KOLMAS KUVAELMA.
Avoin paikka Altorfin luona.
Kukkulalla taustassa näkyy linnanrakennus, joka jo on niin pitkälle ehtinyt, että kokonaisuuden muoto käy esille. Taempi puoli on valmis; etummaista juuri rakennetaan, telineet ovat vielä pystyssä, työmiehet kulkevat niitä ylös ja alas. Korkeimmalta harjalta riippuu katonkattaja. Kaikki työssä ja liikkeessä.
Työvouti. Mestari Steinmetz. Kisällejä ja Apulaisia.
TYÖVOUTI (hoputtaa sauvallaan työväkeä). Nopeesti! Ei niin pitkä lepo! Tänne kivet ja kalkki ynnä muurisavi, ett' tullessaan maavouti menestyneen työn nähdä sais. Kuin kilpikonnat käydään.
(Kahdelle apulaiselle, jotka kantavat kuormaa.)
Tuo onko taakka? Kaksinkerroin pankaa!
Kuin vorot aikaa täällä varastatte.
1:nen KISÄLLI. On sentään kovaa, että itse saamme me kivet kantaa vankilaamme omaan.
TYÖVOUTI. Mi murina? On huono kansa tämä, se kelpaa lehmiään vain lypsämään ja käymään laiskan lailla vuoristossa.
VANHA MIES (levähtää).
En jaksa enää!
TYÖVOUTI (pudistaa häntä).
Työhön, vanhus! Joutuin!
1:nen KISÄLLI. Teill' eikö ole sisälmyksiä, kun vanhusta, mi tuskin käydä taitaa, noin ahdistatte?
MESTARI STEINMETZ ja KISÄLLIT.
Se on armotonta!
TYÖVOUTI.
Ei kuulu teihin se; teen ammattini.
2:nen KISÄLLI. Mut nimen minkä linna saap' on, jota nyt rakennamme?
TYÖVOUTI. Urin lukko nimi oleva on sen; teidät orjuuttaa se.
KISÄLLIT.
Kuin? Urin lukko?
TYÖVOUTI.
Nauramist' ei siinä!
2:nen KISÄLLI. Tää linnapaha lukitseisko Urin?
1:nen KISÄLLI. Sen tiedän, monta moista myyränpesää saa panna päällekkäin, jos tulla mieli niin korkea kuin vähin Urin vuori!
(Työvouti menee taustaan.)
MESTARI STEINMETZ. Vasaran viskaan järveen syvimpään, tään auttajani kirotussa työssä!
Tell ja Stauffacher tulevat.
STAUFFACHER.
Ah, etten eläis moista nähdäkseni!
TELL.
Ei täällä hyvä. Käymme eteenpäin.
STAUFFACHER.
Tää Uri onko, vapauden maa?
MESTARI STEINMETZ. Oi, herra, tornikellarit kun ensin te näkisitte! Niin, ken siellä asuu, ei hälle enää kukko koskaan kieku.
STAUFFACHER.
Jumala!
STEINMETZ.
Nähkää sivupylväät nämä!
Ne seisoo niinkuin ijäisyyttä varten.
TELL.
Min koura kohotti, voi koura murtaa.
(Osoittaen vuorille.)
Vapauden huoneen meille Luoja loi.
Kuuluu rummun ääni, saapuu miehiä, jotka kantavat hattua tangon päässä. Kuuluttaja seuraa heitä, vaimot ja lapset tunkeilevat hälisten.
1:nen KISÄLLI. Mik' ääni rummun? Kuulkaa!
MESTARI STEINMETZ. Mik' on mieli tään narrin-ilveen ja tuon tankohatun?
KUULUTTAJA.
Nimessä keisarin!
KISÄLLIT.
Kah, kuulkaa, kuulkaa!
KUULUTTAJA. Te hatun näätte tämän, Urin miehet! Se pannaan pitkän pylvään päähän, keskeen Altorfin, kohdalle sen korkeimmalle; näin on maavoudin tarkoitus ja tahto: tää hattu saakoon saman kunnian kuin hän. Päin paljain, polvin notkistetuin on sitä tervehdittävä. Voi siitä kuningas tuta kuuliaisensa. Ken käskyä ei tottele, hän hukkaa henkensä, tavaransa valtiaalle.
