,
mikä luonnon on muoto
ja kukkiva maa.
(Maisema muuttuu, kuuluu kumea jyrinä vuorilta. Pilvien varjot kiitävät yli tienoon.)
Ruodi, kalastaja, tulee majasta. Werni, metsästäjä, astuu kalliolta. Kuoni, paimen, tulee maito-astia olallaan. Seppi, hänen apurinsa, seuraa häntä.
RUODI. Nopeesti, Jenni! Pursi maihin! Harmaa jo saapuu vuoren ukko, kumeasti Firn mylvii, pilviin peittyy Mythenstein ja viimaa jäistä puhuu Wetterloch. Me myrskyn saamme.
KUONI.
Saamme sateen myöskin.
Syö karja heinää, koira maata kuopii.
WERNI.
Sukeltaa vesikana, hyppii kalat.
Me rajuilman saamme.
KUONI (apurilleen). Katso, Seppi, ett'ei vain karja pääse karkuun.
SEPPI. Tunnen ma kelloistansa mustan Muurikin.
KUONI.
Siis kaikk' on koossa, se käy kauimpana.
RUODI.
On teillä, paimen, kauniit karjankellot.
WERNI.
Ja kaunis karja myös. Se omanneko?
KUONI. Niin rikas en, — on karja Attinghausin, mun arvon herrani. Ma kaitsen sitä.
RUODI.
Kas, kuinka kaunis tuon on kaulanauha!
KUONI. Se olevansa tietää kellokas; jos pois sen otan, syönnistään se lakkaa.
RUODI.
Loruja! Tuhma luontokappale —
WERNI. On järkeä myös luontokappaleilla. Me tiedämme sen, kauriin ajelijat. Niill' laitumillaan ain on vartia, mi korvaa heristää ja kimakasti varoittaa, koska saapuu joutsimies.
RUODI (paimenelle).
Kotiinko?
KUONI.
Syötetty on alpin ruoho.
WERNI.
Iloista palaamista!
KUONI. Teille samaa; palata ain ei teidän retkiltänne.
RUODI.
Mies juosten tänne tulee.
WERNI.
Tunnen hänet:
Baumgarten Alzellista.
Konrad Baumgarten (syöksyy esiin hengästyksissään).
BAUMGARTEN.
Pursimies!
Jumalan tähden, tänne venhe!
RUODI.
Mitä?
No, noh, mi kiire?
BAUMGARTEN.
Yli viekää minut!
Vesille vene! henki vaarassa on.
KUONI.
Maamies, mi teidän on?
WERNI.
Ken ajaa teitä?
BAUMGARTEN (kalastajalle). Ah, joutuin, joutuin! Kantapäilläni maavoudin ratsaat ovat. Mennyt mies ma olen, jos he minut kiinni saavat.
RUODI.
Miks ahdistavat teitä ratsumiehet?
BAUMGARTEN.
Mua ensin auttakaa, ma kerron sitten.
WERNI.
Verissä olette. Mit' tapahtuu?
BAUMGARTEN.
Rossbergin vouti keisarillinen —
KUONI.
Tuo sudenruoka! Hänkö ajaa teitä?
BAUMGARTEN.
Hän on nyt vaaraton. Ma tapoin hänet.
KAIKKI (peljästyen).
Mit' teitte? Luoja teitä armahtakoon!
BAUMGARTEN. Tein, mit' ois tehnyt joka vapaamies mun sijassa. Tein koti-oikeutta ma herjaajalle kunnian ja vaimon.
KUONI.
Siis kunniaanne loukkas linnanvouti?
BAUMGARTEN. Hän täyttänyt ei pahaa aikomustaan, sen kunnon kirveeni ja Herra esti.
WERNI.
Te hyvin teitte; siit' ei kukaan soimaa.
KUONI. Siis palkkansa sai konna. Sen hän kauan kansalta ansainnut on Unterwaldin.
BAUMGARTEN. Tekoni tunnetaan; mua ajetahan — puhuissa — Luoja auta! — aika kuluu —
(Ukonjyrinää.)
KUONI.
Nopeesti, lautturi! Mies yli saata!
RUODI. Ei käy. Jo rajuilma alkaa. Teidän on varrottava.
BAUMGARTEN.
En voi vartoa.
Ah, Herra! Joka hetki surmaa uhkaa.
KUONI (kalastajalle).
Jumalan nimeen! Lähimmäistäs auta!
Voi sama jokaiselle sattua.
(Myrskyä ja ukkosta.)
RUODI.
Käy hirmutuuli, järvi kuohuu, näätte —
En vastaan myrskyä voi purtta viedä.
BAUMGARTEN (syleillen hänen polviaan).
Teit' auttaa Herra, jos mua armahdatte —
WERNI.
Hänt' auta, pursimies! On hengen hätä.
KUONI.
Hän isä on ja häll' on vaimo, lapset.
(Jatkuvia ukonjyräyksiä.)
