ENSIMMÄINENKOLMATTA LUKU.
Kuinka sotatuomari kuulusteli heitä ja he pääsivät vapaiksi avujensa tähden.
Seuraavana aamuna kello kahdeksan avattiin ovi ja meidän matkamiehemme samoin kuin muutkin yövieraat laskettiin ulos. Kovin ukko Swart häpesi nähdessään missä hienossa seurassa hän oli ollut.
"Ah naapuri", sanoi hän Wittille, "että me saamme istua kaikkien noiden roistojen parissa! Mutta vähät siitä ell'eivät pojat olisi olleet seurassamme, mutta että lasten täytyy nähdä vanhempainsa häpeän!"
Mutta tässä ei mikään auttanut, heidän täytyi astua sisään, ja heidän sisään astuessaan istui siellä eräs mies, jota sanottiin rekistraattoriksi — ukko Swart piti häntä jonkinlaisena sotatuomarina. Hänen vieressään seisoi polisi.
Heidän täytyi astua näiden luo, ja nyt sateli kysymyksiä:
"Mistä kotoisin? Mihin matka? Minkätähden? Millä tavoin? Missä polisi oli saanut heidät kiinni? Minkätähden he oli otettu kiinni, ja missä heidän passinsa oli?"
Ukko Swart oli nyt täydellisesti tointunut tajuihinsa ja kyllä hän osasi vastata näihin kysymyksiin, mutta kun hänen piti kertoman, kuinka he olivat tulleet putkaan, sanoi hän:
"Herra sotatuomari, minä tahdon todenmukaisesti puhua kaikki, mutta näettekös, ei sovi, että meidän lapsemme kuulevat sitä, me voisimme sen kautta vaan tulla huonoon valoon!"
Kalle ja Frits vietiin ulos, ja Swart alkoi kertoa:
"No, kuten sanottu, minä tulen rautatieltä ja tahdon mennä pastorin Henrikin luo. Minä käyn ja käyn ja haen ja haen ja kyselen ihmisiltä, mutta kukaan ei voi antaa minulle tietoja. Sillä välin oli tullut hämärä, ja minä kuljin ympäri pimeässä löytääkseni pastorin Henrikkiä. Vihdoin sanoin minä itsekseni:
"'Swart', sanoin minä, 'jos sinä aina vaan astuskelet näin, niin sinä ehkä eksyt. Jospa sinä vaan tietäisit jonkin paikan, mihin voisit mennä'.
"Eräs mies tuli astuskellen pitkin katua, häneltä minä kysyin:
"'Sanokaat minulle', sanoin minä, 'ettekö tiedä mitään paikkaa, jossa minä voisin maata yötä?'
"'Kyllä', vastasi hän, 'menkäät tanssihuoneesen, siellä saatte istua kuinka kauan tahansa'.
"'Missä on semmoinen?' kysyin minä.
"'Tässä aivan lähellä, vasemmalla', sanoi hän, 'minä seuraan teitä sinne'.
"Minä seurasin häntä. Ah, herra sotatuomari, minä en ensinkään ole arka luonnoltani; mutta kun minä näin naapurini Wittin tanssissa kauniin naisen kanssa, jonka seurassa hän oleskeli koko ajan, olin minä kaatua selälleni. Minä en tahtonut uskoa omia silmiäni. Niin, herra sotatuomari, minä tulin kovin noloksi. Vihdoin minä huusin:
"'Witt, riivaako piru sinua vielä vanhoina päivinäsi!'
"Ja näettekös, herra sotatuomari, kun minä olin näin sanonut, niin ukko Witt nauraa hohotti ja irvisteli ja iski silmää ja muiskutti suutaan ja hieroi kouriaan ja löi kättään kupeelleen eikä voinut aavistaa kenen kynsiin hän oli joutunut. Minusta oli hän kuin tuhlaajapoika Uudessa testamentissa, joka sokeasti heittäytyi onnettomuuteen ja josta meillä siellä kotona riippuu seinällä kaunis kuva.
"'Kuules naapuri', sanoin minä, 'etkö sinä ensinkään häpeä! Ruveta seurustelemaan semmoisen ihmisen kanssa! Tule heti paikalla pois!'
"'Äh, naapuri", sanoi hän, "katsos vaan mamselia!'
"'Kyllä minä annan sinulle mamselia', sanoin minä, 'ei se ole mikään mamseli, vaan lintu!'
"Ja, herra sotatuomari, se oli todellakin semmoinen yölintu. Minä sentähden tartuin Wittin kaulukseen, mutta tuskin olin minä saanut hänet pois tanssista, ennenkuin hirmuinen meteli syntyi. Kaikki he syöksivät meidän kimppuumme ja löivät meitä. Ja, herra sotatuomari, kun oikeus on minun puolellani, niin minä annan takaisin niin hyvin kuin voin. Sen minä teinkin nyt, mutta silloin tuli polisi väliin ja vei meidät putkaan. Siellä tapasimme me molemmat poikamme, jotka olivat joutuneet melkein aivan samanlaiseen ikävään pulaan. Niin, herra sotatuomari, niin on asian laita, ja minä valehtelisin, jos ei se olisi totta".
"Niin, herra sotatuomari", puuttui nyt ukko Witt puheesen, "meidät kaikki on otettu kiinni sentähden että me emme tietäneet paremmin menetellä ja meidän avujemme tähden. Sentähden tulimme me putkaan, herra".
No, "sotatuomari" nauroi vähän salavihkaa, mutta kun hän oli saanut selville, että he ylimalkaan olivat siivoa väkeä, antoi hän heidän mennä, ja pani erään polisipalvelijan näyttämään heitä pastorin Henrikin luo.