(Kansa nauraa, rumpu käy, he menevät ohitse.)
1:nen KISÄLLI. Mink' uuden häväistyksen meille vouti nyt mietti! Hattuako kunnioittaa! Ken moisesta on koskaan kuullut ennen?
MESTARI STEINMETZ.
Hatunko eessä meidän polvistua!
Hän leikkii vakavanhain miesten kanssa.
1:nen KISÄLLI. Ois edes kruunu keisarin! Mut hattu vain Itävallan! Näin sen riippuvaksi ma päällä lääniherran istuimen.
MESTARI STEINMETZ. Kavahtakaa! On Itävallan hattu vain ansa meidät Itävaltaan liittää!
KISÄLLIT.
Mies kunnian ei kukaan suostu moiseen.
MESTARI STEINMETZ.
Me sopikaamme siitä kaikkein kanssa.
(Menevät taustaan.)
TELL (Stauffacherille).
Teill' on nyt selko. Jääkää hyvästi!
STAUFFACHER.
Te kunne riennätte? Ah, älkää menkö!
TELL.
Kotini kaipaa isää. Hyvästi.
STAUFFACHER.
Tää sydän täys on teille haastaaksensa.
TELL.
Sanoista kevene ei raskas sydän.
STAUFFACHER.
Tekoihin saattaa sanat voivat meitä.
TELL.
Nyt teko ainut on vait olla, kestää.
STAUFFACHER.
Myös sietämätön onko siedettävä?
TELL. Ei kauan kestä hirmuhallitus. Jos kuiluistaan Föhn nousee, sammutetaan takassa tuli, laivat valkamiinsa nopeesti rientävät ja vahingotta maan yli henki mahtava tuo käy. Kotona kukin hiljaa eläköön; kernaasti rauha suodaan rauhaisalle.
STAUFFACHER.
Luulette?
TELL.
Kyy ei pistä ärtymättä.
He varmaan väsyvät jo itsestään,
maat nähden eessään tyynet, levolliset.
STAUFFACHER.
Voisimme paljon, jos me yhtyisimme.
TELL.
Helpompi yksin päästä aallon alta.
STAUFFACHER.
Niin kylmä asialle yhteiselle?
TELL.
Jokainen varma vaan on itsestään.
STAUFFACHER.
Yhdessä heikotkin on voimakkaita.
TELL.
Mut voimakas on yksin voimakkain.
STAUFFACHER. Siis teihin luottaa isänmaa ei saata, jos hätäpuolustukseen ryhtyy se?
TELL (ojentaa hänelle kätensä). Tell lampaan kadonneen tuo syvyydestä ja ystäviltään avun epäisikö? Mut mitä teettekin, en neuvotella siit' tahdo; voi en valikoida kauan, en harkita. Mut määrättyyn jos työhön mies tarpeen on, Tell kutsukaa! Hän tulee.
(Menevät eri tahoille. Rakennuksen ympärillä äkillinen melu.)
MESTARI STEINMETZ (rientää sinne).
Mik' on?
1:nen KISÄLLI (tulee esille, huutaa). On maahan syössyt kattaja.
Berta seurueineen.
BERTA (rientää esille).
Hän onko musertunut? Juoskaa! Joutuin!
Apua, jos voi auttaa! Täss' on kultaa!
(Heittää korunsa kansan sekaan.)
MESTARI STEINMETZ. Kullasta kaikk' on teille myötävänä! Jos isä temmattu on lapsiltansa, mies vaimoltaan ja valitus maan täyttää, kullalla korvaavanne luulette hyväksi taas sen. Menkää! viekää kulta! Olimme iloisia ihmisiä, te epätoivon toitte maahan tähän.
BERTA (työvoudille, joka palajaa)
Elääkö hän?
(Työvouti antaa päinvastaista tarkoittavan merkin.)
Oh, turman linnaa! Kiroin se tehtiin, kirous asuva on siinä.
(Poistuu.)