RUODI. On henki mullakin, myös vaimo, lapset. Te nähkää, kuinka hyrsky pauhaa, kuinka veen kohu käy ja kurimukset kuohuu; nyt järven voimat liikkuu pohjaan saakka. Halulla auttaisin ma kunnon miestä; mut on se mahdotonta, itse näätte.
BAUMGARTEN (vielä polvillaan). Niin vainolaisen valtaan joudun, polo, lähellä, eessä pelastuksen ranta! Tuoss' on se! Voin sen silmin saavuttaa, myös sinne kantaa kaiku äänen, tuossa on pursi, saattais sinne viedä minut, ja avutonna, kurja, kuolen tähän!
KUONI.
Ken tuossa kiiruhtaa?
WERNI.
Tell Bürglistä.
TELL (tulee jousi kädessä).
Ken on tuo mies, mi apuanne anoo?
KUONI. Hän on Alzellista. Hän kunniaansa puolusti, tappoi kuninkaallisen Rossbergin linnanvoudin, tuon suurkonnan — nyt häntä ajavat maavoudin ratsaat. Hän purtta pyytää yli päästäkseen; mut lautturi ei myrskyyn mennä tohdi.
RUODI. Kas, siin' on Tell, hän myös on pursimies, hän todistaa, nyt voiko matkaan käydä.
TELL.
Jos hätä on, voi kaiken uskaltaa.
(Ankaria ukonjyräyksiä. Järvi hyrskyää yli äyräittensä.)
RUODI.
Mun syöstä pitäis tuohon hornan kitaan?
Tee sit' ei kukaan, joll' on järki päässä.
TELL.
Mies kelpo miettii viimeks itseään.
Sa Luojaan turvaa, avutonta auta!
RUODI.
Mukava neuvoa on maalta käsin.
On tässä pursi, tuossa järvi. Mene!
TELL.
Voi aalto armahtaa, mut ei maavouti.
Koeta, pursimies!
PAIMENET ja METSÄSTÄJÄ.
Hänt' auta! Auta!
RUODI. Hän vaikk' ois veljeni, vaikk' oma lapsi, en auttaa voi. On tänään Simonin ja Judan päivä. Järvi uhrin vaatii.
TELL. Täss' ovat puheet turhat. Aik' on tärkki, mies autettava on. Siis, pursimies: tahdotko lähteä?
RUODI.
Ei, en, en minä.
TELL.
Jumalan nimeen sitten. Pursi tänne!
Mun heikko voimani siis kokeen tehköön.
KUONI.
Haa, uljas Tell!
WERNI.
Se hänen tapaistansa!
BAUMGARTEN.
Tell, enkelini, pelastajani!
TELL. Vallasta voudin pelastan ma teidät, hädästä myrskyn täytyy toisen auttaa. Parempi toki käsiin Jumalan kuin ihmisten on teidän tulla.
(Paimenelle.)
Maamies,
jos kuolen, vaimoani lohduta!
Tein, mit' en voinut tekemättä jättää.
(Rientää purteen.)
KUONI (kalastajalle).
Merellä mestari te ootte. Mitä
Tell tohti, tekö ette uskaltanut?
RUODI.
Kuin Tell, ei tekis miehet parhaatkaan.
Vuorilla kaht' ei hänen vertaistansa.
WERNI (on kiivennyt kalliolle).
Hän purren lykkää. Kas, se kuinka kiikkuu!
Jumala, turvaks tule uljaan miehen!
KUONI (rannalla).
Lyö aallot yli — nää en enää heitä.
Kas, tuoss' on taas! Kas, kuinka voimakkaasti
hän purren ohjaa ohi rantahyrskyn.
SEPPI.
Maavoudin ratsaat tulee täyttä laukkaa.
KUONI.
Tott' tosiaan! Se hädäss' oli apu.
Joukko Landenbergin ratsumiehiä.
1:nen RATSUMIES. Murhaaja tänne, jonka piilotitte!
2:nen RATSUMIES. Hän tänne tuli. Kaikk' on kätköt turhat.
KUONI ja RUODI.
Ket' tarkoitatte?
1:nen RATSUMIES (huomaa purren).
Helvetti! Mi tuo on?
WERNI (ylhäältä).
Hän purress' onko, jota etsitte?
Mars, joutuin! Kenties vielä kiinni saatte.
2:nen RATSUMIES. Hän pakoon pääsi.
1:nen RATSUMIES (paimenelle ja kalastajalle). Teidän avullanne! Sen saatte maksaa! — Majat polttakaa, tuhotkaa karjat, lyökää, hävittäkää!
(Nelistävät pois.)
SEPPI (syöksyen jälestä).
Lampaani!
KUONI (seuraa).
Voi mua, voi mun karjojani!
WERNI.
Nuo konnat! Ryövärit!
RUODI. Vanhurskas taivas, kons' saapuu pelastaja maahan tähän?
(Seuraa heitä)